Apua pyytäisin, Kiitos!

toivotan. Tuosta kirjoituksestasi päätellen, olet miettinyt terapeutin vaihtoa. itse kävin vuosikausia terapiassa ja ihmiset vaihtuivat. Toisten kanssa puhuminen oli helpompaa ja tuntui auttavan. toisista jäi aika kalsea tunne, enkä edistynyt asioissani ollenkaan. Nää hoitajat ovat siis vaan erilaisia ihmisiä ja niinkuin muutenkin elämässä toisten kanssa asiat sujuvat luonnikkaammin kuin toisten, ollaan samalla tai eri aaltopituuksilla. Itse koin parhaina sellaiset istunnot, jossa terapeutti oikeestan vaan ohjaili keskustelua ja minä itse setvin tuntojani. Eihän se terapeutti voi oikeestaan mitään neuvoo ja parantaa, Tärkeimmäksi mä koin sen, että mä tunsin että se ihminen välitti ja kuunteli. Vieläkin monien vuosien takaa nousee mieleeni muisto, kun yksi psykologi lähetti minulle yllättäen kotiin kirjeen, jossa kertoi,vain, että hän oli iloinen minusta ja toivoi minulle kaikkea hyvää.
Jos sulla on mahdollisuus vaihtaa niin voithan sä sitäkin yrittää. Ootko vaan kotosalla vai käytkö töissä?
Tiedän, että tää kuulostaa ontolta, mutta jotenkin vaan olis lähdettävä liikkeelle. Olisko yhtään mitään mikä kiinnostaisi. ei sillä olis mitään väliä mitä se olis, kun se olis vaan jotain tekemistä. Fyysinen ponnistelu usein on parasta terapiaa, ainakin aluksi. teidän, että tää kuulostaa kornilta, mutta itse olen kokenut näin. Sekin voi auttaa, että vaikka väkisin yrittää "laittautua". Ainakaan ei pitäis jäädä yökkäri päällä norkoilemaan. Eihän näihin juttuihin itään viisasten kiveä ole. Mä olen kuitenkin hengessä mukana.

Se, että olet vihainen, osoittaa, että lääkkeet toimivat.
Jos eivät, et tuntisi mitään.
Samaan terapiassa pyritään, ja kuten huomaat, on myös onnistuttu.
Nyt tsemppaat tämän vihavaiheen yli, mainitset TUNTEESTASI terapeutille, joka ilahtuu, koska työnsä alkaa kantaa hedelmiä.
Viha on masennusta aiheuttava perustunne, jonka lähde löytyy useimmiten lapsuudesta, ja sen laukaisee muuttuvat elämän olosuhteet tai stressi, tai joku trauma.

Seuraavaksi seuraa suru, sitten tulee itku, ja kun jaksat vielä sen vaiheen läpi, masennus on mennyttä ja itsetuntosi noussut , lisäksi tunnet itsesi ja voimavarasi paremmin.
Itse en vaihtaisi missään tapauksessa nyt terapeuttia, vaan jatkaisin tällä jo menestyksekkääksi osoittautuneella , hänen metodinsahan toimii, kun vihan tunne on pintaan pulpahtanut.
Voit siis onnitella itseäsi.
Kyl'se siittä !

Ite kärsin vaikeasta psykoottisesta masenuksesta, enkä ole itekään lääkkeistä saanut juurikaan apua. Nyt juuri viime talvena, osastolla ollessani multa kysyttiin, että haluaisinko kokeilla sähköhoitoa. Suostuin ja mulle siitä on todellakin ollut apua. Ajatukset ylä kiertää edelleen sitä samaa paskarinkiä mitä ennenkin, mutta olo on ehdottomasti parempi ja ns kevyempi kuin ennen hoitoa. Ennen kaikkea jaksan taas tehdä asioita ja mun motorinen jäykkyys (liikuin pahimmalla jaksolla erittäin jähmeästi) on vähentynyt huomattavasti. Siis toimintakyky on kasvanut.
Sähköhoito annetaan nukutuksessa ja se on täysin kivutonta:)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sähköhoito

Musta vaikuttaa ettet ole masentunut,jos lääkkeetkään ei tehoa ja muutenkin olet agressiivinen ja turhautunut,etkä lamautunut ja maassa.
Keskustelisit olostas terapeuttis ja lääkäriskaa rehellisesti niin voisit saada oikeetakin apua.

Ite suhtaudun masennukseen kahdella tavalla. Ensinkin kun tulee juhlittua tai elämässä menee lujaa, kuluu 'patterit' loppuun. Eli ei vaan jaksa, pitää ottaa aikaa ja levätä. Vetäytyä hetkeks kelaamaan asioita tai vaan hiljentyä. Sitten on pidempi aikainen masennus mikä johtuu siitä että tuntuu kuin eläisin elämää johon en kykene itse vaikuttamaan, ikäänkuin pitää velttona ajelehtia teatterista toiseen jonka käsiksen on joku muu suunnitellut. No, esiintymispelkoa, sellasta sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Tunne että jää jalkoihin.

Ratkaisuksi löysin sen etten enää käytä pamei, en alkoholia , tupakkaa tms sellasta millä 'lievittää' sosiaalisten kontakti tilanteiden stressiä. Tästä johtuen, kuin myös liikunnan lisääminen ja ravinnon muuttaminen, on lisänyt omatoimisuutta. Stressiin vaikuttaa moni asia, myös nukkuminen ja unen laatu.

Masennus on oire jostakin. Hieman samanlainen juttu kuin unettomuuskin.
Oire on merkki vaarasta , että on laiminlyönyt jotakin jossakin, ja sitten kärsii seurauksia.

Masennus on indikaattori joka kuvaa eräänlaista vallalla olevaa kokonaistilannetta elämässä.
Ihmisen elämä ei ole tässä ja nyt vaan kattaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.

Jonkun päiväkirjan avulla kannattaa painaa mieleen mitä mielessä pyöri ennen masennus kohtausta.
Usein käynnistävä tekijä voi olla joku kokemus , muisto tms joka laukaisee pahan olon.

Mulla se on ollut riitelyt vanhempieni kanssa. He tahtovat ottaa yliotteen, sanella mun elämää.
Olen katkaissut suhteet heihin. Joten tässä lienee joku syys miksi 'patterit' kuluu loppuun.
Kun vatvoo merkittäviä elämään liittyviä asioita, on kapasiteetti lujilla.

Masennuslääkitys , tai pamit, neuroleptit ja stimulantit, siis rauhoittavat, stimulantit yms saattavat lisätä tätä tunnetta että muut ohjaavat elämää. Esim. Tein työtä jossa piti hymyillä ja olla aina iloinen.
Ei aina voi olla kivaa, joskus ottaa pannuun. Siksi sanon ei noille kemikaaleille. Tupakka ja kahvi myös.

Jos aikoo tsempata, ottaa ohjat omiin käsiin, pitää totutella elämään sillä mitä on.

Sitten on toi huumorin taju, kuten huomaat, analysoiminen on helppoa mutta nauraminen ei.
Nauraminen ja huumori on yhteydessä rentoon oloon. Ei jännittymiseen.
Nauru syntyy lepposessa tilassa, kiireettömyydessä. Se vaan tapahtuu.

Kun kokee noita iloisia ja myönteisiä hetkiä, ymmärtää että avain on kiireettömyys.
Avain kiireettömyyteen on meillä itsellä. voit harrastaa 5min kiireettömyyttä päivittäin.
Lisätä tätä 10min-15min kunnes pystyy olemaan pidempiä aikoja aloillaan.

Toiset tekee työtä. Lepäävät duuneissaan. Mut sellanen oma hetki on hyvä olla.
Tilanne jolloin ei ole kiire. Olla ilman kelloa. Kännykkä kiinni.

Mulla on tuosta vihaamisesta kokemuksia. Etenkin vääryydet menneisyydessä oikeen lisää aggressiivisuuden tunteita. Eräänlainen domino-palikka ilmiö. Kannattaa tasan tarkkaan tutkia mistä vihaisuus johtuu, mitä on mielessä, miksi on kriittinen, miksi tyytymätön. Jos asettaa itselle liian korkeat kriteerit voi se olla syy myös muiden torumiseen. Ja tästä muodostuu sitten kihisevä vihainen tapa. Miksei hyvistä asioista, kuten hymyilemistä tuottavista asioista voisi tulla tapa?