Hei, missä viipyy kiihkosuomalaisuudenliiton iät ja ajat lupailema netti fenno maanisuuden perus teos "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet"? Opuksen on ollut määrä ilmestyä aina seuraavan vuoden aikana, mutta vuosi on seurannut toistaan eikä kirjasta näy eikä kuulu.
Ettei vain tämäkin suomalaisuudenliittolaisten aikaansaannos olisi samaa sorttia kuin aikoinaan suurella puhkulla julkistettu säätiöhanke. Tarkoitan sitä, johon oli kuulemma jo alkupääomakin varattuna tilille. Mitään ei ole kuulunut, mitään ei ole näkynyt, mitään ei ole tapahtunut. Tai no, kyllähän Heikki kirjoittaa palstalle säntillisesti silloin tällöin 'uuden' hurrivihan lietsontaan tähtäävän kirjoituksen.
Odottavan aika on pitkä.
Ettei vain tämäkin suomalaisuudenliittolaisten aikaansaannos olisi samaa sorttia kuin aikoinaan suurella puhkulla julkistettu säätiöhanke. Tarkoitan sitä, johon oli kuulemma jo alkupääomakin varattuna tilille. Mitään ei ole kuulunut, mitään ei ole näkynyt, mitään ei ole tapahtunut. Tai no, kyllähän Heikki kirjoittaa palstalle säntillisesti silloin tällöin 'uuden' hurrivihan lietsontaan tähtäävän kirjoituksen.
Odottavan aika on pitkä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyllä on pari kirjaa jo ilmestynyt ja lisää kyllä tulee. Kunhan sensuuri lievenee. Ole huoleti palkkasveko.
"Kyllä on pari kirjaa jo ilmestynyt ja lisää kyllä tulee. Kunhan sensuuri lievenee. "
Mielenkiintoinen viesti. Mikä sensuuri pidättelee suomalaisuudenliittoa julkaisemasta kirjojaan?
Suomessahan kun ei ole painotuotteiden ennakkosensuuria. Osaisitko siis hieman selventää, mitä ihmettä oikein tarkoitat?
Sitä kutsustaan nimellä itsesensuuri. Sellainen on käytössä monessa maassa monesta syystä.
70-luvulla Suomessa itsesensuuri vallitsi kaikessa Neuvostoliittoa koskevassa uutisoinnissa ja julkaisuissa.
Nykyään keinotekoinen kaksikielisyys on ainoa itsesensuurinalainen aihe. Tietysti kriittinen näkemys.
"Sitä kutsustaan nimellä itsesensuuri."
Miksi ihmeessä suomalaisuudenliitto harjoittaa sellaista itsesensuuria? Eikö sinne pitäisi kiireen vilkkaa vaihtaa vähän vähemmän itseään sensuroivia hemmoja kaiken maailman talojen ja sampojen tilalle, jos itsesensuuri estää niitä julkaisemasta mitä haluavat?
Kai se, mitä he haluavat julkaista, on sentään lainmukaista?
Taas se Lapio alkoi vääristelemään ja saivartelemaan selvässä asiassa. Tottakai se itsesensuuri on siellä kustantamoissa, kuten kaikki muut tajuavat.
Kun ei osaa vastata, niin alkaa vääristely. Niiin svekomaista...
"Tottakai se itsesensuuri on siellä kustantamoissa, kuten kaikki muut tajuavat. "
Kysymyshän oli suomalaisuudenliiton kustantamasta kirjasta, kuten kaikki tajusivat.
ni ei kellään tietenkään oo käsitystä, milloin suomalaisuudenliiton itsesensuuri (=itsehillintä) pettää ja markkinoille putkahtaa teos "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet"? Paljon ainakin noin äkikseltään tuntuisi kaivelevan hampaankolossa. Kiekkohommat jne.
Jos mikään kustantaja ei suostu painamaan kirjaa, niin mitkään rahat eivät auta. Sl ei ole Otava, WSOY tai Tammi.
Kustantajalla tarkoiteaan yleensä painotaloa, ei kirjan kirjoittajaa tai maksajaa.
Taas Lapio kieroilee...
"Jos mikään kustantaja ei suostu painamaan kirjaa, niin mitkään rahat eivät auta. "
Uskotko ihan tosissasi, että mikään kirjapaino ei suostu mistään hinnasta painattamaan suomalaisuudenliiton kirjoja (hörhö) ja uskotteletko vain muille (liero)?
Kannattaa vähän odottaa kunnes jälkisuomettuneisuus hellittää vielä vähän lisää, niin kustantajat ovat valmiita jopa ottamaan taloudellisen riskin SL:n puolesta. Saattaahan siitä tulla jopa ihan menestystuote, kuten Sofi Oksasen kirjasta.
Julkaistaanhan fantasiakirjallisuutta nykyäänkin. Tosin kirjan täytyy julkaisukynnyksen ylittääkseen olla tarpeeksi hyvä, että ainakin kustannustoimittaja jaksaa lukea sen. Ja fantasiassakin täytyisi kyetä luomaan edes illuusio uskottavuudesta. Arvelen, että Heikin kirjahankkeet kaatuvat jo tuohon.
Taitaapi olla ihan saman tason hanke tämä kirjahomma kuin se Heikin taaannoinen säätiökin, jonka perustamisesta kuulemma suomalaisuudenliiton hallituksen kokouksessa oli tehty päästöskin. Sen koommin siitä ei ole kuultu. Sellaista sakkia nämä suomalaisuudenliittolaiset ovat.
"Kustantajalla tarkoiteaan yleensä painotaloa, ei kirjan kirjoittajaa tai maksajaa. "
No, ei tietenkään tarkoiteta, vaan kustantajaa eli maksajaa. Kirjoittaja kirjoittaa, kustantaja kustantaa ja kirjapaino painaa kirjan. Näin siis oikeassa elämässä, sitä en tiedä miten netti fenno landiassa.
" Uutuuskirjan kustantaja on Otava". Tällälailla lukee ainakin uutisissa. Otava on siis sekä painotalo että kustantaja.
En tiedä, missä maailmassa Lapio elää.
"Taas virhe!
" Uutuuskirjan kustantaja on Otava". Tällälailla lukee ainakin uutisissa. Otava on siis sekä painotalo että kustantaja. "
Uutisissa siis luki, että uutuuskirjan kustantaja on Otava. Siinä ei ilmeisesti mainittu painopaikkaa, mutta on hyvinkin mahdollista, että Kustannusosakeyhtiä Otava on antanut painotyön Otavan Kirjapaino Oy:n tehtäväksi. Hetikään kaikilla kustantamoilla ei suinkaan ole omia kirjapainoja.
Mutta missä se virhe oli?
kuten Tapsa sanoi niin maassamme ei ole ennakkosensuuria niin eikö muka Suo Lille kelpaa muut kuin WSOY, Otava tai Tammi?
Suurilla kustantamoillahan todella saattaa olla jonkinlaiset laatukriteerit (fennoksi "sensuuri") eivätkä kenties suostu julkaisemaan ihan mitä tahansa pask***.
Mutta sellainen best seller joka nyt olisi kyseessä niin sehän kannattaa julkaista peräti omakustanteena!
Kas tässä
http://www.omakustanne.com/
suo li?
Ruotsin hyvyyttä Suomea ja suomalaisia kohtaan hehkutetaan kritiikittömästi. Sen vuoksi on tarpeellista, että mitalin ruma puoli tuodaan myös esiin. Ja sitä rumuutta tosiaan riittää. Valmisteilla on kirja jossa selvitellään mm. näitä asioita:
- Ruotsalaisuus juurrutetaan Suomeen
- Ruotsi voimistuu - Suomi kurjistuu
- Kalmarin unionin jäänteiden kohtalo
- Uskonpuhdistus ja suomen kirjakielen synty
- Nuijasota suomalaisuuden tappiona
- Talonpojan mitta täyttyy
- Suomalaiset syöstään sotaan
- Paavo Haavikon näkemys
- Kaarle IX:n Suomi-kauna
- Ruotsin metsäsuomalaiset
- Etnistä puhdistusta
- Ruotsin kielipolitiikka 1600-luvun Suomessa
- Talonpoika muonittaa ja talonpoika sotii
- Suomen sorto tehostuu
- Suomalaisten pakkosiirto 1681-82
- Sotaväenotot
- Suomi Ruotsin valtiontaloudessa
- jne...
Ei sitä kuulemma tule. Nimimerkki rautavasara tuossa antoi ymmärtää, että itsesensuuri estää suomalaisuudenliittoa julkaisemasta enempää Heikin höpötyksiä.
Jospa se säästetään jälkiruuaksi pääruuan eli pakkoruotsin poistamisen jälkeen.
...sanoo maailmantappi eli odottavan aika on todellakin pitkä :D
Koeta kestää, hyvää kannattaa odottaa.
"...sanoo maailmantappi eli odottavan aika on todellakin pitkä :D"
Se on yleensä noin 9 kk, mutta en oikein jaksa vieläkään uskoa, että tämäkin vielä? Varmaan uusi ruotsalainen keksintö, joka tullee lisäämään avioliittoja miesten kesken ainakin Ruotsissa.
"Se on yleensä noin 9 kk, mutta en oikein jaksa vieläkään uskoa, että tämäkin vielä?"
Ilmeisesti tässä oli kyseessä jonkinlainen yritys huumoriksi. Sitä on toki syytä tervehtiä ilolla, mutta en silti ihan tavoittanut juttusi kärkeä. Siis mikä vielä?
Oman "juttuni" kärki tulehtui liiallisesta näplimisestä.
"Ettei vain tämäkin suomalaisuudenliittolaisten aikaansaannos olisi samaa sorttia kuin aikoinaan suurella puhkulla julkistettu säätiöhanke. Tarkoitan sitä, johon oli kuulemma jo alkupääomakin varattuna tilille. Mitään ei ole kuulunut, mitään ei ole näkynyt, mitään ei ole tapahtunut. Tai no, kyllähän Heikki kirjoittaa palstalle säntillisesti silloin tällöin 'uuden' hurrivihan lietsontaan tähtäävän kirjoituksen."
Aikaa hurrivihan lietsontaan ukkelilla tuntuu piisaavan, mutta auta armias kun pitäisi vähän perustella väittämiään - silloin siirrytään täyteen radiohiljaisuuteen.
Talan pelle väitti vieneensä suomenkielen Viroon SuoLi:neen, mutta asiasta ei löydy ensimmäistäkään dokumenttia tukemaan näin isoa asiaa. Rahaa oli kerätty jo 2.000.000 fim ja rahat luovutettu olemattomalle säätiölle jonain vuonna jotta virolaiset voisivat opiskella suomea joltain luokalta joskus.
Tala ei oikeasti tiennyt asiasta mitään, kun ei mitään ole suomalaisuuden ja suomen eteen koskaan tehnyt. Kunnian aiheesta se halusi kuitenkin itselleen, ansiotta, jälleen kerran.
Nyt se sitten mököttää ja postailee vihaviestejään johtaakseen kiinnostuksen pois valheistaan. Taitaa olla mahdoton tehtävä?
Missä sen voi lukea?
Eipä ole näkynyt eikä kuulunut Talan kirjaa. Jotkut netti fennot tuossa epäilivät, etteivät kirjapainot suostu painamaan Talan ja kumppanien sepustuksia edes isosta rahasta.
Eikä tule näkymäänkään.
kiihkosuomalaisuudenliitto, hurri?
Mitä sulle muuten kuuluu mitä ne siellä ylipäätänsä tekevät, hurri?
Hurrina tietysti sinua ottaa kaaliin kun pakkoruotsiasia on tapetilla.
Näin suomalaisena on tietysti kiinnostavaa hieman katsoa, mitä kaikkea suomalaisuuden nimissä puuhastellaan. Yksi kaikkein merkillisimpiä touhuilijoita on tietysti tämä kouhosuomalaisuudenliitto, jonka näkyvä toiminta on pelkistynyt sen entisen puheenjohtajan hurrivihaa lietsoviin nettikirjoituksiin. Aivan ikäänkuin hurrivihan lietsomisella olisi jotain tekemistä suomalaisuuden kanssa.