Paljon on kusta

Hyvä historiantutkimus herättää tunteita

Torsdag, 20 Maj 2010 11:30

http://www.magma.fi/sirpa-kahkonen/hyvae-historiantutkimus-heraettaeae-tunteita


Sirpa Kähkönen

Rouvasväen yhdistys ja rahvaan lapset - suomen kielen asema kontrafaktuaalisesta näkökulmasta

Hyvä historiantutkimus herättää tunteita. Siinä se on sukua kaunokirjallisuudelle, vaikka historiantutkijat eivät aina tahdokaan tätä tunnustaa.

Ja vaikka Aristoteles väittikin Runousopissaan, että runous on filosofisempaa kuin historiankirjoitus, koska runous käsittelee sitä mitä olisi voinut tapahtua, kun taas historiankirjoituksen aiheena on se, mitä todella tapahtui - mitä Alkibiades sanoi ja teki - niin olisin erään äskettäisen haastattelun vuoksi valmis joustamaan Aristoteleen jaottelusta.

Professori Henrik Meinander sanoi Hufvudstadsbladetin haastattelussa 19.5.2010, että mikäli Ruotsi olisi onnistunut säilyttämään Suomen vuonna 1809, suomen kieli olisi marginalisoitunut vahvasti.

Tämä pieni kontrafaktuaalinen lause herätti minussa yllättävän vahvan tunnereaktion.

Reaktio oli yllättävä siksi, että yliopistovuosien opettajani Matti Klinge, Rainer Knapas ja Henry Rask - samat muuten kuin Henrik Meinanderillakin - olivat osoittaneet, kuinka monta uutta ajatusta ja näkökulmaa mahtuu heterogeeniseksi luulemaani Suomeen. Olin kasvanut suomenkielisessä koulussa, jossa "kansallisen heräämisen" tarina oli keskeinen ja hellitty myytti. Yliopistossa olin uskonut käsittäväni jotain siitä, kuinka toisin suomenruotsalaiset katsovat yhteistä maatamme ja sen historiaa.

Mutta Henrik Meinanderin esittämä ajatus suomen kielen marginalisaatiosta teki minut äärettömän onnettomaksi. Olin lehteä lukiessani juuri matkalla Kuopioon Rouvasväen yhdistyksen 150-vuotisjuhlaan, ja kun laskin HBL:n kädestäni, pohdin Kuopion historian tilastollisia faktoja: 1800-luvun puolivälissä Kuopion suomenkielinen rahvas oli pääosin köyhää ja oppimatonta. Rouvasväen yhdistyksen kantavan voiman, Minna Canthin, salongissa keskusteltiin ranskalaisesta filosofiasta mutta kansanihmisistä vain häviävän pieni osa osasi lukea.

Epäilemättä Suomen suuriruhtinaanmaan asema antoi suomen kielelle mahdollisuuden kehittyä siihen asemaan, jossa se nyt on. Pystyn rationaalisesti täysin erittelemään ja hyväksymään Henrik Meinanderin ajatuskokeen lopputuloksen. Mielenkiintoista onkin tutkia, miksi ajatus tunnetasolla on niin vaikeasti sulatettavissa.

Tähän liittyy omalla kohdallani hämärä luokkaristiriidan perintö ja atavistinen sorron aavistus. Sympatiani oppimatonta suomenkielistä rahvasta kohtaan on yhtä suurta kuin Minna Canthilla aikoinaan. Canth näki sen, miten pelkkä rouvien hyväntekeväisyys ei riitä rahvaan auttamiseen; tarvitaan oppia. Olen samaan tapaan kahden maailman välissä kuin Canthkin oli - minulla on kosketus niin työväkeen kuin sivistyneistöönkin. Koen ponnistaneeni marginaalista jo sen vuoksi, että taustani on työväenluokkainen. Jos sen lisäksi olisin ollut kieleni vuoksi vahvasti marginaalissa, kenties minulla ei olisi ollut mahdollisuuksia luokkaretkeen.

Tai sitten osaisin nyt ruotsia paljon paremmin kuin osaan nyt! Ja käyttäisin sitä ujostelematta. Olisin jatkuvassa yhteydessä emämaahan Ruotsiin ja tuntisin sen kirjallisuuden ja kulttuurin syvällisesti, osana omaa kertomustani. Ehkä kirjoittaisinkin ruotsiksi, ja kirjani eläisivät samassa kirjallisessa kontekstissa Lagerlöfin ja Strindbergin kanssa. Kiintoisa näköala.

Ja suomen kieli olisi kenties baskin tai bretonin tapainen kuriositeetti, jota ekstremistit hellisivät. Tai jokin kolmas tie: virolaistyyppinen selviytymisen ja osittaisen sulautumisen reitti nykymaailmaan.

Henrik Meinanderin haastattelu aiheutti vahvan positiivisen järkytyksen minulle tavallisena keskiviikkoaamuna. Juuri sellaisia historioitsijoiden tulee tarjota suurelle yleisölle. Meinanderin tapa kirjoittaa, kysyä ja pohtia on läpikotaisin harkittu, elegantti ja haastava. Hänen tapansa tutkia Suomen historiaa saa lukijan pohtimaan jähmettyneitä ajatusmallejaan ja osoittaa kirkkaasti, millainen 1800-luvulla kokoon runoiltu fantasia tämä Suomeksi kutsumamme maa on.

Helsingin yliopisto tarvitsee näemmä AINA Suomen ruotsalaisen version historiasta. Hesarin artikkelin otsikko on paljon puhuva:

"Historia on muutakin kuin faktaa"

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Historia on muutakin kuin faktaa/HS20091001SI1KU01rgk

Meidanderi -nimi oli sota-aikana lähinnä maanpetturuuden synonyymi. Muistahan rauhanoppositio -43 ja -44 -vuosina, ryhmä 33:n adressi ja pakolaishallituskaavailut Tukholmaan, vieläpä kolmeen eri otteeseen 1939-1944 välisenä aikana. Kumma ettei ketään noista ammuttu. Olihan sentään kyse laillisen hallituksen vastaisesta toiminnasta ja siitä lienee säädetty vain yksi ainoa rangaistus sota-aikana!

Henrik Meinander, Helsingin yliopiston historian professori.
Suomi 1944. Sota, yhteiskunta, tunnemaisema. Siltala. 2009, 428 s.

Ei taida tulla semmoista Suomen ruotsalaisen kirjoittamaa historian kirjaa jossa ei JR 61 olisi maan pelastajana mainittu:

http://www.hs.fi/tulosta/HS20091001SI1KU01rgk

"Jalkaväkirykmentti 61:llä oli avainosa Talin-Ihantalan suurtaistelun ratkaisevalla hetkellä, kun suomalaisten puolustus alkoi menestyä. Se porukka puhui ruotsia."

Sukulaispoikako se kirjoittaa Suomen historiaa uusiksi? Tämänköhän sukulaisia oli se, joka paljasti rauhanoppositiona tunnetun ryhmä 33:n adressin Tukholman lehtiin? Tuo teko vaaransi Suomen aseman etenkin Saksan suhteen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmenkymmenenkolmen_kirjelmä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Meinander

http://www.sci.fi/~eiry/ruotsinkielisia.html

Rauhanoppositio ruotsinkielisten keinona.

"Nils Meinander kuului sodan aikana virallista politiikkaa vastustavaan ”rauhanoppositioon”. Hän muun muassa toimitti viholliselle Suomen sotaponnisteluja vahingoittavia salaisia tietoja, joita virkansa perusteella sai, selviää Meinanderin muistelmista. Rauhanoppositio oli ruotsinkielisten poliitikkojen ja vaikuttajien liike, joka ensisijaisesti tiedotustoiminnalla pyrki vaikeuttamaan suomalaisten sodankäyntiä."

"Nils Meinander ja Atos Wirtanen olivat jo sodan aikana ”rauhanoppositiossa” osoittaneet sopivuutensa ”uuden suunan” toimijoiksi. Kuten jo mainittu, sodan päätyttyä he Urho Kekkosen ja Hertta Kuusisen kanssa suunnittelivat keinon, miten sodan aikaiset johtajat saadaan syytteeseen sotasyyllisinä."

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?{hnro}=911053=su=kaikki

Loppuun pientä pohdintaa aiheesta.

1944 kesällä rauhanoppositiona tunnettu ryhmä 33 sunnitteli jälleen kerran pakolaishallitusta Tukholmaan, eli siis selvä maanpetos oli kyseessä. Miksi heitä ei ammuttu? Koska he olivatkin Suomen virallinen 5. kolonna eli suurin osa Ryhmä 33:sta oli suomenruotsalaisia. Siksi Ei ammuttu, päinvastoin.

Aiheesta enemmän tässä kirjassa:

Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla, sivut 22 - 23, 36, 56, ja 81 - 85, Otava, Helsinki 1956


Mitähän sukua tämä lienee Nilssille?

http://www.helsinki.fi/historia/henkilokunta/meinander.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Meinander

Henrik on Carl Fredrik Meinanderin poika

http://sv.wikipedia.org/wiki/Henrik_Meinander

Han är son till Carl Fredrik Meinander.

Aiheesta lisää:

Tämä mies muuttaa kaiken. Koskahan muuttaa maatakin?

Professori haluaisi kuopata lopullisesti erillissota-käsitteen
04.10.2008

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1598195

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9041164

Vähänpä se tyttö on ajatellut.

Klinge oli Helsingin yliopiston kiintiöhurri!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Klinge

Matti Klinge (s. 31. elokuuta 1936 Helsinki) on historiantutkija ja filosofian tohtori, joka toimi Helsingin yliopiston historian ruotsinkielisen professuurin viranhaltijana vuosina 1975–2001

Nyt Henrik Meinander jatkaa samoilla linjoilla, siis kiintiöhurrina!

Muutamilla suomalaisilla on masokistinen halu halveksia juuriaan eli itseään. Tällaisia pikku saseja, lipposia ja ahtisaaria löytyy melko monta.

Onkohan muualla maailmassa samanlaista ilmiötä?