Kaksi kärkeä

Aika ovelalta vaikuttaa solisaliraattien taktiikka. Urpilainen houkuttelee naisäänestäjiä ja edustaa.
Heinäluoma on saanut osakseen likaisen työn tekemisen.
Tänään vain taisi käydä niin, raatit pelasivat itsensä pitkälle oppositiotaipaleelle.
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhteistyö on vaikeaa puolueen kanssa, joka ei noudata mitään pelisääntöjä. Näyttääkin siltä, että jos SDP ei vaaleissa 2011 saavuta veret seisauttavaa voittoa, sen oppositiotaival jatkuu, koska halukkaita yhteistyökumppaneita on halpamaisen selkäänpuukottajan vaikea löytää.

Äänestä
  • Voin sanoa, että ei tule voittoa demareille ek-vaaleissa 2011. Mieluumminkin on tulossa rökäletappio,jota sadattelevat vielä pitkään. Voitto ja voiton avaimet ovat aivan muiden puolueiden käsissä, demareille on tiedossa vain tappion karvasta kalkkia.
    Miksi ihmeessä demareiden pitäisi voittaa. Hehän ovat kyltymättömiä opportunisteja, jotka lähinnä haastavat riitaa ja elämöivät Eduskunnassa omalla pettämättömällä tavallaan. Demareille tiedoksi jo nyt, että kannattaa alkaa henkisesti varautua vaalitappioon ja sen mukanaan tuomiin haiittoihin, kuten budjetin pienentymiseeen, kannattajien vähenemiseen ja kaikin puolin eävarmoihin aikoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tökköuatra kirjoitti:

Aika ovelalta vaikuttaa solisaliraattien taktiikka. Urpilainen houkuttelee naisäänestäjiä ja edustaa.
Heinäluoma on saanut osakseen likaisen työn tekemisen.
Tänään vain taisi käydä niin, raatit pelasivat itsensä pitkälle oppositiotaipaleelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu