Hullujen päivien poliitiikalle rajat

Suurin oppositiopuolue SDP aikoo äänestää keskiviikkona Kreikalle annettavaa miljardilainaa vastaan. SDP ei hyväksy hallituksen esitystä, koska se ei sisällä puolueen vaatimia ehtoja pankkien vastuusta ja rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Täytyyhän Suomestakin joku tolkku löytyä näiden miljardien upottamisessa rahalla keinottelijoiden kudjuun.

SDP otti kantaa Kreikalle annettavaan 1,6 miljardin lainaan ylimääräisissä puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksissa. Demarit olivat yksimielisiä siitä, ettei puolue voi hyväksyä Kreikan lainoittamista nykyisillä ehdoilla. Puoluejohtoa närkästytti myös se, ettei hallitus ole tarttunut SDP:n neuvottelutarjoukseen ja siihen, että rahalla keinottelijoita pistettäisiin vastuuseen.

SDP:n mielestä hallitus ei ottanut kyllin vakavasti demareiden vaatimuksia pankkien vastuusta ja rahoitusjärjestelmän uudistamisesta, vaan syytävät miljardeja rahana ja takuina eurooppalaisiin myrskytuuliin.

Saksassa pankit ja sijoittajat on pantu kantamaan vastuuta, mutta Suomessa. Suomessa on vallassa porvarihallitus, joka on juuri näiden rahapelureiden puolueita, niin Suomessa tavallisten ihmisen ja veronmaksajien pitää kantaa koko taakka.

Hallitus olisi toivonut myös suurimman oppositioryhmän asettumista Kreikka-lainan taakse. Varsinkin Keskustasta on vihjailtu, että paketin vastustaminen vaikeuttaa SDP:n mahdollisuuksia päästä seuraavaan hallitukseen ja keskusta näyttää olevan varmana siitä, että nämä vaalirahoituskoijarit ovat myös seuraavassa hallituksessakin.
175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eduskunnan talousvaliokunnan mielestä jatkossa olisi selvitettävä mahdollisuudet saada reaalivakuuksia Kreikalle annettaville lainoille ja tätä samaa asiaahan SDP:n poliititkot ovat yrittäneet Eduskunnassamme upottaa Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen kovateflonpintaan. Eli taas kerran SDP:n linja oikeudenmukaisuudesta ja vastuista saa kannatusta Eduskunnan talousvaliokunnassa.

Talousvaliokunta toteaa lisäbudjettilausunnossaan, että vakuutena voisivat olla Kreikan valtion omistukset muussa kuin hyvinvointivaltion toimialaan kuuluvassa omaisuudessa.

Valtiovarainvaliokunnalle annettuun lausuntoon liittyy kaksi eriävää mielipidettä, joissa laina halutaan hylätä. Opposition edustajien lisäksi hylkäämistä esittää uuskepulainen Markku Uusipaavalniemi, joka kepulaiseksi on osoittautunut porukan rehellisimmäksi poliitikoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä Jutta ja Eero! kirjoitti:

Suurin oppositiopuolue SDP aikoo äänestää keskiviikkona Kreikalle annettavaa miljardilainaa vastaan. SDP ei hyväksy hallituksen esitystä, koska se ei sisällä puolueen vaatimia ehtoja pankkien vastuusta ja rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Täytyyhän Suomestakin joku tolkku löytyä näiden miljardien upottamisessa rahalla keinottelijoiden kudjuun.

SDP otti kantaa Kreikalle annettavaan 1,6 miljardin lainaan ylimääräisissä puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksissa. Demarit olivat yksimielisiä siitä, ettei puolue voi hyväksyä Kreikan lainoittamista nykyisillä ehdoilla. Puoluejohtoa närkästytti myös se, ettei hallitus ole tarttunut SDP:n neuvottelutarjoukseen ja siihen, että rahalla keinottelijoita pistettäisiin vastuuseen.

SDP:n mielestä hallitus ei ottanut kyllin vakavasti demareiden vaatimuksia pankkien vastuusta ja rahoitusjärjestelmän uudistamisesta, vaan syytävät miljardeja rahana ja takuina eurooppalaisiin myrskytuuliin.

Saksassa pankit ja sijoittajat on pantu kantamaan vastuuta, mutta Suomessa. Suomessa on vallassa porvarihallitus, joka on juuri näiden rahapelureiden puolueita, niin Suomessa tavallisten ihmisen ja veronmaksajien pitää kantaa koko taakka.

Hallitus olisi toivonut myös suurimman oppositioryhmän asettumista Kreikka-lainan taakse. Varsinkin Keskustasta on vihjailtu, että paketin vastustaminen vaikeuttaa SDP:n mahdollisuuksia päästä seuraavaan hallitukseen ja keskusta näyttää olevan varmana siitä, että nämä vaalirahoituskoijarit ovat myös seuraavassa hallituksessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu