Ollaan seurusteltu pian 5 vuotta. Olen 20 ja mieheni vuoden vanhempi. Hän pääsi viikko sitten armeijasta. Minulla ei itsellä ole kamalasti kavereita, kun oon muuttanut tälle paikkakunnalle vuotta ennen kuin alettiin seurustella ja sit seurustelun alettua ne vähätkin kaverit unohtu...sitä teinihuumaa... No, ammattikoulussa meillä oli hyvä luokka ja kaikki oli kavereita, mutta kun koulu loppu, niin kukaan ei jäänyt tälle paikkakunnalle... Nyt tuntuu että oon ihan yksin. Vuoden oon ollu töissä, mutta olen ainut nuori siinä paikassa...muut ovat huomattavasti vanhempia...
Miehelläni on kyllä kavereita ja minäkin olen heidän kanssaan hyvissä väleissä. Meillä on jopa usein tosi hauskaa yhdessä! Mutta tietenkään mieheni ei aina halua minua mukaan kun lähtee juhlimaan. Ja minä taas jään yksin kotiin. Ahdistaa kamalasti, kun ei ole ketään muuta kuin mieheni. Ja nyt kun hän on tullut armeijasta, tää kaikki tuntuu niin sekavalta. Haastan kokoajan riitaa pienimmistäkin asioista. Kyllä hänkin on välillä todella ajattelematon minua kohtaan. Eilenkin ilmoitti, että lähtee baariin vaikka oltiin suunniteltu koti-iltaa. No, minä jäin yksin kotiin.
Illalla sanoin hänelle, että haluan erota. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä vaan halusin kuulla, että hän rakastaa minua, eikä halua että erotaan. No, sanoihan hän senkin. Mutta jotenkin hän tuntuu niin kovin etäiseltä ja välinpitämättömältä. Aamulla sanoin olevani samaa mieltä kun hän kysyi. No, pyyteli etten jättäisi, mutta jostain syystä kuitenkin aloitin taas riidan ja sanoin että haluan erota. No, siinä vaiheessa kun olisin ollut valmis sopimaan, niin mies suuttui minulle ja niimpä läksin kotiin.
Oon melko varma, että hän antaa anteeksi. Mutta mitäs sitten. Hetken päästä minä taas aloitan jonkun ihan tyhmän riidan... Mikä mussa oikein on vikana!??? Olen ihan järkyttävän läheisriippuvainen ja kun tulee esiin aihe; ero, menen yleensä ihan paniikkiin.
No, eikai tässä auta muu kuin yrittää vaan uudestaan. Ottaa itteensä niskasta kiinni. Tuntuu vaan, että oon tosi paska ihminen! Miksi pitää yrittää kokoajan loukata toista?? Mitä jos hän ei otakkaan minua takaisin?? Sitten jään tyhjän päälle. No, se olis kyllä ihan oikein mulle! Tuntuu vaan, että mikään ei samalla lailla kuin ennen armeijaa. Silloin kun halattiin, tuntu suunnattoman hyvältä, nyt ei tunnu miltään...
Miehelläni on kyllä kavereita ja minäkin olen heidän kanssaan hyvissä väleissä. Meillä on jopa usein tosi hauskaa yhdessä! Mutta tietenkään mieheni ei aina halua minua mukaan kun lähtee juhlimaan. Ja minä taas jään yksin kotiin. Ahdistaa kamalasti, kun ei ole ketään muuta kuin mieheni. Ja nyt kun hän on tullut armeijasta, tää kaikki tuntuu niin sekavalta. Haastan kokoajan riitaa pienimmistäkin asioista. Kyllä hänkin on välillä todella ajattelematon minua kohtaan. Eilenkin ilmoitti, että lähtee baariin vaikka oltiin suunniteltu koti-iltaa. No, minä jäin yksin kotiin.
Illalla sanoin hänelle, että haluan erota. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä vaan halusin kuulla, että hän rakastaa minua, eikä halua että erotaan. No, sanoihan hän senkin. Mutta jotenkin hän tuntuu niin kovin etäiseltä ja välinpitämättömältä. Aamulla sanoin olevani samaa mieltä kun hän kysyi. No, pyyteli etten jättäisi, mutta jostain syystä kuitenkin aloitin taas riidan ja sanoin että haluan erota. No, siinä vaiheessa kun olisin ollut valmis sopimaan, niin mies suuttui minulle ja niimpä läksin kotiin.
Oon melko varma, että hän antaa anteeksi. Mutta mitäs sitten. Hetken päästä minä taas aloitan jonkun ihan tyhmän riidan... Mikä mussa oikein on vikana!??? Olen ihan järkyttävän läheisriippuvainen ja kun tulee esiin aihe; ero, menen yleensä ihan paniikkiin.
No, eikai tässä auta muu kuin yrittää vaan uudestaan. Ottaa itteensä niskasta kiinni. Tuntuu vaan, että oon tosi paska ihminen! Miksi pitää yrittää kokoajan loukata toista?? Mitä jos hän ei otakkaan minua takaisin?? Sitten jään tyhjän päälle. No, se olis kyllä ihan oikein mulle! Tuntuu vaan, että mikään ei samalla lailla kuin ennen armeijaa. Silloin kun halattiin, tuntu suunnattoman hyvältä, nyt ei tunnu miltään...
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ihmettele läheisriippuvuuttasi, kun olet noin yksin. Olen ollut ikäänkuin samassa tilanteessa itsekin, poikaystäväni ollessa intissä mulla oli iltatyö enkä ehtinyt nähdä kavereitani koskaan. Niillä taas oli viikonloppuisin parempaa tekemistä, joten olin myös tosi yksinäinen. Silloin myöskin takerruin poikaystävääni. Kuinkas muutenkaan, hän oli ainoa ketä elämässäni oli sillä hetkellä. Riitoja tuli silloin todella herkästi, kun viikonloppuja odotti ihan liikaa ja sitten ne ei mennytkään niinkun suunnitteli. Mulla tilanne muuttui, kun poikakaveri tuli intistä ja minä vaihdoin työpaikkaa. Aloin käymään enemmän ulkona vanhojen kavereitteni kanssa, pyysin heitä vaikkei olisi niin huvittanutkaan lähteä. kyllä se aina kuitenkin kannatti.
En osaa valitettavasti neuvoa, mistä niitä kavereita saisit, mutta ongelmasi ydin on mielestäni siinä. Sinun täytyy saada muutakin elämää poikakaverisi ohella! Harrastatko mitään?
Oman identiteetin löytäminen. Mieti sitä. Luultavasti pystyt löytämään sen seurustellessakin, mutta joskus se saattaa olla mahdotonta.
Itsekkin rupesin nuorena seurustelemaan. Sitä kesti pitkään. Olin myös jossain vaiheessa tietyllä tavalla riippuvainen. Sitten tajusin etten pysty elämään toisen ihmisen kanssa koska minulla oli ongelmia pärjätä itsenikin kanssa. Tajusin että ei voi elää kaksin ennenkuin osaa yksin.
Ymmärsin sen myöhään, mutta parempi sekin kuin milloinkaan. Nyt elän onnelisena sinkkuna koska tiedän että tämä oli oikea ratkaisu. Etsin itseni ensin ja sitten sen kumppanin.
Mitä tekemistä tolla kaikella on intin kanssa? Kasva likka jo pikku hiljaa aikuiseksi.
Mä en käsitä, miksi pitää olla toisille niin ilkeä. Ihmiset kirjoittaa tänne sadakseen apua- ehkä heillä ei ole "oikeassa elämässä" ketään, kelle puhua. Sitten jotkut kaikkitietävät tulee vääntämään puukkoa haavassa. Ehkä tässä tuo intti ei ole se avainsana, mutta pakkoko on hyökätä? Tuskin sinulle tai kenellekään tuli yhtään sen parempi mieli.
Asiat voi sanoa niin paljon nätimminkin. Ne voi myöskin jättää sanomatta.
Kyllä kaikki liittyy kaikkeen. Intin aikana mä oon vasta oikein tosissaan huomannut nää ongelmat.
Ja tosiaan, asiat kyllä voi sanoa nätimmin.
Hei!
Oon ihan samanlainen että kundikaveri menee aika paljon kavereiden edelle. onneksi on pari kaveria (ei ystävää) jotka on ollut jo pitkään minun kavereitani vaikka en heitä näe kun ehkä kerran vuodessa. Olen 18 vuotias ja tällä hetkellä kundikaverini on intissä. Välillä tuntuu tosi pahalta kun kuulee että on viikonlopun kiinnni mutta kyllä se siitä. Minustakin tuntuu että välillä on välinpitämätön kun sanoo että rakastaa (hän siis) mutta siihen on yleensä syy. Mutta sinun tapauksessa kuulostaa että ehkä parempi olisi erota. Ehkä olet tullut riippuvaiseksi ja pelottaa erota mutta sisimmissäsi haluat erota? Minun edellinen suhde oli sellainen. Mutta silloin kannattaa rohkaista itsensä ja antaa olla. Jos niin päättää. Itse tein ison virheen mutta samalla löysin elämäni rakkauden. Jätin exäni sen avulla että etisin ennen jättämistä itselleni ystävän jonka kanssa vietin aikaa pikkuhiljaa enemmän sitten keräsin rohkeutta ja jätin exäni. Myöhemmin siitä ystävästä tuli uusi miesystäväni. Olemme olleet yhdessä vuoden ja loppua ei näy vaikka intti hankaloittaa asioita:)