Tarkoituksena olisi poistaa pihalta ruusurivi ( kurttulehtiruusu kait ). Ajattelin vuokrata popcatin ja kaivaa ruusut juurineen. Kuitenkin tiedän että kyseinen ruusu on kova leviämään, joten miten sen saisi tehokkaasti pois. Myrkyttämälläkö ja millä?
ruusujen hävittäminen
majavatar
64125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Myrkyllä tietysti lähtee. Luulisi Round Upin tehoavan siihen siinä kuin muihinkin puskiin.
Muistanpa kun ennen rikkaruohomyrkkyjen aikaa hävitimme juhannusruusupuskan: Kiehuvaa vettä valutettiin rautakangenreikiin ja vielä suolaa perään. Ruusu hävisi ja paikan sai muuhun käyttöön.
Kurtturuusu lähtee parhaiten repimällä se juurineen pois. Se leviää niin hyvin, että jos koetat myrkyttää sitä se pukkaa uuden kasvun toisesta paikasta.
Hävitimme kurtturuusut n. kymmenen vuotta sitten ja teimme perusteellista työtä aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä, jolloin juuriston saa vähemmällä tuskalla märästä maasta pois. Edelleenkin se pukkaa uutta kasvua jostakin kohtaa pihamaatamme, mutta ajamme ruoholeikkurilla taimet matalaksi ja näin se on pikku hiljaa tukahdettu viimeistäkin taimea myöten. Ja meillä todellakin oli kurtturuusua edellisten asukkaiden jäljiltä, jotka antoivat sen levitä ympäriinsä.
Jätin tarjouspyynnön kurtturuusujen hävittämisestä kodinplazaan https://www.kodinplaza.fi ja moni yritys otti minuun yhteyttä. Valitsin tarjousten perusteella minulle sopivimman paikallisen yrityksen.
Varmin tapa on vaihtaa koko alueen maa n.30 cm syvyydeltä. Kuljeta vanha pois ja uutta hyvää ja tutkittua multaa tilalle. Kuulostaa isolta mutta kustannus jää kuitenkin vain muutamiin tuhansiin euroihin eikä kymmeniin tuhansiin. Jos et tee vaihtoa niin saatat joutua oikeuteen kurtturuususta ja sakot ovat huomattavat. Vankilaan tuskin noin pienestä määrästä joudut.
Tuosta rikkeestä tulee vähintäänkin putkaa linaa vankeutta ja kuristushuonetta. 🤣🤣🤣🤣
En tee kurtturuusuille yhtikäs mitään. Jos virkamiehet haluavat ruust pois, niin tervetuloa kaivamaan.
Kohta kukaan ei ota mitään virkamieshölinää vakavasti. Naapurikin on asunut 30 v vakituisesti kaupunkialueella virallisessa vapaa-ajan asunnossa. Laajentanut sitä omin luvin 5-kertaiseksi alkuperäiseen kokoon nähden, koska tarvitsi tilaa lukuisille lapsilleen. Ei ole koira perään haukkunut. Ainoa ongelma on se, että taloa ei voi myydä omakotitalona, kun se on kesämökki ja piha täynnä kauniita kurtturuusuja.