suomalaistuomarilta.Potkumaali ja aivan väärä suihkuun komento.
Tsekit sai apua
4
726
Vastaukset
- Tarkastelua 40563
Kun nationalistisessa ja ylimielisessä uhossa meuhkaavan Venäjän jääkiekkojoukkue ei sitten voitakaan, täytyy syyllinen löytää (suomalais)tuomareista.
Niinpä niin.
Vaan ratkiriemullista on, että Venäjän joukke ei voittanut Saksan MM-turnausta. HURRRAAAA!- Että taas
No toinen kerta, kun Suomalaistuomari on vaikuttamassa peliin.
Tuomari herra H oli muistaakseni 2005 puhaltamassa Venäjä Kanada peliä.
Venakot hävisivät välieräpelin, koska tuomari näki vain Venäläisten rikkeet.
Kansainvälinen ura jäi kaverilta siihen. Korjatkaa, jos olen väärässä?
Nyt oli sitten taas Suomalainen tuomari ja taas oli pilliinpuhallus ja tuomiot
sellaisia, että Venakot saatiin häviämään.(lopussa oli pakko puhaltaa)
Suihkuun komennus tuli aivan käsittämättömästä perstaklauksesta.(todella upea)
Väitettiin, että taklasi polviin.
Kertokaa nyt hyvät ystävät, että mitenkä sitten voi perstaklauksen tehdä jalat suorana?
Taitaa kaveri jäädä puhaltelemaan jatkossa vain SM-liikaa.
Niin ja sitten luistimella ohjattu kiekko Venäjän maaliin, hyväksyttiin?
Millais olisi ollut, jos olisi Venäjällä ollut sama paikka???
Sitten vielä kavennusmaali hylättiin? Mitenkä tuo summeri oli ajassa, kun soi vasta
maalin jälkeen???
Eli ylittikö kiekko maaliviivan summerin soidessa. Käsittääkseni sadasosia ei jääkiekossa lasketa.
Tsekeillä vain Jager loisti, kun osasi "kiemurrella" oikein.
Minusta nolottavaa touhua.
Tässä pelissä Thekki oli vastaantulija, mutta tietyin avuin Japanikin voittaisi maailman mestaruuden.
Eli aika pieleen meni loppuottelu ja nyt en katsellut peliä "puolueellisesti" vaan pelkästään
pelillisten taitojen perusteella. - 8342i0329f
Että taas kirjoitti:

pelillisten taitojen perusteella.Tosiasia on, että Venäjän jääkiekkojoukkueen pelaajilla ei pitänyt hermo.
Kavennusmaali tuli erän loputtua. Sen näkee kellosta ja maalikamerasta. Muun väittäminen on valehtelua.
Polviin taklaaminen pyritään nykyjääkiekosta kitkemään tehokkaasti. Syynä on se, että polven korjaaminen voi olla erittäin vaikeata. Polvivammaan päättyy monen ura. Se, että nyt kohteena oli uraansa lopetteleva kiekkoilija, ei tätä periaatetta muuksi muuta.
Jääkiekkoa katsova voi tietysti kritiikittömästi ihailla jotakuta maata ja sen joukkuetta, mutta tuomareiden syyllistäminen myös silloin kun pettymys on näinkin kova kertoo vain asiantuntemattomuudesta, epäurheilijamaisuudesta ja huolestuttavaa kyllä - mahdollisesta russofiliasta tässä tapauksessa.
Tshekin tasvallan jääkiekkojoukkue voitti, Venäjän hävisi, näissä Saksan MM-kisoissa 2010. Tulos pysyy historiassa, ja jälkimärisijät eivät asialle mitään voi. - kfjfhgg
8342i0329f kirjoitti:
Tosiasia on, että Venäjän jääkiekkojoukkueen pelaajilla ei pitänyt hermo.
Kavennusmaali tuli erän loputtua. Sen näkee kellosta ja maalikamerasta. Muun väittäminen on valehtelua.
Polviin taklaaminen pyritään nykyjääkiekosta kitkemään tehokkaasti. Syynä on se, että polven korjaaminen voi olla erittäin vaikeata. Polvivammaan päättyy monen ura. Se, että nyt kohteena oli uraansa lopetteleva kiekkoilija, ei tätä periaatetta muuksi muuta.
Jääkiekkoa katsova voi tietysti kritiikittömästi ihailla jotakuta maata ja sen joukkuetta, mutta tuomareiden syyllistäminen myös silloin kun pettymys on näinkin kova kertoo vain asiantuntemattomuudesta, epäurheilijamaisuudesta ja huolestuttavaa kyllä - mahdollisesta russofiliasta tässä tapauksessa.
Tshekin tasvallan jääkiekkojoukkue voitti, Venäjän hävisi, näissä Saksan MM-kisoissa 2010. Tulos pysyy historiassa, ja jälkimärisijät eivät asialle mitään voi.Ville Peltonenkin sanoi taklauksen olevan puhdas,väitä siinä sitten vastaan?
Kyllä tämä kaveri nyt tietää jotain jääkiekosta.
Samoin muu raati oli samaa mieltä.
Bykov oli viisas kun ei alkanut haukkuun tuomaria,
kun se ei autta mitään,
vaikka aihetta olisi ollut.
mm.luistimilla tehty maali oli kyseenalainen,
ja venäjän maalin hylky oli samoin,että paljon sai avitusta tsekit.
En olisi pistänyt pahakseni tsekin voittoa jos se olisi tehty
pelaamalla ja työllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969