Eli aloitin uuden ketjun. En tiedä olenko vielä täysin narsisti, mutta epäilen sitä. Jätin ryhmäterapian kesken, koska olisi vaatinut niin paljon huomiota ja keskinäisten suhteiden käsittelyä ryhmäterapian vetäjän kanssa joka on psykologi. En luottanut häneen, ehkä olisin voinut luottaa jossain vaiheessa. Lisäksi huomaan monesti, että jos sanoin jotain ryhmäterapiassa, niin myöhemmin mietin miksi sanoin niin? Ja tuli ahdistus etten voinut olla oma itseni siellä. Toisaalta en tiedä yhtään kuka olen. Paljon ongelmia ihmissuhteissa ja perhesuhteissa ja kaikki seuraa mukana koko ajan ja jatkuva tyytymättömyys. Myös minun vaikea tehdä itse mitään ratkaisuja koska olen hyvin pelokas ja joku turvattomuuden tunne koko ajan. Riippuvuus muista ihmisistä myös. Olen myös huomannut narsismia miehessäni, minun läheiseni pitävät häntä ilkeänä ja huonona minulle, on hyvin eristäytyvää sorttia. Mutta myös äidissäni on narsismia eli hän on mukava ja tavallinen mutta omassa porukassa välillä huomionkipeä. Tai ainakin mieheni on sanonut niin.
Tämä on kamalaa kun ei tiedä mitkä on omia ajatuksia..haluan vaan johonkin terapiaan, koska luulen saavani kelan tuen. Minulla myös koulukiusaus tausta takana ja olen vuosia pitänyt sen sisälläni ja vasta nyt läheisilleni tunnustanut olleeni kiusattu, lähinnä poikien taholta. Eikä kaikki siihen osallistuneet mutta sellaista ärsyttämistä mihin en osannut kilttinä reagoida. Yksi poika kiusasi enempi sitten. Tuntuu että olen myös itse syyllinen kiusaamiseeni, koska minua kiusattiin vatsani takia ja olin ujo enkä uskaltanut lähteä tunneilta vessaan, koska silloin kaikki olisi nauraneet ja pelkäsin että kiusaaminen vain yltyisi. Kiusaaminen oli henkistä ja pilkkaamista ja myös maineen pilaamista. Se tapahtui lähinnä lukiossa. Olin sen jälkeen todella yksinäinen ja ajauduin nettiin cahat palstoille kaverin suostuttelulla ja löysin mieheni, jonka kanssa synkkäsi hyvin ja juttelimme paljon ja oli myös ns. netti/puhelin seksiä. Mies ei halunnut tavata kuin vasta 1v päästä, sitä ennen oli puh. laskut huomattavat minulla. Olin riippuvainen hänestä. Kun tapasimme ekan kerran niin olin pettynyt kun hän ei ollutkaan "tyyliseni" silti en kehdannut sanoa sitä vaan lähdin mukaan. Lopulta otimme alkoholia ja hän alkoikin näyttää taas mukavalta ja kivalta vaikka oli onnettoman ujo. Siitä lähtien olemme olleet yhdessä ja minulla takana myös pettämistä. Mitä en enään halua tehdä kun lapset on. Mutta suhde on muuten aika tyhjä ja kuivunut. Nyt haluan vaan parantua traumoistani ja masennuksesta.
Tämä on kamalaa kun ei tiedä mitkä on omia ajatuksia..haluan vaan johonkin terapiaan, koska luulen saavani kelan tuen. Minulla myös koulukiusaus tausta takana ja olen vuosia pitänyt sen sisälläni ja vasta nyt läheisilleni tunnustanut olleeni kiusattu, lähinnä poikien taholta. Eikä kaikki siihen osallistuneet mutta sellaista ärsyttämistä mihin en osannut kilttinä reagoida. Yksi poika kiusasi enempi sitten. Tuntuu että olen myös itse syyllinen kiusaamiseeni, koska minua kiusattiin vatsani takia ja olin ujo enkä uskaltanut lähteä tunneilta vessaan, koska silloin kaikki olisi nauraneet ja pelkäsin että kiusaaminen vain yltyisi. Kiusaaminen oli henkistä ja pilkkaamista ja myös maineen pilaamista. Se tapahtui lähinnä lukiossa. Olin sen jälkeen todella yksinäinen ja ajauduin nettiin cahat palstoille kaverin suostuttelulla ja löysin mieheni, jonka kanssa synkkäsi hyvin ja juttelimme paljon ja oli myös ns. netti/puhelin seksiä. Mies ei halunnut tavata kuin vasta 1v päästä, sitä ennen oli puh. laskut huomattavat minulla. Olin riippuvainen hänestä. Kun tapasimme ekan kerran niin olin pettynyt kun hän ei ollutkaan "tyyliseni" silti en kehdannut sanoa sitä vaan lähdin mukaan. Lopulta otimme alkoholia ja hän alkoikin näyttää taas mukavalta ja kivalta vaikka oli onnettoman ujo. Siitä lähtien olemme olleet yhdessä ja minulla takana myös pettämistä. Mitä en enään halua tehdä kun lapset on. Mutta suhde on muuten aika tyhjä ja kuivunut. Nyt haluan vaan parantua traumoistani ja masennuksesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Asioiden rauhallinen funtsiminen kannattaa, ja omien tunteiden, pahojenkin, hyväksyminen. Usein tulee ahdistunut olo juuri siksi kun tuntemukset pyrkii pintaan ja niitä yritää väkisin pitää loitolla. Mitä sulle nykyään kuuluu, oletko löytänyt sopivan terapia-avun itsellesi?
En tiedä vielä mihin terapiaan sitä lähtisi. Tullut kamala pelko mutta osittain varmaan siitä, että jätin kesken terapian. Lääkkeet on ja auttaa jäsentämään ajatuksia, tosin ahdistaa enempi ja on enempi eristäytynyt ehkä...päivä kerrallaan. Käytkö itse missään terapiassa vai oletko ihan itseksesi ajatellut asioita?
En käy terapiassa tai terapeutilla, mutten väheksy niiden arvoa. Itsekseni olen asioita ajatellut ja pähkäillyt. Mutta vuosia sitten tapasin muussa yhteydessä erään terapeutin ja eräs hänen lauseensa jäi mieleeni; "minä ei ole sama kuin muistoni, kokemukseni, tekoni ja tunteeni." Ymmärrän nyt paremmin tuon lauseen merkityksen. Minuus on kokonaispaketti, joka on jokaiselle "itselle" perimmiltään arvoitus, ja se muuttuu kokemustemme myötä. Tie minuuteen on kaikista tärkein ja samalla vaivalloisin tie. Toisaalta itsetuntemuksen tie oivalluksineen on hyvin palkitsevaakin :)
Nuorena miehenä koin omituista tyhjyyttä sisälläni, työ stressasi..haaveilin kaukomaahan pääsystä ja aurinkorannoista. Sitten siellä rannalla huomasin että olin tuonut sen tyhjyyden mukanani. Se ei siis ollut ajasta eikä paikasta kiinni vaan siitä etten saanut elämästä otetta, en osannut nauttia elämästä. Nuoruuteni suhteessa olin hullu diktaattorinarsistikin välillä, kokemattomuuttani ja jääräpäisyyttäni, sitten seuraavassa suhteessa minusta tuli tohvelisankari vailla vertaa kun rakastuin niin ettei jalat enää koskettaneet maata. Kun jalat taas osui maahan huomasin olevani keskellä painajaista, ja minusta tuli voivotteleva uhri. Tyhmyyttäni olin uhrina monta vuotta kunnes kuilun partaalla tajusin loikata turvaan. Pakenin yksinäisyyteen. Mun elämäni on ollut sotkuinen vyyhti työn perässä juoksemista, monenkirjavia ihmissuhteita, kärsimystä, seesteisiä kausia, turhia visioita materialismin tarpeellisuudesta, rakastumisia, pettymyksiä ja turvalleenlentämisiä.
Missä siis olen tämän vähemmän maineikkaan elämäntieni jälkeen? En missään. Samalla tiellä kuin poikasena, ehkä muutama kokemus viisaampana. Mun elämäni..en vaihtaisi.. =)