=)
Mitä te yleensä leikitte frettienne kanssa? Onko jotain kokemuksia leikeistä/leikkikaluista, joita ei kannata fretin kanssa leikkiä/antaa fretille.
Tyhjiin veskipaprurulliin ne voi tukehtua.
Leikkejä fretin kanssa?
13
867
Vastaukset 13
- viivi76
leluiksi en suosittele sellaisia joista irtoaa paljonkin ylimääräistä tavaraa ja on muutenkin hyvä pitää lelut ehjinä.
Myöskin tukehtumisen kannalta ei sellaisia leluja freteille laisinkaan.
Meillä kivoja leikkejä on mm. silloin, kun petiä pedataan tai vaihdetaan lakanat. Siinä on mukava samalla putputtaa ja hyppiä mukana iloisesti, yksi leikki on putkileikki pallojen kera. Viivi yleensä menee toiseen päähän ja mä toiseen ja sit Viivi tönäisee aina nenällään tai käpälälläään pallon takaisin.
Sit on muita opetusjuttuja, kun temppuja koetan Emmalle opettaa mutta on eri asia sitten miten saan fretin mielenkiinnon pysymään edes hetkeksi.
Väliin fretit leikkii keskenään eli ajaavatte toisiaan takaa ja joskus pyydetään mukaan leikkiin.
Joskus on kiva lutata vedellä (mutta vesileikkejä meillä ei kovin usein harrasteta), ryömiä lakanoissa, leikkiä lumihangessa jne. jne. tässäkin asiassa vain mielikuvitus on rajana. - tyttö 84
Eli ei leluja, joista irtoaa pieniä osia. Lelut eivät saa olla niin pieniä, että fretti voisi niellä niitä. Ei pehmeitä kumileluja, vaan kovaa kumia/muovia. Koirien leluissa näkee usein tätä kovaa, pakkohan niiden lelujen on kovia olla, ettei mene hurtan käytössä heti rikki. ;)
- Peak
Kiitti kummallekin..
Odottelen lisää vastauksia :)
Entä saako freteille antaa pehmoleluja?- viivi76
fretille pitäisi antaa pehmoleluja, kun ne saa helposti tuhottua ja syötyä sen sisällön ja ne tuhotut riekaleet. Tässäkin pitää myös muistaa se tukoksen vaara.
- Flamedancer
Meidän Akulla oli kaks siljalinelta saatua pehmoleluhyljettä, suhtkoht pieniä. Niistä se "tappo" nappaamalla pyrstöstä kiinni ja ronttas niitä nurkkiin jemmaan. Oli suuressa suosiossa, ja pysy monta vuotta ehjinä. Heitin ne pois vasta sitten kun ne oli niin kuolassa ja keltasiks värjääntyny. Isommat pehmolelut ei ainakaan meillä oo mitään kiinnostusta herättäny, mut tollaset pienet fretin kokoset tai pienemmät on hurjassa suosiossa ;)
- Miina
viivi76 kirjoitti:
fretille pitäisi antaa pehmoleluja, kun ne saa helposti tuhottua ja syötyä sen sisällön ja ne tuhotut riekaleet. Tässäkin pitää myös muistaa se tukoksen vaara.
on meillä ainakin kaikkein mieluisimpia leluja. Niitä kannetaan ympäriinsä, viedään sohvan alle ja niiden eteen kannetaan jopa Jamesia.
Pehmolelujen kuntoa tarkastellaan päivittäin leikkien yhteydessä ja vähänkään rikkoutuneet poistetaan leikeistä. Toki pitää ennen pehmojen antamista tarkistaa ettei niissä ole irtoavia silmiä tms.
Meillä ainakin suuremmassa vaarassa ovat vingut kumisina kuin tavalliset pehmot. - tyttö 84
Miina kirjoitti:
on meillä ainakin kaikkein mieluisimpia leluja. Niitä kannetaan ympäriinsä, viedään sohvan alle ja niiden eteen kannetaan jopa Jamesia.
Pehmolelujen kuntoa tarkastellaan päivittäin leikkien yhteydessä ja vähänkään rikkoutuneet poistetaan leikeistä. Toki pitää ennen pehmojen antamista tarkistaa ettei niissä ole irtoavia silmiä tms.
Meillä ainakin suuremmassa vaarassa ovat vingut kumisina kuin tavalliset pehmot.Meillä nuo pehmot ovat frettien "pentuja", niitä kanniskellaan paikasta toiseen, niiden virellä nukutaan ja niitä syötetään, joko antamalla raksuja tai viemällä pehmo ruokakippoon. =) Rakkaimpia leluja meidän ötöille ovat nuo pehmot.
- tyttö 84
Flamedancer kirjoitti:
Meidän Akulla oli kaks siljalinelta saatua pehmoleluhyljettä, suhtkoht pieniä. Niistä se "tappo" nappaamalla pyrstöstä kiinni ja ronttas niitä nurkkiin jemmaan. Oli suuressa suosiossa, ja pysy monta vuotta ehjinä. Heitin ne pois vasta sitten kun ne oli niin kuolassa ja keltasiks värjääntyny. Isommat pehmolelut ei ainakaan meillä oo mitään kiinnostusta herättäny, mut tollaset pienet fretin kokoset tai pienemmät on hurjassa suosiossa ;)
Meidän herra on ominut pienet tiikeriveljekset pennuikseen ja Cittarista ostettua (ennen) "puhuvaa" frettiä se tappaa. On moottori siitä "fretistä" mennyt ajat sitten rikki, muttei se meidän herra haittaa. Tämä "fretti" on vaan hieman isompi kuin Pöpö. =)
- viivi76
Miina kirjoitti:
on meillä ainakin kaikkein mieluisimpia leluja. Niitä kannetaan ympäriinsä, viedään sohvan alle ja niiden eteen kannetaan jopa Jamesia.
Pehmolelujen kuntoa tarkastellaan päivittäin leikkien yhteydessä ja vähänkään rikkoutuneet poistetaan leikeistä. Toki pitää ennen pehmojen antamista tarkistaa ettei niissä ole irtoavia silmiä tms.
Meillä ainakin suuremmassa vaarassa ovat vingut kumisina kuin tavalliset pehmot.nää on ainakin noilla pysyny paljon paremmin ehjinä ja ovatte sellaisia helposti kannettevia.
Kunhan muistaa ettei pahemmin kukkoo ym. vinguta.:D - Miina
viivi76 kirjoitti:
nää on ainakin noilla pysyny paljon paremmin ehjinä ja ovatte sellaisia helposti kannettevia.
Kunhan muistaa ettei pahemmin kukkoo ym. vinguta.:Don meillä pop ja yksi niistä harvoista vinguista, joita ei pureskella. Viivi erityisesti on rakastunut kumikanaan ja eilenkin vei sen pentukoppaan ja pisti pentujen jatkoksi tissille :D
- Spider
Pehmolelujen ja kissojen pienten pehmeiden lelujen kanniskelun lisäksi frettimme leikkii kissojen palloilla (missä kulkunen sisällä), tennispalloja se hakee ja vie jemmaan kun heittelee. Lisäksi muovipussi on ylimakee temmellyspaikka välillä. Viemäriputkea pitkin on myös hauska juosta täysiä karkuun toista frettiä.
- Anonyymi
Meidän fretti tykkää sellasseesta vinku lelusta kanniskelee joka paikkaan😂
- Anonyymi
Hei! Minun mielessä sille tartte toinen leikki kaveri ja ihan fretti-näköinen... Kissa voi olla ystävällinen, mutta jos se haisee.... kissa lähtee karkuun))
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561254- 18877
- 68752
- 64738
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69708- 47704
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131635Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9580Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11549Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45528Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �122506- 4502
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483- 72456
- 36445
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36427