Satoja ihmisiä pidetään vuosittain syyttä putkassa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan valtio maksaa joka vuosi korvauksia noin 400:lle aiheetta vapautensa menettäneelle.
Syyttä putkassa vietetystä vuorokaudesta saa yleensä 100 euroa. Tapauksen saama runsas negatiivinen julkisuus tai hakijan sairaus voivat nostaa korvausta. Sitä voidaan myös alentaa, jos hakijan todetaan syyllistyneen muihin rikoksiin.
Eniten korvauksia haetaan ja maksetaan kärsimyksestä, jota ei tarvitse sen kummemmin perustella. Sen sijaan kärsimyksen määrästä valtio ja hakijat ovat usein eri mieltä. Haetut korvaukset ovat selvästi suurempia kuin maksetut.
Satoja ihmisiä pidetään vuosittain syyttä putkassa
35
1325
Vastaukset
- ..........
Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia, joiden rötöksiin poliisi ei ole saanut riittävästi näyttöä, joten juridisesti he ovat olleet silloin putkassa ´syyttä´.
Ennen poliisi saattoi pitää konnaa putkassa 18 vuorokautta, jonka aikana konna ´kypsyi´ eikä näitä syyttä putkiassa olijoita juuri ollut. Nykyisin pidätysaika on vain 3 vuorokautta, joten jos se ei riitä todisteiden keräämiseen, niin konna on vapautettava ja tällöin hän oli putkassa ´syyttä´.- puupää.
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.
"joiden rötöksiin poliisi ei ole saanut riittävästi näyttöä"
Eihän silloin voi olla "konna" jos poliisilla ei ole näyttöä rikoksesta.
Tämä on taas hyvä esimerkki suomalaisen poliisin ammattitaidottomuudesta. - ..........
puupää. kirjoitti:
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.
"joiden rötöksiin poliisi ei ole saanut riittävästi näyttöä"
Eihän silloin voi olla "konna" jos poliisilla ei ole näyttöä rikoksesta.
Tämä on taas hyvä esimerkki suomalaisen poliisin ammattitaidottomuudesta.Joo, eihän nykyään voi olla konna, jos poliisi ei saa kolmessa vuorokaudessa riittävää näyttöä, eihän. Puhtaita pulmusia ovat kaikki, jopa kansanedustajatkin vaikka moni epäilee.
Ennen konnat nauroivat partaansa, jos poliisi joutui päästämään heidät putkasta. Oliko se tuo Volvo Markkanen joka aikoinaan muisteli konnusaikojaan ja kertoi miten oli tehty sitä ja sitä, mutta poliisi ei saanut näyttöä ja taas nauratti. Taisi myöntää sen Annankadun postiryöstönkin, kun elinpäiviä oli enää muutama jäljellä. Mitä hittoa, ei tuota Volvo Markkasta ole edes ollut olemassakaan, satuilin.
Olet oikeassa, poliisi ei kykene selvittämään 100 prosenttia Suomessa tehdyistä rikoksista, mikä muu ammattikunta on näin ammattitaidotonta ?? - Posu (V)on Konna
puupää. kirjoitti:
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.
"joiden rötöksiin poliisi ei ole saanut riittävästi näyttöä"
Eihän silloin voi olla "konna" jos poliisilla ei ole näyttöä rikoksesta.
Tämä on taas hyvä esimerkki suomalaisen poliisin ammattitaidottomuudesta.että oikeastaan kaikki poliisit ovat konnia, mutta useimpia vastaan vaan ei ole haluttu löytää todisteita. Tämä nyt vaan oli samaa logiikkaa kuin edellisen kirjoitus. Poliisin yksi paha virhe on, että he KUVITTELEVVAT tietävänsä kaikesta totuuden. Siis suuret luulot.
- puupää.
.......... kirjoitti:
Joo, eihän nykyään voi olla konna, jos poliisi ei saa kolmessa vuorokaudessa riittävää näyttöä, eihän. Puhtaita pulmusia ovat kaikki, jopa kansanedustajatkin vaikka moni epäilee.
Ennen konnat nauroivat partaansa, jos poliisi joutui päästämään heidät putkasta. Oliko se tuo Volvo Markkanen joka aikoinaan muisteli konnusaikojaan ja kertoi miten oli tehty sitä ja sitä, mutta poliisi ei saanut näyttöä ja taas nauratti. Taisi myöntää sen Annankadun postiryöstönkin, kun elinpäiviä oli enää muutama jäljellä. Mitä hittoa, ei tuota Volvo Markkasta ole edes ollut olemassakaan, satuilin.
Olet oikeassa, poliisi ei kykene selvittämään 100 prosenttia Suomessa tehdyistä rikoksista, mikä muu ammattikunta on näin ammattitaidotonta ??Et vastannut kysymykseen!! Joten vastaisitko vai jatkatko tyhjän paskan jauhamistasi?
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.(eli sinä siis VALEHTELIT)
Ps.
Mitä hittoa Volvo Markkanen liittyy vuoteen 2010? Lopeta ”historiankirjojen” selailu ja tervetuloa vuoteen 2010! - ...........
Posu (V)on Konna kirjoitti:
että oikeastaan kaikki poliisit ovat konnia, mutta useimpia vastaan vaan ei ole haluttu löytää todisteita. Tämä nyt vaan oli samaa logiikkaa kuin edellisen kirjoitus. Poliisin yksi paha virhe on, että he KUVITTELEVVAT tietävänsä kaikesta totuuden. Siis suuret luulot.
Olet tosiaan oikeassa. Poliisin ammatin osaa jokainen suomalainen tuhat kertaa paremmin, kuin siitä leipänsä tienaavat. Vähän outoa, mutta ...
- puupää.
........... kirjoitti:
Olet tosiaan oikeassa. Poliisin ammatin osaa jokainen suomalainen tuhat kertaa paremmin, kuin siitä leipänsä tienaavat. Vähän outoa, mutta ...
Mutta vastaisitko kysymykseen, vain etkö kykene perustelemaan valheitasi?
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.(eli sinä siis VALEHTELIT) - ..........
puupää. kirjoitti:
Mutta vastaisitko kysymykseen, vain etkö kykene perustelemaan valheitasi?
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.(eli sinä siis VALEHTELIT)Ottaako tosiaan noin koville. Se koira näköjään älähti, johon kalikka kalahti.
- puupää.
.......... kirjoitti:
Ottaako tosiaan noin koville. Se koira näköjään älähti, johon kalikka kalahti.
Et siis kykene vastaamaan edes yhteen yksinkertaiseen kysymykseen?
Joten sinä siis valehtelit, teit itsestäsi todella tyhmän ja säälittävän ihmisen (oletko edes ihminen vai rotta?)
Olet VALEHTELIJA, siten hyvässä alussa kohti rikollista uraa. Kyllä sinä siitä kehityt, jopa ehkä ihan ammattirikolliseksi saakka tai mistä minä sen tiedän tyhmä kun olen;)
Ps.
Kysymykseen ei vastata kysymyksellä! - ,,,,,,,,,,,,,
........... kirjoitti:
Olet tosiaan oikeassa. Poliisin ammatin osaa jokainen suomalainen tuhat kertaa paremmin, kuin siitä leipänsä tienaavat. Vähän outoa, mutta ...
keksinyt ?
" Poliisin ammatin osaa jokainen suomalainen tuhat kertaa paremmin, kuin siitä leipänsä tienaavat."
Muistan lukeneeni ko lauseen n kertaa ennenkin. Aika kulunut veto, eikä edes perin fiksukaan.Yritä ensi kerralla keksiä jotain nokkelampaa, äläkä jankuta samaa paskaa jatkuvasti. Taidat olla jukraisjankuttajan kaveri. - verrannollinen
puupää. kirjoitti:
Et siis kykene vastaamaan edes yhteen yksinkertaiseen kysymykseen?
Joten sinä siis valehtelit, teit itsestäsi todella tyhmän ja säälittävän ihmisen (oletko edes ihminen vai rotta?)
Olet VALEHTELIJA, siten hyvässä alussa kohti rikollista uraa. Kyllä sinä siitä kehityt, jopa ehkä ihan ammattirikolliseksi saakka tai mistä minä sen tiedän tyhmä kun olen;)
Ps.
Kysymykseen ei vastata kysymyksellä!Jokainen, puupäätä lukuunottamatta tajuaa, että ns. syyttä putkassa olevien lukumäärä on suoraan verrannollinen pidätysajan pituuteen. Poliisilla on aikaa kolme vuorokautta kerätä todisteita. Jos olisi viisi, tai kuusi, niin todisteita saataisiin kasaan tietysti enemmän ja tällöin sekin konna, joka piti vapauttaa jo kolmen vuorokauden täytyttyä todisteitten puutteeseen, jäisi silloin häkkiin.
Kun aikoinaan pidätysaika oli 18 vuorokautta, poliisilla oli niin runsaasti aikaa kerätä todisteita, että vain harvoin se joutui päästämään konnan vapaaksi todisteiden puutteesta.
*Aniharvoin poliisi häkittää täysin syyttömän, Ulvilan jutussa näin pääsi käymään. Bodomjutussa moni on toista mieltä syyllisyydestä ja siitä, oliko syytön syyttömästi vangittuna.
Molemmissa epäillyt olivat vangittuina. Poliisi ei kuitenkaan Suomessa saa vangita ketään, eli päätöksestä oli silloin vastuussa muu taho, kuin poliisi. No, tämänkin Puupää/vakiohäirikkö tietysti vierittää poliisin syyksi. - Että Sillee
verrannollinen kirjoitti:
Jokainen, puupäätä lukuunottamatta tajuaa, että ns. syyttä putkassa olevien lukumäärä on suoraan verrannollinen pidätysajan pituuteen. Poliisilla on aikaa kolme vuorokautta kerätä todisteita. Jos olisi viisi, tai kuusi, niin todisteita saataisiin kasaan tietysti enemmän ja tällöin sekin konna, joka piti vapauttaa jo kolmen vuorokauden täytyttyä todisteitten puutteeseen, jäisi silloin häkkiin.
Kun aikoinaan pidätysaika oli 18 vuorokautta, poliisilla oli niin runsaasti aikaa kerätä todisteita, että vain harvoin se joutui päästämään konnan vapaaksi todisteiden puutteesta.
*Aniharvoin poliisi häkittää täysin syyttömän, Ulvilan jutussa näin pääsi käymään. Bodomjutussa moni on toista mieltä syyllisyydestä ja siitä, oliko syytön syyttömästi vangittuna.
Molemmissa epäillyt olivat vangittuina. Poliisi ei kuitenkaan Suomessa saa vangita ketään, eli päätöksestä oli silloin vastuussa muu taho, kuin poliisi. No, tämänkin Puupää/vakiohäirikkö tietysti vierittää poliisin syyksi.kaikkiaan ja sama lukumäärä oli syyttömiä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051011634105_uu.shtml
Aika suuret luulot sulla on myös poliisin kyvystä tietää kuka on syytön ja kuka syyllinen, jos väität, että syyttömät olisivat "syyttömiä" ainoastaan todisteiden puutteen vuoksi. On myös ihan oikeasti syyttömiä, joita poliisi vain luulee syyllisiksi, mutta ei suostu sitä myöntämään. Syyttömiä on tuomittu jopa vankeuteenkin ja myöhemmin vapautettu. - tiedot
Että Sillee kirjoitti:
kaikkiaan ja sama lukumäärä oli syyttömiä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010051011634105_uu.shtml
Aika suuret luulot sulla on myös poliisin kyvystä tietää kuka on syytön ja kuka syyllinen, jos väität, että syyttömät olisivat "syyttömiä" ainoastaan todisteiden puutteen vuoksi. On myös ihan oikeasti syyttömiä, joita poliisi vain luulee syyllisiksi, mutta ei suostu sitä myöntämään. Syyttömiä on tuomittu jopa vankeuteenkin ja myöhemmin vapautettu.Sulla näyttää olevan näistä asioista melko heppoisat tiedot, perustuen pelkkään mediaan. Toisilla on muunkinlaista tietoa ja osaamista. Kiinniotetuksi voi joutua lähes kuka hyvänsä, kunhan vaan on syyllisyydestä syytä epäillä näyttö. Poliisilain mukaan poliisi saa suorittaa kiinnioton, vaikka ihminen ei olisi edes tehnyt rikostakaan, joten se siitä. Kiinniotosta ei myöskään makseta korvauksia. Pidättäminen on ihan toinen asia, mutta ethän sinä tiedä, mikä on kiinnioton ja pidättämisen ero.
Ihan oikeasti syyttömiä on, sehän on täysin selvää, mutta jos poliisi saisi ottaa kiinni tai pidättää vain oikeasti syyttömiä, niin tuskin Suomen vankiloissa olisi sataakaan vankia, eli vain ne, jotka ovat jääneet rysän päältä kiinni. Nyt on n. 3500, tosin lähes jokainen vanki väittää olevansa syytön, tai poliisin lavastuksen uhri.
Maailman mittakaavassa on useitakin syyttömiä tuomittu vankilaan, jopa kuolemaan. Suomessa ei kuitenkaan viimeisen 30 vuoden aikan taida olla kuin yksi tapaus. Kaksi virolaismiestä tekivät Turussa pankkiryöstön. Jäivät myöhemmin kiinni ja tuomittiin. Toinen kuitenkin kuoli ja toisen onnistui vankilassa ollessaan vierittämään kaiken kuolleen ja hänen edelleen vapaana olevan kaverinsa syyksi. Kun väitettä ei voitu täysin osoittaa perättömäksi, niin KKO purki tuomion ja mies sai Suomen valtiolta korvaukset ´syyttömänä.´ - ..
tiedot kirjoitti:
Sulla näyttää olevan näistä asioista melko heppoisat tiedot, perustuen pelkkään mediaan. Toisilla on muunkinlaista tietoa ja osaamista. Kiinniotetuksi voi joutua lähes kuka hyvänsä, kunhan vaan on syyllisyydestä syytä epäillä näyttö. Poliisilain mukaan poliisi saa suorittaa kiinnioton, vaikka ihminen ei olisi edes tehnyt rikostakaan, joten se siitä. Kiinniotosta ei myöskään makseta korvauksia. Pidättäminen on ihan toinen asia, mutta ethän sinä tiedä, mikä on kiinnioton ja pidättämisen ero.
Ihan oikeasti syyttömiä on, sehän on täysin selvää, mutta jos poliisi saisi ottaa kiinni tai pidättää vain oikeasti syyttömiä, niin tuskin Suomen vankiloissa olisi sataakaan vankia, eli vain ne, jotka ovat jääneet rysän päältä kiinni. Nyt on n. 3500, tosin lähes jokainen vanki väittää olevansa syytön, tai poliisin lavastuksen uhri.
Maailman mittakaavassa on useitakin syyttömiä tuomittu vankilaan, jopa kuolemaan. Suomessa ei kuitenkaan viimeisen 30 vuoden aikan taida olla kuin yksi tapaus. Kaksi virolaismiestä tekivät Turussa pankkiryöstön. Jäivät myöhemmin kiinni ja tuomittiin. Toinen kuitenkin kuoli ja toisen onnistui vankilassa ollessaan vierittämään kaiken kuolleen ja hänen edelleen vapaana olevan kaverinsa syyksi. Kun väitettä ei voitu täysin osoittaa perättömäksi, niin KKO purki tuomion ja mies sai Suomen valtiolta korvaukset ´syyttömänä.´uups, piti tietysti olla, jos poliisi saisi ottaa kiinni tai pidättää vain ´oikeasti´ syyllisiä, niin siellä olisivat vain rysän päältä kiinni jääneet.
- Muistanko Väärin
tiedot kirjoitti:
Sulla näyttää olevan näistä asioista melko heppoisat tiedot, perustuen pelkkään mediaan. Toisilla on muunkinlaista tietoa ja osaamista. Kiinniotetuksi voi joutua lähes kuka hyvänsä, kunhan vaan on syyllisyydestä syytä epäillä näyttö. Poliisilain mukaan poliisi saa suorittaa kiinnioton, vaikka ihminen ei olisi edes tehnyt rikostakaan, joten se siitä. Kiinniotosta ei myöskään makseta korvauksia. Pidättäminen on ihan toinen asia, mutta ethän sinä tiedä, mikä on kiinnioton ja pidättämisen ero.
Ihan oikeasti syyttömiä on, sehän on täysin selvää, mutta jos poliisi saisi ottaa kiinni tai pidättää vain oikeasti syyttömiä, niin tuskin Suomen vankiloissa olisi sataakaan vankia, eli vain ne, jotka ovat jääneet rysän päältä kiinni. Nyt on n. 3500, tosin lähes jokainen vanki väittää olevansa syytön, tai poliisin lavastuksen uhri.
Maailman mittakaavassa on useitakin syyttömiä tuomittu vankilaan, jopa kuolemaan. Suomessa ei kuitenkaan viimeisen 30 vuoden aikan taida olla kuin yksi tapaus. Kaksi virolaismiestä tekivät Turussa pankkiryöstön. Jäivät myöhemmin kiinni ja tuomittiin. Toinen kuitenkin kuoli ja toisen onnistui vankilassa ollessaan vierittämään kaiken kuolleen ja hänen edelleen vapaana olevan kaverinsa syyksi. Kun väitettä ei voitu täysin osoittaa perättömäksi, niin KKO purki tuomion ja mies sai Suomen valtiolta korvaukset ´syyttömänä.´tapahtumat muistan kyllä lukeneeni hieman eri tavalla. Syyllinen löytyi muistaakseni ihan kaksikon ulkopuolelta virosta. Väärin tuomitut muistaakseni suomalaisia. Tuomiohan perustui ainoastaan pankkivirkailijan tunnistukseen ja kaiken huipuksi pankkivirkailija oli poliisin vaimo.
Tässä muuten tarinaa Turun väärästä tuomiosta. Ainakin tämän mukaan olet pelkkä paskanjauhaja , kun sepittelet omiasi. Tarinasi poikkeaa aika lailla tästä.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1458
Mutta jos sulla on jotain "oikeita" linkkejä asiaan niin pistäpä tänne. - P.E.O.O.T.
Muistanko Väärin kirjoitti:
tapahtumat muistan kyllä lukeneeni hieman eri tavalla. Syyllinen löytyi muistaakseni ihan kaksikon ulkopuolelta virosta. Väärin tuomitut muistaakseni suomalaisia. Tuomiohan perustui ainoastaan pankkivirkailijan tunnistukseen ja kaiken huipuksi pankkivirkailija oli poliisin vaimo.
Tässä muuten tarinaa Turun väärästä tuomiosta. Ainakin tämän mukaan olet pelkkä paskanjauhaja , kun sepittelet omiasi. Tarinasi poikkeaa aika lailla tästä.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1458
Mutta jos sulla on jotain "oikeita" linkkejä asiaan niin pistäpä tänne."Tarinasi poikkeaa aika lailla tästä.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1458"
Tuollainen linkki toiselle keskustelupalstalle ei kerro yhtään mitään.
Mihin oikeaan faktaan perustat väitteesi?
Joko keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta. - Muistanko väärin ?
P.E.O.O.T. kirjoitti:
"Tarinasi poikkeaa aika lailla tästä.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1458"
Tuollainen linkki toiselle keskustelupalstalle ei kerro yhtään mitään.
Mihin oikeaan faktaan perustat väitteesi?
Joko keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.Taidat olla ihan pelle! Linkin takana oli lainaus Turun Sanomista jonka oli kirjoittanut Marja Saleva "Turun Sanomat 16.10.2005 kirjoitti:Väärin tuomittu". Mene kirjastoon ja lue sieltä ko lehti. Vain fundamentalistinen poliisinpalvoja voi olla noin typerä kuin sinä. Ehkä et usko sitäkään, mitä kirjastossa luet, vaan epäilet jonkun inisijän väärentäneen kirjaston lehdenkin. Juuri tälläistä se fundamenttalistinen uskovaisuus on. Eipä taida sinun maailmastasi löytyä muita totuuden puhujia kuin poliisi. Poliisinpalvonta on uskonnon lisäksi myös mielenterveyden häiriö (sairaus).
- Tarkkana!
Se oli muuten ennen kaikkiaan 21 vuorokautta.
- Beklakligtvis.
puupää. kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen!! Joten vastaisitko vai jatkatko tyhjän paskan jauhamistasi?
"Suurin osa ´syyttä´ putkassa olevista on konnia"
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.(eli sinä siis VALEHTELIT)
Ps.
Mitä hittoa Volvo Markkanen liittyy vuoteen 2010? Lopeta ”historiankirjojen” selailu ja tervetuloa vuoteen 2010!Ei tämä heppu mihinkään kysymyksiin vastaa. Ei häntä kiinnosta mitä muut kirjoittelevat, hänellä on oma totuutensa, jolla hän vastaa aina riippumatta siitä, mitä on kysytty. Poliisi on aina oikeassa, eikä tee koskaan pienintäkään virhettä, lainvastaisesta menettelystä puhumattakaan. Hänen totuutensa ei pala tulessakaan, se on aina oikeassa ja kaikki muut väärässä.
- koska tämä loppuu
taas tyhjän jauhamista,poliisi tekee työtään ja sillä selvä
- P.E.O.O.T.
"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan valtio maksaa joka vuosi korvauksia noin 400:lle aiheetta vapautensa menettäneelle."
Mistä tämän tiedät, mihin tutkimukseen perustat väitteesi? Niin keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.- Pitkä Nenä
kaikki mitä ei pysty todistamaan olisi valhetta. Asia on kuitenkin myös niin, että sinun pitäisi pystyä todistamaan valheeksi, jotta asia olisi oikeasti todistettu valheeksi.
Mutta tällä kertaa saat pitkän nenän oikein kunnolla.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article479366.ece
"Korvauksia vapaudenmenetyksestä myönnetään joka vuosi noin 400 henkilölle."
Tuskin kuitenkaan opit mitään, mutta toivoisin kuitenkin, että voisit alkaa keskustelemaan hieman sivistyneemmin ja lopettaa muiden kommenttejen valheeksi väittämisen ilman kunnon perusteluita. - Olli oikeusvaltio
Pitkä Nenä kirjoitti:
kaikki mitä ei pysty todistamaan olisi valhetta. Asia on kuitenkin myös niin, että sinun pitäisi pystyä todistamaan valheeksi, jotta asia olisi oikeasti todistettu valheeksi.
Mutta tällä kertaa saat pitkän nenän oikein kunnolla.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article479366.ece
"Korvauksia vapaudenmenetyksestä myönnetään joka vuosi noin 400 henkilölle."
Tuskin kuitenkaan opit mitään, mutta toivoisin kuitenkin, että voisit alkaa keskustelemaan hieman sivistyneemmin ja lopettaa muiden kommenttejen valheeksi väittämisen ilman kunnon perusteluita.Se on oivallinen osoitus oikeusvaltiosta, että kaikkien poliisin kiinniottamien ihmisten jutut eivät etene syyteharkintaan, syytteeseen tai tuomioon asti. On utopiaa ajatella, että jos joudut poliisin kiinniottamaksi, saat tuomion. Varmasti siinä kiinniotettujen joukossa on niitä, jotka ovat rikoksensa tehneet, mutta sitä vaan ei saada näytettyä toteen. Mieluummin 10 syyllistä vapautetaan, kuin yksi syytön tuomitaan, eikös se niin mennyt.
- El Caballo
Olli oikeusvaltio kirjoitti:
Se on oivallinen osoitus oikeusvaltiosta, että kaikkien poliisin kiinniottamien ihmisten jutut eivät etene syyteharkintaan, syytteeseen tai tuomioon asti. On utopiaa ajatella, että jos joudut poliisin kiinniottamaksi, saat tuomion. Varmasti siinä kiinniotettujen joukossa on niitä, jotka ovat rikoksensa tehneet, mutta sitä vaan ei saada näytettyä toteen. Mieluummin 10 syyllistä vapautetaan, kuin yksi syytön tuomitaan, eikös se niin mennyt.
Joo, Olli kirjoittaa asiaa. Palstan puupää ei tajua sitä, että kun ihminen jää kiinni, tai häntä epäillään rikoksesta, niin hän kiistää sataprosenttisesti syyllisyytensä, kuten mediasta olemme saaneet lukea. Olkoot sitten ministeri, kansanedustaja, poliisi, opettaja, pappi, tai vaikka Nokian insinööri.
Jotta saisimme selville, onko hän syyllinen vai syytön, ryhtyy poliisi asiaa tutkimaan. Jotta epäilty ei sotkisi tutkintaa, hävittäisi todisteita, tai vaikuttaisi todistajiin, niin hänet yleensä pidätetään tai vangitaan. Tutkinnan aloittamiseksi tarvitaan aluksi syytä epäillä näyttöä. Sitten kynnys nousee todennäköisiksi syiksi ja tuomioon vaaditaan jo täysi näyttö. Tutkinnan missä vaiheessa tahansa epäilty voidaan vapauttaa. Syy voi olla joko siinä, että hänet todetaan täysin syyttömäksi. Tai siinä, ettei saatu määräaikaan mennessä niin paljon näyttöä, että kiinniottoa, pidätystä tai vangitsemista voidaan jatkaa, tai vaatia. Määräajat kun eivät saa ylittyä sekuntiakaan.
Tällöin vapaaksi päässyt huutaa kurkku suorana ja rinta rottingilla, että hän oli syyttömänä pidätettynä, vangittuna jne, vaikka totuus olisi se, etteivät määräajat riittäneet vaadittavien todisteiden keräämiseen.
Onhan esimerkiksi murhajuttua, joissa poliisi on pidättänyt epäillyn. Pitänyt häntä pidätettynä lain salliman määräajan, mutta kun näyttöä ei ole ollut riittävästi, epäilty on pitänyt vapauttaa ja epäilty on sen jälkeen vakuuttanut rinta rottingilla syyttömyyttään. Mutta, poliisipa ei ole hellittänyt, vaan jatkanut tutkintaa kaikessa hiljaisuudessa ja saanutkin myöhemmin riittävän näytön. Viimeksi tällainen oli Espoolaisen kirjanpitäjän murha, missä epäilty oli pidätettynä ja sai korvaukset ´syyttömänä´ pidätettynä olostaan, mutta 20 vuoden tutkinnan jälkeen lisää näyttöä saatiinkin ja tuomio tuli murhasta.
Puupään pitäisi pitää mölyt mahassaan, kun hän ei näytä näistä asioista mitään ymmärtävän. Suomessa on monia ammatteja, joista muut, kuin siinä ammatissa olevat eivät ymmärrä mitään, yksi näyttää olevan poliisin ammatti. Sitä vaivaa kuitenkin sama vika, kuin psykiatrin ammattia. Potilaat siinäkin osaavat sen kaikkein parhaiten. - Pitkä Nenä
El Caballo kirjoitti:
Joo, Olli kirjoittaa asiaa. Palstan puupää ei tajua sitä, että kun ihminen jää kiinni, tai häntä epäillään rikoksesta, niin hän kiistää sataprosenttisesti syyllisyytensä, kuten mediasta olemme saaneet lukea. Olkoot sitten ministeri, kansanedustaja, poliisi, opettaja, pappi, tai vaikka Nokian insinööri.
Jotta saisimme selville, onko hän syyllinen vai syytön, ryhtyy poliisi asiaa tutkimaan. Jotta epäilty ei sotkisi tutkintaa, hävittäisi todisteita, tai vaikuttaisi todistajiin, niin hänet yleensä pidätetään tai vangitaan. Tutkinnan aloittamiseksi tarvitaan aluksi syytä epäillä näyttöä. Sitten kynnys nousee todennäköisiksi syiksi ja tuomioon vaaditaan jo täysi näyttö. Tutkinnan missä vaiheessa tahansa epäilty voidaan vapauttaa. Syy voi olla joko siinä, että hänet todetaan täysin syyttömäksi. Tai siinä, ettei saatu määräaikaan mennessä niin paljon näyttöä, että kiinniottoa, pidätystä tai vangitsemista voidaan jatkaa, tai vaatia. Määräajat kun eivät saa ylittyä sekuntiakaan.
Tällöin vapaaksi päässyt huutaa kurkku suorana ja rinta rottingilla, että hän oli syyttömänä pidätettynä, vangittuna jne, vaikka totuus olisi se, etteivät määräajat riittäneet vaadittavien todisteiden keräämiseen.
Onhan esimerkiksi murhajuttua, joissa poliisi on pidättänyt epäillyn. Pitänyt häntä pidätettynä lain salliman määräajan, mutta kun näyttöä ei ole ollut riittävästi, epäilty on pitänyt vapauttaa ja epäilty on sen jälkeen vakuuttanut rinta rottingilla syyttömyyttään. Mutta, poliisipa ei ole hellittänyt, vaan jatkanut tutkintaa kaikessa hiljaisuudessa ja saanutkin myöhemmin riittävän näytön. Viimeksi tällainen oli Espoolaisen kirjanpitäjän murha, missä epäilty oli pidätettynä ja sai korvaukset ´syyttömänä´ pidätettynä olostaan, mutta 20 vuoden tutkinnan jälkeen lisää näyttöä saatiinkin ja tuomio tuli murhasta.
Puupään pitäisi pitää mölyt mahassaan, kun hän ei näytä näistä asioista mitään ymmärtävän. Suomessa on monia ammatteja, joista muut, kuin siinä ammatissa olevat eivät ymmärrä mitään, yksi näyttää olevan poliisin ammatti. Sitä vaivaa kuitenkin sama vika, kuin psykiatrin ammattia. Potilaat siinäkin osaavat sen kaikkein parhaiten.kun huomasi kirjoittaneensa tai toverin kirjoittaneen paskaa.
Tässä nämä paskapuheet joita kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097
Aika pelle (paskahuosu) pitää olla jos ei edes nimettömänä uskalla tunnustaa erehdystään! - P.E.O.O.T.
Pitkä Nenä kirjoitti:
kun huomasi kirjoittaneensa tai toverin kirjoittaneen paskaa.
Tässä nämä paskapuheet joita kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097
Aika pelle (paskahuosu) pitää olla jos ei edes nimettömänä uskalla tunnustaa erehdystään!"Tässä nämä paskapuheet joita kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097 "
Tuollainen linkki keskustelupalstalle ei kerro yhtään mitään. Kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan.
Mihin TODELLISEEN faktaan perustat väitteesi?
Joko keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta. - ''''''''''''''''''''
P.E.O.O.T. kirjoitti:
"Tässä nämä paskapuheet joita kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097 "
Tuollainen linkki keskustelupalstalle ei kerro yhtään mitään. Kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan.
Mihin TODELLISEEN faktaan perustat väitteesi?
Joko keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta. - P.E.O.O.T.
'''''''''''''''''''' kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen!! Joten vastaisitko vai jatkatko tyhjän paskan jauhamistasi?
- Pitkä Nenä
P.E.O.O.T. kirjoitti:
"Tässä nämä paskapuheet joita kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097 "
Tuollainen linkki keskustelupalstalle ei kerro yhtään mitään. Kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan.
Mihin TODELLISEEN faktaan perustat väitteesi?
Joko keksit sen itse tai kerrot lähteen josta asian voi tarkistaa. Muuten väitteesi on valhetta.Yritetään nyt vielä kerran jos vaikka ymmartäisit !
Tätä jankutustasi kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097
Tällä kommentilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44076585
Ja tässä faktaa:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article479366.ece
Tuskin ymmärsit, mutta olin kuitenkin niin ystävällinen, että yritin, vaikka sinun tapauksessa lienee järjetöntä. - P.E.O.O.T.
Pitkä Nenä kirjoitti:
Yritetään nyt vielä kerran jos vaikka ymmartäisit !
Tätä jankutustasi kommentoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44075097
Tällä kommentilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9069054/44076585
Ja tässä faktaa:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article479366.ece
Tuskin ymmärsit, mutta olin kuitenkin niin ystävällinen, että yritin, vaikka sinun tapauksessa lienee järjetöntä.Et vastannut kysymykseen!! Joten vastaisitko vai jatkatko tyhjän paskan jauhamistasi?
- Tietooooo
P.E.O.O.T. kirjoitti:
Et vastannut kysymykseen!! Joten vastaisitko vai jatkatko tyhjän paskan jauhamistasi?
Kirjoituksesta sellaisen käsityksen,että Matti "Volvo"Markkanen olisi kuollut?Se ei kylläkään pidä paikkaansa.Ps.Ei ainakaan tänään ollut.
- Olli O...
http://www.optula.om.fi/uploads/776ysygrq3692fs.pdf Julkisuuteen 14.1.2009
" Rikosepäilyn perusteella pidätetään vuosittain yli 10 000 henkilöä, ja pidätyksistä vajaa
3 000 johtaa vangitsemiseen. Jos pidätetty tai vangittu myöhemmin osoittautuu
syyttömäksi, valtio on sekä Suomen lainsäädännön että ihmisoikeussopimusten mukaan
velvollinen korvaamaan vapaudenmenetyksen. Korvauksia rikosprosessuaalisesta
vapaudenmenetyksestä maksetaan noin 400 henkilölle vuosittain "
" Korvauksen hakijan ei sen sijaan osoitettu syyllistyneen
rikokseen tai vain niin lievään rikokseen, ettei siitä tuomittu vankeutta. Tällaisen henkilön
asema asiassa epäiltynä, todistajana tai kokonaan ulkopuolisena selvisi vasta
tutkinnan edetessä. "
Tutkimus kokonaisuudessa löytyy tuolta
http://www.optula.om.fi/45527.htm- No Ollipa Olli
http://www.optula.om.fi/uploads/4mxw8mysf79j6fc.pdf
s. 27.
"Tutkimusaineisto käsittää kaikki 1.1.–30.06.2006 välisenä aikana Valtiokonttorissa
vireille tulleet korvaushakemukset liitteineen ja ratkaisuasiakirjoineen.
Hakemuksia oli kaikkiaan 207 kappaletta"
s. 106
" Aineisto ei anna mahdollisuutta kovin pitkälle meneviin johtopäätöksiin. " - Pitkä Nenä
No miten tämä nyt sitten eroaa edellisestä ? Eiköhän tämä perustu edellisen teksti titoihin ? Mutta typerä jankuttaja vaan ei halua ymmärtää.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article479366.ece
Tyypillinen syyttömänä pidätetty on syrjäytynyt suomalainen mies
julkaistu 14.01. klo 08:06, päivitetty 14.01. klo 08:17
Rikosepäilyn perusteella syyttömänä pidätetyille maksetaan vuosittain noin miljoonan euron korvaukset, selviää Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta. Korvauksia vapaudenmenetyksestä myönnetään joka vuosi noin 400 henkilölle.
Tyypillisimmillään syyttömien pidätykset liittyvät varkauksiin tai tapon yrityksiin. Esimerkiksi ryyppyporukassa tapahtunut puukotus johtaa usein useiden paikalla olleiden henkilöiden pidättämiseen varsinaisen epäillyn selvittämiseksi.
Tutkimuksen mukaan korvausta hakevat ovat usein jossain määrin syrjäytyneitä ja kärsivät erilaisista päihdeongelmista. Tyypillinen korvauksenhakija on 35-vuotias suomalainen mies.
Hakijoista 11 prosenttia on ulkomaalaisia. Suurin osa heistä on entisen Neuvostoliiton alueen kansalaisia.
Vapaudenmenetyksestä maksettu korvaus on keskimäärin noin sata euroa yhtä vuorokautta kohti.
Yli puolet korvatuista vapaudenmenetyksistä oli pidätyksiä, jotka kestävät tyypillisimmillään kaksi ja enimmillään neljä vuorokautta. Alle kymmenessä prosentissa tapauksista korvauksen hakija oli vangittuna yli kuukauden.
Rikosepäilyn perusteella pidätetään joka vuosi yli 10 000 henkilöä. Pidätyksistä alle 3 000 johtaa vangitsemiseen.
YLE Uutiset - Puolen vuoden Pena

YLE UutisetPuolen vuoden otanta yhdeltä vuodelta maksetuista korvauksista ei voi johtaa kovin pitkälle meneviin johtopäätöksiin siitä, että joka vuosi maksetaan korvauksia 400 henkilölle. Mutta maksetaan varmasti lukuisille henkilöille, niin kuin asiaan kuuluukiin. Hyvä, että joku toi linkit siihen tutkimukseen, niin jokainen voi käydä katsomassa sitä, ja tehdä omia johtopäätöksiään esimerkiksi tarkoitushakuisuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223044EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351425- 1041289
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661017Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1331008- 60947
- 41747
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22733Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta118712