Olen neljääkymppiä lähestyvä nainen, kouluikäisen tytön äiti ja avoliitossa. Tämäkin päivä(ja huonosti nukuttu edellinen yö ) alkoivat kyynelillä. Mies juo. Ei koe asiasta itse ongelmaa, vaikka kaikki tapahtumat ym. menevät sivu suun, kun toinen on joko humalassa tai makaa krapulassa. Vuosien saatossa musta on tullut mestari peittelemään ja kiertelemään asiaa kanssaihmisille, mies porskuttaa ja meikäläinen pesee likapyykin ja selittelee. Tuntuu, että nykyään mies on täysin kylmä kaikelle muulle paitsi kaljalaatikolle-sen vuoksi hän kyllä ajaa naapurikaupunkiin kiiruusti.Olen tosi väsynyt. Tänään mulla olis ollu tiedossa mukava päivä ja ilta tyttökavereiden kanssa, vaan en pääse- mies päätti ryypätä aamukuuteen ja on nyt "taju kankaalla". Rakastan lastani yli kaiken. Miksi en lähde, moni kysyy? En pysty tai osaa. Kaikki ihmiset ja tutut ovat täällä miehen puolelta, talo on miehen. Olen voimaton, ei ole paikkaa minne mennä. Töissä eivät tiedä, kun olen pitänyt kulisseja pystyssä....lapsi jännittää myös isänsä juomista :"Onkohan isä tänään outo?voi kun ei olis.." Haluaisin kuulla, miten vastavassa tilanteessa olleet/olevat naiset ovat asian ratkaisseet? Haluaisin todella nyt niitä menestystarinoita ja vertaistukea...
olenko tyhmä,hullu vai molempia?
bomfunk
7340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun hyvä ystäväni kärsii samasta asiasta. Olen kehoittanut häntä myös lähtemään ja sanon sinulle samaa! Ystäväni mies on myös väkivaltainen, toivottavasti sinä et ole joutunut kokemaan sitä.
Ajattele lastasi, koska tiedät hänen kärsivän tilanteesta! Tiedäthän, että tyttäret valitsevat usein isänsä kaltaisen miehen? Haluatko tyttösi saavan miehenmallin isästään?
Mikäs miehesi on porskuttaessa, koska hän tietää sinun siivoavan jäljet! Ero voi järkevöittää miehesikin ja ehkä voitte palata takaisin yhteen pienen tauon jälkeen.
Kyllä sinä pärjäät, onhan sinulla työ. Kuinka kauan jaksat hoitaa työsi jos kotona on vaikeaa? Et jaksa kannatella kulisseja kovin kauaa, varsinkin jos lapsenne alkaa oireilla asian johdosta.
Missäpäin asut(jos pienellä paikkakunnalla, niin edes suurinpiirtein)? Jos täältä vaikka löytyisi joku, joka voisi tukea sinua ihan konkreettisesti.
Itse samankaltaisessa jamassa. Olemme läheisriippuvaisia.
Täältä meille apua?:
http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/Cofam.html
Pahalle tuntuu puolestasi. Tuo ei ole mukavaa elämää sinulle, lapsellesi, eikä edes miehellesi! Olet varmasti yrittänyt puhua ja puhua..meillä tehosi vasta se, kun annoin miehelleni kaksi vaihtoehtoa( alkoholi tai perhe) ja jotenkin hän tajusi samana päivänä olevansa sairas. Se kaljalaatikko oli jo ohittanut kahden vauvan ruuat kassahihnalla, niihin ruokiin kun ei rahat riittänyt..sinä päivänä itkin, taas. Annoin minäkin sen asian olla liian kauan, mennä liian pitkälle. Nyt hän menee hoitoon. En tiennyt olinko tosissani(olisinko pystynyt lähtemään) kun pistin miehen valitsemaan, mutta onneksi hän ainakin luuli niin. Voimia sinulle!
ymmärtäväisistä viesteistä. Itku tuli, kun luin, on mukavaa että ihmisillä on sydän paikallaan. Kyyneleet, joita yksin vuodatan, ovat minun voimani, toivo paremmasta, siitä, että joskus herään aamun nauraen ja helpottuneena. Ilman jännitteitä ja vatsanväänteitä. Olen joskus ajatellut itsemurhaa, mutta en voisi sitä tytölleni tehdä, söpölle koululaiselleni... Teidän ajatuksenne antoivat minulle hirveästi voimaa jaksaa huomiseen ja huomisen yli. Nyt pitää lähteä töihin, mies krapulassa jälleen, ryyppäsi viime yön.
Muista myös että vaikka ajattelet pystyneesi peittelemään miehesi juomisongelmaa kaikilta muilta, on enemmän kuin todennäköistä että aika moni on asian oikean laidan kuitenkin jo huomannut. He ovat kuitenkin menneet hienotunteisesti mukaan peittelyysi ja olleet kuin eivät olisi huomanneetkaan. Läheskään kaikki eivät sii tule hämmästymään kun asian oikea laita tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi. Sinun ei siis tarvitse ajatelle että sinun on pakko pitää kulisseja yllä jotta miehesi ei menettäisi kasvojaan vaan nyt on aika ajatella sinun omaa hyvinvointiasi ja jaksamistasi. Anna siis kulissien kaatua ja huomaat että maailma ei loppunutkaan siihen, ei sinun eikä miehesi. Ennemminkin se on ensimmäinen askel teille molemmilla siihen että jotain uutta alkaisi tapahtua.
Valitettavasti en voi luvata sinulle mitään selviytymistarinaa koska olen itse nähnyt kähellä niin monta myös surullisesti loppunutta tarinaa. Mutta onneksi myös niitä hyviä joissa lopulta rakkaus on kuitenkin voittanut kaikki vaikeudet. Tsemppiä sinulle.
Haluan "puuttua" tuohon "surullisesti loppunutta tarinaa" kohtaan. Surullinen loppu on varmaankin jonkun perheenjäsenen kuolema alkoholin seurauksena, mutta jos avioliiton tarina loppuu eroon ei se suinkaan ole surullinen asia alkoholistien perheissä, vaan suurimmaksi osaksi siinä on iloinen lopputulos.
Itse kerroin lähipiirille perheemme asiat, eikä asioiden suhteen mitään tapahtunut, mutta nyt on vain itsellä mukava, kun voi kertoa ilman keksittyjä verukkeita miksei mies ole kylässä tai juhlissa mukana.
Kuules rakas tuntematon ystävä, tiedän kokemuksesta nuo ajat ja kaikki sen seuraukset. Itte olin 34v. kun lopulta en enää jaksanut katsoa mieheni juomista ja otin eron. Meillä oli kolme yhteistä lasta, 2v, 11v, 13v. Monta vuotta yritin jaksaa ja peitellä asiaa, kunnes viimeisillä voimilla sain hommattua eron vireille. Siinä helvetissä yritin samalla opiskella ja huolehtia lapsista. Isäntä huiteli joskus parikin viikkoa tiellä tietämättömillä. Kotona kävi olemassa viikon-pari ja taas meno jatkui. Kyllähän siinä jo arvasikin, että toinen muija on kuvioissa mukana. Hänkin oli alkoholisti, joten yhdessä aika kului varmaan paremmin kuin minun kanssa. Kukaan, joka ei itse ole kokenut samaa ei voi kuin arvailla kaikkea tuskaa ja itkua mitä kuningas alkoholi saa aikaan. Jos itse jotenkin yritti räpistellä kuiville niin lapsille se oli ääretöntä tuskaa ja sen seurauksia minä äitinä jouduin kantamaan yksin. Lapset eivät voineet tavata isää kuin silloin tällöin ,vaikka asuimme samalla paikkakunnalla. Syynä siihen isän uusi nainen, sairaan mustasukkainen ja sitten tämä reppana isä, joka totteli häntä kuin koira isäntäänsä. Olin niin yksinhuoltaja kuin ihminen voi ikinä olla, ainakin niin itse koin asian. Onneksi menneet on menneitä, mutta kyllä ne arvet ihmisesssä pysyy jollakin tavalla aina. Nyt olen asunut uudella paikkakunnalla viitisen vuotta ja minua on siunattu miehellä, joka ei tartu pulloon ja ihanilla kahdella pikku tytöllä. Olen jollakin tasolla voinut antaa anteeksi entiselle miehelleni, mutta aikaa se vei. Enkä koskaan tule hyväksymään hänen tekojaan ja sitä miten lapset ennen kaikkea ovat kärsineet isän puutteessa. Nykyään olemme sentään puheväleissä ja poikakin voi silloin tällöin tavata isää. Mutta näköjään hän ei ymmärtänyt lapsensa arvoa ennenkuin muutimme pois samasta kaupungista. Mekin jouduimme myymään vasta hankkimamme asunnon ja muutin lasteni kanssa vuokralle. Tuntui se katkeralta, mutta myös helpotti kovasti....alkoi uusi vaihe elämässä puhtaalta pöydältä. Uskon, että sinäkin selviät vaikka lähdet miehesi luota. Olet varmasti ansainnut parempaa elämässä lapsesi kanssa. Helppoa se ei ole, mutta varmasti asiat jollakin tavalla järjestyy. Kehottaisin sinua ottamaan rohkeasti yhteyttä vaikka lapsesi terveydenhoitajaan tai johonkin muuhun tuttuun tahoon. Kyllä jostain sinun täytyy alkaa purkaa tuota raskasta vyyhteä, eikä se ole sinun syysi jos toinen juo. Se on hänen ongelma ei sinun. Nyt rupeat ajattelemaan omaa ja lapsesi parasta. Asunnonkin saat takuulla , kun kyse tuollaisesta asiasta. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi toisen juomisen takia. Itsekin olen usein miettinyt miksi katsoin ja annoin liian pitkään anteeksi toisen toilailut. Onneksi elämä kantaa eteenpäin , vaikka ehkä tällä hetkellä sinusta ei siltä tuntuisikaan. Toivon sinulle ja lapsellesi kaikkea parasta mahdollista ja aurinkoa kesääsi!