Suoraan JHL 005:n kotisivuilta, repikää tosta Artai ja kumppaninsa :-)
HelB:lle uusi työehtosopimus
Rajut heikennykset torjuttiin
Myöhään keskiviikkoiltana syntynyt Helsingin Bussiliikenteen uusi työehtosopimus (PTYTES) pohjautuu Palvelulaitosten työnantajayhdistyksen (PTY) työehtosopimukseen. Helsingin Bussiliikenne Oy liittyy PTY: n jäsenjärjestöksi. PTY on kuntataustaisia osakeyhtiöitä kokoava työnantajajärjestö.
Lakonuhkaa työntekijöiden edustajat pitivät välttämättömänä, jotta työantaja saatiin neuvottelemaan uudesta sopimuksesta, joka tunnistaa myös työntekijöiden tarpeet oman elämänsä järjestämiseksi. Henkilöstön eläkeoikeus järjestetään edelleen kunnallisen eläkejärjestelmän mukaisesti.
Uuden työehtosopimuksen tärkeimpinä torjuntavoittoina JHL:n kuljettajayhdistyksen puheenjohtaja Leif Holmberg pitää sitä, että kuljettajien lomaetuudet säilyvät entisinä ja työvuorojen ennustettavuus säilyy niin, että kuljettajat pystyvät paremmin ennakoimaan tulevat työvuorot ja vapaapäivät.
Nykyisen sopimuksen työvuoromääräyksiä noudatetaan vuoden 2010 loppuun asti. Palkankorotukset astuvat voimaan kuljettajilla ja muulle henkilökunnalla hieman eri aikaisesti alla todetun mukaisesti.
Henkilöstö siirtyy PTYTES:n piiriin sillä tehtäväkohtaisella palkalla, joka on voimassa 31.12.2010. Kenenkään palkka ei alene siirron yhteydessä.
Sopimuskausi 1.5.2010 – 30.4.2012
Kuljettajilla sopimuksen mukaiset korotukset ovat:
1.6.2010 yleiskorotus 0, 65%
1.10.2010 yleiskorotus 0,7%
1.4.2011 yleiskorotus vähintään 0,7%. peruspalkan nosto myöhemmin tarkemmin määriteltävän tason mukaisesti.
1.12.2011 maksuun tulevasta korotuksesta sovitaan erikseen 31.10.2011 mennessä. Tässä yhteydessä palkkoja korotetaan erikseen sillä laskennallisella määrällä, joka kertyy sopimuskauden pidentämisestä kolmella kuukaudella.
Mikäli sopua ei määräaikaan tästä korotuksesta synny, sopimus on sanottavissa irti 31.12.2011.
Korjaamo- ja hallintohenkilöstön osalta noudatetaan PTY:n sopimusta, jonka mukaan ensimmäinen yleiskorotus (1.3.2010) on 0,6%, tämä maksetaan 1.6.2010 näille työntekijäryhmille takautuvasti. 1.10.2010 toteutetaan samapalkkaerän kohdennukset jotka ovat joko 0,3 % tai 0,7% hinnoittelukohdasta riippuen.. Vuodesta 2011 neuvotellaan erikseen.
Siirtymäkauden palkkataulukot sovitaan 1.6.2010 mennessä.
Vuosilomaoikeus säilyy
Uusi sopimus ei heikennä työntekijöiden vuosilomaoikeuksia.
Yksittäisen työrupeaman maksimipituus lyheni viidestä ja puolesta tunnista viiteen tuntiin. Työrupeaman vaihteluväliksi sovittiin 4,5 – 11 tuntia. Työhön sidonnaisuus on enintään 12 tuntia
Yleistyöajoista siirrytään jaksotyöhön.
Työ alkaa ja päättyy samalle varikolle tai vaihtopaikalle. Valmistelu- ja lopetusajat ovat vanhan työehtosopimuksen mukaiset. Siirtymäajat sovitaan varikoiden johtoryhmissä.
Tärkeänä pidetty työvuorojen ennustettavuus säilytettiin. Sopimuksessa oleva lauseke, jonka mukaan kuljettajan on tiedettävä milloin hänellä on vapaapäivä, merkitsee ennustettavuuden säilymistä ja työntekijöiden mahdollisuutta suunnitella tekemisiään pitkillä aikaväleillä.
Vuosityöaika säilyy 100 tuntia pienempänä kuin AKT:n sopimuksen piirissä olevilla kuljettajilla.
Peruspalkka nousee
erillislisät poistuvat
Uuden sopimuksen mukaan 1.1.2011 vanhoista lisistä( telilisä, kaksiosaisen päivän lisä, ruuhkaylityslisä ja HK-kuljetuserä) luovutaan ja vapautuvat erät käytetään peruspalkkojen nostamiseen.
Lisäksi nykyinen toinen kokemuslisä (10 v /5 %) siirretään peruspalkkoihin, mikä merkitsee, että uusien ja alle viisi vuotta palvelleiden peruspalkka nousee 5 prosentilla. Muiden osalta tämä muutos ei nosta eikä laske varsinaisen palkan tasoa.
Yhtiölisä säilyy erillisenä lisänä niillä, joilla se on ollut 30.4.2010.
Palkanmaksu tapahtuu kahden viikon välein jakson jälkeisenä perjantaina.
Uusi työehtosopimus koskee kaikkiaan noin 1300 työntekijää (joista 1100 kuljettajia). Sopimuksen neuvottelu- ja sopijaosapuolia ovat PTY, JHL, Jyty sekä Juko.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sopimus on ylimenokauden sopimus jolla taattiin näin kesän alussa toimiva liikennöinti ja tuohon sopimukseen joudutaan vielä palaamaan ja ottamaan myös uudestaan kantaa. Tosiasiassa kun tuo kaikki esittämäsi laitetaan viivan alle, niin mikään merkkinen ei toteutunut, vaikka et sitä vielä ensihuumassa huomaakkaan.
JYTYn mies ei ollut järin juhlatuulella aamulla radiossa, mutta totesi että nyt mennään näillä tämä vuosi ja sitten joudutaan todennäköisesti katsomaan asioita uudelleen, kun ko. soppari loppuu. Joten ns. lopullinen ratkaisu on edessä jokatapauksessa, eli älä sano bye bye for ewer AKT, sillä joudut sanomaan vielä wellcome AKT soppari! Don`t newer say newer!