Täällä Uudessakaupungissa ihminen uudistuu

Kauppatmaist.34v

Tänään istuskeltuani muutaman tunni vierasvenesataman edessä sijaitsevassa munkkikahvilassa, huomasin täällä olevan niin hiljaista, että kullee kimalaisenkin surinan. Koettakaapa kuunnella Kehä I tai Kehä III:sen varrella, niin huomaatte, että turha pinnistellä kuuloaan. Taustamelu on yötäpaivää niin suuri, että tuollaiset ihmisen sielua rauhoittavat äänet jäävät tyystin sen alle. Pääkaupunkiseutu ei rauhoitu edes yöksi. Raskas rekkaliikenne vyöryy kehäteillä katkeamatta. Hukkasin elämästäni monta arvokasta vuotta asumalla siellä vastoin tahtoani. Ihminen joutuu suuren palkan ja korkean ammatillisen statuksen vuoksi tinkimään elänlaadustaan. Nyt olen sen vihdoin oivaltanut kun täällä olen pienen tovin asunut. Helsingissä ei ole mitään mitä jäisin kaipaamaan. Kai sitä meissä asuu pohjimmiltaan tuo pieni maalainen, joka haluaa ympärileen tutut ja suppeat elämän piirit. Niillä sitä pärjää ja hyviä ihmissuhteitakin täällä ehtii paremmin vaalia, kun kaikki ei perustu hyödyn tavoitteluun. Naapurin rouva tuossa toi illansuussa mansikoita minulle pienen vasullisen. Hieno ele toivottaa uusi naapuri tervetulleeksi. Tälläistä on turha odottaa Helsingissä. Korkeintaan saat postilaatikostasi jonkun valituksen muuton aiheuttamasta kolinasta tai tupaantulijaisten vieton lisääntyneestä äänisaasteesta.

11

401

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • motorvan

      Ettet vaa oleki reidarssi, kaupunkin oma pelle, saatana. Olsit ny vaan pysyn siel Turkkuses ja kaupitellu nuppneuloi ja harjavarssi siel ihmisil. Pia ne oppiva t7untema sut ja enä ei men mikkä kaupaks, niinko kävi sul tääl. Saisvatte poliisi otta sut kiines ja kollat sun autos peräklosteri, onk kaik edes laillist ko kauppat hyväuskosil ihmisil, Naapur jaksa ain valitta siit lelukiikarist, ko hän ostis viime suven. Linnsi huurtuva heti ko vähä sadet pirskautta, nimittäs siäspuolelt, niil ei sillo näe mittä, pelkästäs sumu, niinko sul päässäski o

      • ja samalla motorvan nimimerkkiä tuntuisi myös käyttävän, feikki murteenkin takaa kyllä samat horinat tunnistaa...

      • KuunoT
        hunajainen79 kirjoitti:

        ja samalla motorvan nimimerkkiä tuntuisi myös käyttävän, feikki murteenkin takaa kyllä samat horinat tunnistaa...

        Ettes vaan säkin oo Reidarin nikkei. Taitaa puolet palstalaisista olla Reidars.

      • motorvan
        KuunoT kirjoitti:

        Ettes vaan säkin oo Reidarin nikkei. Taitaa puolet palstalaisista olla Reidars.

        Must tuntu vahvast et ny olla lukema taas Kirsi unelmi ja päätelmi. Niis ny ei ol päät eikä hänttä. Ei ol nykyjäs, eikä ollu aikoinas. Hän kovaste pali tiettä kaupunkimmme asioist ja huonoste lukitte Sardas, ain joku sen onnistu pöllimä. Ja sit kirjotella tääl, et onk joku nähny Sarda, ko joku taas ilma luppa ottan käyttö. Mut ko pieni ova elämä piiri, ni ei suuremppi tarvitaka

      • Kauppatmaist.34v
        motorvan kirjoitti:

        Kovasti hänestä täällä ollaan huolestuneita. Onko kenties siirtynyt autuaammille metsästysmaille, kun noin aktiivisesti muistellaan.

      • Kauppatmaist.34v kirjoitti:

        Kovasti hänestä täällä ollaan huolestuneita. Onko kenties siirtynyt autuaammille metsästysmaille, kun noin aktiivisesti muistellaan.

        söi liikaa munkei ja halkes. ens kaikki haukkus mut kun kuol miim kaik kaipaava sit lepposaa kirjoittelu tyyli, mut niinhä se on ettei kukka ole profetta omal maallas. maht kukka tietää jäiks perkunalle pali niit kiikarei ja samsunkei, mä voisi ostaa ne sopuhinta pois kuleksimast...

      • Kauppatmaist.34v
        markkos64 kirjoitti:

        söi liikaa munkei ja halkes. ens kaikki haukkus mut kun kuol miim kaik kaipaava sit lepposaa kirjoittelu tyyli, mut niinhä se on ettei kukka ole profetta omal maallas. maht kukka tietää jäiks perkunalle pali niit kiikarei ja samsunkei, mä voisi ostaa ne sopuhinta pois kuleksimast...

        Kelasin kirjoituksia takaisin päin ja toden totta, aika paljon hän on aikoinaan toimeltunut kirjoittelemaan. Onko todella näin, että hän on edesmennyt ? Ihan mukavia, joskin yksitoikkoisia kirjoitelmia hänellä on ollut. Että joku onkin voinut käyttää niin paljon aikaa tälläiselle palstalle kirjoittamiseen.

      • "Kauppatmaist.34v"?!

        "Kuka muuten on tämä Reidar?" = "Täällä Uudessakaupungissa ihminen uudistuu" ?

        Huh,Huh...
        Lounli-Raideri.. 26.2.2010 23:30

        ..nytpä huomasin, miten paljon olen käyttänyt aikaani jonninjoutavien rustailuun. Jos saman ajan olisin vaikkapa sauvakävellyt Rantakatua edestakaisin, olisin nyt Olympia-tason fyysisessä kunnossa. Nyt maksa valittaa ja haima purnaa. Kesään on aikaa ja
        muuttolinnutkin ties missä kaukana. Taidan hiljentää kirjoitustahtia ja tehdä Leijona-paukun jos kolmannenkin. Hupi-Lupi kutsuu ja talvi jatkuu...

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/42808168

        ****************************

        Mielenkiinnolla seuraan..
        Lounli-Raideri.. 26.2.2010 22:29

        ..mihin oikeudellisiin seuraamuksiin johtaa Timon suorittama Markun leimaaminen alkoholistiksi ja muutoinkin tolkkua vailla olevaksi ihmiseksi. Tässä ollaan nyt vakavan asian äärellä, koska Markun kuva ja kaikki tiedot ovat nyt julkisia. Miltähän Timosta tuntuisi kulkea pienen kaupunkimme kaduilla, asioida marketeissa sun muualla. Ja muistaa pitää, että tämä on varsinainen kesäkaupunki, jonka väkiluku moninkertaistuu kesän aikana. Monella muun paikkakunnan asukilla on kesäpaikka, vene tai sukulaisia täällä. He lukevat sen vuoksi U:gi palstaa aktiivisesti. Eli tieto leviää tehokkaasti ja laajoille alueille.
        Tässä on yksi syy miksi en laita naamatauluani ja henkilötietoprofiilia tänne kaikkien luettavaksi. Olen saanut jo nauttia "julkisuuden lieveilmiöistä" ihan tarpeeksi, rikotun Cherokeen peilin, väännetyn antennin ja jatkuvan jakeluauton toimesta tapahtuneen henkeävaarantavan liikennehäirinnän muodossa.
        Tulipa tässä jokin aika sitten yksi kaupunkimme asukas väkivalloin vääntämään kauppaamaani kiikaria käsistäni. Puhumalla siitä ei selvitty, joten olin pakotettu käyttämään KravMagan ranteenvääntö-otetta, jonka seurauksena hänelle tuli pikainen käynti terveyskeskukseen. Tuskin mikään murtui, jos ei oteta sitä vääränlaista miehistä uhoa, joka varmaankin kärsi. Se, että pidän hassua nahkastetsonia ja hapsunahkatakkia, ei tarvitse merkitä ettenkö riittävän pitkällisen ärsyttämisen vuoksi puolustaisi itseäni ja näkökantaani.
        Toivonki, että Markku ei jättäisi asiaa tähän. Kyse on sentään yksityisyyden loukkaamisesta ja pitkäaikaisen vahingon aiheuttamisesta väärän tiedon antamisen lähimmäisestä-muodossa.
        Itse olen tottunut siihen, että täällä saa lokaa päälleen. Ja välillä myös kaupungilla...

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8879703/42807056

        ****************************************'

        - - Ks. "Nyt menit, Timo, liian pitkälle..
        Lounli-Raideri.. 25.2.2010 16:06

        ..Markkua ei kannata ruveta nimittelemään alkoholistiksi. Hän on ennemminkin nuorisolle esikuva, pitämällä kunnostaan huolta. Vai jaksaisitko itse polkea Lyökin Luotsiasemalle ja takaisin ihan tosta noin vaan, työpäivän pääätteeksi. En ole tavannut Markkua koskaan näkyvästi humaltuneena, enkä myöskään usko´, että alkoholi on hänelle ongelma millään muotoa. Itse käytän välillä reilumminkin, mutten sitä kielläkään. Pidä, Timo, vaan huoli omasta lasinkallistelustasi. Näin on meille kaikille parasta. Ja Restelin mainekin säilyy... "

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8874691/42782489

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8879703/42807329

        "Tänään istuskeltuani muutaman tunni vierasvenesataman edessä sijaitsevassa munkkikahvilassa, huomasin täällä olevan niin hiljaista, että kullee kimalaisenkin surinan. - - ja hyviä ihmissuhteitakin täällä ehtii paremmin vaalia, kun kaikki ei perustu hyödyn tavoitteluun. Naapurin rouva tuossa toi illansuussa mansikoita minulle pienen vasullisen. Hieno ele toivottaa uusi naapuri tervetulleeksi. - - "

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9076864

      • ja äkki
        "Kauppatmaist.34v"?! kirjoitti:

        .. jo

      • ihan samaa
        ja äkki kirjoitti:

        .. jo

        mieltä pöhkö mikä pöhkö.

      • Tiina töist
        ihan samaa kirjoitti:

        mieltä pöhkö mikä pöhkö.

        Miten voi olla, että suhtaudutte tuollatavoin ihmisiin. Onko elämä siellä meren rannalla noin ahdistavaa, että pitää ihan silmille hyppiä . Ei ihme, että tällä palstalla ei kukaan jaksa pidempään kirjoitella. Ei näitä kantahörhöjen masentavia ja lyhyitä tokaisuja jaksa lukea. Taidan vaihtaa kanavaa ja vapautua näistä joutavuuksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      44
      948
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe