Valtion velanotto kuriin!

reissumies1970

Analyysi yhteiskunnan tilanteesta:

Kirkko - yhteinen uskonto kansakuntaa yhdistävänä voimana on menettänyt täysin uskottavuutensa ja
merkityksensä. Nekin jotka vielä näinä uskonnottomuuden aikoina jaksavat henkisiä asioita pohtia, menevät muihin laareihin kuin kirkon haaviin.

Avioliitto, yhteiskunnan perusyksikkö, jonka tarkoituksena oli suojella lapsia vanhempien riidoilta, tunnemyrskyiltä ja vastoinkäymisiltä, alkaa olla valtaväestön keskuudessa fossiilinen parisuhdemuoto. Kun yli puolet avioliitoista päätyy eroon ja internetin chättikavereista löydetään heti eron tultua seuraava kumppani, alkaa tilanne olla se, että jos miettii yhtään penistään tai munasarjojaan pidemmälle,
tajuaa, että tuskinpa kannattaa enää nykymaailmassa avioliittoon mennä. Geeneihimme ja siten seksuaalisuutemme on koodattu niin vahvasti käsky : "Lisääntykää ja täyttäkää maa!", joten lapsia väistämättä jatkossakin syntyy, mutta he herkkyyttään ja maailman absurdiuden ja mielettömyyden takia
ajautuvat psykooseihin, ja suoraan koulunpenkiltä sairaseläkkeelle riittävän monta mielisairaalareissua tehtyään.

Nuoriso istuu 16 tuntia vuorokaudessa netissä, ja pelaa nettipelejä sekä maleksii sosiaalisilla nettisaiteilla,
syö ja juo perunalastuja ja energiajuomia, joten Suomen urheilumenestys ja maanpuolustuskunto tulee romahtamaan, ja kansakunnan itsetunto jo niiltäkin osin romahtamaan.

Suuret ikäluokat ovat juuri menossa eläkkeelle, ja huoltosuhde kääntyy vain huonommaksi. Kuitenkin
otetaan valtiolle lainaa älyvapaita määriä. Meidät on tässä nyt sitten tarkoitus saattaa ilmeisesti täysin
markkinavoimien armoille ja saaliiksi, että kaikki päätökset voidaan sitten voidaan perustella
markkinavoimilla. Kohta poliitikoilla ei ole muuta virkaa kuin paistatella julkkislehdissäja linnanjuhlissa. Koko hallituksen ja eduskunnan voisi sitten saman tien korvata tietokoneohjelmalla.

Johtopäätös: Kaikki keskeiset yhteiskunnan tukipilarit ovat jo romahtaneet tai romahtamassa.
Enää puuttuu siis Suomen valtion täydellinen konkurssi ja suomalaisten täydellinen markkinavoimien
armoille ja saaliksi joutuminen.

Euro ei toimi, koska ollaan menetetty oma rahapolitiikka ja vapaa työvoiman liikkuvuus on vain sanahelinää, koska puhumme Euroopassa omia kieliämme.

Koska markkinavoimasysteemistä ei noin vain voi astua ulos, kannattaisi ottaa käyttöön uudelleen kelluva Suomen markka, joka tarvittaessa devalvoituisi tai revalvoituisi pitäen yllä tasapainoa, huolimatta ammattiyhdistysliikkeiden ahneuksista. Poliitikkojen lainahalut on saatava kuriin ja valtion lainanotto on
saatava suitsittua.

Voisi olla hyvä meidän kansalaisten laittaa edes pystyyn joku adressi, tyyliin:
"Valtion velanotto kuriin".

2

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on vain jonkin verran luontoa, infrastruktuuri, Suomen kieli ja leikkisä mieli.

    • ANTERO JYMÄKÄS

      KATAISESTA PÄÄSTÄÄN EROON. SIIRTÄÄ VELKARAHOJA ULKOMAILLE PERKELE JA VETÄÄ TIETTY VÄLISTÄ SENKUN KERKIÄÄ.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1615
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1031
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      79
      680
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe