Suomen historian

surkein hallitus, ketäs siellä onkaan,RKP ja vihreät.

Ei puhuta niistä kahdesta suuresta kun on ollut sitä skandaalia skandaalin jälkeen,eipä enää paljon pahemmin ryvettyä voi.
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Puhujana sellaista poliitista tahoa edustava luuseri, jonka edusryhmä ei ole osallistunut siihen yhteiskunnalliseenvastuunkantoon, johon olisi ollut kuitenkin vaalitulos huomioon ottaen, ollut mahdollisuus! Surkein hallitus suomen poliittisessa historiassa ei onneksi koskaan toteudu, sillä perussuomalaiset pidetään ulkona hallituksista.

Äänestä
  • seuraavaan hallitukseen otetaan perSSut taatusti mukaan. sitten nähdään taas kuinka valta "syleilee" populistit kuoliaaksi. nimittäin käy niin että perSSujen kannattajien luulevat että kaikki muuttuu hetkessä ja sitten ei mitään muutukkaan. tästä on seuraus että kannatus syöksyy alas.

    näin kävi smp:lle ja näin käy myös perSSuille. mikä onkin vain hyvä asia. sillä jos kävisi niin että perSSuistatulisi todella merkittävä tekijä suomen politiikkaan, niin tämä jälkeen suomi ajautuisi suoritustilaa alle kuukaudessa. yksinkertaisesti siksi, että kyseinen porukka ei ymmärrä talouspolitiikasta yhtään mitään.

    tämän "todisti" kirkkaasti saarakkala, jonka esiintyminen a-talkissa oli todella huvittavaa katsottavaa. parasta tahatonta komiikkaa mitä pitkään aikaan on nähty telkkarissa. kaveri oli ulkona asioita kuin se kuuluisa lumiukko saharan helteessä.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    seuraavaan hallitukseen otetaan perSSut taatusti mukaan. sitten nähdään taas kuinka valta "syleilee" populistit kuoliaaksi. nimittäin käy niin että perSSujen kannattajien luulevat että kaikki muuttuu hetkessä ja sitten ei mitään muutukkaan. tästä on seuraus että kannatus syöksyy alas.

    että perussuomalaiset otetaan seuraavaan hallitukseen, se on sitten menoa samoin kuin smp:llä
    soini saa jonkun viran ja loput kannattajista ottavat olutta ja kaivavat takapuolta sitä paikkaa
    mistä pSSn politiikka kumpuaa

    oli mukava nähdä kun olitte olemassa miten tyhmästi suomalainen äänestäjä käyttäytyi
    näin sanotaan pSSn jäähyväispuheessa (suora lainaus)

    Äänestä

  • tietää aina kaiken.

    Katkeroitunut rannalle jäänyt golffaaja herr Kähärä.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    seuraavaan hallitukseen otetaan perSSut taatusti mukaan. sitten nähdään taas kuinka valta "syleilee" populistit kuoliaaksi. nimittäin käy niin että perSSujen kannattajien luulevat että kaikki muuttuu hetkessä ja sitten ei mitään muutukkaan. tästä on seuraus että kannatus syöksyy alas.

    näin kävi smp:lle ja näin käy myös perSSuille. mikä onkin vain hyvä asia. sillä jos kävisi niin että perSSuistatulisi todella merkittävä tekijä suomen politiikkaan, niin tämä jälkeen suomi ajautuisi suoritustilaa alle kuukaudessa. yksinkertaisesti siksi, että kyseinen porukka ei ymmärrä talouspolitiikasta yhtään mitään.

    tämän "todisti" kirkkaasti saarakkala, jonka esiintyminen a-talkissa oli todella huvittavaa katsottavaa. parasta tahatonta komiikkaa mitä pitkään aikaan on nähty telkkarissa. kaveri oli ulkona asioita kuin se kuuluisa lumiukko saharan helteessä.

    on pelkkää skandaalia ja onkin todella mukava nähdä kuinka kansalaisten luottamus on hallitukseen mennyt,eikä mene minunkaan ääneni enää kokoomukselle kuten aiemmin sillä niin pahasti on kokkaritkin ryvettyneet.

    Huvittavaa kuinka jotkut "köyhät" valittavat joistain persuista,kun pitäisi katsoa maamme johtoporrasta ja sen sotkuja joita RIITTÄÄ,eikä vähiten juuri PÄÄMINISTERIN kohdalla.

    Äänestä

  • puolueeton. kirjoitti:

    ja kerro mitä polittista skandaalia sinä nyt oikein tarkotat hallituksen taholta? ja miten perSSut olisivat hoitaneet asian paremmin? saisiko vastauksen..

    ps.mene pummi töihin.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    ja kerro mitä polittista skandaalia sinä nyt oikein tarkotat hallituksen taholta? ja miten perSSut olisivat hoitaneet asian paremmin? saisiko vastauksen..

    ps.mene pummi töihin.

    surkein hallitus. Nuorisotyöttömyys suorastaan räjähtänyt. Vihreät toimineet työministerinä ja heidän aikanaan suomalaisia työpaikkoja siirretty maasta pois satoja tuhansia. Ja tuskin niitä takaisin saadaan. Vanhusten ja sairaiden huolto täysin laiminlyöty.
    Ainoa asia mikä valtaeliittiä kiinnostaa, on maailmalla reissaaminen ja oman egon pönkittäminen maailman mahtimiesten solmioita suoristamalla.
    Sen lisäksi on huomattu, että rahtaamalla tänne veronmaksajien elätettäväksi tuhansia surkimuksia maailman joka kolkalta, saadaan taas lisää huomiota näiltä maailman mahtimiehiltä.
    Historiasta löytyy vaikka kuinka paljon esimerkkejä yhteiskunnan nopeasta muutoksesta päättäjiä vaihtamalla.
    Se kannattaa pitää mielessä eduskuntavaalien lähestyessä.
    Äänestäkää perussuomalaisia tai Muutos 2011, mikäli se nousee puolueeksi siihen mennessä.

    Äänestä

  • heh..heh.. kirjoitti:

    tietää aina kaiken.

    Katkeroitunut rannalle jäänyt golffaaja herr Kähärä.

    ja Suomi konkurssiin...kuten SMP Soinin puoluesihteeri touhujen myötä. Kauheaa!!!

    Äänestä

  • Kyllä Kähärälle Perussuomalaiset ennen kelpasivat... kunnes selvisi, ettei ole kannatusta missään piireissä (jumbosija eduskuntavaaleissa 2007).

    Äänestä

  • Olan nähnyt kirjoitti:

    ja Suomi konkurssiin...kuten SMP Soinin puoluesihteeri touhujen myötä. Kauheaa!!!

    ei siinä soinia tarvita,hyvin rittää tämä nykyinen hallitus,kepu,vihreät,rkp ja kokkarit.Ja alas mennään.

    Äänestä

  • Äänestäjä kirjoitti:

    surkein hallitus. Nuorisotyöttömyys suorastaan räjähtänyt. Vihreät toimineet työministerinä ja heidän aikanaan suomalaisia työpaikkoja siirretty maasta pois satoja tuhansia. Ja tuskin niitä takaisin saadaan. Vanhusten ja sairaiden huolto täysin laiminlyöty.
    Ainoa asia mikä valtaeliittiä kiinnostaa, on maailmalla reissaaminen ja oman egon pönkittäminen maailman mahtimiesten solmioita suoristamalla.
    Sen lisäksi on huomattu, että rahtaamalla tänne veronmaksajien elätettäväksi tuhansia surkimuksia maailman joka kolkalta, saadaan taas lisää huomiota näiltä maailman mahtimiehiltä.
    Historiasta löytyy vaikka kuinka paljon esimerkkejä yhteiskunnan nopeasta muutoksesta päättäjiä vaihtamalla.
    Se kannattaa pitää mielessä eduskuntavaalien lähestyessä.
    Äänestäkää perussuomalaisia tai Muutos 2011, mikäli se nousee puolueeksi siihen mennessä.

    1) oletko sinä siis sitä mieltä, että hallituksen olisi pitänyt estää suomalaisia yrityksiä siirtämästä toimintaansa esim. vaikka kiinaan? saisiko tähän suoran vastauksen - kiitos.

    2) kuinka monta vanhusta / sairasta sinun tietojen mukaan on kuollut tähän "laiminlyöntiin"?

    3) miten paljon sinä luulet että predidentillä on sisäpoliittista valtaa? voiko hän esim. mahtikäskyllään estää reumasairaalan lopettamisen? siis pressaahan sinä viittaa tuolla "solmion suorittamisella", en ainakaan muista että joku ministeti olisi moiseen "syyllistynyt"?

    4) paneppas tähän sitten myös luetellen ne historiasta löydetyt esimerkit kun maan suunta on muuttunut hetkessä ja "parempi aika" on koittanut kun on saatu vapailla vaaleilla uusi hallitus?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ccccc-- kirjoitti:

surkein hallitus, ketäs siellä onkaan,RKP ja vihreät.

Ei puhuta niistä kahdesta suuresta kun on ollut sitä skandaalia skandaalin jälkeen,eipä enää paljon pahemmin ryvettyä voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu