vanhuus pelottaa Suomessa. En halua jäädä kärsimään ja muiden armoille. Haluan pois hyvissä ajoin ja nyt on oikea hetki ottaa eutanasia käsittelyyn hallituksessa. Kirkolla ei ole mitään sananvaltaa tähän asiaan, hoitakoot omat pedofiilisotkunsa.
Jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään, eikä mikään kirkko.
En halua kokea niitä kärsimyksiä, mitä Suomessa vanhuksemme joutuvat kokemaan vastoin omaa tahtoaan.
Eutanasia on nykyaikaa ja ajatelkaa mitä säästöjä siitä seuraa.
Jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään, eikä mikään kirkko.
En halua kokea niitä kärsimyksiä, mitä Suomessa vanhuksemme joutuvat kokemaan vastoin omaa tahtoaan.
Eutanasia on nykyaikaa ja ajatelkaa mitä säästöjä siitä seuraa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Muistaakseni Ruotsi on lähin maa jossa lääketieteellinen eutanasia on sallittua, Sveitsissä hoituu myös... tosin voihan käydä niinkin että et ehdi päättää asioistasi ja jäät tänne kitumaan. Tervejärkiselle ihmiselle pitäisi antaa oikeus lopettaa kärsimyksensä varsinkin jos elinaikaa ei ole enää paljoa, sekin varsin tuskaisaa.
Kunnon piikki ja lääkkeet olisivat huomattavasti inhimmillisempi tapa kuin morfiini ja nälkäkuolema sekä toisi myös kustannuksia. Miksi ihminen ei saa itse päättää milloin jättää maailman, varsinkin kun se tehtäisiin lääkärin johdolla sairaalassa?
sallainen ns. eutanasia-testamentti, että itse saa päättää elinaikanaan millaisessa tapauksessa haluaa luopua elämästään esim. kun on dementoitunut, liikuntakyvytön jne... Suomi on kaukana hyvinvointivaltiosta ja vanhuus pelottaa yhä useampia suomalaisia. Kukaan ei halua joutua virumaan märissä vaipoissa.
Eutanasia on otettava käyttöön myös Suomessa. Mikäli näin ei käy, veikkaisin, että tulevaisuudessa vanhusten itsemurhat tulevat lisääntymään roimasti. Tulevaisuus vanhuksena tällaisessa maassa ei ole elämisen arvoista. On ikävä, että jo työikäiset ihmiset pelkäävät omaa vanhuuttaan. Mistä eläkkeet jne.............
VAIN VAPAAEHTOISESI sitä haluaville,,,,,, lailla tulee sujata ettei tule VÄÄRINKÄYTÖKSIÄ ....
toivottavaa, se antaisi jo mielenrauhan ihmisille, että kitumaan ei tarvitse jäädä, koska ihmisarvoista hoitoa ei Suomesta saa kuin kovalla rahalla ja siihen ei kaikilla ole yksinkertaisesti varaa.
Niille, joilla ei ole rahaa. Onko näin ?
onjo pidemmän aikaa siltä tuntunt ettei meidän halutakkaan kovin montaa vuotta elävän työnteon lopetettuamme.
suatan olla vääräs tai sitte en.
mutta kukaan ei halua jäädä kärsimään vanhana ja avuttomana. Nykyhallitus ei anna mitään arvoa vanhuksille, jotka makaavat dementoituneina tai muuten sairaina pitkäaikaishoidossa. Minä ainakin haluan kuolla heti pois, kun älli ja jalat ei pelaa. En halua olla muiden hoidettavana ja PELKÄÄN VANHUUTTA TULEVAISUUDEN SUOMESSA. Kiitos Kataiselle, joka mielummin syytää rahaa mamuille ja Kreikkaan pohjattomaan kaivoon.
työikäiset alkavat pelkäämään omaa vanhuuttaan. Mutta tottahan se on, että siitä saa olla todella huolissaan. Mielenrauhan saisi, jos jokaiselle sairaalle vanhukselle annettaisiin ns. myrkkypilleri siltä varalta, että kun omat kärsimykset ovat liian raskaat, niin voi itse päättää elämänsä kertaheitolla.
Minua ainakin rauhoittaisi vanhana, jos minulla olisi turvana tällainen pilleri kaikenvaralta. Näistä asioista tulisi sopia lähiomaisten kanssa jo hyvissä ajoin ja jokaisen omaa tahtoa tulisi kunnioittaa. Ottakaapa huomioon esim. vanhukset joilla ei ole lapsia. Yksinäisyys on myös pelottavaa.
Miksi ei voisi ihminen mennä sairaalaan silloin kun tahtoo lähteä viimeiselle matkalleen, olen kokenut usein leikkaukeen nukutuksen, se on täysin kivuton ja mielyttävä tapa nukkua ikuisuuden uneen,,, EHDOTAN lakimuutosta, jossa vanha ihminen, hyvin uupunut, täyden elämän elänyt, katsoessaan tulleensa elämän loppupäähän voi itse pyytää päästä sairaalahoitoon, päästäkseen pois ijäiseen uneen .
Jokaisella on oikeus tehdä omat päätöksensä elämästään, tehdäkö se esim. sairaalassa vai oman käden kautta, mutta tähän tilanteeseen on tultava laki, joka sallii eutanasian.
Minä en ainakaan halua elää vanhuuttani kitumalla. Minua ainakin pelottaa suunnattomasti vanhuuteni ja kun tiedän, että sairauteni vain pahenee, en halua jäädä kenenkään taakaksi.
belgialaisille. Pitäsi kehittää toiviomatkoja Belgiaan, jossa suomalaiset parantumattomastisairaat ja vanhukset saisivat viimeisen toivonsa täytetyksi, koska Suomi ei sitä salli , vaan haluaa kiduttaa ihmiset hengiltä.