Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Onko 20cm pötyä?

Ihmettelen, miksi ihmiset eivät täällä usko, että on moniakin, joilla on yli 20-senttinen kalu. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ja huom!!! Minulla ei em. vehjettä ole, vaan 15,5 -senttinen. Miksi uskon, että isoja kaluja on monillakin? No, minulla on lepotilassa n. 9-10cm ja erektiossa siis toi 15,5cm. Melkein kaikilla kavereillani ja sukulaismiehillä, joiden vehkeen olen sattunut näkemään, on lepotilassa selvästi isompi kuin minulla, joten useimmilla heistä lienee erektiossa hyvinkin 18-20cm, jos oletetaan, että heidän peniksensä kasvaa jäykistyessään edes jotakuinkin yhtä paljon kuin omani. Jos näinkin pienellä otannalla kuin oma lähipiirini löytyy liki 20-senttisiä, tai jopa yli, niin olettaisin, että koko väestössä on sillä maagisella 1/100:lla hyvinkin yli 20-senttinen molo.

Oikeastaan pikemminkin ihmettelen, että missä ne pienimunaiset oikein ovat, kun itselläni on pari senttiä yli keskiarvon, ja silti melkein kaikki luonnossa näkemäni kalut ovat olleet isompia....
24992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tällä palstalla vaan nyt sattuu olemaan muutama töpöhäntä
joka haluaa vääntää kateuksissaan mittaa lähemmäs omaansa
päästäkseen edes lähes keskimittaansa.

Äänestä
  • Itellä 16 sitäluokkaa ja ehdottomasti kouluaikana ja nykyään porukan pienin. Tämä 15 cm keskiarvo on kyllä täysin hevonpaskaa. totuus paremminkin 18-20 cm.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Itellä 16 sitäluokkaa ja ehdottomasti kouluaikana ja nykyään porukan pienin. Tämä 15 cm keskiarvo on kyllä täysin hevonpaskaa. totuus paremminkin 18-20 cm.

    Ei, kyllä se keskiarvomitta n. 13,5cm pitää varmasti paikkansa, koska se on tutkittu ihan oikeissa tutkimuksissa, joissa otanta on niin iso, että virhemarginaalia ei käytännössä ole. Ihmettelen vain, kun en oo omaani pienempiä juuri nähnyt livenä, mut varmaan, jos näkis 1000 penistä, niin enemmistöllä sit kuitenkin olis pienempi kuin tuo omani 15,5cm...

    Äänestä

sitten syntynyt oikein mulkkujen sukuun. Ai niin ja mulla on 37 cm. Tulkaa vaikka mittamaan jos ette usko. En valehtele.

Äänestä

on niitä 20cm pötiköitä, mutta ei suomessa. Eikös Jamaicalaisillakin ole jokaisella ainakin 15cm? Mutta nyt olemme Suomessa, ja täällä eo ole 20cm kyrpiä ihmisolennoilla, muuta kuin kusettajien omissa tyhmissä päissä!
Maailmassa on 100 miljardia ihmistä, ja heistä miehiä noin puolet, eli n.50 miljardia . Mustia miehistä on noin 50%, eli 25 miljardia mustaa mokkakullia. Ja mustista miehistä atlantin valtamerisaarten asukkeja, eli tätä isomunaista rotua, on joku 5%.

Eli eiköhän ne sieltä ne muutamat 20-25cm jöllit löydy siitä 5% ryhmästä. 1/100 suhde voi siis pitää kutinsa. Mutta todellakaan ei todellakaan Suomesta löydy yhtään 20cm melaa.

Me suomalaiset mittaillaan vain niitä tappejamme millon mistäkin persesilmästä tai nivusesta alkaen. Ja moni idiootti repii kyrvänjuuret esille mitattavaksi ja vääntää ja kääntää. Totuus on suomalaisilla varmaan se, että ne "20cm" meisseleiksi oletetut on todellisuudessa jotain 16cm korkeintaan. Mutta näillä mennään.

Äänestä
  • kuin itse persläpi. Mene sinä niillä, minä menen paremmalla joka tapauksessa.
    Eipä tuota ole kyllä kukaan kehunutkaan, mutta näkeehän sen naamasta, että
    kutaa tekee.

    Äänestä

  • Onkohan tää nyt joku ihme provo, vai ootko oikeasti noin tietämätön? Maailmassa 100 mrd ihmistä.... Tarkistapa lähteesi!

    Äänestä

Olen ainakin kolmesta sellasesta 20cm saanu nauttia. Suomalainen, englantilainen ja afrikkalainen (...kuulostaa ihan vitsin alulta!) Oon siis asunu ulkomailla ettette ihmettele.

On tosi pieniäkin tullu vastaan. Semmosia max pituus 5cm.

PS paksuus on tärkeempää kuin pituus

Äänestä
  • oot kolmesti saattanut saada varttimulkkua jota luulit 20cm melaksi...

    Äänestä

oma näyttää pienemmältä kuin vierustoverin, koska katot sitä semmoisesta kuvakulmasta. ne mulkut ei todellakaan kasva samassa suhteessa. jos on lerppuna 10cm ni se voi olla stondiksessa 12cm. urpo!

Äänestä
  • ja isoilla miehillä sitä omaa mulkkua katsotaan korkeelta yltäältä päin. Se ei tee hyvää itsetunnolle.

    Äänestä

  • Olen ihan 100-varma, että muutamalla niistä tutuistani, joilla on lerppuna joku 15-16cm, on jäykkänä ainakin liki 20cm, kyllä kalu voi joillakin isomunaisillakin pidentyä suhteessa kokoon aika paljon. Ja heillä ei edes tarvitse kasvaa kuin puolet siitä, mitä itselläni kasvaa lepotilasta stondikseen, että päästään lähelle 20:tä senttiä!

    Äänestä

Eihän se ole pötyä ei.
Intissä oli heppu jolla kyrpä puolijäykkänä valehtelematta jo jotain 25cm luokka. Aivan jäätävä shlongi.
Oma värkki on levossa täysin mitäänsanomaton ja asennossa 18cm, joten ainakaan itsellä ei ole vaikeuksia uskoa 20 ja yli mittaisiin värkkeihin.

Äänestä
  • ku oot niin saatanan tyhmä että et osaa mitata munaas oikein ja mittaat sen 13cm nysäs jokski 18cm kauhumelaksi. Persesilmästäkö aloit mittaamaan?

    Äänestä

No ei ole pötyä ei. Esim. minulla on 20cm/5cm ja se on kovassa käytössä joka päivä tyttöystävän kanssa. Tällä palstalla sattuu vaan olemaan muutama pienikikkelinen kaveri joille se on kova paikka, että omalle kohdalle ei ole onni sattunut, niinpä he täällä sitten julistavat että kenelläkään ei voi olla 20cm penistä. Ihan sama minkä kokoinen se on, sitä pitää joka tapauksessa osata käyttää, muuten siitä ei ole naiselle paljon iloa.

Äänestä
  • sulla on jutuistas päätellen just se 12cm, jonka oot vitun homo mitannut jostakin saatanan ristiselästä tai reisinivelen alaosasta. Mittauksen oot suorittanu päin vittua vapisevilla käsillä runkatessa samalla kun se tippa sitä kusenkatkuista jankkia on sulla irronnu, eli oot ejakuloinu, hah hah. Se on ihan sama mitä uskot vitun pikkumunainen. Jos sulla olis iso, et täällä varmaan notkuisi pientä munaasi sairastamassa, vai mitä? Haista nyt jo homon karvainen perse, ei sua kukaan usko!

    20 X 5, se on jo niin urbaani legenda, että ei mene läpi! Hah

    Äänestä

  • no ihan varmaan joo kirjoitti:

    sulla on jutuistas päätellen just se 12cm, jonka oot vitun homo mitannut jostakin saatanan ristiselästä tai reisinivelen alaosasta. Mittauksen oot suorittanu päin vittua vapisevilla käsillä runkatessa samalla kun se tippa sitä kusenkatkuista jankkia on sulla irronnu, eli oot ejakuloinu, hah hah. Se on ihan sama mitä uskot vitun pikkumunainen. Jos sulla olis iso, et täällä varmaan notkuisi pientä munaasi sairastamassa, vai mitä? Haista nyt jo homon karvainen perse, ei sua kukaan usko!

    20 X 5, se on jo niin urbaani legenda, että ei mene läpi! Hah

    :D Hehe, peniskateutta havaittavissa, voi kun sullakin joskus olis samanlainen kun mulla niin ymmärtäisit, että ei siinä ole mitään kadehtimista...sä olet tyypillinen elämän häviäjä, susta ei koskaan tule yhtään mitään kun sä olet aina uhri ja sua on aina kohdeltu väärin. Herää jo vellihousu, iske nainen ja mene panemaan, kyllä niille sun nysä kelpaa ainakin kerran... :D

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    vaan tietämystä eli realistisuutta..

    Äänestä

Ihme sakkia, kun eivät usko tieteellisiä tutkimuksia. Todellakin n. yhdellä sadasta sellainen on. 1% väestöstä on vähän, mutta itsekin uskon sellaisia olevan, vaikka en olekaan livenä nähnyt. Eikä sellaista välttämättä vastaan tule, vaikka näkis muutaman satakin kalua, mutta kun otanta on tarpeeksi suuri, niin pitänee tulos paikkansa. Loppujen lopuksi aika harva lienee nähnyt esim. viittäsataa mulkkua livenä, joten ei niitä lie moni muukaan livenä nähnyt,mistä tämä epäily varmaankin johtuu...

Äänestä
  • suomalainen keskimitta on alta 13cm, niin tuskin niitä suomessa ainakaan on. Perkele ei ihme kun hehtovitut menee mamujen juttusille,kun te täällä jauhatte tollasta paskaa saatana tuppimulkut. Nyt pojat asennetta ja myöntäkää että se oma on maailman hänmtäpäätä. Mutta sillä pärjää kun luottaa itseensä eikä tule tänne feikkaamaan.

    Äänestä

  • minä vaan panen kirjoitti:

    suomalainen keskimitta on alta 13cm, niin tuskin niitä suomessa ainakaan on. Perkele ei ihme kun hehtovitut menee mamujen juttusille,kun te täällä jauhatte tollasta paskaa saatana tuppimulkut. Nyt pojat asennetta ja myöntäkää että se oma on maailman hänmtäpäätä. Mutta sillä pärjää kun luottaa itseensä eikä tule tänne feikkaamaan.

    On se tosiaan vaikeaa myöntää, että isoja on.
    Eihän keskiarvo olisi tuollainen ellei sitä joku nostaisi.
    Meidän "perheen"keskiarvo on 17 senttiä oikeaoppisesti mitattuna ja mulla on se kaksi senttiä lyhyempi.
    Jos minullakin on melkein kolme senttiä keskiarvoa pitempi, niin en epäile yhtään, etteikö niitä jättimalleja voisi olla. Muutaman nähnytkin. Toki harvinaisia niin kuin 10 sentin kullitkin.

    Äänestä

  • emo-horick kirjoitti:

    Aivan, en nyt viitsi tähän kaivella tarkkoja prosenttilukuja, halukkaat löytävät ne jostain, mutta käsittääkseni yli 90% kaluista on 12-18cm, loput sitten yli tai alle. Yli 20-senttisiä on Suomessa -kuten myös alle 10-senttisiä.

    Äänestä

  • 2cm yli ka:n kirjoitti:

    90% MAAILMAN kaluista on tuon 12-19cm. Keskiarvo mon siis 15.5cm MAAILMASSA, kun miehet itse mitat ilmoittaa. Paino sanalle MAAILMAN! Me ollaan nyt suomessa phjoisella pallonpuoliskolla ja täällä keskimitta on alle maailman keskimitan. Kyllä ne suomalaiset oletetut 20cm kyrvät on oikeesti jotain 15cm lerssejä. Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, että isoja on, mutta ei monellakaan suomalaisella?
    Ei kannata välittää vaikka teillä monella tämän palstan isokyrvillä 20 sentisen omistajilla on oikeesti alle 13cm, koska se riittää!!

    Äänestä

  • 2cm yli ka:n kirjoitti:

    Aivan, en nyt viitsi tähän kaivella tarkkoja prosenttilukuja, halukkaat löytävät ne jostain, mutta käsittääkseni yli 90% kaluista on 12-18cm, loput sitten yli tai alle. Yli 20-senttisiä on Suomessa -kuten myös alle 10-senttisiä.

    no se on sun käsitykses. Totuus on pienempi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

15,5/4,5 kirjoitti:

Ihmettelen, miksi ihmiset eivät täällä usko, että on moniakin, joilla on yli 20-senttinen kalu. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ja huom!!! Minulla ei em. vehjettä ole, vaan 15,5 -senttinen. Miksi uskon, että isoja kaluja on monillakin? No, minulla on lepotilassa n. 9-10cm ja erektiossa siis toi 15,5cm. Melkein kaikilla kavereillani ja sukulaismiehillä, joiden vehkeen olen sattunut näkemään, on lepotilassa selvästi isompi kuin minulla, joten useimmilla heistä lienee erektiossa hyvinkin 18-20cm, jos oletetaan, että heidän peniksensä kasvaa jäykistyessään edes jotakuinkin yhtä paljon kuin omani. Jos näinkin pienellä otannalla kuin oma lähipiirini löytyy liki 20-senttisiä, tai jopa yli, niin olettaisin, että koko väestössä on sillä maagisella 1/100:lla hyvinkin yli 20-senttinen molo.

Oikeastaan pikemminkin ihmettelen, että missä ne pienimunaiset oikein ovat, kun itselläni on pari senttiä yli keskiarvon, ja silti melkein kaikki luonnossa näkemäni kalut ovat olleet isompia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu