Pakkohoito

Sano suoraan siellä miltä susta tuntuu. Pakkohoitoon voidaan laittaa mutta ei hepposin perustein.
Lääkäri voi suositella osastolle menoa (avo-osasto) mikä ei olisi ehkä niin huono asia sulle? Se ei ole pelottava paikka, monet avo-osastot ovat todella hyviä. Avo-osastolla sulla on oikeus mennä ja tulla kuten haluat, kunhan vaan ilmoitat että olet menossa. Avo-osastolla ei olla pakkohoidossa. Pakkohoidossa joudutaan suljetulle osastolle.

siitä mitä haluat, ja lääkäristä. Ehkä kuitenkin kannattaa miettiä mitä puhuu lääkärille. Kaikki kirjataan ylös ja ne kirjaukset pysyvät ja on koko loppuelämäsi "monien" luettavissa.

Tällä ymmärryksellä tänä päivänä en halua edes asioida julkisella puolella. Ei ole mitään tarvetta jakaa omia asioitani kaiken maailman idiooteille.Mitään apua en myöskään saanut. Jos pilleri purkit on vastaus kaikkeen niin ne vain ja ainoastaan sotkee ihmisen aivojen normaalin kemian. Kuljen mieluiten "selvin päin" ja masentuneena vaikka aina ei huvittaisikaan elää. Samapa tuo.

Keskity ennen minkin hankkimaan ystäviä joiden kanssa voit jakaa ajatuksiasi. Hanki harrastus, liiku säännöllisesti, syö terveelisesti, ei päihteitä. Auttaa miljoona kertaa enemmän kuin hoitoalan puupäät ja pörssissä noteerattujen lääkefirmojen dropit.

Tosin sairaalaosastolla jotkut viihtyvät hyvin. Kaikki tulee valmiina, itse ei tarvitse tehdä mitään. Muista että kaikki mitä kerrot henkilökunnalle kirjataan. Hullujen huoneesta vielä sen verran että hullut on hulluja hoitamassa.

Mieti mitä elämältäsi haluat. Paljon voimia sulle!

joudut osastolle, jos menet sanomaan että tapat itsesi. Näin ainakin mun kohdalla kävi. Ja se osastohoito ei auttanut mitään, pari kuukautta siellä olin.

Hoitoon "joutuminen" ei ole huono asia. Puhu vain rehellisesti asiasi, ei sinua muuten voida auttaa.
Itse olen tarvinnut apua masennukseen kriisiosastolta ja koin saavani hyvin apua.

On se hyvin mahdollista, että voit "joutua" pakkohoitoon, jos tollasen heität ensikättelyssä. Se riittää ainakin lain puolesta.

Itse vietin viime talven ja alkusyksyn osastolla. Vaikka diagnoosi sanoi vaikeasteinen masennus ja mahdollista psykoottista oireilua, en itseäni kokenut erityisen masentuneeksi, varsinkaan verattuna menneeseen, jolloin olin hyvin masentunut. Aika heppoisin syin sinne jouduin, purskahdin itkuun psykiatria vastaavan henkilön edessä, joka totesi tilan katatoniseksi, vaikka olin ihan ok. Tuli vaan tunteikas olo siinä, itken kerran parissa vuodessa (tai no sillon itkin, nyt itken empatia itkuja ja sen sellasia silloin tällöin). Ambulanssi ja poliisi paikalle ja meikäläinen terveyskeskukseen. Karkasin myöhemmin sinä päivänä ja seuraavana päivänä poliisit ovella ja tällä kertaa mentiin psykiatriselle osastolle ja sanottiin, että joko jäät tänne "vapaaehtoisesti" "joksikin aikaa" tai joudut pakkohoitoon. Pistin vastaan, joten pakkohoitoonhan siinä jouduttiin. Karkailin myöhemmin muutaman kerran ja hoito kesti n. 4 kuukautta, aikasemmin olisi päässyt pois, jos ei olisi karkaillut, kun ei mulla mitään kummallista todettu, vaikka en lääkkeitäkään suostunut syömään. Tai no, esitin jonkun aika, että söin, mutta syljin kuitenkin pois. Aika hankala tapaus kaikenkaikkiaan...

Ensin, kun sinne joutus, se oli ihan perseestä, suoraan sanoen. Ulos ei meinannut päästä, mitään tekemistä ei ollut. Käytävän edestakas ravaaminen oli ainoa liikunta mitä sai aktiivisesti harrastaa, mikä teki musta vaan entistä pöpimmän näkösen. Jos ei sitä tehnyt, niin istusin tuijottamassa telkkaria, jota en vapaa ajalla tee, koska sieltä ei tulee muutaku paskaa, muutamia elokuvia lukuunottamatta. Se on aika jännä juttu, että suurimman osan aikaa siellä viettäessäni sain käydä taistelua, että psyykkisesti kestää sen lukittuna pitämisen ja sairaala meiningin (kaikki naama vääränä tai näkee harhoja - kärjistetty, mutta tottakin). Eikös se sairaala ole juuri sitä varten, että saisi pään taas toimimaan ja vaikka vähän hymyä naamalle. Täysin päinvastainen vaikutus minuun, ainakin aluksi.

Noh, siinä jossain vaiheessa tutustuin muihin potilaisiin paremmin ja sinne ilmestyi muutama aika samassa tilanteessa ja iässä ja letin pituudessa olevaa heppua, joiden kanssa sitten tuijotettiin telkkaria ja puhuttiin härskejä ja viisaitakin. Välillä päästiin ulos, jolloin mentiin kioskille bisselle. Tai no en minä, ku ei maistu, mutta yksi veteli niin, että tuli umpikännissä osastolle, jota naurettiin olan takaa. On sieltä paljon mukaviakin muistoja loppu peleissä. Sain sitten liikkua enemmän myöhemmin ja tutustuin muutamiin sairaanhoitaja opiskelijoihin, sekä pääsi kitaran soittaan, tekemään ruokaa, yhteen konserttiinkin jopa. En voi myöskään kieltää sitä, että se käynti sai minut vähän enemmän raiteille ja ajatukset valoisimmiksi.

"Hullujen huone" ja "pakkohoito" on aika rankkoja termejä, ei näissä sairaaloissa pääasiassa ole semmonen meininki, mitä ulkopuolisena voisi kuvitella, tai mitä ideoita esimerkiksi elokuvista on voinut saada. Hyvin rauhallista ja väki on pääasiassa vaan masentunutta, sosiaalisesti ahdistunutta ja persiillään olevan elämänhallinnan omaavia. Tiukkoja hoitajia ei tuolla ainakaan ollut, tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa, ja omahoitajalleni tuli ilmeisesti ikävä, kun lähdin. Skitsoja löytyy ja varmasti vakavastikin sairaita, jotka on sitten jonkun verran levottomia. Itse puhuin paljon yhden skitsofreenisen miehen kanssa, aika vakavasta sairaudesta tapauksesta oli kyse, ilta-aikaan viimeistään alko tulla juttua agenteista ja hoitojista, jotka aikoo tappaa hänet. Yritin pistää järkeä häneen ja vaikka minuun hän luotti eniten, ei siitä oikeen mitään apua ollut, joka tuntui turhauttavalta ja harmitti hirveesti, että hänen pitää päätänsä vaivaa sellaisilla ajatuksilla.

Nyt alkaa menemään aika rankasti off-topiciin, mutta mitäpä tuosta. Antaa tämä kai jonkinlaista kuvaa, millaista siellä sairaalassa on olla. Suosittelen, jos on itsemurha aatteet mielessä. Alku on kivistä, mutta ehkä se avautuisi sullekkin. Monasti sieltä löytyy joku samanhenkinen tyyppi, jonka kanssa voi jutella niitä näitä. Väkisin siellä tulee sosialisoitua ennemmin tai myöhemmin, oli alotteen tekijä sinä tai joku muu.