Suomelle on ollut tärkeätä se, että ulkopolitiikkaa on johtanut tasavallan presidentti. Yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Tämä on pelastanut Suomen suurelta osin siltä, että olisimme jatkuvassa "sodassa" Venäjän tai esimerkiksi arabimaiden kanssa. Suomen oikeistossa on jatkuvasti, jopa eduskunnassa ja ehkä maan hallituksessa, jotka etsivät revanssia hävittyjen sotiemma johdosta. Suomen politiikoilla oikeistossa eivät korvantausta ole edelleenkään kuivuneet niin. että kykenisivät normaaliin olotilaan.
Hallituksen on ihan turha tehdä ehdotuksia valtaoikeuksissa niin, että ne menisivät lävitse eduskunnassa. Eduskunnan vähemistö kykenee estämään.
Oikeiston pitäisi myös muistaa, että enemmistö kansasta on nykyisten ellei voimakkaampien tasavallan presidentin valtaoikeuksien kannalta. Ja se johtuu siitä. että Suomea johtaa pääministeri, jolla oma henkilökohtainen asenne ja elämä on niin sekaisin, ettei hänellä olisi edellytyksiä johtaa maata. Keskustassa ja Kokoomuksessa samaa on joka portaassa, jota mm. vaaliraha- ja muut ongelmat kertovat.
Hallituksen on ihan turha tehdä ehdotuksia valtaoikeuksissa niin, että ne menisivät lävitse eduskunnassa. Eduskunnan vähemistö kykenee estämään.
Oikeiston pitäisi myös muistaa, että enemmistö kansasta on nykyisten ellei voimakkaampien tasavallan presidentin valtaoikeuksien kannalta. Ja se johtuu siitä. että Suomea johtaa pääministeri, jolla oma henkilökohtainen asenne ja elämä on niin sekaisin, ettei hänellä olisi edellytyksiä johtaa maata. Keskustassa ja Kokoomuksessa samaa on joka portaassa, jota mm. vaaliraha- ja muut ongelmat kertovat.
Vastaukset 11
Vanhimmat
OLE MUUTTANUT KANTAANSA ASIASSA. OIKEISTO JA SEN HALLITSEMA MEDIA ON VALHEELLISESTI VÄITTÄNYT, ETTÄ HALONEN EI OSAA LUOPUA VALLASTA. KAIKENAIKAA KUITENKIN ON OLLUT KYSE MUUTOKSESTA, JOKA EI KOSKE HÄNTÄ VAAN SEURAAVIA PRESIDENTTEJÄ.
TARJA HALONEN ON NOUDATTANUT PERUSTUSLAKIAMME, JOTA EI EUROOPAN UNIONIN SOPIMUKSET EIVÄT OHITA. OHITTAMINEN OLISI OLLUT MAHDOLLISTA, JOS OLISI LISSABONIN SOPIMUKSESA SUORITETTU ÄÄNESTYS, JOSSA YLI 50 PROSENTTIA ÄÄNESTÄNEISTÄ OLISI SOPIMUKSEN HYVÄKSYNYT. NYT KIKKAILTIIN OIKEISTOSSA, JOTTA VOITAISIIN HÄMÄTÄ KANSAA.
KYLLÄ KANSA TIETÄÄ.
ei kansalaisten mielipiteistä välitä, onhan se nähty niin monen asian yhteydessä.
haalivat vallan ylimielisesti itselleen välittämättä muiden mielipiteistä. Tyhmät ovat heidän johdettavissaan.
Kokoomuslaisena siis perinteisenä kokoomuslaisena en hyväksy kataisen ja stubbin linjaa.
vain ja ainoastaan oikeassa. kansa on ns. pomo,mutta rengit tekee nykyisin mitä lystää.
pressalla on oltava ehdottomasti ns. valtaa,jotta kaikki soopa ei mene renkien mukaan.
pitää sitten alkaa kaikki alusta oikein perustuslain uusinnasta.
onko käytäntö otettu hallitukseen "pyrsselistä", ne ei piittaa mistään muusta,kuin omasta edusta ja mahdollisimman sotkuisesta byrokratiasta. yhdessä ne on hyviä,koko eu on umpijumissa.
Jos kaikki oltasiin homoja...mustalaisia...ulkomaan tuonteja...niin sitten Tarja olisi idolimme.
Tarja osaa vain punavankihaudan juhlallisuudet SAK soittokunnan tahditatmana.
KORVANTAUSTAT MÄTÄNEE HUIMAA VAUHTIA JA HOME VLEVIÄ AIVOIHIN, SIITÄ JOHTUU MM. MUISTAMATTOMUUS JA PASKANPUHUMINEN.
ÄÄNESTÄÄ NÄITÄ PASKIAISIA!
KANSA VAIHTOON.
presidentin valta on hyvä, mutta miksi tarja ei estänyt suomen liittymistä euroon.....??
päätösvallassa oleva asia. Hän ei olisi voinut siis estää.
Toisaalta totuudennimessä on sanottava, että Eurosta on ollut suurta hyötyä. MM. korkotasomme on alhainen.
mamman johtaminen on näkynyt? paitsi silloin tietysti kun on pitänyt saada sdp toveri johonkin virkaan
kokoomuslaisena kannatan Halosen mielipidettä. Kataisen ja Stybbin politiikka on alkanut ärsyttämään jumalattomasti. Tämä kaksikko on vienyt pohjan kokoomukselta. Ylimielisyydellä ei tunnu olevan rajoja ja muiden mielipiteille ei anneta arvoa. Nämä kaksi yrittävät omia kaiken vallan itselleen, katsokaapa muuta hallitusta, johdettavissa kaikkiko? Voiko näin olla?