Ay / SAK

Suureksi osaksi.
Sen eliitin pönkittämistä enimmäksen vain.

Taliban saisi käydä palatseissaan..
15154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Suomessa on eletty aikoja, jolloin ei ollut järjestäytynyttä ammattiyhdistystoimintaa.
Ihmiset elivät mäkitupalaisina, torppareina, loisina, kerjäläisinä... suuret kerjäläislaumat kiersivät kerjäämässä ruokaa. Siitä lähti vaatimus maattoman köyhän luokan elinolojen parantamiseksi. Yleislakon seurauksena saatiin yhtäläinen äänioikes...

Agraariyhteiskunnasta siirryttiin teolliseen. Maaseudun köyhää väestöä läksi tehtaisiin töihin nyt kartanon herrojen torppareista ja jälkeläisistään tuli tehtaiden omistajien palkollisia.

Tuskinpa Suomeen olisi sisällissotaa tullut, jos köyhien maattomien elinolosuhteita olisi korjattu siedettäviksi.

Ammattiliittoihin järjestäytyneen työväen ansioista Suomessa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja siedettävät työolosuhteet. Haikailetko takaisin niitä aikoja, jolloin työväki ei ollut järjestäynyttä vaan elivät orjan asemassa ja kerjäläisinä. Jos torppari karkasi, kartanon herralla oli oikeus hakea karannut takaisin ja pahoinpidellä tämä tai tappaa ilman sanktioita... sitä ne olivat ne torpparien oikeudet.

Suomen kansa on kahtiajakautunut ökyrikkaisiin ja tosi köyhiin. Kahden päähallituspuolueen kepun ja kokoomuksen intressiryhmät voivat hyvin myös laman aikana. Maataloustukiaisiet ovat noin 3000 miljoonaa euroa vuodessa. Pääomatulojen verotus on matalaa. Osinkoruhtinaat eli yritysten omistajat viettävät osinkokarnevaalejaan.

Kokoomuksen mielestä rikkaita on liian vähän verotettavaksi. Kataisen mukaan parin prosentin korotus pääomatulojen verotukseen toisi vain muutaman sata miljoonaa euroa ja sillä ei ulkomaan velkaa makseta.
Kepulaisen Matti Vanhasen mielestä myös rikkaita pitäisi verottaa "talvisodan hengessä" seuraavat viisi vuotta, mihin kokoomus ei kuitenkaan suostu.

Joten pieni- ja keskituloisia verotetaan ja niiltä leikataan - vaikka SAK tekee parhaansa pienituloisten palkansaajien hyväksi ja vaikka vasemmisto sekä sdp tekevät parhaansa pieni- ja keskituloisten suomalaisten elintason parantamiseksi.

Ylimielinen Elinkeinoelämän keskusliitto Ek purki tupo-organisaationsa, kun kokoomuksesta tuli päähallituspuolue ja Kataisesta valtiovarainministeri. Se on Ek-eliitin eli Ek:n jäsenyritysten omistajien etujen pönkittämistä... kun työehdoista päättäminen yritetään Ek:n toimesta siirtää työpaikkatasolle valtavan suuren työvoimareservin ja työttömyyden aikana.

Yritykset maksavat johtajilleen miljoonapalkat, miljoona-optiot ja miljoonaeläkkeet. Fortumin maksamilla optioilla pienituloisimmat suomalaiset voitaisiin nostaa vuodeksi edes köyhyysajalle.

Äänestä
  • Kielsi ansiosidonnaisen pätkätyöläisiltä, jotka ei rahota paskamahoja liitossa.
    Demarit ja SAK taisteli verissä päin pitääkseen eläkkeissä rangaistusveron.

    Äänestä

  • urotyön kirjoitti:

    Kielsi ansiosidonnaisen pätkätyöläisiltä, jotka ei rahota paskamahoja liitossa.
    Demarit ja SAK taisteli verissä päin pitääkseen eläkkeissä rangaistusveron.

    hieno homma kun Sak oli torppaamassa myös eläkekattoa. Hyvä että joku pitää huolta Suomessa myös todella isotuloisista. Olisihan se ollut kohtuutonta, että kaiken maailman liliuksille olisi tullut eläkekatto. Millä nämä henkilöt olisi eläneet jos eläkkeitäkin lähdettäis rajoittamaan?

    Äänestä

  • torppaaja. kirjoitti:

    korvaukset fujitsusiemen-tehtaan sulkemisesta.Loimaan kassa vain pyöritteli peukaloitaan.

    Äänestä

  • taistelivat kirjoitti:

    korvaukset fujitsusiemen-tehtaan sulkemisesta.Loimaan kassa vain pyöritteli peukaloitaan.

    jos jokainen duunari maksaa 250 euroa ay-liikkeille, niin kokonaissumma on 550 miljoonaa euroa vuodessa. Kyllä pienemmälläkin rahalla pitäisi saada jotain aikaan. Hukkaan tämä raha menee ay-siipeilijöiden komiteoihin ja kokoustamisiin Lapin kelomajoilla. Tätä rahaa ei makseta YTK:lle.

    Äänestä

  • ihan hukkaan kirjoitti:

    on aivan vapaaehtoista.

    Äänestä

  • kuuluminen kirjoitti:

    on aivan vapaaehtoista.

    jossain paikoissa ay-porukan painostus on kovaa, jos mukana on liittoon kuulumattomia. Sitä tulee pakostakin syrjityksi ja painostetuksi. On aloja ja työpaikkoja, joissa saa heittää käytännössä hyvästi uranousutavoitteille ellei kuulu oikeaan liittoon. Että tällaista vapaaehtoisuutta.

    Äänestä

  • vapaaehtoista kirjoitti:

    palkansaajien perustama liike.Nyt kun on porvarihallitus niin sehän voi yrittää lopettaa liikkeen.

    Äänestä

  • suomalaisten kirjoitti:

    palkansaajien perustama liike.Nyt kun on porvarihallitus niin sehän voi yrittää lopettaa liikkeen.

    Ainoa mitä hallitus voisi tehdä olisi esittää yhteiskunnan verotuen lopettamista. Kuinkahan suuren äläkän sillä saisikaan?

    Pieni ay-luottopoikien klikki vedättää miljoonaa suomalaista ja elelee herroiksi. Sitten ovat puolustavinaan suomalaista työläistä liituraitapuvuissaan ja ison herran palkoilla Lapin kelomökeillä ilmaisilla lounailla ruokapöydissä, johon ei kelpaa mukaan kuin kalleimmat viinit.

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    ei ole pakko kuulua.Hyväksytkö Mtk:n ?Entä Ek:n?Miksi palkansaajilla ei saisi olla liittoa?

    Äänestä

  • liittoon kirjoitti:

    ei ole pakko kuulua.Hyväksytkö Mtk:n ?Entä Ek:n?Miksi palkansaajilla ei saisi olla liittoa?

    Onhan työnantajaliitotkin.
    Pitääkö nekin lopettaa ?
    Minusta Kokoomus pitäisi lakkauttaa.Miksi kuulua Kokoomukseen ?
    Kokoomuslaiset erotkaa puolueestanne heti !!

    Äänestä

  • Liittoja alas. kirjoitti:

    Onhan työnantajaliitotkin.
    Pitääkö nekin lopettaa ?
    Minusta Kokoomus pitäisi lakkauttaa.Miksi kuulua Kokoomukseen ?
    Kokoomuslaiset erotkaa puolueestanne heti !!

    SAK / Ay paskamahat vain.

    Äänestä

  • liittoon kirjoitti:

    ei ole pakko kuulua.Hyväksytkö Mtk:n ?Entä Ek:n?Miksi palkansaajilla ei saisi olla liittoa?

    Ay-liikkeen pitäisi keskittyä asioihinsa - ei kaikkeen puoluepolitikoimiseen maan ja taivaan välillä. Ruotissa ay-liike on tehnyt selvän eron puoluepolitikoimiseen. Suomessa taasen ay-liike on sanonut, että heille kuuluu kaikki muut asiat paitsi ulkosuhteet.

    MTK ei puutu muuhun kuin maatalouspolitiikkaan. Millä helevetin perusteella Suomen ay-liikkeelle pitäisi kuulua mitkään muut asiat kuin työntekijän ja työnantajan väliset työsuhteeseen kuuluvat asiat?

    Äänestä

  • sak-mafia kirjoitti:

    Suomen ay-mafia onkin eri juttu. Niille pitää olla kaikki sallittua eikä mitään poikkeuksia.

    Äänestä

  • Etelä-Savosta kirjoitti:

    Suomen ay-mafia onkin eri juttu. Niille pitää olla kaikki sallittua eikä mitään poikkeuksia.

    PASKAPORVARIT PITKÄ PASKA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turha ! kirjoitti:

Suureksi osaksi.
Sen eliitin pönkittämistä enimmäksen vain.

Taliban saisi käydä palatseissaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu