0,1 %

Ipun tyhmyrit luulevat pääsevänsä valtaan 0,1 % kannatuksella. Näiden tyhmyrien holhoojana ollessani ottaisin heitä korvista kiinni ja kantaisin ala-asteen penkille matematiikan alkeita kertaamaan. Vahtisin vanhan ajan tapaan, että läksyt tulisivat tällä kertaa luettua.
14123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

et sitten ottanut huomioon, että tuohon 0,1 % on lisäksi laskettava matkakustannukset kuopio-juankoski-kuopio takaperina ajettuna0,25 centtiä /km
peruspäiväraha, päivän korko ja alv
nämä yhteen laskettuna saat ipu:n todellisen kannatuksen
vuoden 2011 vaaleissa ipu saa eduskuntaan 0,125 kansanedustajaa

Äänestä

onko kukaan galluppi luvuilla saanut yhtään ehdokasta läpi vaaleissa. No sinä, mutta vain kiljupönikässä vesipöhöisessä vihreässä kusimassassa kuupassasi. Usko jo, että vaaleihin on aikaa vuosi, ja siihen ei vielä matikkaa tarvita, paitsi keiton keittämiseen. Persujen kannatus on vielä se n. 4 prosenttia ja Ipun sitä, mitä oli 2007. Vai onko jo galluppi sinulle vaalit, vaan sitä ne ei ole, vaan sen hetkinen mittaus, jossa kukaan ei ole virallisesti ketään äänestänyt. Vuosi on aikaa...

Äänestä
  • 0,1 % kannatus ei riitä vuodenkaan kuluttua. Olet todella matematiikan opetuksen tarpeessa. Holhoojana ollessasi vahtisin, että tällä kertaa myös pysyisit tukiopetuksessa.

    Äänestä

  • tarkastahhan, että on nitrot taskussa
    kato suomessa on enemmistö suht. viisaita ihmisiä (minä en kuulu heihin,muuten en olisi tällä palstalla)
    ja he äänestävät varmoja, pitkällisen kokemuksen omaavia puolueita ja siinä hetkellinen haihatus ei auta
    mutta on hienoa, että olet löytänyt harrastuksen politiikasta ja kun kasvat aikuiseksi voi olla, että liityt ihan oikeaan puolueeseen

    Äänestä

  • ei hitsaa kiinni kirjoitti:

    tarkastahhan, että on nitrot taskussa
    kato suomessa on enemmistö suht. viisaita ihmisiä (minä en kuulu heihin,muuten en olisi tällä palstalla)
    ja he äänestävät varmoja, pitkällisen kokemuksen omaavia puolueita ja siinä hetkellinen haihatus ei auta
    mutta on hienoa, että olet löytänyt harrastuksen politiikasta ja kun kasvat aikuiseksi voi olla, että liityt ihan oikeaan puolueeseen

    tekstiä lökäpöksy-ihramaha öykkäri pers-miestä yrittää tännekin palstalle viksuja kirjoittaa. Kannattais jakopään hihnat uusia, jotta edes vähän kipinää irtoisi. Tälle matemaatikolle sanoisin, että ehkä olis aika hiippailla joko Örnin baariin tai peräkammariin vetää salapullosta, sillä epätoivoisina ette taida täällä palstalla löytää sielunsisaruksia, vaan kyllä ne siellä jossain, minne aurinko ei paista, löytyy.
    Otamme kyllä osaa, sillä olemme kuulleet riidoista piirissänne ja puheenjohtajanne vaatineen eroa lähes kaikille, paitsi todellisille perseennuolijoille, joita taitaa olla vain muutama. Kyllä se siitä ja toivon, että löydätte voimia vittuiluun.

    Äänestä

  • Onni klooni kirjoitti:

    Örnin baari? Siitä on niin paljon kirjoiteltu, että haluaisin minäkin käydä paikan päällä katsomassa meininkiä. Siitäkin huolimatta, että en vielä tiedä mitä puoluetta äänestän.

    Äänestä

  • mietin vielä kirjoitti:

    Örnin baari? Siitä on niin paljon kirjoiteltu, että haluaisin minäkin käydä paikan päällä katsomassa meininkiä. Siitäkin huolimatta, että en vielä tiedä mitä puoluetta äänestän.

    Että kirjoittaja Läski-Masa. Ei siitä kukaan muu kirjoita.

    Äänestä

  • Komea mies kirjoitti:

    Että kirjoittaja Läski-Masa. Ei siitä kukaan muu kirjoita.

    komea vai ruma mies. Kirjoittaja ei ole ollut läski-masa tai joku muukaan, vaan ihan aito jeppe, joka ei arvosta öykkäreitä, varsinkaan pelkuri-lökäpöksyjä, jotka arvuuttelevat, kuka kirjoittaa sivuilla. Mutta arvuutelkaa, vaikka hamaan tappiin asti, mutta miksikäs se siittä muuttuisi. Kyllä persuuksia Pohjois-savossa haukutaan ja syystäkin, sillä tyyli on perseestä ja taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto samoin.

    Äänestä

  • Linda suttura kirjoitti:

    ottoo ns. hattu kooraan ja marssii tänne kepun toimistolle, kattuu ja myöntee öykkäröinti ja virhheet
    kyllä myö nykyvvään annettaan anteeks jonnin joutava öykköinti ja laatettaa se tyhmyyven piikkiin
    koulutettaan teitistä poliittissii henkilöitä ja luottamuksen voitatta myö vojjaan auttoo teittii etteen päin

    ylä-savon kepulit
    puhheenjohtohenkilö

    Äänestä

  • Onni klooni kirjoitti:

    tekstiä lökäpöksy-ihramaha öykkäri pers-miestä yrittää tännekin palstalle viksuja kirjoittaa. Kannattais jakopään hihnat uusia, jotta edes vähän kipinää irtoisi. Tälle matemaatikolle sanoisin, että ehkä olis aika hiippailla joko Örnin baariin tai peräkammariin vetää salapullosta, sillä epätoivoisina ette taida täällä palstalla löytää sielunsisaruksia, vaan kyllä ne siellä jossain, minne aurinko ei paista, löytyy.
    Otamme kyllä osaa, sillä olemme kuulleet riidoista piirissänne ja puheenjohtajanne vaatineen eroa lähes kaikille, paitsi todellisille perseennuolijoille, joita taitaa olla vain muutama. Kyllä se siitä ja toivon, että löydätte voimia vittuiluun.

    tiedätkö, että muuallakin on elämää kun lälhipiirissäsi ?
    tunnet varmaankin itsesi tosimieheksi kun osaat noin monta rumaa sanaa
    minä ymmärrän sinua, sinulla olisi paljon sanottavaa yhteiskunnasta mutta kun ei ole siipiä millä lentää ajatukset "visertämään" julkisuuteen
    mutta olihan mukava ajatella suuri
    kannatus ipulla putosi 0,05 %

    kallupin serkku 3 polvessa

    Äänestä

  • ipulaisen tuttu kirjoitti:

    itkupillejä sitä viitsiikin kirjoitella oman nurkkansa paskaisuuden takia. Vaihda lökäpöksyt verkkareihin ja lähde vaikka hyppimään voltteja, jos ne kallupit hyppis vaikka mukana. Noilla murtoluvuilla voit itkeskellä vaikka peräkammarisi homeiseksi, niin ja sitten tietenkin Örnin baariin tapaamaan kaltaisiasi leuattomia paskaläjiä.
    En ole ipulainen, mutta kalluppi ei ole serkkuni ja olen kaikesta pahoillani ja nyyh nyyh.

    Äänestä

  • Björn Örn.ö kirjoitti:

    älä börje viitti en mä tosissaan sanonut et sulla on ruma leuka,
    kato antaa vaan noitten polittisten könsikkäitten olla
    äänestetään me vaan setaa

    Äänestä

  • Björn Örn.ö kirjoitti:

    itkupillejä sitä viitsiikin kirjoitella oman nurkkansa paskaisuuden takia. Vaihda lökäpöksyt verkkareihin ja lähde vaikka hyppimään voltteja, jos ne kallupit hyppis vaikka mukana. Noilla murtoluvuilla voit itkeskellä vaikka peräkammarisi homeiseksi, niin ja sitten tietenkin Örnin baariin tapaamaan kaltaisiasi leuattomia paskaläjiä.
    En ole ipulainen, mutta kalluppi ei ole serkkuni ja olen kaikesta pahoillani ja nyyh nyyh.

    te osoitatte erittäin hyvää kirjallista ilmaisua, tuotte selkeästi ajatuksenne esiin
    voititte luottamukseni ja tulen äänestämään teitä
    minulla on tuolla liiterin nurkassa laatikko johon olen kerännyt käyttämättömiä ääni, olisitko ystäbällinen ja tulisit hakemaan, saat ottaa niin monta kuin tarvitset

    Äänestä

  • äänioikeutettu / kirjoitti:

    innostuin liikaa ja tein monta virhettä,
    pyydänkin teitä, että laitatte kaiken oikeaan muotoon
    saatte kaksi lisäääntä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Komea mies kirjoitti:

Ipun tyhmyrit luulevat pääsevänsä valtaan 0,1 % kannatuksella. Näiden tyhmyrien holhoojana ollessani ottaisin heitä korvista kiinni ja kantaisin ala-asteen penkille matematiikan alkeita kertaamaan. Vahtisin vanhan ajan tapaan, että läksyt tulisivat tällä kertaa luettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu