Kepulla paljon jäseniä

Kolumni:

Puoluekirja. Nyt!
Päivi Kerola

– Mikäs tämä on?

Pitkän päivän jälkeen mikään ei masenna niin kuin kämppis, joka tervehtii paheksuvalla silmäyksellä ja roikottaa sormenpäidensä välissä Nuori Keskusta -lehteä. Sen osoitelipukkeeseen on painettu oma nimeni ja vanha helsinkiläinen osoitteeni.

Itse en ole neliapilapuolueen lehteä tilannut. Voiko tämä olla keskustalaisen sukuni huonoa pilaa? Kun hätä on suurin, ei auta muu kuin soitto äidille.

– Totta kai sää oot keskustan jäsenrekisterissä, hän tuumaa ykskantaan.

Kieltäydyn uskomasta. Eihän puoluekanta näin kirjaimellisesti periydy. Nuori Keskusta -lehden jakelussa on varmasti sattunut ikävä virhe.

*

Keskustanuorten toimistosihteeri Jenni Huhtiniemi kuitenkin kertoo, että olen liittynyt nuorisojärjestöön vuonna 2002 ja piirikseni on merkitty kotimaakuntani Keski-Pohjanmaa.

Identiteettiäni on väyrystelty!

Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin jäsenkerääjä Eeva-Liisa Heikkilä tarjoaa selitystä.

– Jos vanhempasi ovat liittyneet keskustalaisiksi silloin, kun olet vielä asunut kotona, on koko perhe voitu liittää jäseniksi automaattisesti.

Tämä taitaa kiinnostaa siskoakin. Ja entäs edesmennyt kissani? Oliko sekin poliittisesti sitoutunut?

Keski-Pohjanmaan piirin jäsenlistoista ei onneksi löydy nimeäni, mutta haluan olla aivan varma. Soitan jokaiseen paikallisyhdistykseen, jonka alueella olen asunut. Helsingissä tärppää.

Sinikka Varila keskustan Helsingin paikallisyhdistyksestä vastaa puhelimeen sairauslomalta. Hän huokaa luuriin kuullessaan, että saamani Nuori Keskusta oli käännetty helsinkiläisestä osoitteesta.

Varilan mukaan se osoittaa, että nimeni todennäköisesti on keskustan Helsingin alueen jäsenrekisterissä.

Toivottavasti rekisteri osaa kertoa, miksi en ole koskaan nähnyt puoluekirjaani. Haluan todella tietää, kenen allekirjoitus siinä on.

*

Mitä keskusta tekee tällaisella näennäisjäsenellä, joka ei edes maksa jäsenmaksua?

Politiikan tutkija Rauli Mickelsson Tampereen yliopistosta kertoo, että joidenkin järjestöjen jäsenmäärän on oltava riittävän suuri, jotta ne voivat saada valtiollisia tukia.

Turvotetussa jäsenmäärässä on hänen mielestään kyse myös siitä, että ”pitää vähän näyttää”. Mickelssonin mukaan keskustalla on tapana laskea massiivisten sidosjärjestöjensä jäsenet mukaan puolueen kokonaisjäsenmäärään.

Puolueiden jäsenmäärävertailussa keskusta pitääkin ylivoimaista ykkössijaa. Aamulehden mukaan keskusta ilmoitti vuonna 2008 jäsenmääräkseen 176 000 henkilöä. Jäsenmäärältään seuraavaksi suurimmalla puolueella sdp:llä oli samaan aikaan 51 000 jäsentä.

Tilastoissa keskusta taitaa nähdä minutkin kahtena, olinhan sekä keskustanuori että todennäköisesti Helsingin paikallisyhdistyksen jäsen.

Pystyisin kyllä parempaankin. Voisin liittyä vielä ainakin Keskustanaisiin, Keskustan lehtimiehiin ja Keskustan opiskelijaliittoon. Saakohan viisinkertaisesta jäsenyydestä viisi ääntä puoluekokouksessa?

http://utain.uta.fi/2010k/5/59870.html
27159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Niin kuin sekin, ettei meidän puoluetoimistossa ole poliiseja käynyt.
Laitettiin ne kuitenkin kepun jäsenrekisteriin.
Ja nekin, jotka ei käyneet.

Äänestä

  • elävät ja kuolleet kirjoitti:

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/keskustan-jasenkortti-entiselle-skdln-edustajalle/1061786

    Keskustan jäsenrekisterissä oli tuhansittain kuolleitakin henkilöitä.

    Pitkäaikainen Vasemmistoliiton jäsen Anna-Liisa Hyvönen on yllättynyt saatuaan kotiinsa keskustapuolueen jäsenkortin. Jäsennumerollinen jäsenkortti tuli Hyvösen kotiin omalla nimellä, vaikka Hyvönen ei itse tiennyt vaihtaneensa puoluetta. Hyvösen mielestä hänen liittämisensä Keskustaan on tehty pyytämättä ja yllätyksenä.

    Vasemmistoliitto tiedotti asiasta perjantaina.

    Keskustaan pakkoliittämisestä huolimatta Anna-Liisa Hyvönen aikoo puolueen tiedotteen mukaan jatkaa vaikuttamista Vasemmistoliitossa. Hyvönen toimi Vasemmistoliiton edeltäjän SKDL:n kansanedustajana vuosina 1972–1980.

    Nykyään Hyvönen toimii muun muassa Eläkeläisnuorisoliittolaiset (ELNU) -järjestössä, jonka merkeissä Viikkolehti haastatteli hänet huhtikuussa.

    Anna-Liisa Hyvönen ihmettelee, miten pääministeripuolue pystyy hoitamaan valtion asioita, kun oman jäsenrekisterin hoitaminen näyttää olevan näin hankalaa.
    Keskusta-arpakin
    kelle sattui

    Keskustan toiminta on viime aikoina herättänyt kummastusta muutenkin.

    Puoluesihteeri Jarmo Korhonen kehui talvella, että puolueen talous pannaan kuntoon aivan uusin keinoin ja ryhtyi arpakauppiaaksi.

    Keskustan kaikille jäsenille lähetettiin nippu Keskusta-arpoja. Arpajaisten pääpalkinto on henkilöauto.

    Arpajaisista ei kuitenkaan liene puolueen talouden pelastajaksi, sillä arpalähetyksiä on palautettu avaamattomana tuhansittain.

    Tämänkin lähetysoperaation kohdejoukko lienee siis ollut yhtä epämääräinen kuin jäsenkorttiuudistuksessa.

    Äänestä

"Jos vanhempasi ovat liittyneet keskustalaisiksi silloin, kun olet vielä asunut kotona, on koko perhe voitu liittää jäseniksi automaattisesti."

Kepun jäseneksi näemmä liitetään yhtä automaattisesti kuin kirkon jäseneksikin.

Äänestä
  • Kirkosta voi sentään erota, mutta kepusta ei vainajatkaan pääse eroon siitä päätellen, että heitäkin kepun jäsenrekisteristä löytyi.

    Tässä linkki, jonka kautta kirkosta pääsee eroon
    https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/ , mutta kepusta eroon pääsemiseen en löydä linkkiä. Kuka tahansa voi olla kepun jäsenrekisterissä tietämättään!
    Mistähän tuollaisen asian voisi tarkistaa? Nyt kun vielä elää, sillä kuoltuaan on sitä asiaa vaikea henkilökohtaisesti tarkistaa.

    Äänestä

Olisi aivan uskomatonta, ellei kyseessä olisi kepu. Ehdottomasti rikollista tuollainen menettely on. Vahvistuu vain kuva kepusta rikollisjärjestönä.

Äänestä
  • usko ihmiseen ???

    Äänestä

  • Punikilla meni kirjoitti:

    usko ihmiseen ???

    On nuo punukit uskomattomia.

    Äänestä

  • Punikilla meni kirjoitti:

    usko ihmiseen ???

    Onko kepuloiset ihmisiä?

    Äänestä

Ainakaan viikkoon en ole palstaa avannut, mutta sattuneesta syystä nyt niin tein. Ensi silmäyksellä palstan annin pelkäksi huu-haaksi todettuani olin sen saman tien sulkemaisillani, mutta kun huomasin ja lukaisin tämän avauksen, pakko sitä on kommentoida.

Kiinnostuin tuosta siksikin, kun kirjoittaja näkyy olevan Päivi Kerola. Onko hän mahdollisesti kepulaisen kansanedustaja Inkeri Kerolan tytär? Ja äiti olisi ”hoitanut” hänet tuohon jäsenyyteen tyttären tietämättä?

Niin tai näin, mutta törkeää tuollainen! Eikö tuossa täyty rikoksenkin tunnusmerkit? Jospa lainoppinut Mielipidepankki sattuisi tämän huomaamaan ja sanoisi mielipiteensä! Olen ollut monenkin yhdistyksen jäsen, mutta kyllä minun itseni on täytynyt niihin aina liittyä. Luulisi saman pätevän myös puolueiden ja niiden alajärjestöjen jäsenyyksiin, jos asianmukaisesti ja laillisesti toimitaan.

Mutta kepu ei näy piittaavan laillisuudesta tuossakaan asiassa. Raha siinä kuten niissä kuten vaalirahoitussuhmuroinneissakin on ajanut kepua tuollaiseen. Tuollaisten nuorisojärjestöjenkin saamat valtion tuet kun näkyvät määräytyvän niiden jäsenmäärän mukaan, joten jäsenmääriä sitten lisätään noin.

Tuollainen lienee kuitenkin mahdollista vain kepussa. Kuinkahan paljon tuollaisia haamujäseniä lienee kepun varsinaisessa jäsenistössäkin? Puolue näkyy siis olevan jäsenmäärältään ylivoimaisesti suurin puolueistamme 176 000 jäsenellään, kun jäsenmäärältään toiseksi suurimmalla puolueellamme sdp:llä on vain 51 000 jäsentä. Luulisi asian olevan päinvastoin, kun sdp;n jäsenissä varmaan hyvin suuri osa on ammattiliittoihinsa kuuluvia, kepun jäsenistössä sellaisia lienevät vain MTK:n jäsenet. Mutta varmaan tuo ero vastaa eroa, joka on noiden puolueiden toiminnan rehellisyydessä yleisemminkin. Puhumattakaan eräistä jäsenmäärältään sdp:täkin pienemmiksi jäävistä puolueista.

Tuosta ällistyttävästä asiasta halusin mielipiteeni sanoa. Mikään muu palstalla näkemäni ei houkuttele minua jäämään yhtään pitemmäksi aikaa. Mutta eihän minua täällä tarvitakaan, kun täällä näkyy olevan lukuisia kapi-korhosia ja muitakin nikkejäni. Eivät he tosin itselleen lisäarvoa noin saa, kun ei heitä kukaan voi erehtyä minuksi luulemaan .Säälittävää tuollainen itsensä halveksiminen, vaikka se olisi kuinka aiheellista! Ja onhan tuo perässähiihtäjieni partion johtaja nähnyt minut jo tälläkin avauksella ymmärtämättä, että se kapi on hänen päässään. Säälittävää tuollainenkin.

Niin, se sattunut syy, jonka vuoksi nyt pistäydyin palstalla: Laitoin profiililleni tänään minusta napatun kuvan ja samalla tulin aukaisseeksi myös kepupalstan. Mutta täällä näkyy vellovan sellainen pipipäisten turhimusten seura, joka ei todellakaan houkuta minua jäämään tänne yhtään pitemmäksi aikaa.

Äänestä

  • Ajattelehan HV:ni millainen kaikin puolin ylivoimainen voimatrio uljaalla Keskustalla on: Väyrynen, Sipilä ja Pentikänen.
    Kyllä kelpaa olla lähellä Keskustaa!

    Äänestä

  • Uzi-ukki kirjoitti:

    Inkkuhan on ikäneito, ei sillä ole lapsia eikä miestä.

    Onpa kumma lesta sitten.

    Äänestä

  • Viikkoon ne ollut palstaa avannut, mutta kun eilen illalla täällä pistäydyin, on riemu revennyt minua kiihkeästi odottaneessa reppanajoukossa! Niin tällä avauksella kuin omina typerinä avauksinaan, joista eräälläkin listataan minulle sellaisia ominaisuuksia ja tekemisiä, joista listaaja typeryksenäkään ei voi uskoa kenenkään muun uskovan muuta kuin ymmärtävän ressukan suuren kateuden.

    Eihän tähän viestini asiaan ole otettu kantaa, kun valovoimaisuuteni on häikäissyt reppanat näkemästä mitään muuta. Ja saanut heidät niin sekaisin, että siellä joku luulee olevansa jo minä, toinen joku facebook-kaverini, kolmas joku muu korkealle arvostamansa. Tuollainen kertoo, että pipissä päässä on sentään todellisuudentajua se, että tietää itsensä mitättömyydeksi. Mutta pipi pää ei kuitenkaan ymmärrä, ettei hän tuollaisella itselleen lisäarvoa saa, kun kukaan tervepäinen ei voisi luulla ressukkaa muuksi kuin pipipäiseksi pikkuiseksi pikkumitättömyydeksi.

    Kun ressukka kopioi minun viestieni alkuja omiin nimiinsä, se kertoo hänen sentään ymmärtävän, ettei hän itse sellaisiin pystyisi. Mutta tahtomattaan ja vastoin tarkoitustaan hän niin tekee. Se käy selväksi siitä, että hän lisäilee niihin omiaan, jolloin kukaan ei enää voisi luulla niitä minun vieteikseni. On se sitten todella tyhmä!

    Munakarvoistani edelleen suunnattomasti kiihottuneelle sanon, että minulla olisi kanttia näyttää vaikka koko munani, minulla olisi mitä näyttää, toisin kuin reppanalla. Voisinpa näyttää tuollaiselle puskassaan pelokkaana kyyristelevälle reppanalle vaikka /c:ni, joka olisi varmaan kauniimpi kuin hänen pärstänsä, jonka hän typeryksenäkin ymmärtää olla näyttämättä. Mutta miksipä lisäisin pikkuressukan mitättömyydestään tuntemaansa traumaa.

    Palstalla asuvat reppanat näkyvät muka luulevan, että minäkin olisin täällä heidän laillaan koko ajan puskissa kyyristellyt. Eivät he niin typeriä voi olla, että oikeasti uskoisivat siihen, että täällä heidän seurassaan haluaisin olla, kun he hyvin tietävät, että minulla on heitä monin verroin kiinnostavampia ja minulle tärkeämpiä ihmisiä läheis- ja ystäväpiirissäni, joka ei varmaan pistelehdikään täällä

    Enkä taas tämän jälkeen pistelehdi minäkään aikoihin, ellei kepupolitiikka sille aihetta anna. Mielipidepankilta toivomani lainopillinen kanta tuohon esille ottamaani asiaan jää minulta näkemättä, mutta toivottavasti hän esittää sen, vaikkei kai sekään kiinnosta noita reppanoita, joiden surkean, tyhjän elämän ainoa sisältö näyn olevan minä näin etänäkin. Mutta niin sydämetön olen, että taas jätän heidät piiiiiitkäään ikävään!

    Nyt ensiksi jatkan jo päiväkausia jatkunutta ja yhä jatkuvaa Eurosportin runsaan urheilutarjonnan katsomista! Ja sitten taas jotain muuta sellaista, josta nuo palstan pikkumitättömyydet eivät voi uneksiakaan!!!

    Äänestä

  • "Onko hän mahdollisesti kepulaisen kansanedustaja Inkeri Kerolan tytär? "

    Henkilökuva
    Kerola (Eeva) Inkeri, Suomen Keskusta, Oulun vaalipiiri

    Kansanedustaja 24.3.1999 alkaen

    Keskustan eduskuntaryhmä 24.03.1999 alkaen

    Syntymäpaikka ja -aika Saloinen 18.3.1957
    Ammatti luokanopettaja
    Siviilisääty naimaton

    Äänestä

  • UPDATE_10473777 kirjoitti:

    Viikkoon ne ollut palstaa avannut, mutta kun eilen illalla täällä pistäydyin, on riemu revennyt minua kiihkeästi odottaneessa reppanajoukossa! Niin tällä avauksella kuin omina typerinä avauksinaan, joista eräälläkin listataan minulle sellaisia ominaisuuksia ja tekemisiä, joista listaaja typeryksenäkään ei voi uskoa kenenkään muun uskovan muuta kuin ymmärtävän ressukan suuren kateuden.

    Eihän tähän viestini asiaan ole otettu kantaa, kun valovoimaisuuteni on häikäissyt reppanat näkemästä mitään muuta. Ja saanut heidät niin sekaisin, että siellä joku luulee olevansa jo minä, toinen joku facebook-kaverini, kolmas joku muu korkealle arvostamansa. Tuollainen kertoo, että pipissä päässä on sentään todellisuudentajua se, että tietää itsensä mitättömyydeksi. Mutta pipi pää ei kuitenkaan ymmärrä, ettei hän tuollaisella itselleen lisäarvoa saa, kun kukaan tervepäinen ei voisi luulla ressukkaa muuksi kuin pipipäiseksi pikkuiseksi pikkumitättömyydeksi.

    Kun ressukka kopioi minun viestieni alkuja omiin nimiinsä, se kertoo hänen sentään ymmärtävän, ettei hän itse sellaisiin pystyisi. Mutta tahtomattaan ja vastoin tarkoitustaan hän niin tekee. Se käy selväksi siitä, että hän lisäilee niihin omiaan, jolloin kukaan ei enää voisi luulla niitä minun vieteikseni. On se sitten todella tyhmä!

    Munakarvoistani edelleen suunnattomasti kiihottuneelle sanon, että minulla olisi kanttia näyttää vaikka koko munani, minulla olisi mitä näyttää, toisin kuin reppanalla. Voisinpa näyttää tuollaiselle puskassaan pelokkaana kyyristelevälle reppanalle vaikka /c:ni, joka olisi varmaan kauniimpi kuin hänen pärstänsä, jonka hän typeryksenäkin ymmärtää olla näyttämättä. Mutta miksipä lisäisin pikkuressukan mitättömyydestään tuntemaansa traumaa.

    Palstalla asuvat reppanat näkyvät muka luulevan, että minäkin olisin täällä heidän laillaan koko ajan puskissa kyyristellyt. Eivät he niin typeriä voi olla, että oikeasti uskoisivat siihen, että täällä heidän seurassaan haluaisin olla, kun he hyvin tietävät, että minulla on heitä monin verroin kiinnostavampia ja minulle tärkeämpiä ihmisiä läheis- ja ystäväpiirissäni, joka ei varmaan pistelehdikään täällä

    Enkä taas tämän jälkeen pistelehdi minäkään aikoihin, ellei kepupolitiikka sille aihetta anna. Mielipidepankilta toivomani lainopillinen kanta tuohon esille ottamaani asiaan jää minulta näkemättä, mutta toivottavasti hän esittää sen, vaikkei kai sekään kiinnosta noita reppanoita, joiden surkean, tyhjän elämän ainoa sisältö näyn olevan minä näin etänäkin. Mutta niin sydämetön olen, että taas jätän heidät piiiiiitkäään ikävään!

    Nyt ensiksi jatkan jo päiväkausia jatkunutta ja yhä jatkuvaa Eurosportin runsaan urheilutarjonnan katsomista! Ja sitten taas jotain muuta sellaista, josta nuo palstan pikkumitättömyydet eivät voi uneksiakaan!!!

    Kyllä Sinä HV:ni taas puhut vieteistäsi. Luehan tarkkaan ja mieti mitä mielikuvia tuo vieteistä puhuminen synnyttää.

    isällekin ja vitutuksen aihe kepuleille

    http://www.sisuauto.com/sites/default/files/sisalto/FIN Metsätrans 6-2013 Sisulta erikoisajoneuvoja öljykentille.pdf

    http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/sisu auto virittaa yhteistyosopimusta kiinaan/201310536465

    http://www.sisuauto.com/sisu-polar-rock-nousi-syys-lokakuussa-myydyimmäksi-maansiirtoautoksi

    Äänestä

  • Sinulla on tosi isot rinnat tuossa uikkarikuvas. Oikeasti aika kiihkot.

    Äänestä

Päivi Kerola näkyy olleen yhtenä suuresta joukosta tekemässä "Nalle" Wahlroosista kertovaa kirjaa.
Ja luultavasti ei ole lestakerolan tytär jo siitäkin päätellen, että on uskaltanut alkaa kyselemään yllätyksenä tulleen kepujäsenyytensä syntyhistoriaa.
Mutta on kepulaisilla kyllä kierous verissä joka asiassa, sen uskaltanee sanoa, kun Päivi Kerola itsekin näin sanoo:
"Voiko tämä olla keskustalaisen sukuni huonoa pilaa?"

Äänestä
  • "Voiko tämä olla keskustalaisen sukuni huonoa pilaa?"

    Huonoksi pilaksi luulisi monen kepulaisen esityksiä täälläkin. Kuten hehkutusta Väyrysestä ja muuta sellaista- Eivät he niitä kyllä pilaksi tarkoita. Tosissaan ovat, valitettavasti.

    Äänestä

  • Näin Päivi Kerola kirjoitti:

    "Voiko tämä olla keskustalaisen sukuni huonoa pilaa?"

    Huonoksi pilaksi luulisi monen kepulaisen esityksiä täälläkin. Kuten hehkutusta Väyrysestä ja muuta sellaista- Eivät he niitä kyllä pilaksi tarkoita. Tosissaan ovat, valitettavasti.

    Väyryshehkutuksen ymmärtäisi, kuuluuhan se sentään edes jollain tavoin palstan aiheeseen. Mutta Kapi on yksi ylitse muiden noiden mielissä. Siinä unohtuu Väyrynenkin, kun Kapi vallan saapi noiden keppulireppanoiden mielissä. Kapi on liian taitava sanan käyttäjä ja omaa laajan tietopohjan, johon kepulireppanat joutuvat toistuvasti reagoimaan pelkillä asiattomuuksilla.
    En ole mikään kapifani, pikemminkin päinvastoin, mutta asiakeskusteluun hän kykenee toisin kuin nämä kepulireppanat.
    Kapi on itsekin joutunut asiattomuuksia syytämään, mutta ymmärrän sen hyvin, koska muistan hänen ensimmäiset kirjoituksensa palstalla. Hän oli hyväuskoinen hölmö, joka kertoi omalla nimellään henkilökohtaisia asioita ja sai aluksi pari kepulaista kuntavaaliehdokasta (Helsingistä ja Nokialta) heti syytämään räävittömyyksiään.
    Kyllä niitä lukiessa sympatiat kääntyi Kapin puoleen, vaikka monista asioista olen eri mieltä Kapin kanssa.

    Äänestä

  • kapivskepu6-0 kirjoitti:

    anus sinun makuun ???

    Ei tarvitse näköjään olla edes kapi joutuakseen asiattomuuksia sylkevien kepuloisten uhriksi.
    Sillä asiatontahan tällainen on. Mutta perin kepulaista. Vedän johtopäätöksen;

    Kepulaisuus on sairaus, kiihkokepulaisuus on mielisairaus.

    "Onko Kapin
    4.1.2014 17:29

    anus sinun makuun ???
    "

    Äänestä

  • M O T kirjoitti:

    varsin asiallinen?

    Ei sitä kannata kaikesta vetää hernettä anukseen...

    Äänestä

Tuon nyt kestää, mutta jos alkaa tulla IPU:n jäsenkortteja, se on jo paha.

Äänestä

Tuhansia jäseniä kepulla, joiden ikä 110-113 vuotta!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tosi paljon;) kirjoitti:

Kolumni:

Puoluekirja. Nyt!
Päivi Kerola

– Mikäs tämä on?

Pitkän päivän jälkeen mikään ei masenna niin kuin kämppis, joka tervehtii paheksuvalla silmäyksellä ja roikottaa sormenpäidensä välissä Nuori Keskusta -lehteä. Sen osoitelipukkeeseen on painettu oma nimeni ja vanha helsinkiläinen osoitteeni.

Itse en ole neliapilapuolueen lehteä tilannut. Voiko tämä olla keskustalaisen sukuni huonoa pilaa? Kun hätä on suurin, ei auta muu kuin soitto äidille.

– Totta kai sää oot keskustan jäsenrekisterissä, hän tuumaa ykskantaan.

Kieltäydyn uskomasta. Eihän puoluekanta näin kirjaimellisesti periydy. Nuori Keskusta -lehden jakelussa on varmasti sattunut ikävä virhe.

*

Keskustanuorten toimistosihteeri Jenni Huhtiniemi kuitenkin kertoo, että olen liittynyt nuorisojärjestöön vuonna 2002 ja piirikseni on merkitty kotimaakuntani Keski-Pohjanmaa.

Identiteettiäni on väyrystelty!

Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin jäsenkerääjä Eeva-Liisa Heikkilä tarjoaa selitystä.

– Jos vanhempasi ovat liittyneet keskustalaisiksi silloin, kun olet vielä asunut kotona, on koko perhe voitu liittää jäseniksi automaattisesti.

Tämä taitaa kiinnostaa siskoakin. Ja entäs edesmennyt kissani? Oliko sekin poliittisesti sitoutunut?

Keski-Pohjanmaan piirin jäsenlistoista ei onneksi löydy nimeäni, mutta haluan olla aivan varma. Soitan jokaiseen paikallisyhdistykseen, jonka alueella olen asunut. Helsingissä tärppää.

Sinikka Varila keskustan Helsingin paikallisyhdistyksestä vastaa puhelimeen sairauslomalta. Hän huokaa luuriin kuullessaan, että saamani Nuori Keskusta oli käännetty helsinkiläisestä osoitteesta.

Varilan mukaan se osoittaa, että nimeni todennäköisesti on keskustan Helsingin alueen jäsenrekisterissä.

Toivottavasti rekisteri osaa kertoa, miksi en ole koskaan nähnyt puoluekirjaani. Haluan todella tietää, kenen allekirjoitus siinä on.

*

Mitä keskusta tekee tällaisella näennäisjäsenellä, joka ei edes maksa jäsenmaksua?

Politiikan tutkija Rauli Mickelsson Tampereen yliopistosta kertoo, että joidenkin järjestöjen jäsenmäärän on oltava riittävän suuri, jotta ne voivat saada valtiollisia tukia.

Turvotetussa jäsenmäärässä on hänen mielestään kyse myös siitä, että ”pitää vähän näyttää”. Mickelssonin mukaan keskustalla on tapana laskea massiivisten sidosjärjestöjensä jäsenet mukaan puolueen kokonaisjäsenmäärään.

Puolueiden jäsenmäärävertailussa keskusta pitääkin ylivoimaista ykkössijaa. Aamulehden mukaan keskusta ilmoitti vuonna 2008 jäsenmääräkseen 176 000 henkilöä. Jäsenmäärältään seuraavaksi suurimmalla puolueella sdp:llä oli samaan aikaan 51 000 jäsentä.

Tilastoissa keskusta taitaa nähdä minutkin kahtena, olinhan sekä keskustanuori että todennäköisesti Helsingin paikallisyhdistyksen jäsen.

Pystyisin kyllä parempaankin. Voisin liittyä vielä ainakin Keskustanaisiin, Keskustan lehtimiehiin ja Keskustan opiskelijaliittoon. Saakohan viisinkertaisesta jäsenyydestä viisi ääntä puoluekokouksessa?

http://utain.uta.fi/2010k/5/59870.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu