VR boikottiin!!!!!

Avaudunpa tänne, kun ottaa päähän niin pirusti! Tein kaksi reissua saman päivän aikana VR:n junilla. Toinen myöhästyi 90min ja toinen 70min. Nämähän johtuvat tosiaan routavaurioista. Eikä siinä mitään, mutta....... VR ei ole tiedottanut millään lailla asiasta, että VAURIOITA EI AIOTAKAAN KORJATA, EIKÄ POIKKEUSAIKATAULUJA OLLA TEKEMÄSSÄ!!!!!! Siis asiakkaiden annetaan koko kesän, ja varmaan pidempäänkin, odotella asemilla myöhästyviä junia. Ja sinne asemalle on kuitenkin mentävä ajoissa, kun ei tiedä kuinka paljon on myöhässä.

Tämän asian mahdollistaa vain ja ainoastaan VR:n monopoliasema rautateillä. Johtajat eivät ajattele matkustavia asiakkaita lainkaan.

Ja vielä loppuun lisättäköön, että olen pari vuotta kulkenut säännöllisesti junalla. Viime kesän jälkeen olen tehnyt arviolta 25 junamatkaa. Näistä ajoissa perillä olleet junat saa laskea yhden käden sormin. Itsellä loppui huumori tasan tarkkaan nyt!

Ainoana positiivisena puolena VR:n touhuista voin sanoa, että ovat ainakin kaksi todella palvelualtista ja mukavaa konduktööriä saaneet palkattua taloon, joten kiitos heille!
6267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sivuilla on tarkkaan selostettu poikkeusaikataulut ja junien peruutukset. Miksi et katso sieltä? On kaukojunista ja on lähijunista. On myös asemakohtaisesti (ainakin lähijunissa) aikataulut, josta näkyy mikä on aikataulun mukainen lähtö/saapuminen. Sitten siinä vieressä on toteutunut aikataulu. Jo niistä pystyy aika lailla päättelemään, kulkeeko junat aikataulussa. Itse katson aina ennen kuin lähden, minkälainen liikennetilanne on. Tietysti voi tulla jotain odottamatonta, mutta sekin näkyy aika nopeaan siellä. Aika nopeasti oli tieto netissä silloin kun sattui se onnettomuus, olisko se nyt Hämeenlinna ja Tampereen välillä. Siis luki, että se ja se juna peruutettu. On myös kuinka paljon mikäkin juna on myöhässä. Ja niin edelleen. Miksi et katso sieltä netistä? Eihän nykyisin ilman nettiä pärjää. Uutisissakin on menty siihen systeemiin, että uutisten lukija mainitsee jonkun uutisen alun ja mainitsee, että lisätietoa on saatavana ylen sivuilta. Itse en kyllä viitsi käydä edes katsomassa. Onneksi sanomalehdissä (esim. Hesari) lukee vielä koko uutinen. Varmaan jonkin ajan kuluttua sekin muuttuu. Lehdessa on vain otsikko ja sen alla lukee mistä sen jatkon löytää netistä.
Joten katselepa ne junien kulut netistä!

Äänestä
  • Meinaatko, että pitäisi norkoilla netissä jatkuvasti. Kyllä olen katsonut netistä, junat myöhässä 30-60min. Olen mennyt asemalle hakemaan liput ja todennut näyttötauluista, että juna myöhässä n. 45 min, tämä ok. Minulla on aikaa käydä vaikka kaupungilla. Kun tulen takaisin asemalle, niin juna onkin myöhässä toiset 45min. Niin että netissä pitäsi olla jatkuvasti seuraamassa, niinkö? Parhaana kertana kävi niin että olin (muut matkustajat mukaan lukien) 25 asteen pakkasella aseman sisällä odottamassa junaa. Taulu näytti että tulee ajoissa ja kuulutus tuli, että juna saapuu raiteelle se ja se. No kaikki meni odottelemaan junaa. Eipä saapunut, vaan 20min kuluttua tuli kuulutus, että on myöhässä n. 50min. Mitenkäs tuon netistä katsot?

    Äänestä

  • että joooooooooooo kirjoitti:

    Meinaatko, että pitäisi norkoilla netissä jatkuvasti. Kyllä olen katsonut netistä, junat myöhässä 30-60min. Olen mennyt asemalle hakemaan liput ja todennut näyttötauluista, että juna myöhässä n. 45 min, tämä ok. Minulla on aikaa käydä vaikka kaupungilla. Kun tulen takaisin asemalle, niin juna onkin myöhässä toiset 45min. Niin että netissä pitäsi olla jatkuvasti seuraamassa, niinkö? Parhaana kertana kävi niin että olin (muut matkustajat mukaan lukien) 25 asteen pakkasella aseman sisällä odottamassa junaa. Taulu näytti että tulee ajoissa ja kuulutus tuli, että juna saapuu raiteelle se ja se. No kaikki meni odottelemaan junaa. Eipä saapunut, vaan 20min kuluttua tuli kuulutus, että on myöhässä n. 50min. Mitenkäs tuon netistä katsot?

    junan kulkutiedot sitten siellä on sellainen, että katso junan tiedot. Siellä taitaa olla jopa arvioitu asemalle tuloaika. En asunut vielä pakkasien aikaan pääkaupunkiseudulla, enkä silloin tarvinnut junaa, joten en tiedä mitä siellä junan kulkutiedoissa silloin luki. Mutta niinhän se on, että ainakin kännykässä pitää olla netti. Kerran odotin Malmilla junaa ja aina vain tuli näyttöön uusi aika. Katsoin kännyllä tietoa ja asia selvisi (en muista mikä silloin oli kyseessä). Minulla on kännyssä datapaketti joka maksaa 4 euroa kk. Voi käydä siihen hintaan netissä 25 Mt:n edestä. Tosin en ole saanut käytettyä suurimmillaan kuin 5 Mt. Kun on tämä oikea tietokonekin ja netti.

    Äänestä

  • aina kytättävä kirjoitti:

    paitsi pakkasella junalla kulku tökkii.

    Äänestä

kuule Vr on loistojuttu, arvaa mitä tapahtuu, jos ulkomaalainen bussiyhtiö pääsee sohlaamaan rautateille, miten kävi Englannissa?

Äänestä
  • Juuri näin on tapahtumassa kun rautatieliikenne halutaan kilpailuttaa. Asiaa tutkinut työryhmä nimeää mahdollisiksi toimijoiksi juuri nämä ulkomaiset bussiyhtiöt eli liikennettä halutaan siirtää VR :ltä niille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllllllästynyt kirjoitti:

Avaudunpa tänne, kun ottaa päähän niin pirusti! Tein kaksi reissua saman päivän aikana VR:n junilla. Toinen myöhästyi 90min ja toinen 70min. Nämähän johtuvat tosiaan routavaurioista. Eikä siinä mitään, mutta....... VR ei ole tiedottanut millään lailla asiasta, että VAURIOITA EI AIOTAKAAN KORJATA, EIKÄ POIKKEUSAIKATAULUJA OLLA TEKEMÄSSÄ!!!!!! Siis asiakkaiden annetaan koko kesän, ja varmaan pidempäänkin, odotella asemilla myöhästyviä junia. Ja sinne asemalle on kuitenkin mentävä ajoissa, kun ei tiedä kuinka paljon on myöhässä.

Tämän asian mahdollistaa vain ja ainoastaan VR:n monopoliasema rautateillä. Johtajat eivät ajattele matkustavia asiakkaita lainkaan.

Ja vielä loppuun lisättäköön, että olen pari vuotta kulkenut säännöllisesti junalla. Viime kesän jälkeen olen tehnyt arviolta 25 junamatkaa. Näistä ajoissa perillä olleet junat saa laskea yhden käden sormin. Itsellä loppui huumori tasan tarkkaan nyt!

Ainoana positiivisena puolena VR:n touhuista voin sanoa, että ovat ainakin kaksi todella palvelualtista ja mukavaa konduktööriä saaneet palkattua taloon, joten kiitos heille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu