hei! tarvitsisin apua elämää varten. oon jätkä ja täytän kesällä 17 vuotta. oon ollu puol vuotta sairaslomalla paniikkihäiriön ja sosiaallisten tilanteiden pelon takia näihin vaivoihin minulla on käytössä 2x10mg cipralexia ja 2mg peratsinia.talvella yritin tappaa itteni mut aattelin jos kestäisin syksyyn niin vanhemmat kerkeis saada kaikki rahat multa. noh nyt aattelin että pakko pn yrittää uudestaan mutta miten? yläasteella mulla oli pelkkää masennusta ja silloin mua vielä vähän kuuntelikin joku mut kaikki vähän niiku käänty amikseen siirryttäessä. jäin ihan ulkopuoliseks uudessa koulussa jossa en tuntenut ketään ja tilanne vaa paheni kun en pystynyt puhumaan kellekkään. olin joka päivä yksin tein tehtävät nurkassa kävin yksin syömässä hyppytunnit kiertelin kaupunkia kuunnellen musiikkia olin täysin yksin.
yläasteen kaverit? he jättivät minut yksin kun olisin tarvinnut olkapäätä ja ihmistä joka olisi halunnut vietää kahdenkeskeistä aikaa. ainoo miten he yrittivät piristää "tuu juomaa" "mul on keino ala ryyppäämää nii kyllä se siitä ja tutustut ihmisiin" "hei tuu vaa mä voin vaikka tarjota" noh muuten hyvä mut molemmat isoisät alkohoisteja ja niiden seurauksena molempien perheet hajos, isä on lyönnyt mua kännissä kun olin 8-10v (ei jatkuvasti mutta henkiset arvet jäi) seittemän vuotiaana todistin omilla silmillä kun humalainen kaatu ja päästä kuulu rusadus että niin... ei oikein toi juominen innostta vaikka kokeiltu on. ne kokemukset mitä oon kokenut ovat vaa liian hirveitä joten se ei oo vaihtoehto. noh eihän se kavereita kiinnostanu ja tässä sitä ollaan... varmaanki marraskuussa viimeks mulle joku tullu ite juttellee ja vaa sen aikaa kunnes muu porukka tuli paikalle ja jäin yksin. miehet... me vaa ollaa niin julmia jos et pärjää jäät matkan varrelle.
oon tän puolenvuoden aikana yrittäny netin välityksellä tutustua ihmisiin jätkät ollu jotain nörttejä ja muutenkin sellasii joiden seura ei vaan kiinnostanu. muijat taas jutteli kunnes näytin kuvan ja esti mut... nii eli ruma oon ja suomi on pinnallisten maa. eikä asiaa helpota että puolessa vuodessa on tullu 30kg!!!! lisää. nykyää voisin ehkä lähteekkin johonkin mut hävettää ihan helvetisti muualla liikkuminen kun oon niin ruma. itseluottamus menny täysin... ennen tykkäsin paljon ajella kaikilla esim mönkkärillä ja mopokin oli viritetty että lujaa oli kiva mennä... nyt kun ei oo itseluottamusta nii emmä ees tolla veljen vakio mopolla uskalla lähtee liikkellee kun pelkään että kaadun tai nolaan itteni.
noh yhden naisen alun oon löytäny ja jutellu pitemmän aikaa ja hän ttodellakin haluaisi auttaa mua joko että menisin sinne tai hän tänne. mut eipä mitää tuu ku häpeän itteäni niin paljon etten kehtaa käydä ees kaupassa.
noh oon nyt alkanu laihduttaa ja pikkasen alkanu käymään lenkillä jos saisi sen itseluottamuksen takas tajusinpahan vaan että en mä kerkee syksyyn mennessä laihtua ellen pitäis itteä nälässä mu siihen ei tahto riittäisi. olisi kiva tietää miten kerkeisin saada muulla tavalla itseluottamukseni takasin.
enemmän kuin suuri kiitos heille ketkä jaksoivat lukea ja isompi kiitos heille ketkä haluavat auttaa kaikki hyödyllinen apu kelpaa.
yläasteen kaverit? he jättivät minut yksin kun olisin tarvinnut olkapäätä ja ihmistä joka olisi halunnut vietää kahdenkeskeistä aikaa. ainoo miten he yrittivät piristää "tuu juomaa" "mul on keino ala ryyppäämää nii kyllä se siitä ja tutustut ihmisiin" "hei tuu vaa mä voin vaikka tarjota" noh muuten hyvä mut molemmat isoisät alkohoisteja ja niiden seurauksena molempien perheet hajos, isä on lyönnyt mua kännissä kun olin 8-10v (ei jatkuvasti mutta henkiset arvet jäi) seittemän vuotiaana todistin omilla silmillä kun humalainen kaatu ja päästä kuulu rusadus että niin... ei oikein toi juominen innostta vaikka kokeiltu on. ne kokemukset mitä oon kokenut ovat vaa liian hirveitä joten se ei oo vaihtoehto. noh eihän se kavereita kiinnostanu ja tässä sitä ollaan... varmaanki marraskuussa viimeks mulle joku tullu ite juttellee ja vaa sen aikaa kunnes muu porukka tuli paikalle ja jäin yksin. miehet... me vaa ollaa niin julmia jos et pärjää jäät matkan varrelle.
oon tän puolenvuoden aikana yrittäny netin välityksellä tutustua ihmisiin jätkät ollu jotain nörttejä ja muutenkin sellasii joiden seura ei vaan kiinnostanu. muijat taas jutteli kunnes näytin kuvan ja esti mut... nii eli ruma oon ja suomi on pinnallisten maa. eikä asiaa helpota että puolessa vuodessa on tullu 30kg!!!! lisää. nykyää voisin ehkä lähteekkin johonkin mut hävettää ihan helvetisti muualla liikkuminen kun oon niin ruma. itseluottamus menny täysin... ennen tykkäsin paljon ajella kaikilla esim mönkkärillä ja mopokin oli viritetty että lujaa oli kiva mennä... nyt kun ei oo itseluottamusta nii emmä ees tolla veljen vakio mopolla uskalla lähtee liikkellee kun pelkään että kaadun tai nolaan itteni.
noh yhden naisen alun oon löytäny ja jutellu pitemmän aikaa ja hän ttodellakin haluaisi auttaa mua joko että menisin sinne tai hän tänne. mut eipä mitää tuu ku häpeän itteäni niin paljon etten kehtaa käydä ees kaupassa.
noh oon nyt alkanu laihduttaa ja pikkasen alkanu käymään lenkillä jos saisi sen itseluottamuksen takas tajusinpahan vaan että en mä kerkee syksyyn mennessä laihtua ellen pitäis itteä nälässä mu siihen ei tahto riittäisi. olisi kiva tietää miten kerkeisin saada muulla tavalla itseluottamukseni takasin.
enemmän kuin suuri kiitos heille ketkä jaksoivat lukea ja isompi kiitos heille ketkä haluavat auttaa kaikki hyödyllinen apu kelpaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin lisäksi vielä tohon viina osioon.. oon joutunu myös valvomaan monia öitä kun isä on kännissä sanonu tappavansa ittensä kun kaikki nukkuu et sekin viel
sä itseäs häpeät. Hienoa, että olet löytänyt jonkun joka sinua tukee. Ja sitten kun olet itse valmis ottamaan avun vastaan niin tartu siihen........