REHULA ?

Vahaslaiset valitsevat omaa tukijoukkoaan!

Mikse otettu nuorta verta kehiin??
Puoluekannatuksen puitteissa ei järkevä päätös.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyllä hyvä tyyppi. Ei välttämättä takametsien miesten mieleen, mutta eteläsuomalaisten kyllä. Rehulan ajatusmaailmaa kuvannee mm. se että hän kuului Olli Rehnin tukijoukkoihin, silloin kun Rehn pyrki kepun puheenjohtajaksi, surkealla tuloksella. Ei tullut Rehn Jyväskylän pohjoispuolella oleville kuuloonkaan. Mutta mutta, kun ajatellaan nykyistä ja tulevaa väestökehitystä ja nimenomaan, missä suurin osa väestöstä on esim. 20 - 30 vuoden päästä, niin on selvää, että jollei kepu pysty tavoittamaan esim. pääkaupunkiseudun ja yleensä eteläisen Suomen asukkaita, niin kepu kutistuu n. parinkymmenen kansanedustajan puolueeksi.

Äänestä

Juha Rehula
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juha Rehula

Juha Rehula SuomiAreena -tapahtumassa heinäkuussa 2009.
Suomen sosiaali- ja terveysministeri
Virassa
24. toukokuuta 2010 –
Edeltäjä Liisa Hyssälä
Kansanedustaja
Virassa
1995-
Tiedot
Syntynyt 3. kesäkuuta 1963 (ikä 46)
Hollola, Suomi
Puolue Suomen Keskusta
Juha Tapani Rehula (s. 3. kesäkuuta 1963 Hollola) on Suomen sosiaali- ja terveysministeri, sosionomi ja kansanedustaja Suomen Keskustan eduskuntaryhmässä. Hän on ollut eduskunnassa 19. marraskuuta 1996 lähtien. Hän on ollut Hollolan kunnanvaltuustossa vuodesta 1985 ja keskustan puoluehallituksessa 1995–2000. Sosiaali- ja terveysministeriksi hän nousi Vanhasen II hallitukseen 2010 Liisa Hyssälän siirryttyä Kelan pääjohtajaksi.

Rehulalla on kunnalliskokemusta Valkealan ja Padasjoen kunnista taloushallinnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vituks men.. kirjoitti:

Vahaslaiset valitsevat omaa tukijoukkoaan!

Mikse otettu nuorta verta kehiin??
Puoluekannatuksen puitteissa ei järkevä päätös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu