Ei ole helppoa, ei

Aikaisemmin talvena yksi isänmaan toivo särki autostani kolme ikkunaa ja naarmutti useampaa peltiä matkalla baarista kotiin. Asun pari kerrosta ylempänä, joten annoin videokameran laulaa. Tuli rikostuomio ja korvausvelvollisuus.
Nyt sitten on hyvä muistuttaa sitä velastaan aina kun törmätään kaupungilla. "Sulla on hei 2800 euroa velkaa vielä, milloin maksat?" on melkein vakioheitto. Ei tarvii muuta kun kadun toisella puolella kävellä niin huudan aina jotain. Tänäänkin ruokakaupassa pidin pienimuotoisen puheen kassajonossa kun rahaa tuntuu riittävän kaljaan ja eineksiin muttei velkoihin. Hyvä kun ei päälle tullut. Julmaa, mutta jos kaveria ei muistuta asiasta niin eihän se koskaan maksa.
Että ei ole tälläkään velallisella helppoa, ei. Niinkun ei yhdelläkään joka on minulle ulosoton kautta auki.
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yleensä sellaset riehujat on alinta kastia. Tekohetkellä on varmaan vituttanut, että jollain on siisti ja hieno pirssi. Tälläsellä potkijalllahan ei itsellään ole edes -89 Malagaa...
Hyvin harvoin sellasilta kavereilta mitään saa takaisin, niillä on elämä senverran sekaisin.
Olet tainnut kuitenkin vakuutuksesta jo saada korvauksesi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bmw 320 vm. 2006 kirjoitti:

Aikaisemmin talvena yksi isänmaan toivo särki autostani kolme ikkunaa ja naarmutti useampaa peltiä matkalla baarista kotiin. Asun pari kerrosta ylempänä, joten annoin videokameran laulaa. Tuli rikostuomio ja korvausvelvollisuus.
Nyt sitten on hyvä muistuttaa sitä velastaan aina kun törmätään kaupungilla. "Sulla on hei 2800 euroa velkaa vielä, milloin maksat?" on melkein vakioheitto. Ei tarvii muuta kun kadun toisella puolella kävellä niin huudan aina jotain. Tänäänkin ruokakaupassa pidin pienimuotoisen puheen kassajonossa kun rahaa tuntuu riittävän kaljaan ja eineksiin muttei velkoihin. Hyvä kun ei päälle tullut. Julmaa, mutta jos kaveria ei muistuta asiasta niin eihän se koskaan maksa.
Että ei ole tälläkään velallisella helppoa, ei. Niinkun ei yhdelläkään joka on minulle ulosoton kautta auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu