Unet saavat aiheensa usein edellisen päivän tuntemuksista. Viimeksi näkemäni uni on esimerkki tästä.
Katsoin unessa peilistä omaa kuvaani. Naamahan oli aivan uskomattoman ruokkoamaton. Oli jos jonkinlaista pattia, arpea, silmät verestivät, ilme epätoivoinen ja ahdistunut.
Selitystä: Katsoin myöhään illalla kuvaani peilistä. Onko tuo metsärosvon naama muka omani, hymähdin sille hyväksyvästi; ei hätää, on jo elämän viimeinen neljäsosa pitkällä.
Unien aiheista
4
215
Vastaukset 4
- -------
Totta. Itselleni tulee monesti joku uni yhden yön viiveellä. Saatan nähdä unta aiheesta, joka liittyy ei edelliseen, vaan sitä edelliseen päivään. Olenkohan vähän hidas, vai mistähän moinen johtuu? :D
Viime yönä tosin näin unta Venäjästä ja se johtui siitä, että olin edellisenä iltana katsonut elokuvan, jossa huijattiin yhden naisen olevan Venäjältä kotoisin. Kerrankin tuli siis uni ihan aikanaan.Unet näyttävät toimivan turvallisuusreserveinä. Mitä ankarammin tulee pataan valveilla ollessa, sitä kompensoivempina uniaiheet tulevat nukkuessamme näytille.
Unet voivat heittää niin humoristisia tilanteita nukkujalle, että niitä ei naama peruslukemilla voi muistaa. Jos vastaavasti heität liikaa vapaalle niin jo aito 'unilukkari' näyttää keskisormea; pientä tolkkua tyyppi.- ---------
capt.cöpenick kirjoitti:
Unet näyttävät toimivan turvallisuusreserveinä. Mitä ankarammin tulee pataan valveilla ollessa, sitä kompensoivempina uniaiheet tulevat nukkuessamme näytille.
Unet voivat heittää niin humoristisia tilanteita nukkujalle, että niitä ei naama peruslukemilla voi muistaa. Jos vastaavasti heität liikaa vapaalle niin jo aito 'unilukkari' näyttää keskisormea; pientä tolkkua tyyppi.Eli selittäisitkö saman selkokielellä? Meinaatko, että jos ottaa liian rennosti elämässään, niin unet tulevat viiveellä? Oli vähän liian paljon kielikuvia käytetty, niin en tiedä sainko ihan tolkkua tekstistäsi.
--------- kirjoitti:
Eli selittäisitkö saman selkokielellä? Meinaatko, että jos ottaa liian rennosti elämässään, niin unet tulevat viiveellä? Oli vähän liian paljon kielikuvia käytetty, niin en tiedä sainko ihan tolkkua tekstistäsi.
Olen amatööri uni-ilmiöiden selittämisessä; aivan stetsonista heitän näiden 'kevyemmän luokan' unien olevan yksilöllisiä. Riippu kai 'yliminätaseesta', eli "omantunnon" ankaruusasteesta.
Mitä omia unia olen seurannut, unielämä näyttää palkitsevan kohtuullisen elämänpolun kulkemista, mutta unet hyvin selvästi lällättävät ja tuomitsevat 'lavean tien kulkemisen'.
Usein uneni tapahtuvat aivan uppo-oudoissa maisemissa. Tätä tulkitsisin niin, että moni asia on vielä hakusessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651802Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16871Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 81636
- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa96604- 45528
- 47515