Kyllä ne ennusteet taitavat pitää paikkansa. Maailmassa on paljon outoja tapahtumia ja nyt on ite Tex Willer paksuna, onkohan Dynamiitti tuleva onnellinen isä? Vai onko päästy koettamaan jenkkien uusinta keksintöä, pyhästä hengestä ihan oikeaa elämää.
Vuosi 2012
hemminkiä palijo
579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muutama vuosi takaisin kelaten.
Taistolais toverinsa Hassi pistää kulukorvauksia omaan taskuun 350 000 € ..5v aikana.
Ei olisi pari vuosikymmentä sitten uskonut tuotakaan. Taistolaiset hoitaa suomalasiten asioita tavallansa.
Eli, käytänössä ei lainkaan. Jotain homoja ja mustalaisia suosien.
Demareiden kannalta tilanne on äärimmäisen huvittava - jopa naurettava - sillä juuri Paavo Lipponen liitätti Suomen rahaliittoon käytännössä saranapuolelta, muita kuuntelematta. Ne jotka vaativat 90-lopulla kansanäänestystä euroon siirtymisestä, naurettiin Lipposen johdolla matalaksi voimakkaalla ironialla:
- Pitäisikö perustuslakiin kirjoittaa, että kaikista asioista täytyy saada keskustan ja kristillisten suostumus? Lipponen jyrähteli jo 1996 (28. 11.) ja julisti miten britit ja muut tulevat rahaliittoon perässä ja takasi, että Suomen kannalta on järkevää mennä kaikkiin ytimiin - ongelmia ei tule.
Demut olikin takana...peeveli. Valehdelleet nyt muuta.
sittenki demu???
HÄH !