Ei ole olemassa räätälöityä teosta siihen miten valmistautua kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä omalta osaltamme. Miten yksi ainoa sekunti saattaakaan saada aikaan valtaisan kuperkeikan ja murtaa turvallisen arkemme, särkeä unelmamme ja suistaa meidät tutuilta raiteiltamme sellaiseen pimeään, jonka olemassaolosta emme olisi ikinä voineet kuvitella. Sekunti voi olla myös siemen sisällämme, joka hitaasti nakertaa toivoamme ja elämänhaluamme kohti sellaista syvyyttä, josta nousemiseen tarvitsemme enemmän voimia kuin milloinkaan. Usein omat voimamme kuitenkin ovat rajalliset, emmekä kykene tarttumaan pienimpäänkään valonpisaraan ilman ulkopuolista apua. On kuitenkin tosiasia, että yksikään ihminen ei voi tehdä selviytymistyötä puolestamme. Toinen voi toimia ikään kuin kävelykeppinä sen matkan ajan, kun omat jalkamme eivät kanna, mutta varsinaisen työn me teemme itse. Kävelykepin ei aina tarvitse olla edes toinen ihminen. Se voi olla vaikkapa pieni kirja, joka löytää tiensä käteesi ja avaa silmäsi näkemään sellaista mikä herättää sinussa jotakin. Vaikka jokaisen ihmisen tunteet ja kokemukset ovatkin ainutlaatuisia, niin ehkä lukiessasi havahdut huomaamaan, ettet siltikään ole ongelmiesi ja kipusi keskellä yksin. Joidenkin rivien väleistä saatat oivaltaa häivähdyksen uusia värejä, jotka auttavat sinua jaksamaan paremmin tämän päiväsi harmautta. Ja ehkä värit puhkeavat ajan saatossa sellaiseksi siemeneksi, joka ei nakerrakaan toivoamme, vaan versoo vahvana ja elinvoimaisena kohti valoa.
Kirjoitan pienin askelin kirjaa, jonka tarkoitus on herättää ja rohkaista selviytymään niitä ihmisiä, jotka pimeys on jollakin tavoin seittiinsä punonut. Kirjaa, joka auttaa myös heidän läheisiään ymmärtämään tuota kipeää matkaa paremmin. En pitäydy ainoastaan kauneutta ja toivoa ylläpitävissä sanoissa, vaan tahdon kuvailla sen huutavan raakuudenkin, mitä tuska alastomimmillaan on. Kirjan punaisena lankana ovat kuitenkin mahdollisuuksien avaimet, joita lukija voi löytää omaan lukittuun porttiinsa. Siihen, jonka takana valo jo odottaa.
Olisitko halukas osallistumaan työhöni, kertomalla minulle sinun tarinasi? Työhöni, joka ei ole ainoastaan kirjan kirjoittaminen, vaan myös oma henkilökohtainen selviytymisprosessini. Voit kirjoittaa omasta kivustasi ja surustasi, vaikeista ongelmista joita arjessa kohtaat, asioista jotka estävät sinua elämästä täysipainoista ja onnellista elämää. Voit kirjoittaa niistä arvokkaista keinoista, jotka ovat sinua omalla matkallasi auttaneet, pienistäkin hymyn hetkistä vaikealla taipaleella. Voit kirjoittaa miltä tuntuu, kun olet onnistunut raivaamaan tiesi pisteeseen, jossa voit onnitella itseäsi siitä että olet selvinnyt. Kirjoittaja voi olla myös läheinen, joka sivusta seuraa itselleen tärkeän ihmisen ponnisteluja erilaisten vastoinkäymisten keskellä.
Otan kiitollisena vastaan kaikenlaisen materiaalin, aina pienistä runoista pidempiinkin kertomuksiin. Voit halutessasi osallistua täysin anonyymina. Tärkeintä kuitenkin on saada kootuksi mahdollisimman paljon tärkeitä eväitä niille, joita elämä tälläkin hetkellä kuormittaa enemmän kuin heidän omat voimansa kykenevät kantamaan.
[email protected]
Kirjoitan pienin askelin kirjaa, jonka tarkoitus on herättää ja rohkaista selviytymään niitä ihmisiä, jotka pimeys on jollakin tavoin seittiinsä punonut. Kirjaa, joka auttaa myös heidän läheisiään ymmärtämään tuota kipeää matkaa paremmin. En pitäydy ainoastaan kauneutta ja toivoa ylläpitävissä sanoissa, vaan tahdon kuvailla sen huutavan raakuudenkin, mitä tuska alastomimmillaan on. Kirjan punaisena lankana ovat kuitenkin mahdollisuuksien avaimet, joita lukija voi löytää omaan lukittuun porttiinsa. Siihen, jonka takana valo jo odottaa.
Olisitko halukas osallistumaan työhöni, kertomalla minulle sinun tarinasi? Työhöni, joka ei ole ainoastaan kirjan kirjoittaminen, vaan myös oma henkilökohtainen selviytymisprosessini. Voit kirjoittaa omasta kivustasi ja surustasi, vaikeista ongelmista joita arjessa kohtaat, asioista jotka estävät sinua elämästä täysipainoista ja onnellista elämää. Voit kirjoittaa niistä arvokkaista keinoista, jotka ovat sinua omalla matkallasi auttaneet, pienistäkin hymyn hetkistä vaikealla taipaleella. Voit kirjoittaa miltä tuntuu, kun olet onnistunut raivaamaan tiesi pisteeseen, jossa voit onnitella itseäsi siitä että olet selvinnyt. Kirjoittaja voi olla myös läheinen, joka sivusta seuraa itselleen tärkeän ihmisen ponnisteluja erilaisten vastoinkäymisten keskellä.
Otan kiitollisena vastaan kaikenlaisen materiaalin, aina pienistä runoista pidempiinkin kertomuksiin. Voit halutessasi osallistua täysin anonyymina. Tärkeintä kuitenkin on saada kootuksi mahdollisimman paljon tärkeitä eväitä niille, joita elämä tälläkin hetkellä kuormittaa enemmän kuin heidän omat voimansa kykenevät kantamaan.
[email protected]
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tervehdys.
Mielenkiintoinen kirjoitus sinulta.
Jokaisen ihmisen elämä on selviytymistarina, josta löytyy ainekset useampaankin kertomukseen.
Olen joskus kuullut että vastoinkäymiset vahvistavat, on jopa sanottu että "mikä ei tapa ,se vahvistaa".
Olin äitini seitsemäs lapsi, tai olen tietysti vieläkin,vaikka äitini kuolemasta tulee viisi vuotta.Olin ja olen isäni tekemistä lapsista mahdollisesti myös seitsemäs,isäni kuolemasta tulee neljäkymmentäviisi vuotta.
Minut otettiin viime tingassa ulos äidistäni, äitini vaatimuksesta, koska äitini kokeneena synnyttäjänä tiesi jotain olevan pielessä. Olin syntyessäni sininen ja lähes hengetön, napanuora oli kolme kertaa kaulani ympäri. En tiedä vielä oliko tuo hetki elämäni täpärin, mutta sisukkuuteni alkoi kasvaa tuosta napanuorasta selviytyessäni.
Jos perheessä on seitsemän lasta, niin on hyvin todennäköistä, että ikäero lasten kesken on suuri. Minun kuopuksena ja vanhimman veljeni ikäero on kahdeksantoista vuotta, mutta on minulla veli, joka on vain vuotta vanhempi. Siskoni noin kymmenen vuotta vanhempia, molemmin puolin, kymmentä.
On myös hyvin todennäköistä, että perheen seitsemän lasta omaavat lähes kaikki ihmisen luonteenpiirteet, niin meilläkin.
Kouluaika meni kohtalaisesti. Herttainen äitini meni jopa uudelleen naimisiin 1978 vuonna, erinomaisen sotaveteraanin kanssa. Tuosta erinomaisesta sotaveteraanista sain uuden isän, elämä hymyili osittain. Oppikouluaikana vanhin veljeni palasi takaisin kotisuomeen Australiasta, hyvin pahasti sairaana, tämä aiheutti nuorelle pojalle uuden oppivaiheen elämässä.
Lapsena riittivät onnekseni vain suksimäki kömmähdykset, nuorena ja aikuisena tuli käytyä sairaalassa paikkuuttamassa itseään, milloin polkupyörä-, rullasuksi-, moottoripyörä-, jopa autokolaroinneista, mutta yhtäkaikki, sinnikkyys vain kasvoi ja verenpainelääkitys .
Herttainen äitini ja erinomainen uusi sotaveteraani-isäni tulivat ikääntyessään yhä sairaammiksi, joten minun ja tuon vuotta vanhemman veljeni omaishoitajavaihe alkoi melko aikaisessa aikuisvaiheessa, ja päättyi kohdallani kutakuinkin vuosi sitten, kun edunvalvottavani sotaveteraani-isäni kuoli.
Joskus elämässä käy niin, että nuoret miehet lyövät 'kättäpäälle' , lupaavat hoitaa vanhenevat monisairaat vanhempansa, lopulta vanhukset monisairaat vanhempansa, hautaan asti kunnialla.Minä ja vuotta vanhempi veljeni teimme sen, velvollisuutenamme.
Tietenkin monesti käy myös niin, että he jotka tekevät, saavat tehdä kaiken ja loppupeleissä erimielisyydet rikkovat suurenkin sisarusparven harmonian.Viimeinen vainaja ei ole kunnolla kylmennyt, kun katkera sisar jo viskoo 'ensimmäisiä kiviään'.
Tämän kaiken ohella olen toki ollut ansiotyössä, samalla työnantajalla 26 vuotta,yhävain sisukkaasti jatkan sitäkin sarkaa.
Kaikesta huolimatta elämä on aina ollut sisuuntumisen arvoista.
-Jos elämä olisi vain tasaista ja helppoa, ei osaisi nauttia ylämäistä- -R.R-
Kaikkea hyvää ja herttaista kesänjatkoa sinulle . ter. R.R.
Lämmin kiitokseni ajatuksia herättävästä ja terveellistä elämänsisua sisältävästä tarinastasi.
Oikein hyvää ja mieltä valaisevaa kesää Sinulle!