Onko tuntijakoryhmän lisäajasta jokin virallinen uutinen jossain? Onko kerrottu virallinen syy lisäajalle?
OPH:n lisäaika?
jåååå
398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Käsittääkseni työryhmä on itse anonut lisäaikaa ja saanut sitä. Ei ihmeellisiä perusteita.
Työryhmä on valittu siten, että siellä on pakkoruotsittajien enemmistö. Ei tässä ole toivon kipinää.
Olen kuullut arvailuja, että pakollinen ruotsi saadaan poistettua vasta seuraavan vaalikauden jälkeen. Täytyy tapahtua merkittäviä poliittisia muutoksia - isojen puolueiden on ymmärrettävä, että ihmiset valitsevat puoleensa sillä perusteella, miten puoleessa kuunnellaan ja kunnioitetaan ihmisten näkemyksiä. Tällä hetkellä ollaan vielä niin kaukana demokratiasta.
Ryhmässä kärvistellään ja mietitään pää puhki, miten pakkoruotsin säilyttäminen entiselläään olisi perusteltavissa. Ehkä jopa lisääminen!
Magmalta ja Svenska.Nulta on pyydetty asiantuntija-apua argumenttien sorvaamisessa. Hyvin vaikeata kuulemma kuitenkin on.
Ei ole helppoa pakkoruotsittajilla nykyisessä Suomessa....
Kaikesta huolimatta suunta on selvää. Suuret muutokset kohti oikeudenmukaisuutta ottavat aikansa, mutta ehkä juuri siksi ne ovatkin kestävämpiä kuin hetkelliset revoluutiot.