Vuosia sitten rakastin miestä, jonka kanssa muu maailma menetti merkityksensä, olimme vain me kaksi. Rakastelimme rannalla, rakastelimme metsissä, rakastelimme ihan missä vaan. Kaikki oli hyvin, meillä oli toisemme. Puhuimme syvällisiä, olimme kiinni toisissamme koko ajan, riitelimme ja kiukuttelimme, olimme mustasukkaisia ja niiin rakastuneita. Me unohdimme ystävämme, unohdimme arjen. Kaikki loppui kuitenkin siihen, että mies jätti minut toisen vuoksi. Hajosin ja meni vuosia ennen kuin kykenin nousemaan jaloilleni. Kuvittelin, että olin niin rakastunut tähän mieheen. Mutta en minä ollut koskaan. Rakastin sitä, mitä me olimme yhdessä, rakkaustarinaa, jonka loin mielessäni. Olisin halunnut naimisiin ja lapsia.
Meni pitkä aika ennen kuin tapasin toisen, joka oli ihan erilainen, täydellinen vastakohta ensirakkaudelle. Me elämme arjessa, rakastelemme sängyssä, käymme ystävien luona, hoidamme päivällä asioita: välillä yhdessä, välillä yksin ja illalla nukahdamme toistemme viereen. Rakastan tätä miestä, sitä mitä hän on ja millainen hän on. Hänen uskomattoman hienoa persoonaa. Rakastan tätä turvallisuudentunnetta, tätä tylsää arkea, onnellisuuden tunnetta, lasten kanssa puuhastelua. Ja kyllä minä himoitsen miestäni, mutta pystyn olemaan myös ilman seksiä. Ja minä rakastan sitäkin, että osaan myös olla ilman häntä. Ettei tämä ole mitään kituvaa en kestä ilman, mutta en kestä olla hänenkään kanssa-rakkautta.
Jälkikäteen voin todeta, että onneksi emme saaneet lapsia ensiksi mainitun kanssa. Nyt en tietäisi, mitä on todellinen onni, olla ihmisen kanssa, joka välittää, jonka kanssa asiat eivät ole pelkkää illuusiota, vaan arkitodellisuutta. Kun ajattelen niitä viittä vuotta, jotka vietin exäni kanssa, oli se jatkuvaa mahakipua ja jännittämistä, pelkoa siitä, että tämä ei kestä. Eikä se kestänytkään. Vaisto kai sen sanoi jo heti alussa, mutta en uskonut. Niinä harvoina kertoina kun menimme yhdessä juhlimaan, tulin aina mustasukkaiseksi syystä, että hän flirttaili aina toisten naisten kanssa, suutelikin. Ja teki minusta kuitenkin sen pahan: mustasukkaisen tyttöystävän. Suhteemme sisälsi henkistä väkivaltaa paljon. Jälkikäteen sitä vasta ymmärtää, millaisessa helvetissä sitä on elänyt.
Piti saada aihetta purettua. Myrkyllinen rakkaus, sen olen kokenut.
Meni pitkä aika ennen kuin tapasin toisen, joka oli ihan erilainen, täydellinen vastakohta ensirakkaudelle. Me elämme arjessa, rakastelemme sängyssä, käymme ystävien luona, hoidamme päivällä asioita: välillä yhdessä, välillä yksin ja illalla nukahdamme toistemme viereen. Rakastan tätä miestä, sitä mitä hän on ja millainen hän on. Hänen uskomattoman hienoa persoonaa. Rakastan tätä turvallisuudentunnetta, tätä tylsää arkea, onnellisuuden tunnetta, lasten kanssa puuhastelua. Ja kyllä minä himoitsen miestäni, mutta pystyn olemaan myös ilman seksiä. Ja minä rakastan sitäkin, että osaan myös olla ilman häntä. Ettei tämä ole mitään kituvaa en kestä ilman, mutta en kestä olla hänenkään kanssa-rakkautta.
Jälkikäteen voin todeta, että onneksi emme saaneet lapsia ensiksi mainitun kanssa. Nyt en tietäisi, mitä on todellinen onni, olla ihmisen kanssa, joka välittää, jonka kanssa asiat eivät ole pelkkää illuusiota, vaan arkitodellisuutta. Kun ajattelen niitä viittä vuotta, jotka vietin exäni kanssa, oli se jatkuvaa mahakipua ja jännittämistä, pelkoa siitä, että tämä ei kestä. Eikä se kestänytkään. Vaisto kai sen sanoi jo heti alussa, mutta en uskonut. Niinä harvoina kertoina kun menimme yhdessä juhlimaan, tulin aina mustasukkaiseksi syystä, että hän flirttaili aina toisten naisten kanssa, suutelikin. Ja teki minusta kuitenkin sen pahan: mustasukkaisen tyttöystävän. Suhteemme sisälsi henkistä väkivaltaa paljon. Jälkikäteen sitä vasta ymmärtää, millaisessa helvetissä sitä on elänyt.
Piti saada aihetta purettua. Myrkyllinen rakkaus, sen olen kokenut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Loppu hyvin, kaikki hyvin :)
http://www.youtube.com/watch?v=a1mHnXgQYP4&feature=related
Kirjoituksestasi huomasi sen, että intohimoinen rakkaus ei tuo onnea. Onneksi omani ei kestänyt pidempää aikaa, mutta sain oikein hyvää esimakua ja haavojen nuolemisessa meni oma aikansa.
Sussahan ei tietenkään ollut mitään vikaa, miehen syytä kaikki.
kirjoittamaa tekstiä. Olen ollut joskus intohimoisen rakastunut ja mustasukkainen. Mies ruokki käytöksellään mustasukkaisuuttani. Sitten päätin annan olla, hän on vapaa menemään toisen luo...