Ruotsin pääministeri Göran Persson, joka sanoi, että "Ruotsilla ei koskaan olisi varaa Suomen kaltaiseen kaksikielisyyteen", vastaa tänään Paavo Lipposelle HBL:ssä. Lipponen syytti Perssonia raukaksi, koska Persson oli kertonut ruotsalaisille, että euroon liittyminen on riskaabelia. Ruotsalaiset päättivät kansanäänestyksessä niukasti pitää kruunun ja lomailevat nyt halvalla Kreikassa.
Lipponen sen sijaan esti kansanäänestyksen Suomessa ja maa liitettiin vastoin kansan tahtoa euroon ja markka hävitettiin.
Vessajonossa Lipponen jo melkein oli käynyt Personin kimppuuun.
Suomessa ei kansaa kuunnella, ei kielipolitiikassakaan. Pakkoruotsia on pidetty lahjottujen lipposten vuoksi, vaikka kansaäänestys tappaisi pakkoruotsin heti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.