Katainen käytti oikeata termiä klimpatessaan Timo Soinin ja Demarit populistisiksi vastuunpakoilijoiksi.
Omien sanojensa mukaan demarisieluisella Soinilla ei ole kansalle tarjolla kuin vailla kansallista vastuuta oleva hötöpaketti.
Massatyöttömyyden aikana Demarit jarruttavat kaikkia työelämän uudistuksia nykyajasta vuosikymmeniä jälkeen jääneen reliikkimäisen SAK:n mahtituella ja Heinäluoman suulla..
Soinin-Heinäluoman linjan mukaisesti halpahintaiseksi vennamokopioinniksi nimetty pölhöpopulistinen hötöpaketti heittää paskaa yhteiskunnan rattaisiin.Vastuunkannosta on turha puhua kun SOinin-heinäluoman linjauksen takapirut vastustavat mm. kaikin voimin elinkeinoelämän uudistuksia.Demareiden ja Sak:n poliittisen naimakaupan myötä hekin toivottavat avosylein ammattitaidottomat ulkomaanepatot viemään Suomalaisten työpaikat.
Miksi siis äänestää Soinin-Heinäluoman linjan "varavennamonkopsuja",joiden omat talousopit ja uudistushalut poliittisine vastuunkantoperiaatteineen lienevät lainassa Kreikasta???
J.K.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Yhteiskunnan tilaa ei paranneta heittämällä rahaa elinkeinoelämän voittojen pöhöttämistä varten.
Kapitalismin loppu lähenee.
Kataisen ja kumppaneitten "voitot melle ja tappiot kansalle" ei välttämättä enää toimi jos (mitä en oikein usko) kansa viisastuu.
Kreikan pöhköilyn avustamana uusliberaali-uskovaiset vallanpitäjät EU:ssa alkavat purkaa julkisia palveluja aivan kuin ne oikeasti olisi syynä Kreikan talous vaikeuksiin.
Kaikki jotka kritisoivat ovat populisteja, Kepun ja Kokoomuksen vallanpidossa unohdetaan ne jotka viulut maksaa eli esim minä -työläinen.
mieluummin työtötn työläinen vai työssä oleva työläinen joka vähän maksaa nyt?
Luulisin että enemm'n sinulle maksaisi olla työtön työläinen. Vai?
Yhdysvalloissa lähti samasta tilanteesta lama. Sitäkö sinä olisit Euroopallekin nyt toivonut?
työttömyyspelote esiin, raukka.