Lieve Ilmiöt

Parhaillaan on käynnissä Jääkiekon MM-kisat. Otteluita seuranneena olen harmikseni huomannut Jääkiekko yleisön suunnalta jopa täysin ns. Epäurheilija maista käytöstä. Otetaan esimerkiksi Suomen ja Tsekin välinen ottelu joka meni rangaistus laukaisu kisaan jatkoajalle. Kun Suomalainen pelaaja valmistui rangaistus laukaukseen kohti Tsekin maalia alkoi kamala vihellys konsertti Tsekkiläisten yleisön joukosta. Korvia huumaava vihellys konsertti ei voi olla sekoittamata vastapuolen pelaajan aikomuksia. Mutta kun Tsekkiläinen pelaaja valmistautui rangaistus laukaukseen kohti Suomen maalia niin kaikki oli hiiren hiljaa. Myöskin Suomalaiset katsojat. Tällainen käytös yleisön kannalta on täysin epäurheilija maista ja sopimatonta käytöstä. Aivan samoin olisi käynyt mikäli Suomi ja Venäjä olisivat joutuneet jatkoajalle ja rangaistus laukaus kisaan. Voisi vain kuvitella sitä HIRVEÄÄ vihellyskonserttia jonka venäläis katsojat olisi tehneet häiritäkseen Suomalais pelaajan valmistautumista rangaistus laukaisuun. Ja vielä. Mikäli Suomi olisikin voittanut venäjän rangaistuslaukaisu kisan niin kun Suomen lippua olisi nostettu korkeimmalle salkoon olisi venäläis katsijat alkaneet viheltää protestiksi häviölleen. Ja vielä olisivat venäläispelaajat hakanneet mailojaan jäähän protestiksi häviöstään. Eikö ole instanssia joka voisi puuttua tuohon erittäin pahaan ongelmaan ja että kytkettäisiin pois EPÄURHEILIJAMAINEN KÄYTÖS .
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sen tehtävähän on edistää kansallismielisyyttä ja kilpailuhenkeä
se on nuijasotaa jäällä joka ei tervettä ihmistä viehätä
miksi katsot sellaista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUONOA. kirjoitti:

Parhaillaan on käynnissä Jääkiekon MM-kisat. Otteluita seuranneena olen harmikseni huomannut Jääkiekko yleisön suunnalta jopa täysin ns. Epäurheilija maista käytöstä. Otetaan esimerkiksi Suomen ja Tsekin välinen ottelu joka meni rangaistus laukaisu kisaan jatkoajalle. Kun Suomalainen pelaaja valmistui rangaistus laukaukseen kohti Tsekin maalia alkoi kamala vihellys konsertti Tsekkiläisten yleisön joukosta. Korvia huumaava vihellys konsertti ei voi olla sekoittamata vastapuolen pelaajan aikomuksia. Mutta kun Tsekkiläinen pelaaja valmistautui rangaistus laukaukseen kohti Suomen maalia niin kaikki oli hiiren hiljaa. Myöskin Suomalaiset katsojat. Tällainen käytös yleisön kannalta on täysin epäurheilija maista ja sopimatonta käytöstä. Aivan samoin olisi käynyt mikäli Suomi ja Venäjä olisivat joutuneet jatkoajalle ja rangaistus laukaus kisaan. Voisi vain kuvitella sitä HIRVEÄÄ vihellyskonserttia jonka venäläis katsojat olisi tehneet häiritäkseen Suomalais pelaajan valmistautumista rangaistus laukaisuun. Ja vielä. Mikäli Suomi olisikin voittanut venäjän rangaistuslaukaisu kisan niin kun Suomen lippua olisi nostettu korkeimmalle salkoon olisi venäläis katsijat alkaneet viheltää protestiksi häviölleen. Ja vielä olisivat venäläispelaajat hakanneet mailojaan jäähän protestiksi häviöstään. Eikö ole instanssia joka voisi puuttua tuohon erittäin pahaan ongelmaan ja että kytkettäisiin pois EPÄURHEILIJAMAINEN KÄYTÖS .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu