Kertokaahan kokemuksia, jos olette menettäneet neitsyytenne itseänne huomattavasti vanhemmalle miehelle. Itse menetin 14-vuotiaana neitsyyteni itseäni lähes 30 vuotta vanhemmalle miehelle. Ei sillä, että se olisi ollut mitenkään vasten mielistä, päin vastoin. Tämä mies otti minut tosi kiltisti ja rauhallisesti, ensin antamalla minulle nautintoa suullaan sekä sormettamalla, vasta sen jälkeen tuli sisääni rauhallisesti. Immenkalvoni puhkesi heti muutaman työnnön jälkeen ja hieman vuodin verta. Olin toki tietoinen, että noin tulee käymäänkin, mutta tämä mieskin kyllä kertoi siitä mahdollisuudesta etukäteen minulle. Ihan omasta tahdostani tahdoin hänelle antautua ja suhteemme kestikin pitemmän aikaa. Nautimme monta ihanaa hetkeä yhdessä, tietenkin salaa minun ikäni vuoksi sekä hänen liittonsa vuoksi. Sitten lähdin kotipaikkakunnalta opiskelemaan muualle ja näimme vain aina kotona käydessäni, mutta suhteemme ei enää jatkunut. Olin alkanut suhteeseen lähellä omaa ikääni olevan kanssa, niin en sitten enää tahtonut sitä suhdetta jatkaa. Tuosta suhteesta on kuitenkin hyvät muistot mielessä, enkä niitä tahdokaan unohtaa. Se oli hyvä alku seksin harrastamiselleni ja ei kaduta yhtään. Toki asiasta olisi noussut mahdoton sota, jos vaikka vanhempani olisivat saaneet tuosta aikanaan tietää. Tämä kaikki kuitenkin säilyi meidän kahden välisenä asiana. Hyvä muisto kaiken kaikkiaan.
Eka kerta vuonna jotain
Nykyisin jo aikuinen
0408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.