HEI!! olen noin 21v ja haluaisin kysyä kokeneemilta synnyttyjiltä että sattuuko se tai mitä ajattelitte sillä hetkellä. pelkään kauheasti synnyttämistä. olisin myös kiinnostunut kuulemaan mitä synnytyksen aikana tapahtuu ja kauanko se suunnilleen kestää.
Kokeneet synnyttäjät!!
Tiedoton!!
16648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
jos tässä alkaisi koko synnytyksen kertomaan, ehkä sinun kannattaa seikkailla netissä tai tutkia kirjaston kirjoista mitä siinä rytäkässä oikein tapahtuu.
Ei satu lainkaan. Vähän niinkuin pierulla kävis.
Lyhykäisesti voisi ehkä sanoa, että kyllä sattuu. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ensisynnyttäjillä synnytys kestää keskimäärin 10-15 tuntia ja toissynnyttäjillä ehkä hieman vähemmän. Poikkeuksia aina on, ja eipä ole ennenkuulumatonta, että synnytys kaikkine supistuksineen kestää kolmatta päivää.
Itsellä oli eka sektio ja toka käynnistetty synnytys ja normisynnytyksen kesto "ensisynnyttäjänä" 8 tuntia. Tosin käynnistys saattoi nopeuttaa. Ponnistus kesti 7 minuuttia, joka on aika nopeaa toimintaa. Ensisynnyttäjillä saattaa kestää jopa 1,5 - 2 tuntia.
Kivusta sanoisin, että supistukset olivat kauheita,, mutta epiduraalin saatuani en niitä oikeastaan tuntenut enää. Samoin epi vaikutti vielä ponnistusvaiheessa (luulisin), koska en siinä enää mitään ihmeempää kipua tuntenut, vaikka välilihaakin jouduttiin hieman leikkaamaan.
Toisista taas ponnistusvaihe on kivulta pahempi. Sitä kun ei koskaa tiedä, miten oma kroppa reagoi ja miltä kipu silloin tuntuu. Ja supistuskipua ei voi selittää muille. Sitä vaan ei voi kuvailla mitenkään, koska en itse keksi sille vertauskohtaakaan. Pahat menkkakivut eivät myöskään kuvaa sitä.
Lohdutuksen sanana, se on totta, että jos vain kaikki menee suhteellisen hyvin ja nopeasti, kipu unohtuu heti synnytyksen jälkeen. Toipuminen on sitten oma asiansa ja omat haasteensa tuovat myös vauvan hoito väsymyksineen.
avautumisvaiheen supistuskipua:
Vertaisin sitä ankaraan suonenvetoon vatsassa ja selässä. Supistusten välillä se on poissa kokonaan, mutta palaa taas aaltomaisena. Supistusten tuloa, voimakkuutta ja ohimenoa voi tarkkailla monitorista. Se on mielenkiintoista ja antaa rohkeutta.
Minusta ponnistusvaihe on avautumiskipuihin verrattuna valtava helpotus.
Joo. MInulla oli mittarienkin mukaan tavallista pitemmät ja voimakkaammat supistukset ja sattuivat kuin olisin helvetissä ollut. Antoivat heti petidiiniä ja sen jälkeen istuin 17 tuntia pallon päällä suostumatta liikkumaan niissä kammottavissa tuskissa hengittäen ilokaasua koko tuon ajan. Välillä kävin pakotettuna vessassa. Sen jälkeen pakottivat vauvan käsin työntämällä takaisin kohtuun kun hän oli jäänyt kiinni ja usko tai älä niin se sattui ja huusin kuin sikaa olisi tapettu. Sen jälkeen sain tipan kun en ollut suostunut syömään 17 tuntiin ja sitten tuli anestesialääkäri ja pisti epiduraalin ja sektioonhan siinä päädyttiin. Pyysin vain puolet tavallisesta puudutusainemäärästä kun olen kova puutumaan ja riitti mainiosti.
Ja leikkauksenkin jälkeen oli sellaiset tuskat (kohtu oli revennyt) kun vähänkin yskäisi että huusin kuin riivattu ja sain sen vuoksi opiaatteja.
vaihtelee tosi paljon. Useimmilla varmaan on kivulias synnytys. Mulla oli aivan kamala. Kesti 32 tuntia ja ponnistusvaihe tunnin. Epiduraali ei auttanut juuri yhtään eikä mikään muukaan kipulääke. Mutta mulla ilmeisesti vauvan pää painoi jotain hermoa lantiossa ja siitä tuli ne kamalat kivut, se on varmaan aika harvinaista. En kunnolla edes tuntenut supistuksia sen kamalan hermokivun alta. Ja se hermokipu oli koko ajan kamala, säteili selästä jalkaan. Ei siis ollut kivuttomia tai vähäkipuisia lepotaukoja, niin kuin yleensä supistusten välillä kuulemma on.
Toisaalta mun kaveri synnytti esikoisensa ilman kipulääkitystä eikä kuulemma sattunut juurikaan! Ihan vähän vain supistukset sattuivat, ei ollenkaan niin paljon, että olis tarvinnut kipulääkettä. Synnytyskään ei kestänyt kuin kuusi tuntia hänellä. Yhdellä kolmannella kaverillani sitten taas synnytys oli jotain tältä väliltä, sattui aika paljon muttei ollut ollenkaan mahdotonta. Turha siis oikeastaan hermoilla etukäteen, kun synnytys voi mennä niin tuhannella eri tavalla. Ja vaikka mulla meni kamalasti, niin eipä se etukäteen pelkääminen olisi mitenkään siinä auttanut :)
Sattuuhan tuo. Tai on minulla takana yksi melko kivuton synnytys. Vain työntösupistus teki silloin kipeää. Mutta ajatuksista: niistä olen saanut voimaa synnytyksessä. Ajattelen että kohdunsuuni on kuin kukka joka avautuu: mitä enemmän sattu ja mitä kauemman supistus kestää, sitä enemmän aukeaa. Tämän opin vasta kolmannessa synnytyksessäni. Kahdessa ekassa ajattelin joka supistuksessa että loppus jo ja se sai paikat aika lukkoon kun jännitti. Sitten kun kolmannessa hokasai rentoutua supistuksen tullessa ja ajatteli että kestäs vielä vähän kauemman että aukee kunnolla, niin se helpotti synnyttämistä huomattavasti :)
Synnytyksen kestohan lasketaan siitä, kun ekat supistukset alkaa, siihen kun vauva on tullut ulos. Eli se 5-15 tuntia ei ole vain sitä sairaalassaoloaikaa. Kotona voi hyvinkin vielä odotella supistusten säännöllistymistä/voimistumista, ennenkuin sairaalaan lähdetään.
Itselläni synnytyssupparit alkoivat yöllä, enkä voi tarkkaa alkamisajankohtaa määritellä, koska olin nukkunut ensimmäisten, pienimpien supistusten aikana. Mutta sitten kun ne todenteolla alkavat niin sen kyllä tuntee ja tajuaa synnytyksen käynnistyneen.
Avautumissupparit olivat minusta pahempia kuin ponnistussupparit. Ponnistaminen nimittäin helpottaa sitä kipua. Toki synnytys sattuu enemmän tai vähemmän mutta se unohtuu tasan sillä hetkellä, kun saa pikkuisen syliin ensimmäisen kerran ja sitä olisi valmis jo vaikka heti seuraavana päivänä tekemään sen uudestaan. Sitä paitsi se kipu, olkoonkin kuinka voimakasta hyvänsä, on synnytyksessä positiivinen asia. Kipu tarkoittaa sitä että homma etenee. Itse koetin ajatella kipeimpinä aikoina juuri sitä, että se kipu tarkoittaa sitä, että paikat avautuu ja vauva syntyy sitä pikemmin mitä nopeammin avaudun ja annoin kivun vain tulla. Ei kannata sitä kipua yrittää estellä, paikat jännnittyy, sattuu enemmän ja hyvässä lykyssä hidastaa avautumista. Minun kipu tuntui nimenomaan kuukautiskipumaisena, mutta hurjan paljon kovempana ja aaltomaisena. Se kipu on niin kokonaisvaltaista että siinä menee ihan omaan maailmaansa ja keskittyy vain itseensä ja tuntemuksiinsa.
Kaikkea kamalaa voi tietenkin sattua ja tällä palstalla saa lukea ihan kamalista tapauksista kuin erittäin positiivisistakin. Kannattaa muistaa että kuitenkin suurin osa synnytyksistä menee hyvin ja mahdolliset repeämiset/välilihan leikkaukset kuuluu asiaan. Joillekin niitä tulee, joillekin ei. Se on loppujen lopuksi pieni hinta siitä, että saa oman lapsen. Loppujen lopuksi ne tuntemukset ja kokemukset on niin henkilökohtaisia ettei niitä voi verrata keskenään saatika omaan synnytykseen.
"Synnytyksen kestohan lasketaan siitä, kun ekat supistukset alkaa, siihen kun vauva on tullut ulos. "
Virallisesti synnytyksen kesto lasketaan säännöllisten supistusten alkamisesta.
Juu...tätä juuri tarkoitin mutta mikä lie ajatuskatkos tullut :) Itse muuten heräsin vasta sitten kun supparit oli kipeitä ja säännölliset 5min välein. Eli virallista synnytyksen alkamisajankohtaa on tuosta aika hankala lähtee arvioimaan.
Se kipu riippuu niin paljon synnyttäjästäkin.
Itselläni ensimmäinen synnytys sattui alusta asti. Mutta puudutteet on hyviä! Toinen synnytys sitten meni aika kivuttomasti. Vasta ponnistusvaiheessa oli kivuliasta. Synnytykset kesti 10h ja 8h.
Ajatuksiani en muista :D Enemmän keskityin hengittämään. Auttaa muuten todella paljon jo se.
Positiivisella mielellä kun lähtee sinne saliin, niin kyllä sitä pärjää!
Ensimmäiseen synnytykseen mennessä jännitti ja pelotti paljon. Mutta kun sattui tulemaan ihana kätilö seuraksi harjoittelijan kanssa, sain paljon hyviä neuvoja.
Pelkkä positiivinen ajattelu ei riitä. Vauvan pitää olla oikeassa asennossa että kaikki sujuisi mutkattomasti. Minulle esim ei kukaan kertonut että vauva on väärässä asennossa ja pyrkii ulos avotarjonnassa. Siis kävin vaikka kuinka monta kertaa sairaalassa ultrissa koska oli huoli raskausmyrkytyksen toistumisesta. Mutta kukaan ei kertaakaan sanonut ettå tekisin jotain vauvan asennon eteen. Ja eihän hän päässyt ulos, oli lähellä ettei vammautunut.
eli synnytin esikoiseni avotarjonnassa, mutta tyttö syntyi alakautta joskin sillä oli kauhea patti päässä, joka onneksi laski ajan myötä...itsellä vaan oli kivut hirveät avotarjonnan vuoksi, mutta sille ei kuulemma voi mitään: lapsi saattaa kääntyä avotarjontaan vasta aivan synnytyksen aikana, eikä sille kuulemma voi tehdä mitään, usein kuulemma joudutaan hätäsektioon jos on avotarjonta, kuiteskin aika harvinainen kuulemma.
Joillakin riittää, joillakin ei.
Itse pelkäsin myös ihan hirveästi synnytystä.. Siinä vaiheessa, kun mulle sanottiin että 7cm auki, nyt saliin, niin ajattelin että jos tää näin helppoa on niin jatkossa en muuta teekkään kuin synnytän =D
Supistukset sattui varmasti, mutta sen unohtaa.. Jos multa nyt kysytään, kävikö kipeää niin sanon että ei yhtään!
Mun synnytys kesti 46h, enkä sinä aikana pystynyt nukkua tai syödä ollenkaan. Kivut olivat hirveitä, mutta toden näköisesti kipua lisäsi käynnistystabletit ja -tippa. Lopuksi vain makasin kyljelläni täristen ja oksentaen, en pystynyt edes ajattelemaan mitään, kunnes 4h tuntia ennen ponnistusvaihetta sain epiduraalin ja tuntui kun olis taivaaseen päässyt. Helpottavinta oli kun pystyi edes puhua. Lopulta poika vedettiin imukupilla maailmaan. Kun sain pienen nyytin syliini kaikki tuska unohtui. Oli se sen arvoista! Nyt on toinen tulossa, eikä minua oikeastaan pelota kun titää minkä palkinnon siitä saa!