Onko täällä muita jotka eivät oikein sopeudu minnekään vaikka sinällään näennäisesti pärjäävät monessakin paikassa?
Tulee tunne että on aina väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärien ihmisten kanssa vaikka sinällään on tehnyt "oikeita" asioita?
Sellaisisa paikoissa ihmisten ilmoilla voi tulla hyvin yksinäinen olo.
Joskus kuvittelin että ongelmana oli vain jokin sosiaalinen estyneisyys tai vastaava, mutta sitten tajusin että olen oikeasti sosiaalinen persoona enkä todellakaan esimerkiksi "ujo". Helvetin outo vain. Seuraa on löytynyt lähinnä vaikka Internetistä vaikken tietokoneella kaikkea aikaani käytäkkään, kaukana siitä. Ikää kun tulee lisää niin homma vain vaikeutuu. Myös tuntuu että monet muut "oudot" ja yksinäiset ihmiset ovat taas jo niin sulkeutuneita etteivät halua seuraa lähes lainkaan. Omanlaisia ihmisiä siten on vaikea löytää.
Tajusin myös että nuorempana vaikken koskaan yrittänyt olla "erilainen" niin kai silti olin ja lopulta olen aina taistellut sen kanssa että olisin yhtä normaali kuin muut kuin että olisin joukosta poikkeava. Nyt tajuan miten friikki olen. Senpä takia seuraa on vaikea löytää puhumattakaan toisesta sukupuolesta.
Onko yksin olevat, yksin viihtyvät ja yksinäiset jollain tavalla friikkejä vai onko joukossa paljon ns. "tavallisia" ihmisiä?
Olen lopultakin tainnut tajuta ettei löydä sellaista "normaalia elämää" koskaan kun siihen ei aiemmin päässyt käsiksi. Toki töitä yms. tietysti, mutta että olisi samalla tavoin sosiaalinen ja samanlainen kuin suurin osa ihmisistä?
Tulee tunne että on aina väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärien ihmisten kanssa vaikka sinällään on tehnyt "oikeita" asioita?
Sellaisisa paikoissa ihmisten ilmoilla voi tulla hyvin yksinäinen olo.
Joskus kuvittelin että ongelmana oli vain jokin sosiaalinen estyneisyys tai vastaava, mutta sitten tajusin että olen oikeasti sosiaalinen persoona enkä todellakaan esimerkiksi "ujo". Helvetin outo vain. Seuraa on löytynyt lähinnä vaikka Internetistä vaikken tietokoneella kaikkea aikaani käytäkkään, kaukana siitä. Ikää kun tulee lisää niin homma vain vaikeutuu. Myös tuntuu että monet muut "oudot" ja yksinäiset ihmiset ovat taas jo niin sulkeutuneita etteivät halua seuraa lähes lainkaan. Omanlaisia ihmisiä siten on vaikea löytää.
Tajusin myös että nuorempana vaikken koskaan yrittänyt olla "erilainen" niin kai silti olin ja lopulta olen aina taistellut sen kanssa että olisin yhtä normaali kuin muut kuin että olisin joukosta poikkeava. Nyt tajuan miten friikki olen. Senpä takia seuraa on vaikea löytää puhumattakaan toisesta sukupuolesta.
Onko yksin olevat, yksin viihtyvät ja yksinäiset jollain tavalla friikkejä vai onko joukossa paljon ns. "tavallisia" ihmisiä?
Olen lopultakin tainnut tajuta ettei löydä sellaista "normaalia elämää" koskaan kun siihen ei aiemmin päässyt käsiksi. Toki töitä yms. tietysti, mutta että olisi samalla tavoin sosiaalinen ja samanlainen kuin suurin osa ihmisistä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
mä oon ainaki ihan tavallinen omasta mielestäni. töissä käyn jne. mut ei mulla sit taida paljoo muuta ollakkaan. päällisin puolin oon ihan normaali 24 vuotias mies, ylikallis kämppä, auto ja lättätelkkarit sun muut härpäkkeet ja pukeudun nii tavallisesti ku ihminen voi, mut silti mä olen perjantai iltana/yöllä koneella yksin lukemas kaikkee netistä. kai mä silti olen jotenki friikki....
Minä olen outo ja yksinäinen. Olen hyvin älykäs mutta en sosiaalisesti älykäs. Pidän seurasta ja olen puhelias ja temperamenttinen mutta yleensä erilaisissa tilaisuuksissa olen hiljainen koska tuntuu ettei minulla ole mitään yhteistä niiden ympärillä olevien ihmisten kanssa eikä mitään sanottavaa heille. Käyn kyllä ihan tavallisessa työssä mutta olen aina "ulkopuolinen". Olisi kiva löytää juttuseuraa koska tosiaan olen hyvin seurallinen ja puhelias jos vain löydän ihmisen jonka kanssa olen samalla aallonpituudella. Valitettavasti se aallonpituus taitaa olla aika harvinainen. Kun olen seurannut ihmisiä luulen että he elävät jotenkin kovin suppeassa maailmassa. Suppealla tarkoitan tässä pinnallista maailmassa elämistä ja maailman käsittämistä josta syvemmät ulottuvuudet puuttuvat kokonaan tai lähes kokonaan.
Joo, tuo kyllä muistuttaa minuakin. Olen selvittänyt kaikenlaisia asioita terveydestä ja rahajärjestelmästä ja odotan että muut seuraavat perässä, vaan eivät halua. Tunnen myöskin olevani ulkopuolinen, kun muitten jutut tuppaavat olemaan pinnallisia, ja minua vain ignoraataan.
Huomasitteko myös: Markku Uusipaavalniemi puhui eduskunnasta siitä miten pankkiasioita tulisi hoitaa. Eli pois yksityispankit jotka imevät meidät kuiviin, kun nykyään valtiot ovat pakotettuja ottamaan lainaa yksityispankeista, ja nämä luovat rahaa tyhjästä.
http://talousdemokratia.blogspot.com/2010/05/eduskunta-puhuu-kreikasta.html
Kukaan ei reagoinut eduskunnassa puheeseen mitenkään, kaikki jatkui ihan samanlaisena, ikäänkuin Markku ei olisi koskaan puhunutkaan. Muistuttaa sitä kun itse yrittää keskustella tärkeistä asioista.
Se on ihan sama täällä. Pitkiä ketjuja tulee yleensä vain pinnallisista asioita, joihin kaikilla on oma mielipiteensä. Mutta faktoja lyödään harvoin pöytään, eikä niistä keskustella.
Esim. näistä asioista ei keskustella:
Mistä talousongelmat johtuvat?
Mistä krooniset sairaudet johtuvat?
Miten ikääntymistä voidaan hidastaa/poistaa?
Minulla ja joillakin muillakin on jo vastaukset ja ratkaisut näihin ongelmiin, mutta juuri kukaan ei ole kiinnostunut. Täytyy sitten kysyä että mikä on niin kiinnostavaa, etteivät nämä asiat tunnu mielenkiintoisilta?
Ot, jepjep, mutta haluisin tietää vastaukset ja ratkaisut noihin kahteen viimeseen kysymykseen, jotka mainitsit. Kiinnostaisi tietää sinun näkemykset, sillä itsekin olen niitä alustavasti, siis hyvin alustavasti, mietiskellyt. Tietoa vaan on niin paljon ja koskaan ei tiedä mihin voi luottaa, niin en ole hirveästi edistynyt. Ja sitten on sitä muutakin elämää, jota täytyy samalla yrittää pyöritellä. Aika ja mun aivot ei riitä kaikkeen tiedon imemiseen.
Tavalliset ihmiset tuntuvat olevan niiiiin sosiaalisia, etteivät pysty nukkumaan öitä yksin rauhassa. Pakko olla vaikka kaveri yökylässä. En ymmärrä sitä, sillä minä ahdistun jos joku on kiinni iholla, ettei melkeen vessaan pääse yksin paskomaan tai en saa yhtäkään omaa ajatusta käsitellä päässäni, sillä joku pälpättää minulle jatkuvalla syötöllä niin, etten pysty keskittymään mihinkään. Olen sosiaalinen ja pidän ihmisistä, mutta tarvitsen enemmän omaa aikaa. Ihmiset pitävät minusta silloin kun olen oma itseni ja niinpä puhelin pirisee usein jos olen viikon aikana kavereita tavannut. Onhan se mukavaa, mutta kun he haluavat ohjelmaa JOKA PÄIVÄ. Minulle riittää kerran tai pari viikossa.
Olen joskus yrittänyt tavata yksinäisiä ihmisiä, mutta totesin, ettei ne ole yhtään sen fiksumpia tai miellyttävämpiä kuin tavalliset. Estyneempiä vaan ja oli epämiellyttävää yksin yrittää vetää puheenaiheita.
Pidän oudoista ihmisistä jotka ovat persoonallisia, ei kuitenkaan estyneitä eikä päällepäsmäreitä. Niihin en törmää usein :/ Haluan joskus luovan ihmisen kumppanikseni :)))
Kuulostat ihan minulta paitsi etten ole sillä tavoin tavallisen sosiaalinen että puhelin pirisisi jatkuvasti.
"Olen joskus yrittänyt tavata yksinäisiä ihmisiä, mutta totesin, ettei ne ole yhtään sen fiksumpia tai miellyttävämpiä kuin tavalliset."
Vähän samoja kokemuksia. Tosin on joukossa ehkä enemmän kaltaisiani omituisuuksia jonka vuoksi he usein yksin tai yksinäisiä ovatkin. Sen vuoksi heissä voisi olla potentiaalia seuraksi.
"Estyneempiä vaan ja oli epämiellyttävää yksin yrittää vetää puheenaiheita. "
Tämä on se vaikea puoli. Pidän kuitenkin että toinenkin yrittää sanoa jotain ettei tarvitse ihan kaikkea kaivaa itse esille. Samoin toinen osapuoli ei tunnu kiinnostuneelta itsestä kun ei kysele tai puhu mitään oma-aloitteisesti.
"Pidän oudoista ihmisistä jotka ovat persoonallisia, ei kuitenkaan estyneitä eikä päällepäsmäreitä. Niihin en törmää usein :/ Haluan joskus luovan ihmisen kumppanikseni :)))"
Samoin. Täysin samoilla ajatuksilla ja samanlaista kumppania etsin. :D
Eipä ole näkynyt. Osa tosin pitää minua päällepäsmärinä, mikä ei ole hyvä juttu.
Oletko muuten mies vai nainen?
olen lihapulla
Mä oon sitten kebab.
Tuntevat ovat jollain tavalla luusereita, ympäröivän joukon mielestä. Tämän takia heille ei puhuta juurikaan ja tästä ulkopuolisuuden tunne. Toki tilanne on eri uusia ihmisiä tavatessa mikäli muut jo tuntevat toisensa. Mutta tuolloin peli on jo ennalta pelattu. Olen oivaltanut että mikäli haluaa tulla sosiaalisesti hyväksytyksi niin tulisi omata joitain sellaisia taitoja joita ko. yhteisö arvostaa. Eli en ole haluttu koska en osaa mitään sellaista mistä olisi hyötyä tuntemilleni ihmisille.
Oletko sinä tuollainen luuseri?
Koska kyllä minulle puhutaan siitähän ei ole kysymys, mutta silti tunnen itseni ulkopuoliseksi vaikken ole joukon ulkopuolella, kaukana siitä. ;)