Olen sanut kolme vuotta sitten tämän kaksisuuntaisen diagnoosin. Sairastumisvaiheessa olin aivan henkisesti loppu usean vuoden väkivallasta parisuhteessani ja liiallisista työ- ja opiskelupaineista. Käytin alkoholia ja olin suoraan sanottuna..aivan sekopää. Mutta siitä ajasta en jaksa sen empää edes puhua.
Nyt kaikki kuitenkin ollut hyvin jo kaksi vuotta. En ole käyttänyt kahteen vuoteen mitään lääkitystä ja alkoholia käytän kohtuudella, eli joskus neljä annosta viikossa, joskus en yhtään. Olen vastuullisessa ja korkeassa asemassa työssä, palkkani on hyvä. Meillä on ok-talo ja kolme ihanaa lasta. Voin hyvin tällä hetkellä. Mieheni väkivalta loppui siihen sairastumiseesi ja hänkin alkoi ymmärtää omaa osallisuuttaan.
Diagnoosi tehtiin, kun itse vaadin ja halusin sitä. Masennustahan minulla on ollut avioliittomme aikana muutamia kertoja. Nyt olen miettinyt, johtuiko kaikki sekoiluni niin täydellisestä loppuunpalamisesta. Mutta toisaalta sillä ei ole merkitystä mikä on diagnoosi, koska vain voin tällä hetkellä hyvin. Oloni on helpottunut suunnattomasti, kun ei tarvitse enää jännittää murtuuko käsi illalla vai täytyykö keksiä selityksiä työpaikalle, miksi silmä on musta.
Olen vain todella järkyttynyt saamastanni ylimielisestä kohtelusta terveydenhuollon julkisella sektorilla! Menin taannoin terveyskeskukseen eräästä fyysisestä vaivasta ja sain jo siellä todella ylimielistä kohtelua.Lääkäri tivasi, että mikset käytä mitään lääkkeitä. Pakkohan sinun on... Sain sitten lähetteen ortopedille, ja hän sanoi, että kannattaako tuollaista juoppoa edes leikata. Pystytkö olemaan kolmea päivää juomatta, että sinut voidaan leikata?
Olin aivan järkyttynyt. Yritin änkyttää että siitähän on aikaa jo kolme vuotta ja kaikki on nyt hyvin. Mutta aika turhaa se oli. Enkä edes uskoaksenoi näytä juopolle ja lääkärikäyntiä ennen olin juonut siiderin neljää päivää sitten, joten en varmaan viinallekaan voinut millään haista. Pukeudun hyvin ja meikkaan. Olen todella katkera tähän kohteluun. Onko se niin että psyykkisistä ongelmista kärsivät ovat toisen luokan kansalaisia?
Nyt kaikki kuitenkin ollut hyvin jo kaksi vuotta. En ole käyttänyt kahteen vuoteen mitään lääkitystä ja alkoholia käytän kohtuudella, eli joskus neljä annosta viikossa, joskus en yhtään. Olen vastuullisessa ja korkeassa asemassa työssä, palkkani on hyvä. Meillä on ok-talo ja kolme ihanaa lasta. Voin hyvin tällä hetkellä. Mieheni väkivalta loppui siihen sairastumiseesi ja hänkin alkoi ymmärtää omaa osallisuuttaan.
Diagnoosi tehtiin, kun itse vaadin ja halusin sitä. Masennustahan minulla on ollut avioliittomme aikana muutamia kertoja. Nyt olen miettinyt, johtuiko kaikki sekoiluni niin täydellisestä loppuunpalamisesta. Mutta toisaalta sillä ei ole merkitystä mikä on diagnoosi, koska vain voin tällä hetkellä hyvin. Oloni on helpottunut suunnattomasti, kun ei tarvitse enää jännittää murtuuko käsi illalla vai täytyykö keksiä selityksiä työpaikalle, miksi silmä on musta.
Olen vain todella järkyttynyt saamastanni ylimielisestä kohtelusta terveydenhuollon julkisella sektorilla! Menin taannoin terveyskeskukseen eräästä fyysisestä vaivasta ja sain jo siellä todella ylimielistä kohtelua.Lääkäri tivasi, että mikset käytä mitään lääkkeitä. Pakkohan sinun on... Sain sitten lähetteen ortopedille, ja hän sanoi, että kannattaako tuollaista juoppoa edes leikata. Pystytkö olemaan kolmea päivää juomatta, että sinut voidaan leikata?
Olin aivan järkyttynyt. Yritin änkyttää että siitähän on aikaa jo kolme vuotta ja kaikki on nyt hyvin. Mutta aika turhaa se oli. Enkä edes uskoaksenoi näytä juopolle ja lääkärikäyntiä ennen olin juonut siiderin neljää päivää sitten, joten en varmaan viinallekaan voinut millään haista. Pukeudun hyvin ja meikkaan. Olen todella katkera tähän kohteluun. Onko se niin että psyykkisistä ongelmista kärsivät ovat toisen luokan kansalaisia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
otsassa jos papereissa mainintaa psyk puolen ongelmista. Asenne hoitavalla henkilökunnalla muuttuu ja se näkyy myös käytöksestä. Parempi käydä yksityiselllä jos haluaa saada asiallista ja kunnioittavaa palvelua. Kokemuksesta puhun.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. no niinhän se on. Leiman olen saanut otsaani koko loppuiäkseni. Parempi olisi varmaan muuttaa toiseen sairaanhoitopiiriin ja samalla terveyskeskukseen. olen nyt käynyt työterveyshoitajalla ja -lääkärillä. pitkästä aika saan asiallista kohtelua. Tosin eivätpä ole nähneet sairaushistoriaani mistään. Tosin, kun lähetettä varten erikoissairaanhoitoon olisi tarvittu sairauskertomustani, niin jätin asian sikseen. Ajattelin, että ihanaa, kun edes yksi paikka jossa saa asiallista kohtelua.
Toinen mikä todella rasittaa henkisesti, on lastenneuvolassa käynti. Näkipä terveydenhoitaja sairauskertomukseni kun odotin lasta ja ette voi kuvitella mitä kohteluia sain sen jälkeen. Leima otsassa ja ISO. joudun nyt käymään tietenkin neuvolassa lapseni kanssa ja koko ajan tarkkaillaan, josko olisi FAS-syndroomaa. Vaikka eipä ole vieläkään ilmennyt sellaista ja lapseni kehittyy normaalisti. No itsepähän sen tiedän, ettei voikaan ilmetä, koska olin raittiina koko raskauden ajan, tietenkin. Mutta leima, mikä leima otsassa...Mutta sairaalassa kun olin synnyttämässä, vauvan tarkastanut lääkäri laittoi sairauskertomukseen: kapea ylähuuli, matala filtrum...jne. Tosin miehellänikin on em. asiat ja isoveljellään ja itselläni on nenä pystyssä. Kuuluu suomalaisetn luonteenpiirteisiin...No mutta ilman muuta epäiltiin sairauskertomukseni ja vauvan ulkonäön perusteella, että olen vetänyt viinaa koko raskauden ajan.
Olen itkenyt tätäkin jo vuoden ajan, ja kohta alkaa tuntua niin epätoivoiselle etten enää jaksa. Pelkään ja valvon monta yötä ennen joka ikistä kertaa neuvolaan...En saanut sairaalasta tai neuvolasta mitään kannustusta. Vain pelkkiä olettamuksia, ettei alkoholismista voi ikinä parantua..
Anteeksi vuodatukseni, mutta tarvitsen teidän kanssasisarten ja -veljien tukea tässä. Tuntuu, ettei missään ymmärretä...
Surullinen tarina - siis noiden kokemuksien takia!
Tuli vain mieleeni tuon lääkärin tokaisu kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, että ymmärrän sen sisällön - en tietenkään tapaa, jolla hän sen varmaan ilmaisi.
Itselläni on lähisukulainen, joka aikanaan joutui pakkohoitoon psykoosin takia. Hän ei käyttänyt eikä edelleenkään käytö alkoholia lainkaan. Myöhemmin hän itse löysi diagnoosinsa, sai siihen vahvistuken ja oikeat lääkkeet ja se oli juuri tämä kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Ymmärrän tuon lääkärin tokaisun siksi, että kai harvemmin kaksisuuntainen potilas voi olla ilman lääkkeitä. Ehkä siinä on sitten lievempiäkin tautimuotoja, mutta lähiomaiseni kohdalla ei ainakaan lääkkeetön elämä tulisi kysymykseen. Se johtaisi ilman muuta manian ja masennusten kautta psykoosiin.
Ehkä terveydenhuoltohenkilöstö onkin päätellyt ongelmiesi johtuneen tuosta diagnoosista huolimatta alkoholinkäytöstä kokonaan. Voihan sekin aiheuttaa samanlaista käyttäytymistä kuin mielialahäiriö! Ja se päättely voi sitten johtaa kertomasi mukaiseen kohteluun ja epäluuloon vastaanotoilla.
On olemassa myös yksityisiä neuvoloita. Onkohan niitä sinun paikkakunnallasi?
Kiiros sinullekin vastauksestasi. Tuntuu jo helpottavalle, että joku edes ymmärtää jotakin tuntemuksistani, kun näitä kerron.
Meillä on yksityinen neuvola paikkakunnalla, mutta käyminen siellä maksaa aika paljon ja kyllähän ne lapsen terveystiedot ja sairauskertomus lähetetään eteenpäin. Ja siinähän siis mainintaa, että alkon käyttöä EPÄILLÄÄN raskauden aikana. Ja leimahan se on jo otsassa sillon äidillä.
Olisi hienoa, kun löytäisi tämän palstan kautta jonkun, jonka kanssa jakaa kokemuksia...eli siis vertaistueksihan sitä sanotaan.
Jos oikeasti ortopedi on sanonut näillä sanoilla "kannattaako tuollaista juoppoa edes leikata", voit tehdä hänestä kantelun, minkä varmaan tiedätkin.
Mutta mistähän on kyse?
Otankin potilasasiamieheen yhteyttä heti kun ehdin muilta kiireiltäni. Kun on elämässä kuitenkin niin paljon muitakin asioita jotka vievät energiaa...
En nyt ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit, kun kysyit " Mistähän on kyse?". Et ehkä lukenut alkuperäistä viestiäni, mutta kohtelu johtuu täysin siitä, että terveydenhuoltohenkilöstö pääsee lukemaan potilasasiakirjani kolme vuotta sitten tapahtuneista asioista. Yksityisellä puolella olen saanut asiallista ja kunnioittavaa kohtelua, eli siis aivan normaalia ihmisten kanssakäymistä :)
Kiitos sinullekin vastauksestasi ja mukavaa kesän odottelua!