Opettajien palkkaus hyvä vai huono

Vain ja ainoastaan lastentarhabn opettajat ovat palkkakuopassa.

Peruskouluissa ei opettajan palkat ole kovin hyvät jos tarkastelee asiaa vain palkan osalta.

Mutta jos vertaa sitä tehtyyn työaikaan niin ne ovat työn vaativuuteen ja olamattomaan vastuuseen nähden erinomaiset.

- sisäsiisti päivätyö
- työtä tai puuhastelua vain klo 9-15.
- työssä ja työpaikalla oloa vain 9-10 kk vuodessa
- ei pienintäkään tulosvastuuta
- ei pienintäkään tehokkuus ja taloudellisuusvastuuta
- voi toimia hyvin itsenäisesti ( voidaan puhua jpopa mielivaltaisesti)
-- OAJ pyrkii pitämään opettajia "ylivertaisina ammattilaisina"
-- jos asiaa verrataan muiden alojen yhtä vastuullisiin tehtäviin
-- ratsatetaan lasten vanhempin siivellä, vaikka me emme ole OAJ kanssa samma mieltä

Vanhempana sanon että yhden kuukauden lomautus sopisi mainiosti vaikka maaliskuulle kaikille opattajille
Meidänkin lapset oppisivat sen kuukauden aikana enemmän kun koulussa
Kaikki narsistit pääsisvät sitten toteuttamaan itseään ja vaikka matkustelemaan
Oppimaan kansainvälisyyttä; esim sen, että maailmalla naiset pitää edelleen huivia.
17307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niin ei opattaksi muuten aleta ellei olla hyvin itseriittoisia (lähes narsismia) suuri osa peruskoulun ja lukion opettajista on hyvin narsistisia ihmisiä.

Ei kannata tietysti opettajaksi alkaa palkan vuoksi.
Mutta kolme tärkeää syytä on:

kesä-
heinä
elokuu
4. syy itsenäinen työ ilman vastuuta

Jos joku haluaa tehdä hyvä palkkaista työtä, sellaisia ovat
- Johtajat kuten DI , KTM, juristit ym. 5000-100 000 €
- Finnairin lentäjä 12-20 000 €
- Lääkärit 5000-10 000 €
- Provisori yritys maailmassa 4000 €
- Provisori tms. yrittäjänä 8 000- 25 000 €

Mutta kouluspaikan saanti, vastuu työstä, vaativan tehtävän saanti edellyttää kymmenkertaisen näytön ja vastuun nuorisoasteen opetustyhön nähden.

Äänestä

Voisitko sitten kertoa mitä vastuuta muissa ammateissa on? Kaikillahan on valvovat viranomaiset ja työtä voi tehdä periaatteessa ilman vastuuta. Oikeastaan opettajien vastuu on rinnastettavissa hoitohenkilöstön vastuuseen, sillä ensimmäisenä vastataan näissä molemmissa ammateissa huoltajille tai omaisille. Vastuu kuuluu ammattiin ja on osana ammattitaitoa ja ellei hallitse ammattiaan on kykenemätön hoitamaan sitä. Palkkahan on korvaus ammattitaidosta ja palkka pitää maksaa siitä eikä mainitsemistasi kateellisen höpinöistä. Ja kuule siitä vaan opettamaan kemiaa luokille 5 - 9 . Miltä tuntuu?

Kerro omasta vastuustasi kontra palkka!

Äänestä
  • Johtajat kuten DI , KTM, juristit ym. 5000-100 000 €
    - Finnairin lentäjä 12-20 000 €
    - Lääkärit 5000-10 000 €
    - Provisori yritys maailmassa 4000 €
    - Provisori tms. yrittäjänä 8 000- 25 000 €

    Jos lukija jotakin ymmärtää niin tusta Finskin pilotista alkaen vertilaaliseti laanpäin, voi sanoa että vastuu on aika suoraanverrannollinen palkkaan. Provissorilla vastii on eneään mitä 4000€ edellyttää.

    Virheet ilmenee niisä usein aivan pian.

    Äänestä

  • Toimenkuva:

    Kyvytön opettaa haluttomille tarpeetonta

    Revi sitten siitä vastuuta tai tulosta

    Vastuu on olla ärsyttämästä oppilaita aivan oman turavllisuuden kannalta.

    Eli älä kaiva verta nenusta!!

    Äänestä

  • vastuutako???? kirjoitti:

    Toimenkuva:

    Kyvytön opettaa haluttomille tarpeetonta

    Revi sitten siitä vastuuta tai tulosta

    Vastuu on olla ärsyttämästä oppilaita aivan oman turavllisuuden kannalta.

    Eli älä kaiva verta nenusta!!

    -----Vastuu on olla ärsyttämästä oppilaita aivan oman turavllisuuden kannalta.

    Eli älä kaiva verta nenusta!! --------------

    Sinulle varmaan vastuuta olisikin pysyminen nahoissasi, mutta meille se on hyvin luonnollista ja siksi sitä ei mielletä vastuuksi. Minä puhunkin ammattitaidosta, joka sisältyy ammattiin ja siitä saatavaan palkkaan.
    Itse olen ollut myös kemistinä yrityksissä ja tiedän mistä sitä palkkaa maksetaan. Tiedän mitä vastuu on, mutta vielä kerran. On turjha puhua vastuusta, sillä se on ihan kuvitteellinen ja ammattijärjestöjen luoma palkan kinuamiskeino.
    Kunnanjohtajan vastuu- laki määrittelee työn
    lentäjän vastuu- pilotti haluaa pysyä ilmassa
    Johtajan vastuu- firman menestyttävä
    .....

    Et vaan ymmärrä nyt mitä kirjoitat.

    Vastuu on ammattitaitoa!

    Äänestä

Muistelepa omaa ammatinvalintaasi. Mitä teit siinä vaiheessa. Ehkä et ollut silloin kiinnostunut siitä ja nyt sitten ole "tullut uskoon".
Mutta miksi et valita omasta ammatistasi vaan muiden ammateista. Alentamalla muita et kasva yhtään suuremmaksi.

" - työssä ja työpaikalla oloa vain 9-10 kk vuodessa "

"työpaikllaoloa" niinpä niin työpaikalla oloa. On eri asia puhua työntekemisestä kuin työpaikallaolosta ja palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Suurimmassa osassa ammatteja todellakin ollaan työpaikalla ja luetaan lehtiä.

" Vanhempana sanon että yhden kuukauden lomautus sopisi mainiosti vaikka maaliskuulle kaikille opattajille "

Puhut mielivallasta, minne unohtui laki. Eikö laki koskekaan sinua? Ristiriita.

" - ei pienintäkään tulosvastuuta .."

Niitä ammatteja on vähän.

" jos asiaa verrataan muiden alojen yhtä vastuullisiin tehtäviin "

Tätä en ymmärrä.

Mutta ehkäpä seuraavassa elämässä oletkin jo viisaampi.

Äänestä
  • Kesä alkoi 2.5.

    Mutta lä'hes kaikki julkisen sektorin tehtävät 80%.

    Vain 5 % opettajista edes ymmärtää oikein tulosvastuu käsitteen tai katetuttolaskentaa.
    Siis yleensä vain ekonomistit.

    Äänestä

  • Mikään lakia ei opettaa velvoita kuin muodollisesti. Opettajien ja kunnan ei ole koskaan tarvinut lakia noudattaa. Opettajissa on suuri määrä narsisteja ja itsevaltiaita.

    En teidä mihin laki unohtui.

    Äänestä

  • analyyttikko kirjoitti:

    Kesä alkoi 2.5.

    Mutta lä'hes kaikki julkisen sektorin tehtävät 80%.

    Vain 5 % opettajista edes ymmärtää oikein tulosvastuu käsitteen tai katetuttolaskentaa.
    Siis yleensä vain ekonomistit.

    Vain harva ekonomisti ymmärtää, että on olemassa muunkinlaista vastuuta kuin tulosvastuu...

    Äänestä

  • KTM ja KM kirjoitti:

    Vain harva ekonomisti ymmärtää, että on olemassa muunkinlaista vastuuta kuin tulosvastuu...

    Sattaa olla totta, kauppakorkeassa luetaan nyt liiketalouden etiikka tai joatakin sinne päin.
    Keskustelin opiskelijan kanssa ( 26 v. DI) joka sellaista kertoi tenttivänsä etää miten "se kuuluu asiaan".
    No jaa?

    Yrityselämän vaatimukset ja vastuu on tyysti erilaista kuin opettajanpöydän takana.

    No nyt alkaa olla liikeyritysksissäkin tohtoreita se on kyllä siellä jo rasite, lisensiaatti on meriitti.

    Äänestä

  • nbgf kirjoitti:

    Yritysten on elätettävä ja ansaittava leipä ja heidän välityksellään (yhteikunnan loisetkin saa elinmahdollisuuden)

    Julkisensektorin (koulujen) on saatva määrärahat kullutettua lissäkin voi anoa.
    Muut elättää sen.

    alle yksi (1% ) maassamme tapahtuvasta opetuksesta oppilaitos rahoittaa sen itse myymällä tuotteitaan.

    Ok on 1

    Äänestä

  • KTM ja KM kirjoitti:

    Vain harva ekonomisti ymmärtää, että on olemassa muunkinlaista vastuuta kuin tulosvastuu...

    Millainen olisi maailma, joka luottaisi pelkästään analyytikoihin? Analyytikot ennustavat vain siksi, että saisivat ohjattua markkinoita haluamaansa suuntaan. Tämä on siis puhdasta manipulointia. Mitä nyt tekevät analyytikot ja missä olivat kun Kreikan kriisi puhkesi? Missä on heidän vastuunsa, kun he kuitenkin ovat alansa ammattilaisia. Miksi kaikkien pitäisi tehdä työtä tuloksellisesti = taloudellisesti. Toki se oikein, mutta kun se analyytikkojen tuloksellisuus ei ole olekaan globaalia tuloksellisuutta ja yksikään analyytikko ei hallitse koko maailmaa.
    Se että mustalainen voi siirtyä lapsilisiltä suoraan elälkkeelle, mutta voiko lapsi siirtyä suoraan päiväkodista DI:ksi, FM:ksi KTM:ksi? Ei kai ja joku silloin tekee sen pohjatyön.Se on opettajan työ. Eikä se Einsteinkaan itse kaikkea keskinyt, eihän.

    1990-luvun laman aikana sanottiin, että jos kaikki Suomen ekonomistit siirrettäisiin päiväntasaajalle, hiin hyvä olisi. Nyt sinne pitäisi siirtää koko Euroopan ekonomistikunta.
    Hyvät analyyytikot! Olen pettynyut teihin, teidän ennustamaann koron nousuun, asuntojen hintojen nousuun, pörssiosakkeisiin.jne. Mikä on teidän vastuu siinä?

    Äänestä

  • analyyttikko kirjoitti:

    Kesä alkoi 2.5.

    Mutta lä'hes kaikki julkisen sektorin tehtävät 80%.

    Vain 5 % opettajista edes ymmärtää oikein tulosvastuu käsitteen tai katetuttolaskentaa.
    Siis yleensä vain ekonomistit.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9087140

    Äänestä

  • analyytikoilla on kirjoitti:

    Millainen olisi maailma, joka luottaisi pelkästään analyytikoihin? Analyytikot ennustavat vain siksi, että saisivat ohjattua markkinoita haluamaansa suuntaan. Tämä on siis puhdasta manipulointia. Mitä nyt tekevät analyytikot ja missä olivat kun Kreikan kriisi puhkesi? Missä on heidän vastuunsa, kun he kuitenkin ovat alansa ammattilaisia. Miksi kaikkien pitäisi tehdä työtä tuloksellisesti = taloudellisesti. Toki se oikein, mutta kun se analyytikkojen tuloksellisuus ei ole olekaan globaalia tuloksellisuutta ja yksikään analyytikko ei hallitse koko maailmaa.
    Se että mustalainen voi siirtyä lapsilisiltä suoraan elälkkeelle, mutta voiko lapsi siirtyä suoraan päiväkodista DI:ksi, FM:ksi KTM:ksi? Ei kai ja joku silloin tekee sen pohjatyön.Se on opettajan työ. Eikä se Einsteinkaan itse kaikkea keskinyt, eihän.

    1990-luvun laman aikana sanottiin, että jos kaikki Suomen ekonomistit siirrettäisiin päiväntasaajalle, hiin hyvä olisi. Nyt sinne pitäisi siirtää koko Euroopan ekonomistikunta.
    Hyvät analyyytikot! Olen pettynyut teihin, teidän ennustamaann koron nousuun, asuntojen hintojen nousuun, pörssiosakkeisiin.jne. Mikä on teidän vastuu siinä?

    Helsinki suunittelee koulujen opetuksen siirtymistä kahteen vuoroon.
    Se on erittäin tervetullut parannus. Säästöt ja edut ovat oletettuja paremmat.

    - säästyy paljon kolujen kiinteistötiloja
    - ruokalakalasiteettia säästyy
    - säästyy paljon sosiaalitilakustannuksia, liikuntatioja ja - varusteita
    - kalustekustannuksia, koneita, atk laitteita ja muuta
    - liikenne ruuhkat vähenevät merkittävästi (tasaisempi julkisenliikenteen tarve)
    - opettajien työ muuttuu mielekkääksi toisella jaksolla vapaa iltapäivä perheelle harrastuksille opiskeliulle.
    - iltavuoroista klo 17.00 jälkeen saavat opettajat paremman palkan n. 20 % (motivoi sekin)

    -- palkkakustannukset hiukan nousee se on ainut huono puoli asiassa.
    --- pieniä lisäyksi lasten ematkakustannuksiin (valtaosan maksaa onneksi lasten vanhemmat)

    Äänestä

Älkääpä opettajat hyvät kuunnelko tällaista lapsellista nurinaa. Meidän taloudessa ollaan ainakin äärimmäisen tyytyväisiä siihen että jaksatte väsymättä (tai ainakin liiaksi väsymystä näyttämättä) uurastaa meidän, ja muidenkin, lasten sivistämisen parissa.

Motivoituneen opetuksen tuloksena saamme hyviä insinöörejä, ekonomeja, lakimiehiä ja lääkäreitä. Siinä on se tulosvastuu mikä opettajilla on. Monelle herneaivolle tämän välillisen tuloksellisuuden konseptin ymmärtäminen on vain liian monimutkaista. Kun tuijotetaan päivät pörssikursseja aivottomasti, unohdetaan helposti kuinka paljon ne opettajat aikanaan auttoivat siihen pääsemistä.

Lippu korkealla opet! Olette lomanne ansainneet ja mielestäni vaikka enemmän liksaakin!

Äänestä
  • Ei niinkään opeuksen vaan lahjakkaiden asten ja aktiivisen opiskelun. Ja lienee lapsi perinyt Sinulta hyvät geenit. Opettajilla ja opetuksella on vain pieni merkitys ihmisen kehittymiselle ja esim. akateemistumisella. Opettajat liikaakin kannustaa jatkamaan opiskelua, niitä joita olettavat kykeneviksi ja jotka ovat heidän itsensä kaltaisia.
    Meiltä puuttuu nyt maasta hyviä duunareita
    -putkiasentajia
    -muurareita
    -kirvesmiehiä
    - hammaslääkäreiden lisäksi'

    -insinäöörejä on liikaa (joilta puuttuu kaupallinen osaaminen)
    - liikaa monia muitakin osaajia tässä tilanteessa

    Äänestä

Säälittävän huonosti tunnet
- opettajan työtä
- koulun arkea
- yhteiskunnan tämän hetkistä tilaa.

Vaihda se Jallu vaikka Seura-lehteen, niin näet edes vähän ympärillesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asdfadf kirjoitti:

Vain ja ainoastaan lastentarhabn opettajat ovat palkkakuopassa.

Peruskouluissa ei opettajan palkat ole kovin hyvät jos tarkastelee asiaa vain palkan osalta.

Mutta jos vertaa sitä tehtyyn työaikaan niin ne ovat työn vaativuuteen ja olamattomaan vastuuseen nähden erinomaiset.

- sisäsiisti päivätyö
- työtä tai puuhastelua vain klo 9-15.
- työssä ja työpaikalla oloa vain 9-10 kk vuodessa
- ei pienintäkään tulosvastuuta
- ei pienintäkään tehokkuus ja taloudellisuusvastuuta
- voi toimia hyvin itsenäisesti ( voidaan puhua jpopa mielivaltaisesti)
-- OAJ pyrkii pitämään opettajia "ylivertaisina ammattilaisina"
-- jos asiaa verrataan muiden alojen yhtä vastuullisiin tehtäviin
-- ratsatetaan lasten vanhempin siivellä, vaikka me emme ole OAJ kanssa samma mieltä

Vanhempana sanon että yhden kuukauden lomautus sopisi mainiosti vaikka maaliskuulle kaikille opattajille
Meidänkin lapset oppisivat sen kuukauden aikana enemmän kun koulussa
Kaikki narsistit pääsisvät sitten toteuttamaan itseään ja vaikka matkustelemaan
Oppimaan kansainvälisyyttä; esim sen, että maailmalla naiset pitää edelleen huivia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu