Hei!!
Onko täällä muita yksinodottajia? Itelläni rv12 5 ja alusta asti olen odottanut yksin.
Olis mukava jutella muiden yksinodottavien kanssa ja kuulla teidän kuulumisia :)
Onko täällä muita yksinodottajia? Itelläni rv12 5 ja alusta asti olen odottanut yksin.
Olis mukava jutella muiden yksinodottavien kanssa ja kuulla teidän kuulumisia :)
Vastaukset 25
Vanhimmat
Täällä yksinodottaja ja rv 33 tulee täyteen huomenna :) Yksin olen ollut ihan alusta asti. Jätettiin heti kun raskaudesta kerroin ja sen jälkeen ei ole mitään kuulunut.. En aijo edes vaivautua ilmoittamaan lastenvalvojalle hänen nimeään. Ihan hyvin on mennyt vaikka välillä olo hieman yksinäiseltä tuntuukin :/ Ja jotenkin välillä huomaa että jos vauva potkii tai alkaa tekemään voltteja niin siitä ei ole oikein ketään jonka kanssa jakaa. Ja muutenkin mieliala heitellyt aikalailla.
Masuasukin potkut alkoi tuntumaan vasta joskus rv 18 aikoihin ja selvä pallomaha ilmestyi rv 20->. Nyt aletaankin olla jo aika isoja :D
On alkanut kotiaskareissa huomaamaan että kyllä hieman apu kelpaisi :D
Aiot päästää törkeän miehen noin vähällä?! Ja lapsesi jää perinnöttömäksi ja saat paljon vähemmän elatusrahaa... No, päätös se on sekin jos ei lastaan ajattele :( Mä pistäisin miehen maksamaan ja vastuuseen! Ja kun kurja kuolisi, saisi lapsi edes perintöä niin olisi jotain hyötyä luihusta isästä.
En nyt löytänyt sitä nettikirjoitusta missä näistä asioista kerrottiin, mutta siis ehdottomasti kannattaa kertoa isän nimi! Jos ei suostu verikokeeseen, poliisit vievät sen sinne jne. Itsesi ei tarvitse hommaan sotkeentua, vain lastenvalvojalle sanot nimen.
Eipä se ihan noin yksinkertaista ole, että perinnön ja jonkun satasen elatuksen takia kannattaa ilmoittaa se nimi. Eikös silloin isälle tule myös oikeuksia? Jos mies tosiaan jättää lapsensa noin, miettisin tarkkaan haluanko antaa hänelle mahdollisuuden mielen muuttuessa vaatia tapaamisia.
Raha ei merkitse ihan kaikkea. Ehkäpä tässä juuri AJATELLAAN lasta.
Näinpä. Jos on olemassa riski, että isä sotkisi äidin ja lapsen elämän kiusallaan, niin on ehdottomasti molemmille paras, että isää ei ole. Ja se isärasite voi tulla jo suhteellisen normaalistakin kanssakäymisestä, jos homma ei toimi. Ymmärrän sen isän vastuuseen laittamisenkin, mutta mieluummin annan hänen luistaa, jos se säästää minut suuremmilta kärsimyksiltä.
pers aukinen (kuten oletan) niin tuskin häneltä rahaa heruu. Tietty jos on palkkatyöläinen niin tulojen mukaanhan se menee. MUTTA jokainen saa KELAN elatustukea, jos isyyttä ei ole vahvistettu tai isä laiminlyö elatusavun ja se on 140 EUROA /kk
Mun lapsen isällä tuskin tulee koskaan olemaan mitään perittävää edes, ja tosiaankaan raha ei aina merkitse kaikkea.
Hei,
Täällä myön yksin odottaja Nyt rv 11 3. Mies jätti heti samana päivänä kun sain tietää että olen raskaana.
Olimme käyneet vuosia lapsettomuushoidoissa joista tuli yksi kohdunulkoinen sekä keskenmeno ja nyt yllätysraskaus ja tämä että mies lähti tai vielä ei olla avioeropapereita laitettu mies tosin muutti jo 3 viikkoa sitten pois.
Tää tuntuu ihan uskomattomalta kun luulin, että meillä on kaikki hyvin niin eipä sitten ollutkaan.
Mä oon kanssa suurimmaks osaks ollu yksin. Oltiin alle puol vuotta suerusteltu kun ehdotin lapsentekoa. Ite oon jo 35v, aina halunnut lasta ja lisäks pelkäsin et kärsin lapsettomuudesta. No ei tarvinnu kauan yrittää. Tuleva isä oli aika järkyttyny (vaikka siis jätti kortsut pois) eikä me pahemmin nähty toisiamme kun vasta joskus rv 20 lähtien. Pikku hiljaa hän on alkanu olemaan enemmän sinut asian kanssa. Mitään elatuksia sun muita en mieti koska hänellä ei oo rahaa ja koen että hän teki minulle palveluksen antamalla lapsen. Olen positiivisin mielin että tämä lapsi saa paljon rakkautta meiltä molemmilta, vaikka emme olisikaan yhdessä (aika näyttää yhdessä olon, nyt asiat on vähän kiikun kaakun). Raskaus on menny tosi hyvin, ei mitään ongelmia. Tuntuu että on ollu ehkä jopa helpompaa kun ei oo ollu ketään muuta jota pitäis ajatella. Joskus kun mies on ollu luonani muutaman päivän niin melkeinpä kolotuksia on ollut enemmän. Oisko se jotain adrenaliinia silloin kun yksin pitää vaan pärjätä. Tai sitten toisen läsnäolo tuo itelleen ylimääräsiä paineita kodin ja itsensä siisteydestä. Enää kolme viikkoa LA!!! Alkaa jo tuntua todelta. Kohta musta tulee äiti! :)
Tiäl kanssa yksin ollaan... Itselläni on jo ennestään n 3v tyttö... Yksin olluna kavereina oltu vain ja pidetty hauskaa jne... Noh raskaksi tulin, mutta miehellä ei niin paljoa vastuuta ole et haluis olla koko päiväisesti elämäs... Mutta mieluiten näin päin kuin oikeasti hänen kanssa olla... vko 9 5 menos... ja hyvin on mennyt... mitä nyt jonkin moista väsymystä ja pientä huonoa olo jos ei kunnolla ole syönyt..
Mukava että jokunen vastaus tuli! Yllättävän paljon löytyy näitä miehiä jotka ei haluu ottaa mitään vastuuta omasta lapsestaan... Mua ainakin surettaa se että mun tulevan lapsen isä ei halua nähdä lastaan koskaan, musta ois tärkeetä että ne näkis edes kerran vuodessa - kunhan lapsi tietäis että sillä on isä vaikkei sitä usein näkiskään. Mutta mä annan sille rakkautta kyllä isänkin edestä!
Täällä kans yksin odottava, ja rv on nyt 37 4, eli ihan lähellä on tuo synnytys. Mieheni oli alusta asti hieman pelokas tulevan lapsen suhteen (pelkäsi omaa ikäänsä), mutta kuitenkin antoi ymmärtää, että haluaa yrittää. Puhuttiin yhteenmuutosta ja kaikesta tulevasta. Kunnes rv 31 jätti minut, vedoton taas ikäänsä ja pelkoonsa ja siihen, että ei pysty. Souti ja huopas aikansa, että onko lapsen elämässä ja vai. Ja nyt eilen sitten vihdoin suostui kertomaan todellisen syyn eroon, oli löytänyt toisen naisen, entisen naisystävänsä. Harvinaisen voittaja olo tuli sen puhelun jälkeen... Ja nykyään haluaa pitää yhteyttä lapseen (itse tiedän yhteyden olevan kerran kk rahaa tilille ja kerran vuodessa synttärilahja), en jaksa uskoa, että uusi nainen antaa miehen tavata lasta, oman katkeruutensa takia. Harmi sinänsä, mutta itse mies tekee ratkaisunsa ja toivon (ilkeetä sanoa), että mies tajuaa jonkun vuoden päästä mitä menetti... Tällä hetkellä mieleni on aika katkera ja surullinen tapahtuneesta ja tuleva pelottaa aivan hirveästi, jo ihan lähestyvän synnytyksen takia. Mutta eihän se auta jaksaa, varsinkin tulevan pienen ihmisen takia.
Täälläpä ois kans yksi yksin odottava! Tai en ihan yksin ole, kun minulla on jo ennestään yksi lapsi. Nyt on raskausviikkoja jotain 30 ja kovasti jo odottelen, että vauva syntyisi :) Oon tänne palstalle aikaisemminkin kirjoitellut, aiheesta raskaus ja ero.
Itse en aio myöskään lastenvalvojalle sanoa, kuka on lapsen isä. Jos isä haluaa tunnustaa isyytensä, niin tehkööt niin. En aio isälle myöskään ilmoittaa vauvan syntymästä. Tämä mies kun raskauden puoli välissä toivoi vauvan kuolevan, joten siksipä tämmöiset aatokset minulla..
rv 14. yksin oon ollu alusta alkaen. monesti illalla itken ja mietin että oonko hullu, miten tuun pärjää vauvan kanssa yksin yms.
mutta silti rakastan vauvaa enemmän kuin mitään muuta.
Mä olen kans odottanut yksin. Lapsi on nyt jo puolitoista vuotias ja pärjätään todella hyvin kahestaan! yksin jäin raskauden puolessa välissä (tai oikeastaan jätin iteni yksin), koska lapsen isä ei selvästikkään ollut valmis tulevaan lapseen. Kuitenkin isä aikoi olla lapsen kanssa tekemisissä, mutta eipä ole tähänpäivään mennessä ollut.. alussa otettiin yhteishuoltajuus yms. ku oletin että isä oikesti haluaa olla tekemisissä, mutta nyt olen saanut huoltajuuden kokonaan itselleni onneksi.. enkä oikeastaan halua että lapsi ja isä edes on tekemisissä. Se on sellane elämänluuseri.. Lapsi saa mun puolesta itte päättää sitte isompana että haluaako olla oikean isän kanssa tekemisissä...
Rankaa yksin odotus on! ainakin minusta se oli henkisesti todella raskasta ja synnytyksen jälkeinen aika tulee myös olemaan rankkaa yksin.. mutta asian kanssa oppii elämään ajan kanssa.. Minulla onneks on omat vanhemmat olleet suurena apuna lapsen kanssa.. ja saan vapaa-aikaa ihan tarpeeksi
lapsi kohta vuoden. Odotin kutakuinkin yksin, vaikka mies halusi lapsen. Ei käynty ultrissa, ei synnytyksessä jne. MUTTA kun piti mennä lastenvalvojalle halusikin väkisin yhteishuoltajuuden ja oman sukunimen lapselle. Nyt rakastaa lastaan ja on lapsen elämässä aktiivisesti mukana. Saan kelasta elatustuen. Miehet voi joskus olla hieman järkyttyneitä alkuunsa, mutta kun näkevät lapsen (tai jo aikaisemmin) tulevat sinuiksi. Ei tietystikään aina, mutta minun juttuni vaan positiiviseksi esimerkiksi.
Raskausaika ja synnytys yksin jättivät taruman minulle... Koskaan en unohda sitä yksinäisyyden ja hylätyksitulemisen tunnetta, varsinkin kun lapsi oli syntynyt, tunsin, ettei maailmassa ole ketään joka meistä välittää...mutta kyllä me parjätään... Koskaan en voi sitä unohtaa, mutta koitan olla ajattelematta...Mies on sanonut miten sen voisi hyvittää....sorry, vaan mut¨ta ei voi, ei koskaan.
Voimia sinulle.
Rv 25. Mies jätti pari viikkoa sitten, suhde kyllä ollut tosi vaikea koko ajan, raskaus tuli hänelle kuulemma yllätyksenä, eikä halunnut lasta, vaikka tiesi riskit kun ilman ehkäisyä joskus sekstattiin. Mies on ilmoittanut, ettei halua nähdä koko äpärää ikinä, joten saamansa pitää. Jos itse haluaa isyyden, niin sitä vaatikoot sitten. Tulevaisuus ei pelota, ainoastaan se yksinäisyyden tunne kun synnytyksen aika koittaa. Olen käynyt psykologilla jutteleen, jotta saan henkisen puolen kuntoon eron traumoista ennen h-hetkeä. Kaikkea hyvää yksinodottajille nyt ja vauvan syntymän jälkeen :D
Kiva oli kuulla lisää yksinodottajien juttuja :)
Itte oon kans panikoinu et miten pärjään yksin, mutta onneks on tukiverkostoa ympärillä. Välillä kyllä toivois että ois se mies tässä jonka kanssa jakaa ekojen ultrien ilot yms. Mutta onnellinen oon silti!! :)
Hohhoijaa tosiaan. Minäkin odotan lasta ihan loppusuoralla. Lapsen isästä erosin ihan odotuksen alussa. Mies osoittautui ihan sekopääksi ja alkoholillakin oli osuutta asiaan. Hyyyvin pitkä tarina. Joka tapauksessa tulin siihen tulokseen, että minun on suojeltava sekä itseäni että syntymätöntä lastani tältä ihmiseltä.
No, hän kuitenkin tietää, että odotan lasta eikä ole jättänyt meitä rauhaan. Olen siitä ollut jotenkin oudosti hyvillänikin.. Välillä kaikki on mennyt ihan kivasti ja olemme pystyneet olemaan sovussa tekemisissä. Olen kuitenkin kokoajan pitänyt suhteen asialinjalla ja tehnyt ystävällisesti selväksi, ettei mitään muuta välillämme voi enää ikinä olla. Sitten on taas tullut se tuttu repsahdus ja mies käyttäytyy erittäin uhkaavasti ja ikävästi kaikin tavoin. Toivoo lapsen kuolevan ja jos ei kuole muuten, niin lupaa auttaa asiassa jne.
Ei tällaisen ihmisen kanssa pitäisi yrittääkään mitään, mutta sydän saa käyttäytymään joskus niin typerästi. Meillä oli kuitenkin joskus jotain hyvääkin. Saatiinhan sentään lapsikin alulle. Ja hän on Isä, haluaisin niin kovasti, ettei minun tarvitsisi viedä lapseltani kokonaan tätä suhdetta. Mies haluaa kovasti olla lapsensa elämässä läsnä ja apuna kaikessa, siis hyvällä tuulella ollessaan.
Olemme sopineet, että otan hänet synnytykseen mukaan. Kaikki on mennyt niin kivasti monta viikkoa. Toivoisin, että hän saisi kokea lapsensa syntymän ihmeen. Nyt sitten välit tuntuvat taas pikkuhiljaa rakoilevan... Sain hänet valheesta kiinni. Tuntuu aivan järkyttävän pahalta tehdä päätös otanko hänet mukaan vai en. Jos otan, kadunko loppu elämäni, jos en ota, kadunko sitä?
Sen olen päättänyt, etten aio ilmoittaa lastenvalvojalle isän nimeä ja isä on jopa hyväksynyt sen. Hän kuitenkin ymmärtää aina järjissään ollessaan, miksi en halua antaa hänelle tätä oljenkortta käytettäväksi.
Kyllä tuntuu raskaalta näissä merkeissä odottaa lapsen syntymää. Ei oikein voi keskittyä olennaiseen, vaan pitää kokoajan miettiä tätä paskaa ihmissuhdetta. Ja ehdottomasti pahinta on se, että tiedän, ettei tämä lopu kun odotus loppuu. Tämä ei lopu, kun olen tehnyt päätöksen synnytyksestä. Vaan tämä kestää nyt sitten koko loppuelämäni. Jos voisin tehdä toisin, en tekisi lasta tämän ihmisen kanssa. Niin paljon kuin lastani rakastankin.
Vaikka tulen olemaan yksinhuoltaja lapselleni, en ehdi miettimään ollenkaan miten pärjään yksin lapsen kanssa, vaan mietin joka hetki, kuinka pärjään tämän miehen kanssa?? Tuntuu niin suurelta vääryydeltä.
Semmoisia mietteitä.
oudolta, että voit ottaa tuollaisen miehen mukaan synnytykseen, jos käytös on tuota luokkaa? Miksi ihmeessä hänelle täytyy suoda synnytyksen ihme? JOs ei pysty muuten
kaan pitämään huolta? Uhkaava käytös ei ole välittämistä. Hullujen kanssa pelataan toisenlaisilla pelisäännöillä...Mietin nýt vielä,hän voi pilata koko synytyksen.
vielä, että äiti on avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen ainoa virallinen huoltaja, ellei toisin sovita. Ei sinun tarvitse käydä kauppaa miehen kanssa mistään lasta koskevassa asiassa, jos et halua. Tuntuu, että lapsen isän ja sinun ja lapsen asioiden pohtiminen vie toooodella paljon voimavaroja sinulta. Koska tulevaisuutenne on teidän kahden niin miksi sitten ajatella miehen tunteita? Tuo kaikki paska (anteek vaan) loppuu kun sinä sen lopetat. Se loppuu ihan heti jos sinä teet siitä lopun. Elämä on sinun ja lapsesi. Jos sinulla on yksinhuoltajuus ja isyyttä ei ole vahvistettu niin miehellä ei ole minkään valtakunnan oikeutta puuttua lapsen ja sinun elämään.
Kiitos Haikarax vastauksesta. Ymmärrän hyvin tilanteeni nurinkurisuuden ulkopuolisen silmin. Juuri noin minäkin neuvoisin tässä tilanteessa olevaa. On vaan niin järkyttävää olla sopassa itse, kun on ne saamarin tunteet sotkemassa järkevän ajattelun.
Uskon ihmisistä viimeiseen asti hyvää ja kuvittelen, että voin rakkaudellani ja hyvyydelläni muuttaa kenet vain. NAURETTAVAA, tiedän. Nyt kun kyseessä ei ole edes "kuka vaan", vaan LAPSENI ISÄ ja siihen lisätään vielä aimo annos hormooneja, niin kaaos on kauhea.
Olet totisesti oikeassa siinä, että tämä kaikki kuluttaa voimavarojani ihan hirveästi.
Yksin odottamisesta muuten... Yllättävän hyvin on kaikki mennyt. Vähän pälyileviä katseita toki, mutta kivahan se on että ihmisillä on jotain juoruttavaa ja pohdittavaa. ;D
Niinkuin edellä joku sanoi, on oikeastaan kivakin odottaa itsekseen, kun ei tarvitse kenestäkään huolehtia. Saa käpertyä rauhassa sisään päin. Siis puhun nyt siitä kaikesta ajasta joka jää tämän ongelmallisen isäasian ulkopuolelle.
Olen muutenkin aika erakkosielu, en kaipaa ympärilleni ihmisjoukkoja. Läheisimmät ystävät riittää hyvin. En siis ole tuntenut oloani yksinäiseksi.
Enemmänkin hirvittää miten sitä sitten vauvan kanssa jaksaa...
Hei Mamam! Kirjoituksessa minua pisti silmiin tämä kohta: "Sitten on taas tullut se tuttu repsahdus ja mies käyttäytyy erittäin uhkaavasti ja ikävästi kaikin tavoin. Toivoo lapsen kuolevan ja jos ei kuole muuten, niin lupaa auttaa asiassa jne. "
Lapsi ei tarvitse tuollaista isää etkä sinä tuollaista miestä! Minun ex-mieheni päästi suustaan samanlaisen kommentin, toivoi lapsensa kuolevan. Siitä päivästä lähtien minulle oli selvää, että tuo mies ei ansaitse lasta eikä hänestä oikeasti ole isäksi. Toivon, että sinunkin äidinvaistot ja suojeluvaistot herää, ja osaat hankkiutua eroon tuollaisesta miehestä!
huorasi koko raskausajan. Oli kyllä synnytyksessä, mutta ei juurikaan kotona muuten viihtynyt. Lapsesta kyllä välittää, ja paperit tehtiin tietysti, MUTTA jälkeen päin selvisi, että seukkasi toisen naisen kanssa koko ajan. Nyt olemme eronneet, ja pitkin hampain annan miehen olla lapsen kanssa, koska haluaa. Itse olen sekoamispisteessä... Elämä on kova koulu :(
Juuri tätä minä pelkään. Jos mies aloittaa isäsuhteen lapseensa, vaikea sitä on sitten enää katkaista.
Tai miten sen nyt ilmaisisi.. Milloin siis äidin etu menee lapsen edun edelle? ikinä? Onko kaikissa olosuhteissa ensisijaisesti tärkeää, että lapsella on suhde isään? Siis jos isä-lapsi suhde on hyvä? Vaikka äiti-isä suhde olisi helvetillinen. Mä en todellakaan usko, että jaksan takuta ja taistella tämän miehen kanssa loppuelämäni, vaikka hän isänä olisikin ok.
mamam...mulla on aika samanlainen tilanne että mies käyttää päihteitä ja on seko. Ymmärrän ton että tunteet pistää sut tekemään 'kummallisia'. Ite pidän sitä oljennuorana (josta jatkuvasti muistutan itseäni) että tärkeintä on antaa mies-lapsi suhteelle mahdollisuus, mutta pitää valvoa miten homma lähtee sujumaan. Ikinä en aio antaa miehen olla kahestaan lapsen kanssa koska vois vahingossa (hulluuttaan) satuttaa lasta. Hän on erittäin lämmin ihminen eikä oo mitään noin julmaa sanonu kun sun mies. Ihan aluks uutisen kuultua hän halus että teen abortin, mutta katui heti viikon päästä sanomisiaan. Kuitenkaan en voi luottaa koska hän ei ole tasapainoinen. Eli kaikki tulee tapahtumaan minun valvovan silmän alla ja jos mies heittäytyy hankalaks niin sitten otan etäisyyttä ja jäähyytä. Kun ajatukset (melkein jatkuvasti!) menee mieheen yritän olla ajattelematta minun ja miehen suhdetta ja sen sijaan keskittyä ajatukseen miehen ja lapsen suhteesta. Mutta se on takkuista taistelua itsensä kanssa. Välillä toivois et tunteet vois vaan napsauttaa pois päältä edes vähäks aikaa!! :)