Moi !
Haluisin tietää vähän enemmän tosta suljetun osaston elämästä ja muita mietteitä siitä. Ja myös sen että kuinka helposti sinne "joutuu" esim. alle 18v murkku?
/ elävä-kuollut
Haluisin tietää vähän enemmän tosta suljetun osaston elämästä ja muita mietteitä siitä. Ja myös sen että kuinka helposti sinne "joutuu" esim. alle 18v murkku?
/ elävä-kuollut
Vastaukset 19
Vanhimmat
no vierailijana olen ollut suljetulla ja se on rauhallinen paikka, asukitkin melko lääkittyjä ilmeisesti joten ovat myös rauhallisen oloisia...
Siihen en kommentoi mitään miten sinne joutuu, muttei kovin kummallista tarvitse tehdä välttämättä.
mä olen ollut suljetulla osastolla ja näköjään helposti sinne pääsee. se on käytännössä itsetuhoisille. siellä pidetään silmällä ettei tee itelleen mitään. lääkityksestä en tiiä koska ite en oo ottanu mitään lääkkeitä. mä olin siellä koska joku sai ajatuksen että mulla on psykoosi. lääkäri osastolla kirjoitti kaikkea itsetuhoisesta lähtien syvään masennukseen ja psykoosiin. lopulta yksikään juttu mitä se kirjoitti ei ollut oikeassa. kaikkea satuili sinne kun olin shokissa että yksi pahimmista peloistani just tapahtui. missä mä olin oli monta suljettua, pitkäaikaisille ja lyhytaikaisille potilaille. mä olin lyhytaikasella osastolla. sielä oli musta pelottava tyyppi joka huusi tiesmille koko päivän ja yön. pari alkohollikkoa oli kansa siellä ja ihmisiä joilla oikeasti on psykoosi. moni oli kanssa joko yrittäneet itsemurhaa tai viilelleet. siellä pitää saaha lääkäriltä lupa että saa syödä ruokasalissa tai käydä ulkona kävelemässä. luulen että sinne laitetaan siihen arviointiin milloin ei pääse ollenkaan pois osastolta ees kävelemään. oliko se 3 päivää en oo varma koska miulle sattu viikonloppuun ja se oli 5 päivää.
jos saa rajoitetut oikeudet niin pitää syödä osastolla ja pääsee hoitajan kanssa ulos, koko oikeudella saa liikkua yksin ja syödä ruokalassa.
Itsellesi tai muille vaarallinen? Tästä taas poikkeuksena tulee yhä raha. Jos olet suuri karjatilallinen ja esimerkiksi syötät vaikka lehmillesi ja sioillesi ylenmääräistä omaa ihteään ja tulee hullunlehmän tautia ja mahdollisesti sikainffulenssaa,ja vastaavasti siipikarja joka on kasvannut vuosituhansien saatuttamilla aitauksillaan voi tuoda lintuinffulenssaa,ovat esimerkit toiminnasta mitkä ovat muille vaarallisia kuten itselleenkin,mutta eivät silti välttämättä johda suljetulle?Liikenneonnettomuuksissa kuolee myös paljon ihmisiä ja rampautuu,mutta kuinkapaljon osallisista joutuu suljetulle?Eli asia on myös poliittinen.Ajoneuvojen hengitysilman pilaaminen,kun kuitenkin jokaisen on pakko hengittää,Tuskin on suljetun paikka?Voit viedä leivän tuloillasi köyhän suusta,mutta maamme on silti hyvinvointi-maa,missä ei ole mitään ongelmia.Mielisairaalat ovat ilmeisesti täynnä,joten nykyisetkin kriteerit kai riittävät työllisyyden takaamiseksi siellä?
Itse olin suljeulla osastolla pari kuukautta. Diagnoosi oli akuutti psykoosi. Itsetuhoinen en ole ollut. Kaikkien piti syödä ruokasalissa, osallistua kuntouttavaan toimintaan yms. Asukeista jotkut olivat aika huonokuntoisia.
Joku huoritteli muita koko ajan, joku oli muuten vain uhitteleva joku huusi uhkailuja koko ajan. Just raskainta oli muitten "levottomuus". Hoitajat oli ammattataitoisia ja hyviä tyyppejä. Lääkäri määräsi lääkkeet ja anto liikkumaluvan. Sain mennä ja tulla sopimuksen mukaan. Pyysin vain hoitajaa avaamaan oven. Nuorten osastolta mulla ei ole kokemusta.
Olen ollut ja minut sidottiin sänkyyn kiinni. Koska olin alaikäinen, joku mielipuoli hoitaja istui 24/7 vieressä haukkumassa ja huutamassa. Olin psykiatrin mielestä psykoosissa. En käsittänyt silloin enkä käsitä edelleenkään, miksi jouduin sinne. Myöskään vanhempani eivät ymmärtäneet, miksi minua kohdeltiin sillä tavoin, koska olin aivan tavallinen käytökseltäni. Kostoksi minulle annettiin skitsofrenia lääkkeitä. Sain pakkoliikkeitä ko lääkkeistä, eikä ne ole lähteneet vieläkään, vaikka olen ollut niitä käyttämättä jo kaksi vuotta. Vanhempani kielsivät psykiatria pakkosyöttämästä niitä, muttei auttanut. Kauheat traumat sain psykiatreista eikä siihen auta mitkään kriisiterapiat. En ikinä halua olla missään tekemisissä psykiatrisen "sairaanhoidon" kanssa. En kenellekään toivo samanlaista kokemusta.
Riippuu hyvin pitkälti mistä suljetusta osastosta on kysymys! Itselläni ei ollut helppo päästä suljetulle, omaksi parhaakseni pääsin myös. Viikon sisällä kävin 5 kertaa auroran päivystyksessä, kunnes mut viimein otettiin sisälle. Sinne on vaikeaa päästä ja sinne pääsee vain ne jotka todella sairaalahoitoa tarvitsevat. Alle 18-vuotiailla on se, että heidät voidaan ottaa sisälle ilman alaikäisen suostumusta, jos sille nähdään tarvetta. Kaikkein helpointahan tietenkin on olla yhteistyökykyinen! Sillä voi hyvinkin päästä yhteistyökykyyn ja voidaan miettiä olisiko muu vaihtoehto parempi kuin sairaalahoito. Sinne ei meinaa ihan mielellään kaikkia oteta
tukihenkilöni varasi mulle ajan mielenterveystoimiston akuuttiryhmästä (psykiatri ja pari hoitajaa), ja varmaan tunnin juttelun jälkeen psykiatri kysyi olisinko mä valmis lähtemään sairaalaan, ja sanoin olevani. soitti osastolle, jossa sattui olemaan tilaa, ja parin tunnin päästä olin jo kirjautumassa sisään. en usko, että olisin ihan joutumalla joutunut osastolle, tuskin ne olisivat mua väkisin laittaneet kun olin jo täysi-ikäinen, enkä (ainakaan mun omasta mielestä) mitenkään itsetuhoinen. ei siis viiltelyä, itsemurhayrityksiä tai lääkkeiden väärinkäyttöä. masennus ja syömishäiriö, kai mä olin jonkun asteen paniikkitilassa ollut muutaman päivän kun en paljoa muista, ja pelkäsin sekoavani. lähdin siis osastolle omasta halustani.
suljettu paikka se tosiaan oli. olin siellä pari kuukautta, ja häkkipihalla sain liikkua ja syömistä tarkkailtiin - mikä nyt omassa tilanteessa hoitoon kuului. jossain vaiheessa sain luvan mennä sairaala-alueen pihaan, mutta rikoin rajoja päivittäin ja kun se huomattiin, häkkipiha kutsui taas. aamukokous ja -jumppa oli suht pakollisia, kuten kuntoutusryhmissä (askartelua, jotain rentoutumista, ymym) käyminen ja juttelut kaiken maailman terapeuteille. ja tietysti lääkitys, eikä ne paljoa tahtoneet kuunnella kun aloin nähdä painajaisia, näkö heikkeni ja verenpaine laski ja muuta mukavaa. oli siellä suht hyvässä kunnossakin olevia ihmisiä (joista ajattelin, että ovat tulleet vaan ottamaan lomaa), itsemurhaa yrittäneitä, alkoholisteja, narkkareita, psykoottisia... just täysi-ikäisiä, ja vanhin mun ollessa osastolla taisi olla päälle seittemänkymmentä. melkeen kaikilla kuitenkin turhan vahva lääkitys, helpompihan sitä nyt on zombivihanneksia hoitaa kuin ihmisiä, ketkä saa mielipiteensä kuuluviin.
aluksi olin akuutilla osastolla, mutta kun tuli tappelu toisen potilaan kanssa, sairaalan johto katsoi, etten ollut enää akuuttitapaus ja pääsin pitkäaikaisosastolle "ikäisteni seuraan", selittelivät kovasti, että potilaita siirrettiin osastolta toiselle usein, ja koska mä olin henkisesti vahvemmassa kunnossa kuin se kenen kanssa tappelin, jouduin vaihtamaan kerrosta alemmas. puhe "ikäisistäni" osottautui täydeksi kusetukseksi, ja ekana iltana juopot papat kysyi olinko mä se, kenen kanssa martta (en muista nimeä) vaihtoi paikkaa. että sellaista. vittuuntunut olen tuollaisesta valehtelusta ja ylilääkitsemisestä, enkä liiemmin koe osastoelämästä olleen helpotusta mun oikeaan elämään.
osastolle siis voi "joutua" juttelemalla psykiatrin kanssa, muttei potilaan kunto ole ainoa mikä vaikuttaa. psykiatri saattaa aliarvioida alaikäisen masennusta ja itsetuhoisuutta (toivottavasti sinun kohdallasi hoitajat ottavat huolesi tosissaan) ja voi olla, ettei osastolla ole juuri sillä hetkellä tilaa, ja joutuu odottelemaan. ellei kyseessä ole akuuttitapaus, mikä taas on lääkärin päätettävissä.
Miks kaikki luulee et suljettu osasto on yhtä helvettiä?
Joo mäki luulin niin mut sit heräsin todellisuuteen et oon suljetulla enkä pääse pois.
Kaikki alko siitä ku mut kiidätettiin Husin psykologiselta taxilla Auroran psykologisen päivitykseen. Mun lääkkeitä nostettiin yritettiin et jään sinne, mut päättäväisyydessäni en halunnu jonka takia jouduin tulee seuraavana päivänä uudelleen. Tosiaan mä luulin vaan että se on päivystyskäynti mut niinhän ei sit ollukaan. Elikkäs mun äiti soitettiin paikalle ja 12sta sit mut kiidätettiin Hesperian B1:lle eli suljetulle osastolle. Sielä sitten vittuilin kaikille, huusin että haluan pois, et oon paremmassa kunnossa kun koskaan ja kotona olo on parasta mulle, pidin kaikki ulkovaatteeni päällä siis maiharit ja nahkatakin enkä missään tapauksessa ollu ottamassa niitä pois. Nehän ei mua kuunnellu ja mut sit jätettiin sinne. Äiti toki taisteli siitä et pääsen kotiin mutta koska oon alaikänen ja hesperialla on velvollisuus ottaa alaikänen itsetuhoinen nuorihoitoon kaikesta riippumatta niin sinne jäin. Ja joo uhkailin ikkunoiden rikkomisella ja sikshän mua vähä enemmän tarkkailtiinkin.
Mä sain kaikki lääkkeet mitä mulle oltiin määrätty. Siis Cipralex 15mg (vakavan masennuksen takia) ja Ketipinor 75-100mg ja jos nyt joku miettii et mitä vittuu sille skitsofrenia lääkkeitä annettiin niin mulle ei niitä sen takia annettu vaan sen et en pysty nukkua ilman niitä sekä oon tosi ahdistuvainen ja ilman niitä saan vainoharhakohtauksia joskus jopa silloinkin kun niita otan. Ja siis tosiaan pelkään tosi paljon eri juttuja niin sen takia.
Eli siis se väki oli ilosta aina ilosella mielellä otti vastaan joka aamu. Aamut alko aamupalalla ja sitten aamupalaverillä eli käytiin läpi et kuka tekee mitä ja et minne suunnataan päiväretkellä. Valitettavasti mä en niihin retkiin saanu osallistua ku olin sen verran vaarallinen ittelleni. Joo ja tietty joka päivä oli lääkäri käynnit ja sairaanhoitaja/psykologia käynnit.
Vaikka mut sinne pakotettiin enkä todelakaan olis halunnu jäädä niin en mä sitä ottais pois mun elämästä oli se sen verran auttava juttu ja opinhan mä jotain myön ittestäni. En mä parantunu ole edelleen vakava masennus mut nykyään oon ehkä taas se normaali omaitseni.
Peace
Texasterri
PS. Jos jollakin on kysyttävää niin rohkeesti vaan ottakaa muhun yhteyttä [email protected]
Jos haastattelussa, lääkärillä huomataan että on riski että vahingoitat itseäsi tai muita, voidaan tehdä pakkohoito lähete. Tosin tämäkin kestää sitten jonkin aikaa, sillä aluksi sun itsetuhoisuutta yms tutkitaan.
Jos huomataan ettet ole vaaraksi itelles tai muille, saat taas vapauksia ja pääset lopulta avohoitoon.
Mut toi olennaisin asia on toi vaara itelle tai toisille. Ahdistus, masennus, sulkeutuneisuus, depis... kaikki on hyviä syitä hakea hoitoa. Hoidon aikana selviää varmaan myös hoidon tarve. Itse en ole asiantuntija tai lääkäri mut kävin tuollasen sydeemin läpi kun siskokuoli, työkaveri kuoli, pari lapsuuden tuttua kuoli, ja depressio astui kuvaan. Psykoosi siis. Elelin haavemaailmassa. Eristäydyin muista. Vanhemmat sittne huolestui ja pisti hakemaan apua. Aluksi sain pamit ja depressiolääkityksen mut sit ne päätti kokeilla laitosjaksoa.
Laitosjakso meni asioiden kelaamiseen ja neurolepteissä tärisemiseen, mut oli se hyvä hoito siihen tilanteeseen missä olin. =) Nyt elämä maistuu jälleen.
Psykiatriselle osastolle ei pääse ihan tosta noin vain. Pitää olla lääkärin tarkasti määrittelemät arvioinnit sun tilasta ja diagnoosi millä suo hoidetaan. Ite oon ollu suljetulla osastolla kerran, nyt oon toista kertaa. Mie jouduin tänne siis viime viikolla. siellä toisessa olin viis kuukautta. vakava masennus, ahdistuskohtauksia ja syömishäiriö. noilla en olis joutunu osastolle, mutta kun yritin tappaa itteni, mun kaveri pelasti mut, niin sillon vasta kiidätettiin ambulanssikyydillä tänne. sanottiin myös et mie olisin jotenki psykoosissa, mistä miulla ei ole mittää hajua että mistä ne on sen repässy. No eipä tässä mittään. lääkkeet alotetaan uudelleen (koska lopetin ne ominpäin..) suljettu osasto, mie en pääse yhtään ulos, ikkunan raosta mie saan vähän happee. tää on kuin vankila, ei täällä kukaan jaksa olla. edellisessä paikassa hoitajat oli tosi mukavia, täällä nää kaikki vaan vittuilee mulle. nii oon siis 15 et mie oon nuorten osastolla kaikenlisäksi. edellisessä paikassa osastolla olosta oli apua mutta mie vähä arvellen et täältä sitä ei tulla saamaan.
Mielestäni suljettu osasto on vielä pahempi kuin vankila, jossa on sentään kansalaisten perusoikeudet (perustuslain toinen luku). Eräs tuttavani on kokenut molemmat, joten hän kertoi tämän asian minulle. Tosiaan suljettu osasto vie kaikki ihmisoikeudet, vaikka laki potilasoikeuksista ja perustuslaki määräävät säilyttämään perusoikeudet kaikilla, myös pakkohoidon aikana.
Suljetusta osastosta ei ole apua, vaan sieltä alkaa elämänh**v****. He tekevät kaikki asiakkaansa tarpeettomiksi. Diagnoosi KEKSITÄÄN ilman kliinisiä tutkimuksia, jotta provisio kasvaa. Sillä ei ole väliä, vaikka asiakkaan vointi heikkenee neuroleptien sivuvaikutuksista.
Kaikkea lukeneena täytyy sanoa että hyvä etten itse suljetulle joutunut aikoinaan kun depistelin ja sain kuningasidean yrittää superiloistaoloa vetämällä kaikki masisnapit kerralla jostain 200kpl supriumpaketista. Hortoilin pitkin seiniä, vietiin ensiapuun jossa hiilimehua join pari päivää ja kärsin järkyttävistä kouristeluista, sitten kävi joku lekuri vittuilemassa kun olin vaan joku joutava itsetuhoinen enkä oikeasti sairas potilas. Sitten joku psykotyyppi kävi puhumassa ja sen lääkeylisatsin jälkioireena pillitin melkeen joka asialle leuka kouristuksesta jämähtäneenä että vaan mumisin jotain, jonka tietysti meinasi katsoa merkiksi että nyt tapan kohta justiinsa itseni. Tiedä sitten miksei kuitenkaan lopuksi osastolle laitettu, mutta jo tuon pohjakokemuksen jälkeen elämä näytti jonkin aikaa aika helvetin valoisalta.
ooon psykoosissa B1 osastolla tääl saa ilmasta safkaa
en tiedä mutta itse ainakin saan mielenrauhaa kun olen osastolla. mistä tämmöinen? olen ollut pariin otteeseen. olen kohta 32v.
Itse olen viettänyt aikaa osastoilla yhteensä 11 kuukautta.Pompoteltiin lasten sekä nuoriso psykiatrisen välissä.Pisin lomaton aikani kesti toista kuukautta,karkailemisesta johtuen.Olin jo sen ikäinen,että raja häilyi,pidetäänkö mut lasten puolella,koska olin täyttämässä kolmetoista vuotta.Minua ei laitettu laitokseen mielensairauden vuoksi,vaan sen takia,ettei minua saanut pysäytettyä.Tein kaikenlaista,joka saa jäädä mainitsematta.Toista kuukautta olin suljetulla,kunnes pääsin avopuolelle.Sitten taas karkaaminen ja majapaikan etsiminen.Lopulta jäimme kuitenkin aina kiinni.Marraskuu kutsui ja pääsin pois.
Lapseni pääsi suljetulle osastolle hoitoon, syömishäiriö, masennusta, itsetuhoisuutta. Ei ollut helppo päästä, kriteerit aika korkeat - piti ollaa vaaraksi itselleen tai muille. Meni omasta tahdostaan. Raskasta kaikille, mutta uskon ja toivon, että on apua. Paikka on siisti ja rauhallinen, henkilökunta mukavaa, lääketokkurassa ei ole, ainoastaan masennuslääkitys jatkuu. Vierailemme päivittäin.
Uskon, että hoidon onnistuminen riippuu paljon itsestä, myöntääkö olevansa sairas ja tarvisevansa apua. Paraneminen alkaa siitä, että ottaa tuen ja avun vastaan.
:D :D :D :D :D :D LOL
En tiedä, riittääkö sopimaton käytös suljetulle osastolle. Tuskin. Selvitä kuitrnkin pääsi, jooko.
Jouduin suljetulle osastolle pakkohoitoon itsemurhayrityksen jälkeen kesäkuussa juhannuksen aikoihin. Eli kolme kuukautta olen kohta jumittanut osastolla.
Ei tämä suljettu osasto ole läheskään niin paha paikka kuin mitä sen etukäteen kuvittelin olevan. Luulin kai, että tänne laitetaan säilöön kaikista hulluimmat ihmiset ja meno on kaoottista, mutta todellisuudessa täällä on melko tavallista porukkaa ja suht rauhallinen ilmapiiri.