Tämän päiväisessä aamupostissa oli yleisökirjoituksissa yhden koulukiusatun juttu..Itse tiedän monia saman kaltaisia juttuja ihan lähivuosilta.
Vanhempien sanomiset kouluille ei tuota juurikaan tuloksia, mitä muita keinoja on pysäyttää tämä suuntaus, nuoriso voi pahoin, sekä kiusaajat että kiusatut.
Meillä aikuisina on oltava aikaa ja keinoja tehdä asialle jotain, mutta mistä aloittaa?
Vanhempien sanomiset kouluille ei tuota juurikaan tuloksia, mitä muita keinoja on pysäyttää tämä suuntaus, nuoriso voi pahoin, sekä kiusaajat että kiusatut.
Meillä aikuisina on oltava aikaa ja keinoja tehdä asialle jotain, mutta mistä aloittaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Opettajista. Minua kiusasi voimistelunopettaja nöyryyttävällä kapteenivalitsee-jutulla. 8 vuoden painajainen nuo voimistelutunnit. Kouluun meno voimistelupäivänä kamalaa.
Muissa aineissa ei huonoja sillä lailla nöyryytetty, onneksi.
Kun lapsilla oli sama systeemi niin kirjoitin opettajainvalmistuskoulun johtajalle.
Hän vastasi pahoitellen mutta sanoi että olen nyt väärässä, että semmoista systeemiä ei ole enää, koska se on opetuksessa kielletty jo ajat sitten.
Jaa mutta kun vaan oli.
Nyt kuulin että lapsenlapsella on sama systeemi.
oikein asiasta juttu, oikeilla nimillä. kaunistelemiset ja hempeilyt hiiteen. Raakaa tekstiä kehiin joka avaa silmät. Oli kyse oppilaista tai opettajista. Valitse sellainen lehti jota luetaan. Ei mitään ilmaisjakelu.
Siitä on hyvä alkaa. mutta perustelut on oltava ja sanojensa takana pitää seistä...
Siinä katsos männikkö raikaa, kun karhut painii.
Minusta perimmäistä syytä kiusaamiselle pitäisi etsiä nykykulttuurin asenneilmastosta. Taustalla ovat olettamukset siitä, että ihmisen kyvykkyyttä ja arvokkuutta voi mitata näönvaraisesti hänen suoritustensa perusteella, oli suoriutuminen sitten tiedolliseen pätevyyteen tai tietyn sosiaalisen ryhmän normien noudattamiseen liittyvää. Lisäksi usko siihen, että persoonan ominaisuudet voi tiukasti luokitella hyviin ja huonoihin luo liian kapean kuvan ihmisyydestä.
Tähän liittyvä vakava ongelma on se, että unohdetaan yksilön ainutlaatuinen persoona, siihen liittyvät kyvyt sekä yksilön lukemattomat eri mahdollisuudet, koska näitä on hyvin vaikea todentaa suoritusten perusteella. Tämän oman ainutlaatuisuuden sisäistäminen on mielestäni perusta aidolle hyvälle itsetunnolle. Nykymaailmassa,erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa, tilanne on se, että oma arvo on lunastettava yhä uudelleen ja uudelleen maksimisuorituksilla sekä pyrkimisellä valmiiksi asetettuihin muotteihin. Epäonnistuminen voi kärjistäen tipauttaa itsearvostuksen lähelle nollaa. Tästä seuraava jatkuva epävarmuus omasta riittävyydestä ajaa ihmiset tukeutumaan siihen, että he ovat mitattujen suoritusten perusteella sentään parempia kuin jotkut muut. Jatkuvasti päähänpotkittujia kiusattuja tarvitaan näin varmistamaan enemmistön itsetunto ja tekemään tämän enemmistön olo edes hiukan paremmaksi.
Aamupostin jutun kirjoittajan ongelma oli leimatun osa. Ääritapauksessa leimautuminen pilaa kerran kiusatun loppuelämän, vaikka kiusattu muuttuisikin ajan saatossa ominaisuuksiltaan jopa radikaalisti. Selitys leiman pysyvyydelle on mielestäni siinä, että enemmistö tarvitsee kiusattujaan, eikä halua luopua heistä. Muutoksia ei näin edes haluta nähdä. Kiusatun käyttäytymistä ja muita edesottamuksia tulkitaan aina tiettyjen ennakko-oletusten mukaan, jopa vuosikausia.
Mikäkö olisi ratkaisu kiusaamiseen? Ehkä pitäisi lähteä tuon suoritusvaateisiin hukkuneen ihmisen ainutlaatuisuuden ja lukuisten eri mahdollisuuksien olemassaolon korostamisesta. Pitäisi muistaa, että myös kiusatun tai kiusaajan rooli ovat vain yksi mahdollisuus kyseisille henkilöille. Pitäisi kritisoida ja pyrkiä muuttamaan yksilöiden TOIMINTAA JA VALINTOJA, ei heidän persoonaansa, johon käsiksi pääseminen ei olekaan mitenkään yksinkertaista. Kiusaaja ei siis ole paha ihminen, eikä kiusattukaan ole mitenkään lähtökohtaisesti muita heikompi ja huonompi.
Lopuksi sanoisin, että pitäisi uskoa ihmisen ainutlaatuisiin mahdollisuuksiin myös esimerkiksi niiden kohdalla, joiden mielenterveys on kerran murentunut vuosikausia jatkuneen kiusaamisen ja väheksynnän seurauksena. Pitäisi uskaltaa arvioida toista ilman niitä iänikuisia ennakkoluuloja ja katsoa, mikä on tämän arvioinnin lopputulos. Ihmisellä on kuin onkin mahdollisuus korjata itsensä, varsinkin, jos ympäristö on suotuisa.
Konkreettisesti tämä asenteiden muuttaminen voisi lähteä kasvatuksesta, opetuksesta tai ylipäätänsä edes keskustelusta.
Ota yhteys koulutoimen johtajaan (Santakallion Esa)
Jos kiusatut voisivat perustaa jonkin ryhmän ja tarkastella asioita ja antaa vertaistukea?
Nimittäin kyllä kiusatuiden jotkut ominaisuudet ovat sellaisia että ne ärsyttävät kiusaamaan, tälle tosiasialle ei voi mitään vaikka kiusaaminen tuollaisella perusteella on tietenkin väärin.
Tarkoitan että kun kiusatut itse käsittävät, mikä se ärsyttävä piirre on niin pyrkisivät sitä itsessään muuttamaan. Joskus on valittava piirteen (esim vaatetustyyli) tai kiusaamisen välillä.
Kyllä sitäkin VOI muuttaa sitkeällä treenaamisella jos on huono vaikka urheilussa. Mutta silloin kyllä joku muu jää viimeiseksi. No sitte hänenkin kunto nousee...
Väittämäsi ei pidä paikkaansa. Lapseni vaihtoi kolmannelta luokalta koulua, sitä ennen häntä ei kiusattu hänellä oli paljon kavereita. Kun hän meni uuteen kouluun, siellä häntä ei hyväksyttykään enää joukkoon, hänestä tuli luokan ulkopuolinen.
Minusta kiusaaminen niin koulussa kuin työpaikallakin, kuvastaa hyvin meidän ihmisten välinpitämättömyyttä toisia kohtaan, mielummin pahoitetaan toisen mieli kuin oltaisiin vaikkapa kohteliaasti hiljaa, jos jokin piirre toisessa ärsyttää. Lapset ovat hyvin nenäkkäitä jo alakoulussa opettajia kohtaan, miksei myös silloin toisiaankin kohtaan.
Olen sitä mieltä että lapsi joka kiusaa muita, ei ole saanut kotikasvatusta siitä, miten muita ihmisiä kohdellaan, ehkä hänet on valmiiksi kotona alistettu ja kiusattu vanhempien taholta.
useimmat meistä tietävät, kuinka asioitten tulisi sujua. Mutta kun kumminkin on pakko elää todellisessa elämässä.
Jos kiusatut vaan alistuvat tilanteeseen niin sitten vaan.
Toinen vaihtoehto on koettaa parantaa tilannetta itsekin.
Koulun vaihto on joskus vaikeaa.
Ulkopuolisuus ei aina ole sama asia kuin kiusaaminen. Varsinkin tyttöjen on hankala kiilautua jonkun kaveriksi tilanteessa, jossa on jo syntynyt vakiintuneet kaverisuhteet, usen kaksittain.
En väittänytkään että ulkopuoliseksi jättäminen olisi kiusaamista, mutta kun ulkopuolista kiusataan ei löydy tukiverkkoa näistä ystävistä, joiden avulla voisi kestää kiusaamisen. Itse kiusaamistapauksista voisin kirjoittaa lapseni kohdalla vaikkapa kirjan, mutten taida jaksaa, sen verran kipeitä asioita ovat minullekin. Tärkeintä on kuitenkin olla tukena lapselle tulevalla taipaleella, eikä lähteä märehtimään menneitä.
Täällä on tullut joitakin ehdotuksia siitä, että kiusattu voisi itse parantaa tilannettaan vaikkapa muuttamalla jotakin muita ärsyttäväksi oletettua ominaisuutta.
Mitenkäs parannat tilannetta, jossa sinusta liikkuu mitä inhottavimpia huhuja ympäri kaupunkia ja jopa yli kaupungin rajojen? Mitä jos ihmiset eivät huhujen perusteella edes anna sinulle mahdollisuutta tulla kohdatuksi ja osoittaa vaikkapa ärsyttävän ominaisuuden muuttuneen? Voi olla jopa niin, ettei ärsyttäviä ominaisuuksia ole tällaisessa tilanteessa edes oikeasti olemassa, kukaan vaan ei tarkista sitä, vaikka tarkistamiseen riittäisi muutaman minuutin keskustelu leimatun kanssa, mahdollisuus.
Tämäkin voi olla totta, valitettavasti.