Sossulaisen verkko kiristyy kiristymistään...

http://www.ess.fi/?article=282545

Kotimaa
Sijoitettujen lapsien kasvuoloja ei aina turvata
11:50 - 17. toukokuuta 2010 - (Päivitetty klo 17:34)

Kunnat eivät turvaa kaikille kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille
turvallisia ja pysyviä kasvuoloja.
Ongelmana on etenkin
lastensuojelutyöntekijöiden ja sijoituspaikkojen vaihtuvuus
sekä kiire.

Professori Tarja Pösö ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen ovat selvittäneet, miten lapsen oikeus pysyviin kasvuoloihin toteutuu Suomessa.

Heidän mukaansa Suomessa sijoitetaan
paljon lapsia kodin ulkopuolelle,
koska lasten perheet
eivät saa
tarvitsemiaan
tukipalveluja.

Lapsen sijoituspaikka valikoituu Pöson mukaan
liian usein sattumanvaraisesti
ja
puutteellisen tiedon varassa.

Suomessa ollaan yksimielisiä siitä, että pienet lapset pitäisi sijoittaa perhehoitoon,
mutta Suomi kuuluu niihin eurooppalaisiin maihin, jotka sijoittavat myös paljon alle 3-vuotiaita lapsia laitoksiin.

Huostassapito voi kestää vuosikausia, mutta sijoituspaikat saattavat vaihtua usein.
Jos lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen kahden vuoden välein,
samalla vaihtuvat kaverit, päiväkodit ja koulut.

____________________

Virallisestihan ei siis ole olemassa mitään tukipalveluita.
On olemassa lakisääteisiä peruspalveluita; perussosiaalihuollon tai perusterveydenhuollon palveluita tai esimerkiksi erikoissairaanhoitoa.
9326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

http://www.sttinfo.fi/pressrelease/detail.do?pressId=31008&type=byrubric&searchKey=449b064b-61a6-11df-b2c9-cf81719f14e5&rubricId=3&pageIndex=1

Kuntaliitto tiedottaa
17.5.2010

Lastensuojelun vaikuttavuutta heikentää työntekijöiden vaihtuvuus ja kiire

- Lastensuojelussa ei pystytä turvaamaan kaikille sijoitetuille lapsille hyvään lapsuuteen kuuluvaa kasvuolosuhteiden turvallisuutta ja pysyvyyttä, totesivat professori Tarja Pösö ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen puhuessaan Kuntaliiton ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiön ITLAn sekä lapsiasiavaltuutetun, Lapsuudentutkimuksen Seuran ja Lastensuojelun Keskusliiton järjestämässä lastensuojelun vaikuttajafoorumissa 17.5.2010 Kuntatalolla.

Sijoitettujen lasten määrä Suomessa on
kansainvälisesti tarkasteltuna korkea, sillä avohuollon tukitoimia ei ole saatavilla lasten ja perheiden tarvitsemalla tavalla.
Katkoksellisuutta lapsen kasvuolosuhteisiin tuottaa myös lastensuojelutyöntekijöiden vaihtuvuus ja kiire. Tämä heikentää turvallisen ja jatkuvuutta arkeen tuovan suhteen syntymistä lapsen ja hänen elämäänsä koskevista ratkaisuista vastuussa olevan sosiaalityöntekijän välille, arvioivat Pösö ja Puustinen-Korhonen laatimassaan puheenvuorojulkaisussa ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin”.

Turvattomissa oloissa kasvanut lapsi tarvitsee pysyviä ihmissuhteita ja juuri omien tarpeidensa mukaisen sijaishuoltopaikan.
Sijaishuollon järjestelyt voivat merkitä kuitenkin lapselle monia sijoituksia ja sijoituspaikan muutoksia.

- Sijoitetun lapsen vanhemmat saavat tukipalveluja satunnaisesti tai eivät lainkaan, todetaan julkaisussa. Lapsen pysyvien kasvuolosuhteiden järjestämiseksi tarvittaisiin myös lakimuutoksia tilanteissa, joissa lapsen vanhempi ei tukitoimista huolimatta kykene lainkaan vastaamaan lapsen tarpeista. Adoptiomahdollisuuden tai pysyvän huostaanoton tulisi silloin olla mahdollinen.

Vaikuttajafoorumin koolle kutsuneet tahot haluavat kehittää lastensuojelua ja lisätä tiedontuotantoa. Lastensuojelun akuuttien ongelmien korjaamiseksi tarvitaan kiireellisiä ja pitkäkestoisia toimenpiteitä sekä laajaa kansallista ja paikallista yhteistyötä.
- Mitä paremmin arkinen kasvuympäristö edistää ja tukee lapsen ja nuoren kehitystä, sitä vähemmän tarvitaan viimesijaista lastensuojelua – lastensuojelu on kaikkien lasten hyvinvointia ja suojelua ja siksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä, kuvasi tilannetta Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari Nenonen.

Tämä on myös keskeinen lastensuojelupoliittinen johtoajatus lastensuojelulaissa.
Jokainen kunta ottaa kantaa lakisääteisessä valtuuston hyväksymässä suunnitelmassa siihen, miten lasten ja nuorten hyvinvointityötä sekä lastensuojelua toteutetaan ja kehitetään.

Tällä hetkellä lastensuojelun sijaishuoltoon ja perheiden tukipalveluihin kunnissa käytetään miljardi euroa vuodessa, josta 540 miljoonaa euroa sijaishuoltoon.
Laskelmien mukaan yhden lapsen syrjäytyminen tavallisesta elämänkulusta maksaa elämänkaaren mitassa yhden miljoonan euron verran.
- Tämä tulee väistämättä kunnalle kalliimmaksi kuin se, että parannetaan lastensuojelutyön perusedellytyksiä huolehtia tehtävästään, esimerkiksi kun asiakasmäärät ovat suuret, ei sosiaalityössä ole riittävästi aikaa kunkin lapsen ja perheen kanssa työskentelyyn, arvioi Nenonen.

Lastensuojelusta ja sen vaikuttavuudesta tiedetään hyvin vähän.
Lastensuojelun resursseista ja toiminnasta päätetään puutteellisen tiedon varassa.
Tarvitaan tietoa siitä, miten lastensuojelu onnistuu turvaaman lapsen kehityksen ja terveyden.

Lastensuojelun vaikuttajafoorumi kokosi Kuntatalolle 140 osallistujaa kunnista, järjestöistä, yhteisöistä ja valtion organisaatioista.

Tilaisuudessa julkistettiin professori Tarja Pösön ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhosen puheenvuoro ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin”.

Tanskan lastensuojelun vaikuttavuudesta puhui johtaja Anne-Dorthe Hestbaek Socialforskninginstituutista.

Lisätietoja
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, 050 530 9697
Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, 050 62316
Toiminnanjohtaja Mauri Upanne, 040 512 2611
Projektipäällikkö Sirkka Rousu, 050 301 9132
Professori Tarja Pösö, 050-433 6258
Perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen, 040 744 2256
ITLA:n asiamies Markus Anttila, 040 500 7313

Julkaisutiedot
Puustinen-Korhonen Aila & Pösö Tarja 2010. Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin. Puheenvuoro lastensuojelun vaikuttavuudesta. Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Suomen Kuntaliitto. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2010:3.
Julkaisu on saatavissa sivuilta www.laspsiasia.fi

Linkit: Ei tietoja
Yhteyshenkilöt:
Jari Seppälä
Viestintäjohtaja
Sähköposti : [email protected] - Puhelin : 09 771 2010 - Faksi :
Kotisivu:
http://www.kuntaliitto.fi

Äänestä
  • http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=30948:tyoentekijoeiden-vaihtuvuus-ja-kiire-lastensuojelun-ongelma&catid=2:kotimaa&Itemid=4
    ...............
    .- Mitä paremmin arkinen kasvuympäristö edistää ja tukee lapsen ja nuoren kehitystä,
    sitä vähemmän tarvitaan viimesijaista lastensuojelua
    - lastensuojelu on kaikkien lasten hyvinvointia ja suojelua ja siksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä, kuvasi tilannetta Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari Nenonen
    .............

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=30948:tyoentekijoeiden-vaihtuvuus-ja-kiire-lastensuojelun-ongelma&catid=2:kotimaa&Itemid=4
    ...............
    .- Mitä paremmin arkinen kasvuympäristö edistää ja tukee lapsen ja nuoren kehitystä,
    sitä vähemmän tarvitaan viimesijaista lastensuojelua
    - lastensuojelu on kaikkien lasten hyvinvointia ja suojelua ja siksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä, kuvasi tilannetta Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari Nenonen
    .............

    http://www.iltalehti.fi/perhe/2010051711682858_pr.shtml

    Sijoitetun lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen
    Maanantai 17.5.2010 klo 20.05

    Suomessa sijoitetaan lapsia sijaisperheisiin tai laitoksiin
    kansainvälisesti vertaillen paljon.
    Syynä tähän voi olla se, että perheet jäävät ilman tarvitsemaansa tukea.

    Usein apua hakevaa perhettä ohjataan jonottamaan useille luukuille,
    mutta pahimmassa tapauksessa apua ei saa mistään, sanoo perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen.
    Puustinen-Korhonen on yhdessä professori Tarja Pösön kanssa selvittänyt,
    miten sijoitettujen lasten oikeus pysyviin kasvuoloihin toteutuu nykypäivän Suomessa.

    Heidän mukaansa ei ole harvinaista,
    että perhe hakee apua lapsen käytösongelmiin,
    mutta lopputuloksena onkin yllättäen
    lapsen huostaanotto.

    Joskus vasta sijaishuollon aikana todetaan,

    että lapsella onkin jokin neurologinen sairaus tai kehitysvammaisuus,

    jonka hoitona huostaanotto on täysin väärä.

    Huostaanotto voidaan lakkauttaa,
    mutta
    perheiden turvallisuuden tunne on jo romahtanut.

    Sattuma ei saisi ohjata sijoitusta
    Lapsia sijoitetaan herkästi, mutta kunnat eivät pysty turvaamaan kaikille sijoitetuille lapsille pysyviä ja turvallisia kasvuoloja.
    Katkoksia kasvuoloihin aiheuttaa muun muassa lastensuojelutyöntekijöiden vaihtuvuus ja kiire.
    Lapsen sijoituspaikka valikoituu Pöson mukaan liian usein sattumanvaraisesti ja puutteellisen tiedon varassa.
    Meillä ollaan yksimielisiä siitä, että pienet lapset pitäisi sijoittaa perhehoitoon, mutta Suomi kuuluu niihin eurooppalaisiin maihin, jotka sijoittavat myös paljon alle 3-vuotiaita lapsia laitoksiin.

    Huostassapito voi kestää vuosikausia, mutta sijoituspaikat saattavat vaihtua usein. Jos lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen kahden vuoden välein, samalla vaihtuvat kaverit, päiväkodit ja koulut.
    Sekin on mahdollista,
    että lapelle ei kehity uusia pysyviä ihmissuhteita,
    mutta yhteydet vanhoihin katkeavat, toteaa Puustinen-Korhonen.
    Hänen mielestään pysyvän huostaanoton ja adoption mahdollisuutta olisi myös selvitettävä.

    Puustinen-Korhonen muistuttaa, että sijaishuoltopaikkakin voi olla riskiympäristö, riippuen siitä, millaisia ongelmia paikan muilla lapsilla on.
    Monilla lapsilla on vakavia käytöshäiriöitä, väkivaltaisuutta ja itsetuhoisuutta.
    Myös sijaishuollossa olevat psyykkisesti sairaat lapset ovat joutuneet jonottamaan hoitoa yli lain salliman rajan.

    STT

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    on kaksiteräinen miekka silloin, jos lapsi on sijoitettu esim. persoonallisuushäiriöisen henkilön kotiin. Tiedän lapsen, joka on joutunut pelurin nappulaksi - eli rouva sijaisvanhempi pelaa ihmissuhteilla, koskapa hänellä ei ole lainkaan empatiakykyä. Hän on kylmän laskelmoiva, mutta on oppinut näyttelemään viranomaisille yms. Vikipedian narsistinen persoonallisuushäiriö kuvaa suoraan häntä.

    Jos lapsia aletaan pysyvästi sijoittamaan / adoptoimaan, pitää psykologiset testit ehdottomasti ottaa käyttöön. Kuka kantaa vastuun lapsesta, jos hän joutuu pelurin taloon?

    Äänestä

  • eliminoikaa pelurit kirjoitti:

    Lapseni ovat nyt olleet huostaanotettuina 6.vuotta. Minä sain nyt vasta tietää syyn, kun luin neuropsykologin lausunnon. Perhevaikeudet. Tuotakaan sytä en ymmärrä. Sitä ei ole tarkemmin selitetty. Lapsia on kuitenkin heitelty ensin lastenkotiin ja sitten perhekotiin, jossa vanhemmat vaihtuneet. Eli minun pieniä lapsiani on viskottu kuin heittopusseja 6.vuotta ilman järkevää syytä. Jos olisin kolmannen luokan kansalainen, alkoholisti, narkkari tai lääke addikti, ymmärtäisin, mutta tämä tuntuu vain pahansuovan sosiaalitoimen ilkeilyltä. Millä pieni ihminen voi taistella systeemiä vastaan?

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/perhe/2010051711682858_pr.shtml

    Sijoitetun lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen
    Maanantai 17.5.2010 klo 20.05

    Suomessa sijoitetaan lapsia sijaisperheisiin tai laitoksiin
    kansainvälisesti vertaillen paljon.
    Syynä tähän voi olla se, että perheet jäävät ilman tarvitsemaansa tukea.

    Usein apua hakevaa perhettä ohjataan jonottamaan useille luukuille,
    mutta pahimmassa tapauksessa apua ei saa mistään, sanoo perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen.
    Puustinen-Korhonen on yhdessä professori Tarja Pösön kanssa selvittänyt,
    miten sijoitettujen lasten oikeus pysyviin kasvuoloihin toteutuu nykypäivän Suomessa.

    Heidän mukaansa ei ole harvinaista,
    että perhe hakee apua lapsen käytösongelmiin,
    mutta lopputuloksena onkin yllättäen
    lapsen huostaanotto.

    Joskus vasta sijaishuollon aikana todetaan,

    että lapsella onkin jokin neurologinen sairaus tai kehitysvammaisuus,

    jonka hoitona huostaanotto on täysin väärä.

    Huostaanotto voidaan lakkauttaa,
    mutta
    perheiden turvallisuuden tunne on jo romahtanut.

    Sattuma ei saisi ohjata sijoitusta
    Lapsia sijoitetaan herkästi, mutta kunnat eivät pysty turvaamaan kaikille sijoitetuille lapsille pysyviä ja turvallisia kasvuoloja.
    Katkoksia kasvuoloihin aiheuttaa muun muassa lastensuojelutyöntekijöiden vaihtuvuus ja kiire.
    Lapsen sijoituspaikka valikoituu Pöson mukaan liian usein sattumanvaraisesti ja puutteellisen tiedon varassa.
    Meillä ollaan yksimielisiä siitä, että pienet lapset pitäisi sijoittaa perhehoitoon, mutta Suomi kuuluu niihin eurooppalaisiin maihin, jotka sijoittavat myös paljon alle 3-vuotiaita lapsia laitoksiin.

    Huostassapito voi kestää vuosikausia, mutta sijoituspaikat saattavat vaihtua usein. Jos lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen kahden vuoden välein, samalla vaihtuvat kaverit, päiväkodit ja koulut.
    Sekin on mahdollista,
    että lapelle ei kehity uusia pysyviä ihmissuhteita,
    mutta yhteydet vanhoihin katkeavat, toteaa Puustinen-Korhonen.
    Hänen mielestään pysyvän huostaanoton ja adoption mahdollisuutta olisi myös selvitettävä.

    Puustinen-Korhonen muistuttaa, että sijaishuoltopaikkakin voi olla riskiympäristö, riippuen siitä, millaisia ongelmia paikan muilla lapsilla on.
    Monilla lapsilla on vakavia käytöshäiriöitä, väkivaltaisuutta ja itsetuhoisuutta.
    Myös sijaishuollossa olevat psyykkisesti sairaat lapset ovat joutuneet jonottamaan hoitoa yli lain salliman rajan.

    STT

    julkaisu. löytyy siis Aulan eli lapsiavaltuutetun sivuilta.

    http://www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?p_l_id=52437&folderId=101063&name=DLFE-11510.pdf

    Äänestä

  • eliminoikaa pelurit kirjoitti:

    on kaksiteräinen miekka silloin, jos lapsi on sijoitettu esim. persoonallisuushäiriöisen henkilön kotiin. Tiedän lapsen, joka on joutunut pelurin nappulaksi - eli rouva sijaisvanhempi pelaa ihmissuhteilla, koskapa hänellä ei ole lainkaan empatiakykyä. Hän on kylmän laskelmoiva, mutta on oppinut näyttelemään viranomaisille yms. Vikipedian narsistinen persoonallisuushäiriö kuvaa suoraan häntä.

    Jos lapsia aletaan pysyvästi sijoittamaan / adoptoimaan, pitää psykologiset testit ehdottomasti ottaa käyttöön. Kuka kantaa vastuun lapsesta, jos hän joutuu pelurin taloon?

    Kirjoita sijaisvanhempana työskentelevästä rouvasta seikkaperäinen sähköposti oman kuntasi ja kyseisen rouvan kunnan päättäjille. Tee ryhmäpostitus sosiaalilautakuntaan, sosiaalijohtajalle ja kaikille sosiaalityöntekijöille!! Jaat siten arvokasta tietoa kymmenille vaikuttajille ja päättäjille. Se on iso asia se! Voit muotoilla kirjoituksesi valituksen muotoon, vaikka valittamisessa sen voima ei olekaan. Sen voima on siinä, että sinä paljastat asian, kerrot siitä yksityiskohtaisesti, uutisoit kiusallisesta ilmiöstä!!!!

    Oikeasti, uskon, että kirjoituksellasi olisi voimaa, se olisi jollain lailla vaikuttava, jos siihen ryhdyt!

    Sähköpostita mahdollisimman monelle vastaanottajalle! Ole kiusanhenki ja nauti tällaisesta tihutyön tekemisestä!!

    Valitukseksi tekstisi kannattaa muotoilla siksi, että sen siten poliittisesti ja juridisesti korrektimpi. Eli tekstin alkuun pari sanaa valitukseksi ja sitten ryhdy paljastamaan kaikki kiusallinen, mitä kyseisestä rouvasta tiedät!!!!

    TIETO ON VALTAA. Ja sinulla on hyvää tietoa. Arvokasta. Uskon, että moni vastaanottajista arvostaa yhteydenottoasi ja aktiivisuuttasi.

    Äänestä

  • eliminoikaa pelurit kirjoitti:

    on kaksiteräinen miekka silloin, jos lapsi on sijoitettu esim. persoonallisuushäiriöisen henkilön kotiin. Tiedän lapsen, joka on joutunut pelurin nappulaksi - eli rouva sijaisvanhempi pelaa ihmissuhteilla, koskapa hänellä ei ole lainkaan empatiakykyä. Hän on kylmän laskelmoiva, mutta on oppinut näyttelemään viranomaisille yms. Vikipedian narsistinen persoonallisuushäiriö kuvaa suoraan häntä.

    Jos lapsia aletaan pysyvästi sijoittamaan / adoptoimaan, pitää psykologiset testit ehdottomasti ottaa käyttöön. Kuka kantaa vastuun lapsesta, jos hän joutuu pelurin taloon?

    lapsen oma sosiaalityöntekijä. Joka ei siis ole sama lastensuojelun viranomainen kuin huostaanottopäätöksen tehnyt sossu.
    Eli lapsella on lain mukaan oltava nimettynä oma lainmukaisesti pätevä sosiaaliviranomainen. Joka vastaa lapsen elinoloista, elämän seuraamisesta, kasvusta ja kehityksestä sijaishuollossa.
    Kiire tai alati vaihtuva sossu ei ole mikään syy lapsen elinolojen seurannan laiminlyöntiin sijaishuollossa.

    Lapsen etu ei todellakaan viranomaisen lässytyksenkään kohdalla lopu siihen
    kun sijaistahon ovi paukahtaa lapsen takana kiinni. Silloin se vasta alkaakin, lapsen edun valvominen ja seuraaminen.
    Ja siihen nämä huostahullut sossulaiset on pakotettava.
    Lakia rikkovat ja rankasti, jos eivät lakisääteisiä viranomaistehtäviään hoida.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Yritin äsken laittaa palautetta Saaviston koti Oy otsakkeen avaukseen, jossa kävin ehkä 10 minuttia sitten.
    Klikkasin otsaketta viesti oli poistettu. Oliko henkilö itse poistanut kirjoituksen vai kiristyykö silmukka myös Suomi 24 foorumilla. Ei uskoisi, koska tämä foorumi on Suomi 24 oy:n Mitä enemmän on keskusteluita, sitä enemmän ilmeisesti tulee mainosmarkkoja.
    Kokeilkaa onko aihe poistettu, vai oliko koneellani jotain hämminkiä?

    Itse asiaan. Tarkoitukseni oli laittaa tiedoksi, että kyseinen koti kuuluu Yksityisten ja perhekotien liittoon Luja Ry:hyn. Tallensin linkin, jonka olisin laittanut kirjoittajalle.
    Laitampa linkin sitten tähän ketjuun, ettei se mene harakoille.

    Selaa otsakkeita - yhdistyksen taustaa. -perusturva. - säännöt ja toiminta. -jäsenet. -foorumit. - yhteistykumppanit.

    " Viime vuodet ovat tarjonneet suomalaiselle yhteiskunnalle paljon aineellista hyvinvointi, jonka perustana on toimiva koulutusOn syytä miettiä, kuka hoitaa jos äiti ja isä ei kykene tähän tehtävään."
    Kilpailuttaminen on päivän sana
    ******
    Onko Suomessa voimassa sana- ja ilmaisuvapaus. Onko Suomi tasa valta, vai hirmuvalta.
    Ovatko tämän päivän asiasanoja Holokausti. Kristalliyö.- Juutalaisvainot. -Rotusyrjintä. -Siperia opettaa. - Sisällissota. -Sukupuolten sota. -Sukupuolivähemmistöjen sota?
    Olisiko syytä ottaa tästä varmuuskopio ja lähettää Suomi 24 Oy:lle?

    http://www.luja.org/yhdistyksen_tausta.htm

    ***********

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

........ kirjoitti:

http://www.ess.fi/?article=282545

Kotimaa
Sijoitettujen lapsien kasvuoloja ei aina turvata
11:50 - 17. toukokuuta 2010 - (Päivitetty klo 17:34)

Kunnat eivät turvaa kaikille kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille
turvallisia ja pysyviä kasvuoloja.
Ongelmana on etenkin
lastensuojelutyöntekijöiden ja sijoituspaikkojen vaihtuvuus
sekä kiire.

Professori Tarja Pösö ja perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen ovat selvittäneet, miten lapsen oikeus pysyviin kasvuoloihin toteutuu Suomessa.

Heidän mukaansa Suomessa sijoitetaan
paljon lapsia kodin ulkopuolelle,
koska lasten perheet
eivät saa
tarvitsemiaan
tukipalveluja.

Lapsen sijoituspaikka valikoituu Pöson mukaan
liian usein sattumanvaraisesti
ja
puutteellisen tiedon varassa.

Suomessa ollaan yksimielisiä siitä, että pienet lapset pitäisi sijoittaa perhehoitoon,
mutta Suomi kuuluu niihin eurooppalaisiin maihin, jotka sijoittavat myös paljon alle 3-vuotiaita lapsia laitoksiin.

Huostassapito voi kestää vuosikausia, mutta sijoituspaikat saattavat vaihtua usein.
Jos lapsen elämää siirrellään paikasta toiseen kahden vuoden välein,
samalla vaihtuvat kaverit, päiväkodit ja koulut.

____________________

Virallisestihan ei siis ole olemassa mitään tukipalveluita.
On olemassa lakisääteisiä peruspalveluita; perussosiaalihuollon tai perusterveydenhuollon palveluita tai esimerkiksi erikoissairaanhoitoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu