Mies ei huomioinut äitienpäivänä mitenkään. Meillä on 1-vuotias lapsi ja toinen tulossa. Tai no, sanoi hän aamulla laimeasti "Hyvää äitienpäivää" ja hipaisi huulilla poskea. Vein sitten itse kahvit sänkyyn. Mies hoiti lasta sen ajan, että join kahvin ja luin lehden. Mutta siinä se. Tuntui pahalta.
Myöhemmin sanoin hänelle, että loukkaannuin tästä, olisit voinut edes kortin tehdä. Mies kuittasi asian vain, että ensi vuonna sitten tekee kortin jne. Sitten hän unohti asian.
Olin edelleen loukkaantunut ja otin asian taas esiin. Mies suuttui. Nyt meillä on hirveä riita asiasta. Kutsuin miestäni tunnekylmäksi törpöksi. Mies huutaa, etten ole hänen äitinsä ja yrittää loukata aivan asiaan kuulumattomilla tavoilla. (Eipä hän kyllä omaa edesmennyttä äitiäänkään mitenkään muistanut.) Nyt on meneillään mykkäkouluvaihe.
Myöhemmin sanoin hänelle, että loukkaannuin tästä, olisit voinut edes kortin tehdä. Mies kuittasi asian vain, että ensi vuonna sitten tekee kortin jne. Sitten hän unohti asian.
Olin edelleen loukkaantunut ja otin asian taas esiin. Mies suuttui. Nyt meillä on hirveä riita asiasta. Kutsuin miestäni tunnekylmäksi törpöksi. Mies huutaa, etten ole hänen äitinsä ja yrittää loukata aivan asiaan kuulumattomilla tavoilla. (Eipä hän kyllä omaa edesmennyttä äitiäänkään mitenkään muistanut.) Nyt on meneillään mykkäkouluvaihe.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Puolustan miestäsi, ei kai hänen tule vaimolleen tehdä äitienpäiväkorttia.
...."Eipä hän kyllä omaa edesmennyttä äitiäänkään mitenkään muistanut"......... ????????
Turhasta loukkaannuit.
Miksi ihmeessä miehen pitäisi antaa omalle vaimolleen äitienpäiväkortin?
Sehän on miehen valinta eikä vaimon!
Ei kyse ole nimenomaan kortista, vaan jollakin tavoin huomioimisesta äitienpäivänä. Unohtakaa kortti. Eipä silti, kyllä matkalahjakorttikin olisi kelvannut :) Mutta esim. kukat ja kahvit sänkyyn olisivat ajaneet asian. Ette ilmeisesti itsekään saaneet sitten mitään äitienpäivänä? Minä kyllä haluan, että minut huomioidaan jotenkin äitienpäivänä. Olenhan äiti. Kohtuuton vaatimus?????
Äitienpäivä on vain jonkun keksimä nimikkopäivä, joka on osoittautunut huonoksi keksinnöksi. Tuntuu, että äitienpäivä on enemmän murhetta, surua ja paineita tuottava päivä kuin tavallinen sunnuntai. Miksi näin? No siksi, kun jotkut prinsessat kuvittelevat maailman pyörivän heidän napansa ympärillä, eivätkä tajua olla iloisia siitä mitä heillä jo on ja mitä elämä antaa!
Onko heikko itsetunto vai mikä egossasi mättää, kun vaadit miestäsi, jonka äiti et ole, tottelemaan käskyjäsi eli alistamaan häntä?! Itse olet tunnekylmä törppö!
siitä mitä minulla on; ihanat lapset, rakastettava mies ja suurenmoinen suku.
Haluan silti, että vietämme äitien- ja isänpäivää. En koe olevani prinsessa, mutta juhlia ei ole koskaan liikaa.
Sain viime äitienpäivänä ainakin viidetkymmenet onnittelut, eikä minulla ole kuin 6 lasta. Itse onnittelin ainakin kymmentä äitiä, vaikka minulla on vain 1 äiti. En edes osaa kuvitella, että mitä kummallista joku siinä näkee. Melkeinpä tulee mieleen, että mitä marttyyreja nämä äitienpäivien "kieltäjät" oikein ovat...
Jos sinä vietät ja niitä juhlia järjestät, niin mikäs siinä, mutta jos aletaan muilta vaatimaan, mitä eivät halua, niin sitten ei ole enää hyvä juttu.
muistaa lastensa äitiä, yhdessä lasten kanssa. Minun mies on muistanut joka kerta kun eka lapsemme syntyi.
On tosi välinpitämätön mies joka ei lastensa äitiä kukkasin tai lahjoin muista.
En minä äitienpäiväjuhlia järjestä; ravintolassa syödään, lahjat kortit ja joku muu tekee kakun. Ei se muuta tarvitse ollakseen juhla.
En "vaadi" juhlia vaan pidän sen itsestäänselvänä.
Toisaalta taas minä lasten kanssa järjestän isänpäiväjuhlan.
Jos sinulle ei itsestäänselvästi tarjottaisi tilaisuutta ja lahjoja juhlintaan, tyytyisitkö siihen vai alkaisitko vaatimaan tai itse järjestämmään jotain? Sinulle asia on itsestäänselvyys, koska näin on toimittu ennenkin, mutta mitäpä jos niin ei kävisikään enää..
Alunperin vastasin kirjoittajalle, joka kuvitteli, ettei äitienpäiväjuhlijat osaa iloita siitä mitä heillä on. Tähän kommenttiin siis vastasin, että minä ainakin olen onnellinen ja iloitsen perheestäni. Onnellisuuteeni ei liity se, että mitä teemme äitienpäivänä.
Jos mieheni ei haluaisi juhlia äitienpäivää, niin kertoisin hänelle, että minulle se on tärkeä traditio. Silloin muistetaan mummuja ja sytytetään kynttilät isomummuille, jotka ovat kuolleet. Uskon sataprosenttisesti, että mieheni kunnioittaisi kantaani. Tuskin tuo olisi asia, josta alkaisimme riitelemään. Itsekin tekisin kaiken mitä voisin jos mieheni pyytäisi minua tekemään jotain hänen puolestaan.
En tosin alkaisi VAATIMAAN mitään, vaan asiasta keskusteltaisiin ihan hyvässä hengessä ja lopputulos olisi, että äitienpäivänviettoa jatkettaisiin.
Meillä on toiminut 20v oikein hyvin sellaisilla pelisäännöillä, että se kummalle joku asia on tärkeämpi, niin saa sen päättää. Eikä vielä ole tullut sellaista asiaa vastaan, että siitä olisi pitänyt kättä vääntää.
Ehkä se onkin tämän onnellisen liittomme "salaisuus"?
Viestissä, johon vastasit, ei ollut, että KUKAAN ei osaa arvostaa olemassaolevaa, vaan että on niitäkin, jotka eivät osaa sitä tehdä.
Koska sinulla ei ole ollut ns. ongelmaa äitienpäivänvietossa, onkohan silloin vaikea ymmärtää, että joillekkin se päivä on yhtä murhetta ja tuskaa..
Siksi juuri vastasinkin, että "Minä iloitsen ainakin". Otsikollani nimimerkilläni tuon julki, että MINÄ, eikä KAIKKI.
Minulla ei ole vaikeuksia ymmärtää, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Miten täällä voisi nauttia mistään jos alkaa miettimään, että tuoko kyseinen asia jollekin murhetta ja tuskaa.
Se on ikävää jos joku ei nauti äitienpäivästä, mutta eihän se tarkoita, ettei muut voisi sitä juhlia.
Meiltäkin on kuollut ainoa lapsenlapsi, mutten oleta, etteivätkö muut isovanhemmat voisi nauttia lapsenlapsistaan.
Elämä kun oikeasti ei ole reilua; joiltakin vaaditaan paljon enemmän kuin toisilta.
Niin, hän ei olekkaan miehen äiti, VAAN PALJON TÄRKEÄMPI HENKILÖ, oman lapsen äiti.
Minäkin loukkaantuisin. Itsekin muistan lasteni isää isänpäivänä juuri sen vuoksi, että hän on lasteni isä ja hyvä sellainen.
Ihan sama kun itkisit ettei miehes muistanut ystävänpäivää = todella turhanpäiväistä!!
Kannattaa varmaan keskittyä tärkeämpiin asioihin, varsinkin kun lapsi on ja toinen tulossa. Pyydä anteeksi mieheltäsi.
inkkarit kanootissa??? Ja ap:lle sen verran: Älä nyt ap missään tapauksessa mee pyytään anteeks mieheltäsi, päinvastoin: odotat häneltä anteeksi pyyntöä!! Niin kauan kun lapset ovat niin pieniä, että eivät osaa muistaa äitien- ja isäinpäivää on vuoroin isän ja vuoroin äidin tehtävä muistaa toista vanhempaa lapsen kanssa!!
Ai missä lakipykälässä näin määrätään?!
Tuon itseriittoisen naisen ei tarvitse tuota menoa odotella seuraavana äitienpäivänä mieheltään mitään, koska tuskin mies kuuntelee solvauksia koko vuotta, ja häipyy omille teilleen.
otan osaa..
Ja missä näin lukee?
kyllä loukkaantumisesi asian suhteen. Minusta miehen tulee ilman muuta muistaa äitienpäivänä omien lastensa äitiä. Tässä on kyse kunnioituksesta ja arvostuksesta puolison vanhemmuutta kohtaan. Samoin äidin kuuluu muistaa isää isäinpäivänä.
Kuitenkin eri perheissä on ollut erilaisia tapoja ja voisiko olla, ettei miehesi lapsuudenperheessä ollut tapana viettää äitien- tai isäinpäiviä? Miehesi ei ymmärrä, mistä suutuit, koska asia ei ole hänelle tärkeä. Kerran eräs ystäväni loukkaantui, kun en muistanut hänen nimipäiväänsä. Meidän perheessä nimipäivillä ei koskaan ollut sen kummempaa merkitystä, hyvä kun itse muistan edes oman nimipäiväni. Sen sijaan äitien ja isäinpäivät olivat suuria juhlia ja isää tai äitiä muistettiin lahjoin, aamupalalla sänkyyn, ruusulla ja myöhemmin päivällä pihviaterialla punaviinin kera. Näin haluan asian menevän myös nykyisessä perheessäni ja onneksi mies ymmärtää tämän, vaikka heidän lapsuudenperheessä näin ei ollutkaan.
Kehottaisin sinua siis pyytämään mieheltä anteeksi suuttumistasi. Sen jälkeen RAUHALLISESTI kertomaan, mitä äitienpäivä sinulle merkitsee ja kuinka sitä teillä lapsuudenperheessä vietettiin. Voisit kertoa, että vaikka et ole miehesi äiti, lapsi ei osaa vielä itsenäisesti sinua äitienpäivänä muistaa. Kukas sen opettaa, jos ei isä? Kai myös itse muistit miestäsi isäinpäivänä?
Tottakai muistin isänpäivänä! Tein hienon kortin lapseni kädenjäljellä ja tilasin erityisen lahjan, jossa yhdistyi lapsemme ja hänen tärkeä harrastuksensa, ja vein aamiaisen sinne minne hän sen halusi (ei halunnut sänkyyn).
Sehän minua loukkaakin, että asia ei ole hänelle tärkeä. Minusta tuntuu, että mieheni ei arvosta eikä kunnioita minua. Hänelle merkitsee jotain vain minun mielestäni lapselliset ja toisarvoiset asiat. Hänen lapsuuden kodissaan on arvostettu rahaa. Hän väittää, että lapsuuskoti on ollut auvoinen, mutta miksi äiti on sitten uhannut jatkuvasti itsemurhalla ja kuollut suht nuorena viinaan ja lääkkeisiin?
et voi loukkaantua siitä, että miehesi lapsuudenkodissa on ollut erilaiset tavat. Teidän täytyy nyt yhdessä rauhassa luoda omat tapanne toimia. Ei auta muu kuin rauhassa selittää, että sinusta tuntuu, ettei hän arvosta sinua ja äitiyttäsi, jos ei huomioi kunnolla äitienpäivää. Jos hän ei pyynnöistä huolimatta huomio, niin silloin mielestäni kyseessä on mies, joka ei sinua tarpeeksi arvosta ja kunnioita. Mielestäni aina ei ole ole kyse siitä, onko jokin asia oman mielen mukaista vai ei, vaan parisuhteessa pitäisi pystyä toisen puolesta tekemään itsestä turhankin tuntuisia asioita.
tietysti, että kyllä hän arvostaa. Mutta entä käytäntö? Vuosiko minun nyt pitää odottaa ja katsoa, onko pyyntö mennyt perille?
Hänen kanssaan saan asua luksusasunnossa merenrannalla, jota arvostan tottakai kyllä, mutta mitään herrasmiesmäisiä tapoja hänellä ei ole. Monesti olen havahtunut siihen, että kannan raskaana painavat kassit ja vielä työnnän rattaita ja mies vain vieressä viheltelee kädet taskussa, tai kehtaa vielä jopa vihaisesti hoputtaa. Kun tajuan sen, tietysti huomautan asiasta. Joku ihmeellinen tunnekylmyys miehessä on. Meidän tunneyhteytemme ikään kuin katkeaa vähän väliä. Mies ei pidä siitä huolta. Pitää minua varmaan jotenkin itsestäänselvyytenä. Minulle merkitsevät paljon pienet huomioinnit. Olen itse köyhästä perheestä, jossa paljon sisaruksia. Pienet huomioinnit kuten pikkuveljen minulle säästämä karkki tai omat "väkerrykset" olivat rakkaita. Mies on ainoa lapsi eikä ymmärrä tuollaisten päälle.
ei kuulosta kovinkaan huomioonottavaiselta käytökseltä. Minkälainen mies antaa raskaana olevan naisen kantaa painavia kantamuksia ja itse kävellee rauhassa vieressä? Tuo on kyllä jo tosi törkeää, oli nainen raskaana tai ei. Toisaalta, miksi sitten olet hänet valinnut mieheksesi ja kahden lapsen isäksi? Itse tuskin olisin niin tehnyt. Vai onko nämä piirteet täysin uusia?
kantelet? Kauppakassejako?
Jos käytte kaupassa niin älä ota kasseja edes käteesi. Voit pakata kassalla, mutta jätä ne siihen pakkausalueelle. Kun lähdette, ja jos mies ei ota kasseja, niin huomauta että unohDIT kassit...
Olen myös samaa mieltä, että kyllä miehen tulee huomioida äitienpäivä.
mieheni? Ehkä pelkäsin köyhyyttä ja halusin lapsilleni ainakin taloudellisesti turvatun elämän. Lapsuuteni oli taloudellisesti köyhä. Ensimmäinen mieheni oli täysi taivaanrannanmaalari, herrasmies muuten ja erittäin huomioonottavainen, mutta sain vastata yksin kaikista käytännön asioista ja vuokranmaksuista, kun ensimmäinen mieheni maalasi taivaanrantaa ja rakensi pilvilinnoja. Vaikka rakastin häntä syvästi ja rakastan yhä, en uskaltanut lopulta tehdä hänen kanssaan lapsia, koska se olisi ollut liian raskasta minulle. Lopulta suhteemme kriisiytyi. Biologinen kello alkoi tikittää jo kovaa, ja sitten kuvaan tuli tuo nykyinen kosija.
Suhteen alussa mies oli tietysti aivan erilainen. Toi aamiaisen joka aamu sänkyynkin. Synttärinä sain kalliita lahjoja. Jotain merkkejä oli havaittavissa, että mies on jotenkin aivan erilainen kuin edellinen, vaikka samaakin oli paljon. Ja todella pitkään jahkasin, että onko tämä nyt se, mutta halusin lapsia ennen kuin on liian myöhäistä, ja asiat alkoivatkin mennä kovaa vauhtia eteenpäin.
hyvä neuvo! Nykyään olen alkanutkin tehdä noin aina kun vain huomaan. Liian usein automaattisesti otan ne kassit. Nykyään olen myös alkanut seistä tumput suorina ulkoa tullessa ovella, kunnes mies vihdoin tajuaa kaivaa avaimensa esille.
Ja ihan joka laukkuja saa kannella. Jopa miehen henk.kohtaisia. Miehen isä on paaponut ainoan lapsensa niin, että on aina kantanut tämän laukut ja kantaa vieläkin. Juuri hiljattain sattui episodi, jossa olimme liikkeellä niin, että miehen isä oli mukana. Kannoimme tavaroita autoon. Minulla 12 kiloinen lapsi turvakaukalossa toisessa kädessä ja toisessa painavaa tavaraa. Miehen isä otti myös kädet täyteen. Mies itse alkoi soittaa juuri silloin puhelua. Pakkasimme auton ja kiinnitin kaukalon. Puhelun loputtua mies käveli autoon kantamatta mitään. Olimme jo liikeellä, kun mies kysyi, tuliko hänen henkilökohtainen harrastuslaukkunsa mukaan. Ei ollut tullut. Mies suuttui meille. Sanoin miehelle, että hänen pitää itse huolehtia henkilökohtaiset tavaransa mukaan. Mies vain äksyili isälleen, että sanoithan, että kaikki on jo autossa. Palasimme takaisin, ja kun mies paineli vihaisena hakemaan harrastuslaukkuaan, miehen isä sanoi minulle, että on tainnut paapoa poikansa pilalle.
Ehkä äitienpäivä tuntuu miehestäsi pahalta, kun omaa äitiä ei enää ole ja kuoli vielä noin ikävällä tavalla ilmeisesti "ennen aikojaan".
Koti voi olla auvoinen, vaikka siellä ei kaikki ole ns. täydellisen kiiltokuvamaista.
Miehesi on jo sanonut arvostavansa sinua, mutta itse vaadit osoittamaan sen rahalla, mitä tapaa niin kovasti kuitenkin halveksit.
Oma käytöksesi on lapsellista ja äitienpäiväidyllin vaatiminen toisarvoista. Vahvasti tuntuu ettet itse arvosta miestäsi ja vielä halveksit häntä.
Mitäs kannat itse kassit! Pyydä miestä auttamaan! Kukaan ei ole ajatustenlukija ja voi tietää mitä mielessäsi haluat. Jos asiat eivät mene haluamallasi tavalla, niin sellaista se elämä on, kaikkea ei voi saada mitä haluaa.
Oletko lapsena tottunut olemaan pyytämättä, koska mahdollisuutta saamiseen ei ole ollut? Monilapsisessa perheessä olet ehkä tuntenut jääväsi vaille tarvitsemaasi huomiota, ja nyt roikut miehessäsi ja vaatimalla vaadit huomiota.
Jos kerran tiedät ettei miehesi ymmärrä pienten huomiointien päälle, niin aika julmaa alkaa haukkumaan ja nimittelemään, kun toinen ei kerran ymmärrä tuollaisia asioita.
itellä viime isänpäivänä 2 lasta isänpäivä sunnuntaina ja omat synttärit lauantaina. vaimo ei muistanut millään lailla, kehui vain anopillekkin kun anoppi kysyi että teikkö ite kaakun, niin vaimo kulta vain vastas että ei oikein huvittanu.... elämä on
Miksi otit tuollaisen törpön vaivaksesi? Kannattaa vähän miettiä. Ja toista lasta olet tuollaisen kanssa tekemässä. Tuollaiset piirteet voivat olla myös enteitä jostain pahemmastakin jos mukana on oikeaa tunnevammaa, siis jotain muutakin kuin äitienpäivän sivuuttamista. Narsistien uhreja on tässä maassa ihan tarpeeksi, joten vähän sitä omaa arviointikykyä kehiin ennen kun menette perhettä perustamaan.
Ettei olisi joku narsisti paska taas, josta saat elinikäisen riesan. Ne on erottuaan yhtä pahoja persläpiä kuin suhteen aikana. Voi lapsiparat, mihin heidät olet synnyttänyt. Ainakin suhteen alku viittaa manipulointiin ja totuuden vääristelyyn.
Mielestäni tuo oli ihan huomaavaista. Hänhän kuitenkin toivotti hyvää äitienpäivää ja suukotti. Lisäksi hoiti lastanne sen aikaa, kun joit kahvit.
Mitä te olette yleensä olette muistamisista sopineet? lienee kuitenkin olette jo kauan yhdessä olleet, koska teillä on lapsikin.
Meillä minun kotona on aina isä muistanut äitiä äitienpäivänä, ja erottuaan edelleenkin lastensa äitiä:) Lisäksi isovanhempia.
Miehen kotona taas se ei ole tapana, joten jos joskus yhteisiä lapsia saamme en häneltä äitienpäivämuistamisia odota. sen sijaan syntymäpäivinä huomioimme toisiamme kyllä. Nämä (kin) ovat asioita joita kannattaa jo hyvissä ajoin keskustella, niin ei tule yllätyksiä ja pettymyksiä. Sitä, kun on monenlaisia näkökantoja asioihin.
Toivottavasti mykkäkoulu menee pian ohi, ihan jo lapsennekin tähden.
Minäkin haluan sanoa jotain :)
Olen APn "puolella". Kyllä se on totta ettet ole hänen äitinsä, MUTTA äitienpäivä on äitien tavallaan juhlimista ja arvostamista. Lapsesi eivät vielä osaa eikä ymmärrä itse sitä tehdä tiettynä päivänä. Se kortti siis tietysti on lapsilta sinulle, isin kirjoittama! Kyllä minä loukkaantuisin verisesti ;) jos mieheni ei muistaisi tai olisi tyly. Tiedän kyllä kokemuksesta, että minun on pitänyt selittää tämä omalle miehelleni aikoinaan kanssa, samojen kommenttien johdosta "et ole minun äitini". Niin en ole, yllätys, kiva kun kerroit ;) mutta kyllä muitakin äitejä juhlistetaan...
Itse en vaadi aamiaista sänkyyn enkä odota mitään. Kortin saan, ja siitä iloitsen :) Mieheni nykyään jopa aina varaa ravintolan äitienpäivälounaalle "koska lapset haluavat viedä minut"! Lapsemme ovat 3v ja 1v...
Lahjoja en saa, enkä niitä odota. Niitä tulee sitten lapsilta kun oppivat tekemään jotain omatekemää itse.
Minäkin teen miehelle aina jonkun lapsiin liittyvän pikku lahjan, mutta se on minun valintani. Mieheni ei ole yhtä kekseliäs, jääräpäinen kyllä, eikä aina tajua miten olisi hyvä toimia tietyissä tilanteissa. Asia pahenee jos tappelette asiasta. Kannattaa vihjailla leikkimielellä ensi vuonna hyvissä ajoin, ja mieskin sitten ehkä muistaa ja tajuaa hankkia sen kortin :)
moukka. Mieheni on joka äitienpäivä tuonut minulle kahvit sänkyyn vaikken hänen äitinsä olekkaan, olenhan hänen lastensä äiti. Minä arvostan suuresti mieheni huomaavaisuutta, minäkin vien isänpäivänä miehelleni kahvin sänkyyn enkä todellakaan ole hänen isänsä. Huomaavaisuutta parisuhteeseen se ei maksa mitään mutta tuo hyvän mielen :D
mutta sinä et ole aviomiehesi äiti.
Äitienpäivänä kai on tarkoitus muistaa omaa äitiään/isoäitiään?
niin on sanonut? Kyseessähän on ÄITIENpäivä, eikä mikään minun äitini ja mummoni päivä.
ole puolisostaan äidin tehnyt ! Ja äidin ansiosta mies on saanut lapset, joten eikö se anna aihetta huomioida puolisoa edes äitienpäivänä !?
En ymmärrä sitä,että aina sanotaan ,että ei puoliso ole miehen äiti.. Ei kai ole huono asia huomioida puolisoa, näyttää siltä, ettei kaikki vaan arvosta perheen äitiä ,ja sama asia isänpäivän ollessa kyseessä.
Ymmärrän sinua ap. Mielestäni isän tehtävä on muistaa äitiä omien lastensa puolesta äitienpäivänä niin kauan kuin lapset ovat niin isoja, että itse alkavat äitiään muistamaan. Toki lasten ollessa isompia isä voi äitiä muistaa, mutta silloin se ei enää mielestäni ole ns. pakollista. Ihan asiasta loukkaannuit.
kanssasi ap! kyllä äitienpäivä on ihan kaikkien äitien päivä, ei vain sen oman äidin. Ja mistäs ne lapsetkaan koskaan oppii/ ymmärtää äitiänsä muistamaan tai korttia tehdä, jos he eivät ole nähneet mallia mistään? Meillä lapset pieniä ja mies on muistanut jokaisena äitienpäivänä. Olen saanut valmiiksi keitetyt kahvit, kortin ja tänä vuonna mies muisti myös lahjalla:) En ole hänen äitinsä, mutta hänen lastensa äiti, muistan minkäkin häntä isänpäivänä, vaikkei oma isäni olekkaan. Mielestäni äitien ja isien päivät on juuri hyviä päiviä osoittaa toiselle kiitosta ja arvostusta..olipa sitten oma äiti, vaimo, mummo tai kuka vaan läheinen:)
Ei minunkaan ex ikinä huomioinut...
Ensimmäisenä äitienpäivänä odotin että saisin edes kortin tai onnittelun, mutta ei mitään. Sitten lopulta kysyin, että miksen saanut lahjaa. Hän sanoi, ettei hänen täydy mitään ostaa, vaan "ton" (nyökkäsi lähes vastasyntyneen poikamme suuntaan!).
Sen jälkeen en enää mitään odottanutkaan.
Tämä äitienpäivä oli ihana. Poikani pomppasi sängystä ennenkuin minä nousin, ja löysin keittiön pöydältä kaksi itsepiirrettyä äitienpäiväkorttia. Sitten hän pahoitteli, että ei ollut ostanut ruusua, koska muuten olisin nähnyt sen. Miten olenkaan saanut niin ihanan lapsen niin kamalan miehen kanssa!?
nty kuulostaa siltä että ne raskaushormonit on villinyt sut. teet pienestä asiasta nyt ison. eikö teillä ole suurempia ongelmia tms. mietittävänä kuin äitienpäivä(joka muuten on joka vuosi)? tuliko mieleesi että ehkä miehellesi äitienpäivä ei ole niin suuri juttu kuin sinulle, kerta ei omaa äitiäänkään pahemmin onnitellut. tuliko mieleen että hän on kasvanut perheessä jossa ilmeisesti ei ole niin paljoa juhlittu jokaista merkkipäivää mitä joku on kalenteriin keksinyt laittaa?
onnitteletko itse muuten lapsiasi ja annatko lahjan kun on lasten oikeuksien pvä tai viattomien lasten pvä?? tuskin, joten miksi äitienpvä on niin hiton iso juttu?
itse sain äitienpvä lahjaksi kortin ja lahjan, jotka 3vuotias oli hoidossa hoitajan kanssa yhdessä tehneet, ja se riitti. mies onnitteli ja sitten alkoi olkkarissa tekemään töitä ja minä siivosin ja tein ruuan yms yms, koska meillä äitienpvä nyt vaan on tavallinen päivä, paitsi kaupat ei ole auki. samoin kuin isänpvä, isille kortti ja onnittelut, muuten normipvä, paitsi mennään hautausmaalle viemään kynttilät minun ja mieheni isien haudoille.
rauhotuppa välillä ja mieti onko toi nyt noin iso juttu että pitää noin paljon suuttua yhden päivän ja unohduksen takia ja sen takia että ukkos ei hypi innoissaan kattoon ja onnittele kiljahdellen. jokainen on erilainen ihminen, jokaisen taustat on erilaiset, jonkun kodissa juhlitaan sitä naapurin kissan ristiäisiäkin juhlamenoin, kun taas joillain ei paljoa perusteta kaikesta mitä kalenterista löytyy.
no siis sinä itse (edellinen vastaaja) sait kortin ja onnittelut, joten äläs nyt ala ap.tä mollaamaan! ei hänkään maata ja taivasta vaadi, vaan sitä korttia lähinnä toivoi.
Mua on aina mies muistanut siitä asti kun ensimmäinen lapsi syntyi. Joka vuois ontullut korttia ja kukkaa ja lahjaa. Toiset ne ei vain ajattele mitään.
Riitamme päättyi yllättävällä tavalla: keskenmenoon.
Olen ihan kamalan pahoillani sinun puolestasi.
Ainoa tyhmä ajatus mikä nyt voisi helpottaa, on se, että ehkä tämän lapsen ei pitänyt syntyä. Jos miehelläsi ja sinulla on niin pahoja ristiriitoja, niin ehkä sinun olisi parempi olla yksin lapsen kanssa.
Voimia tulevaan...
Minulle sanottiin raskausaikana, ettei mikään riita tai paha ajatus voi keskeyttää raskautta. Sikiössä on ollut jotain vikaa tms. Kamalaa sanoa näin, mutta ehkä se on parempi noin. Jos elämänne on tuollaista kuin yllä kuvailit, ei sille kovin ruusuista tulevaisuutta voi luvata. Lapsi säästyi monelta raskaalta asialta.
osaa. Ehkä tämä kuitenkin herättelee miestäkin, ettei voi ottaa teitä itsestäänselvyytenä.
Itse et kuitenkaan voinut aiheuttaa keskenmenoa. Jaksamisia!
Toivottavasti jaksatte olla toistenne tukena(
Voimia teille molemmille.
mun hyvin alkanu raskaus(hoidoilla ) päättyi 8vk keskenmenoon kun mies alko haukkuu yhtäkkii mahoksi ja että exän kans oli parempi.. siitä meni n.8 tuntia kun tunsin mite alavatsa alko kouristelee. se on jokasella henk.kohtasta.kaikki reagoi omalla tavallaan.. aloittajaa tahtosin halata.. itelläni nyt kolmas keskenmeno takana ja yksi maailman ihanin friidu 1v mukana =)(hoidoilla)..joskus kaikki vielä valkenee..usko minua..
Kiitos sinulle halauksesta ja tuesta! :)
Jospa miehesi on samanlainen kuin minä. Minulla on kaksi ihanaa riiviötä, mutten voisi vähääkään kiinnostua mistään teennäisistä äitienpäivistä. Kuittaan koko jutun olan kohautuksella. Omaa äitiäni kyllä muistan. Ei tämä vähennä sen rakkauden määrää, mitä tunnen lapsiani kohtaan. Minulla vaan on arvot, joiden mukaan se mitä sisällään tuntee on tärkeämpää kuin kauniiksi kiillotettu kuvitteellinen utopia äitiydestä kukkakimppuineen ja kullattuine kortteineen. Sanoin miehelle heti elämämme ensimmäisenä äitienpäivänä "en ole äitisi, enkä tahdo mitään kukkia, tämä on mummojen päivä". Ehkä minäkin sitten mummona tällaisia arvostan..
Jos ite en ois ed.iltana miehelle sanonu, että haluun äitienpäivä aamupalaks paistetun kananmunan ja kupin kahvia. Ni en ois saanu. Laitto ite herätyksen klo 8 ja teki mitä PYYSIN. Eli ilman muistutusta/pyytämistä mitää ei ois tapahtunu. Oma laps on jo kouluikänen, et hää heti aamusta toi sitten lahjan sänkyyn. Aamupalalle menin kuitekii iha keittiön pöyvän ääreen. Tää riitti miulle.
Meillä ei myös mies muistas mitää muitakaan merkkipäiviä, jos mie en häntä muistuttas. Mie oon hänen henkilökohtanen muistikirja. Muistaa jo miun synttäripäivän ja se riittää miulle.
Kuitenkii miehes toivotti siulle hyvää äitienpäivää. Miksei se riitä? Muistaako se siu miehes mitää muitakaa tommosia? Mien oo kovin montaa miestä tavannu, joka koskaan muistas mitää merkkipäiviä ilman että niitä ois pitäny monta viikkoa etukäteen asiasta muistuttaa. Et jos sieki oisit miestäs muistutellu, ni hyvin ois olt mahollista et se korttikin sieltä ois tullu. Kävittekö miehen äidin haudalla muistamassa?
Tottaha on myös sekii että sie et oo miehes äiti ja sillo pitäs riittää et onnittelee äitienpäivän johdosta. Vaikka se onki kaikkien äitienjuhla, ni en mie silti kaikille äideille lahjaa osta, vaan pelkästään ONNITTELIN.
Myö vietiin miehen vanhemmat äitienpäivälounaalle ja tään lisäks mies oli ite valkannu äitillee kortin (koha mie ekaks asiaa ehotin). Miu äitille vietiin parvekekukka (ite pyys) ja mie olin ostanu aiemmi suklaata. Ei siis mittää kummosta.
Mein perheessä ei koskaa oo mittää äitienpäiviä/isänpäiviä juhlittu, on vaa onniteltu ja annettu lahjat (mitä hoiossa/koulussa tehtii). Kortteja on turha niille viiä ko eivätä säästele, kaikki päätyy roskiin jossai vaiheessa. En tiiä mite miehen perheessä on toimittu. Mut täs mitä on pietty yhtä, ni miehen sisko on aina ilmottanu et mitä hankkii äitilleen/isälleen ja mies laittanu sit rahaa siskolleen. Ihmiset toimii eri tavalla.
tuntuu pahalta sun ukon käytös. meillä on 1v tyttö ja sain mökillä aamukahvit sänkyyn ja lahjaksi kylpylään kauneushoito hetken :) oliko sitten vinkki..mutta ihana ele. olisiko miehen egolle liikaa vaadittu että olis hakenu vaikka sinivuokkoi tai valkkareita tai vaik käpyjä,ja kuiskannu et rakastaa sinua =) siitä olis tullu se hyvä olo. mietin vaan et onko to oikea mies sinulle?noillahan ne tunteet kerrotaan osittain? ja kuinka kauan ootte seukannu?? ennenkun lapsi sai alun?
olen tosi pahoillani keskenmenon vuoksi,ja toisin kuin muut,uskon että asialla oli tekemistä.. :"(
Voi, kävyt olisivat olleet jotain aivan ihanaa! Ja olet onnekas!
Ei loppujen seurusteltu kuin pari vuotta ennen lapsen alulle laittoa, sitä ennen oltiin kyllä muuten tunnettu paljon pitempään.
Alkuperäinen aiheeni on muuttunut aiheeksi "Mies ei tue keskenmenossa". Kai se sitten niin on, että jonkin sortin narsistin kanssa tässä olen tekemisissä. Mies halasi kerran pikaisesti sairaalan pihalla, ja siinä se. Muuten ei ole lohduttanut tai ole ollut fyysistä läheisyyttä. Hän sanoi että tukee, mutta kun aamulla juttelimme ja pyysin konkreettista esimerkkiä, ja hän ei pystynyt sellaista antamaan, hän sai hirveän raivarin. Nyt hän on koko päivän kovaäänisesti ja suurieleisesti huutanut ja mesonnut ja itkenyt, että HÄNTÄ on loukattu ja HÄNESTÄ tuntuu pahalta. Hänen exänsä joutui pitkäksi aikaa mielisairaalaan enkä enää ihmettele.
Tässä on nyt eräs toinenkin ikävä juttu takana kuin äitienpäiväriita. Lääkärin mukaan raskaus oli mennyt kesken jo pääsiäisen tienoilla eli 8:lla viikolla, ja silloin meillä oli myös riita ja mieheni löi minua. En ole tässä itsekään mikään pulmunen, olin hetkeä ennen huitaissut miestäni, en tosin mielestäni kovin kovaa, ja käskenyt häipymään. Tämä tapahtui kun sanaharkan päätteeksi olin miehen isän kotona juossut perimmäiseen huoneeseen, ja hetken päästä mies juoksi perääni ärsyttämään. Mieheni huitaisi takaisin minua päähän, kovempaa. Vaikka tuon typerän touhun itse aloitinkin, järkytyin tietysti syvästi, koska olin raskaanakin alkuvaiheessa ja mieheni tiesi sen hyvin. Mies ei ole ikinä ennen lyönyt. Hän kyllä alkoi heti itkeä, (ja huutaa ja mesota) ja pyysi anteeksi. En muista mistä riita lähti, jotenkin riita liittyi tulevaan lapseen, emme sitten olleet ilmeisesti valmiita toiseen näin pian, vaikka toisesta lapsesta olikin aikaisemmin alustavasti puhuttu.
Kauheinta tässä on se, että alkio ei ole tullut ulos, joten minun pitäisi nyt ottaa lääkkeet ja alkaa odottaa verenvuotoa ja kouristuksia. Toistaiseksi en ole pystynyt siihen enkä tässä mielentilassa pystykään.
keskenmenosta.
Teillä on nyt sitten valintojen paikka, itse lähtisin lapsen kanssa, kuten aikoinaan lähdinkin, yksi lyöti riitti minulle. Otin eron.
Tuollainen ilmapiiri ei ole hyväksi lapsellekaan, ja häntä nyt ensisijaisesti tulisi ajatella, kummankin.
Minkä ikäinen olet? Minä nuorena ja naivina aikoinani uskoin miehen muuttuva (oli siis muuta ennen lyöntiä)....
henki tai joudutaan poistaan koko kohtu, ellet hoida asiaa loppuun.
Kuollut sikiö alkaa mätimään ja tää on tosi, kahdella ystävättärellä kävi näin. Toinen menetti kohtunsa oli 24v. ja lapset jäi sitten tekemättä. Toisella oli kolmas raskaus joka kuoli sisälle n. 5kk. Tämä ystävä oli sairaslomalla 2 kk ja söi lääkkeitä vielä töihin palatessaan.
Minä otin eron vasta kolmannen lyönnin jälkeen, uskoin aina lupauksiin ja muuttumisiin...
Aikuinen joka ratkoo asiat nyrkein ei muutu ikinä.
Ei millään pahalla mutta minusta jutut vaikuttaa vähän siltä että sinunkin olisi syytä katsoa peiliin eikä etsiä sitä vikaa vain siitä miehestä.
Kyllä mulla ainakin sydän suli kun lapsen isä toivotti hyvää äitienpäivää ja sanoi meidän pikkusellekin, että toivotapa säkin äidille hyvää äitienpäivää.
Kyllä kaikkia pitää muistaa merkkipäivinä... äitejä, isejä, lapsia... siitä tulee hyvä mieli!
Ap:lla tuli paha mieli, kun mies toivotti hyvää äiteinpäivää ja antoi suukon.
Jotkut eivät tyydy ns. vähään, vaan vaativat itselleen "sitä sun tätä"..
Otsikosta jo syntyi ajatus, että onkohan hänen kotonaan huomioitu äitienpäivää mitenkään. Jos ei, niin miten voit odottaa, että hän sen jostakin olisi oppinut, vaikka kuinka olisi aikuinen. Sinun kotonasi jos taas on ollut tapa viedä kahvi sänkyyn, niin oletat että teillä toimitaan niin. Ja onhan jo onnittelu ja suukko huomiomista, se ei nyt vain tainnut riittää sinulle?
Nyt on aika jutustella siitä mitä odottaa ja luoda oma äitienpäivä perinne. Ei se äitienpäivä ole yhtään sen huonompi saako kahvin sänkyyn vai pöytään. Minä en saa tai ole edes halunnut kuin lahjat sänkyyn. Kahvitouhu sänkyyn on jotenkin huvittava juttu kerran vuodessa. Sen sijaan lapset touhottaa lahjat sänkyyn, jonka jälkeen he kattavat pöydän ihan oman mielensä mukaan ja siinä on melkoinen "viritys" leluista lähtien, mutta silti niin ihana heidän ajatuksellaan rakennettu. Te voitte alkaa elää äitienpäiväänne omaan tyyliin ilman menneisyyden vaatimia perinteitä.
Mun mies on juuri sellainen, ettei osoita mitään pyyteetöntä huomiota. On vielä niin saita, ettei yleensä raaski ostaa yhtään mitään, en tarkoita pelkkiä lahjoja vaan kaikkea mahdollista. Ei ole koskaan huomioinut edes mun syntymäpäivää muuten kuin onnittelemalla. Huomioimattomuudesta olen kyllä marissut vuosikausia.
Sitten tuli se äitienpäivä, ensimmäinen lapsemme syntymän jälkeen. Mieheni pakkasi vauvamme mukaan ja sanoi, että nyt lähdetään syömään ulos. Olin kuin halolla päähän lyöty.
Hieno ele oli varsinkin mieheltäni joka ei turhia tuhlaile eikä imartele. Silti arkipäiväinen huomiointi olisi kultaakin kalliimpaa, ainakin itselleni (sain myöskin kantaa kasseja raskaana, kunnes huomautin asiasta).
Neuvoisin kuitenkin sopimaan asian ja keskustelemaan tarkemmin. Kaikki eivät ole samanlaisia. Nainen odottaa kovasti huomiota ja antaa sitä myös itse sitten. Mies ei kovin ahkerasti eikä välttämättä itsekään odota kummoisia juttuja. Näin ainakin meillä. Se on sitten jo harmittavaa jos mies haluaa huomiota itse muttei anna sitä takaisin. Siitä voi loukkaantua, mutta en nyt lähtisi äitienpäivän vuoksi mykkäkoulua pitämään saati asumuseroon tms.
paisuu isoa, riitaa tms! Joskua ihan tyhjästä! Vaikka sanotaan: tyhjästä on paha nyhjästä!
Aikanaan kun erosin pieksäjä/juoppo miehestäni, niin seuraavana äitienpäivänä aattelin, että ollaan vaan, mutta, poikani, 12v ja 7v olivat aamulla keittäneet kahvit, tehneet kortit koulussa ja makkaravoileivät kakun kanssa ootti äitiä aamulla pöydässä, kun herättelivät kahville!
Arvaa olinko ällikällä lyöty ja itketti ihan, miten ihana pojat mulla on! Ja jatkumo on seurannut näiden ihanien poikieni kanssa.
Kaikille kirjoittajille hyvää kesän alkua, päivä kerrallaan mennään, huominen meni, takaisin emme saa sanottua, eletään tässä ja nyt, huomisesta emme tiedä mitään!