ns. harha aistimukset lääketason alhaisuudesta vai mistä? Näkyy kissoja, matoja tai hiuksia VC -pöntössä...
Johtuuko
1
706
Vastaukset
- En pelkää ötököitä
Mutta sellaisia näen. Työssä minun pitää vilkaista välillä ikkunaan päin, koska näen silmännurkassa häivähdyksen ihmisestä ikkunan takana. Työhuoneeni on 2. kerroksessa, joten ikkunan takana ei voi seisoa kukaan.
Minulla on Parkinson-lääkitys. Lisäksi ihmettelen hyönteisiä, joita näen kotona. Kun menen noukkimaan sellaisen pois lattialta, huomaan, että se onkin pieni kivi, villakoira tai langanpätkä. Kun ikkuna on auki, saattaa haamuhyönteinen lähteä liikkeelle ilmavirran vuoksi ja näyttää aidolta hyönteiseltä. Tietysti joskus se onkin ollut elävä hämähäkki. Miksihän harhanäyt ovat olleet juuri ötököitä!
Jos tällaiset oireet pahenevat, on taudin eteneminen nopeutunut. Myös lääkitys voi olla pielessä, joko väärät lääkkeet tai väärä annos.
Olin vasta neurologilla, mutta tällaiset oireet ovat tulleet viimeisen kuukauden aikana. Koen ajoittain myös seksiriippuvuuden oireita, en jatkuvasti vaan noin 4 viikon välein viikon tai pari viikkoa. Seksin määrän vaihtelu on suurta. Yhdyntöjen välit saisivat olla viikoittain säännöllisemmät, vaikka kokonaismäärät ovat kunnossa. Pitkäkestoiset sukupuoliaktit haittaavat riittävää nukkumista. Jos vielä ötökkä-hallusinaatiot yltyvät, ei käynti neurologilla olisi turha. Vielä olen selväjärkinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865