Nyt puna-yle

on alkanut masinoimaan íhreiden ja SAK/demarimafian puolesta, koska tietää Vihreiden tulevan kannatuksessaan ihan heidän perskarvoihinsa kiinni, tai ettei peräti menisi ohitsekin.
Anni Sinnemäki onkin ollut yllättävän kova luu, kun on päässyt vastulliseeen hommaan.
Kun nyt vihreät älyäsivät pitää tuon Ville Niiinistön taka-alalla, niin vihreät olisivat vieläkin selvenpi vaaalivoittaja, kuin jos villepoju päästetetään liikaa esille.
ville näkyy kovasti tukkivan itseään esille, muutta jospa joku tuollekkin kertoisi, ettei "kapimaisuus" tässä tilanteessa ole hänellekään eduksi. En keksinyt kuvaavanpaakaan sanaa itseänsä tykö tukkimisen synonyymiksi. No eihän ville nyt kuitenkaan ole yhtä typerä kuin kapuli-polo reppana.
Antakaa Vihreät Annin nyt edustaa. Hän on erittäin suosittu kansan parissa tällä hetkellä.
Toinen vaara on siinä, että lankeaa SAK/demarimafian retkuun, ja tuhoaa hyvän nosteen.

Ei ole tuo tyttö varmaankaan niin tyhmä. Urpilaisen kuiskutus, ja kosinta tähtää vain oman nahkansa pelastamiseen.
Eli haluaa saada vihreistä nostetta SAK/demarimafialle, niinkuin kapulipolokin itselleen viisaanpien ja koulutuksen saaneiden kustannuksella. Kuten tänääkin huomattiin.

Demarit saavat jälleen veretsisauttavan torjuntavoiton, vaikka SAK pakkonaittaakin syksylllä lokakuussa, vasemmistoliiton sossudemareiden kanssa.
Käy nimittäin niin, että vasemmistoliitosta noin puolet loikkaa silloin Vihreisiin, nostaen Vihreiden kannatusosuuta, eikä käykkään niinkuin SAK/demarimafia on suunnitellut, että koko Vasemmistoliiton kannatus tulisi SAK/demarimafian hyödyksi.
Jungneri tulee tuon uuden punikkipuolueen puheenjohtajaksi.
Urpilainen saa väistyä. eipä taida päästä edes koko eduskuntaan, vaikka aikookin olla ehdolla Vaasan taulunmyyntiprissään.
Urpilainen tiesi, että häviiää kusiniinallekkin äänimäärässä, ja vielä kun Jungnerin pariskunta tulee ehdolle, niin avot. siinä on SAK/demarimafian varmat läpimenijät. Päivi lipponen on ehkä myöskin varma, sillä Paavo painaa sen verran tuon SAK/demarimafian puntarissa, että äänestävät jo pelkästä pelosta.
Lipposkahan ei ole tehnyt kuin yhden ainoan typerän aloitteen, mikä koski täysin ilmaista joukkoliikennettä.
Paavo Kyttää vielä yhtä kauta pressana, muta eipä tule onnistumaan.
Kumihuuli liikastahan ne ovat tuohon virkaan myöskin kaavailleet, mutta eikös hän jo kieltäytynyt tuosta tarjouksesta.
Mutta mites käy heinä eeeron. Kovin huonosti käy Eerolle. Eero joutuu menemään SAK/demarimafian suomen konttoriin takaisin, kun Eero raukka ei pääse enää koko eduskuntaan. Voihan olla että saa kutsun ihan pääkonttoriinkin kuten Lpposenkin kohdalla tapahtui.
Ei sentään, kyllä ne panee eeron SAK/demarimafian hakaniemen toimiston vahtimestariksi.

No samapa noille. Keskusta menee Väyrysen johdolla hallitukseen.
Kiviniemen valinta vie taluulla oppositioon. Samoin käy Pekkarisen kanssa.

Eli hallituspohja säilyy entisenlaisena. Toki vihreät saavat yhden ministeripaikan lisää.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

uuutisiaaaaaaaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu