Tuli tällä viikolla töissä puhetta tuosta eikä kukaan ollut kuullutkaan moisesta ennen. En itsekään ihan satavarma ole tuosta nimestä, mutta kuitenkin. Joskus penskana vanhempien mukana sienimetsällä aika pääsi käymään pitkäksi niin neuvottiin keräämään tuliliekoja. Muistikuvat hieman hatarat, mutta muistelisin niiden ollen jotain sammaleen tapaisia kasveja joista kerättiin joku osa (kukinto?), palaset kuivattiin kotona uunissa ja lopulta jauhettiin hienoksi silpuksi. Kuivauksen jälkeen jauhoa heitettiin ilmaan ja sohaistiin palavalla tikulla ja tuloksena oli iso kirkas hyvin lyhytaikainen liekki.
Nyt noin reilu 20 vuotta myöhemmin kiinnostaisi tietää mikä kasvi mahtoi tarkalleen olla.
Kasvi nimeltä tulilieka tms
tulilieka
3
330
Vastaukset
- juhky
kyseessä on varmastikin riidenlieko, sen itiöpesäkkeitä on kerätty ja niistä lähtevä itiöpöly leimahtaa liekillä pamahtaen kun sen sytyttää, ns. kärpäsruudiksi kutsuttiin
- Jänkäkoira
Molempien kukinnoista saa kuivaamalla erotettua siitepölyn, joka sitten liekkiin varistettuna tai puhallettuna rätisee ja leiskuu. Siitä nimi tulilieko
Riidenlieolla kukinto on (yleensä) yksihaarainen ja katinlieolla (yleensä) kaksihaarainen
- jouni87123
Lycopodium, niitä on pari lajia Suomessa nyk. eläviä, varmaankin dinosaurusten aikaan olivat isompia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372678- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41797
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753