Kopiofirmat ja tietoturva : Tikku & SD

Joidenkin hieman isompien dokumenttien kopiominen kopiofirmoissa tulee usein edullisemmaksi. Kuitenkaan monilla firmoilla ei edes ole systeemi suojattu ja ne ovat viruksien / troijien jakelukoneita.

Sama on lienee tilanne valokuva-automaattienkin suhteen, joita voi käyttää SD - kortilta käsin ?

Eli, riittääkö esim. kopiofirmaa ajatellen se, että käyttää vaikkapa omaa erillistä SD - kortin USB - lukijaa ja blokkaa kortista kirjoituksen niin, että sitä voi vain lukea ? Tällönhän kortille ei pitäisi örkitkään päästä ?

Mekaanisella kirjoituksen blokkauksella olevaa USB - tikkua en onnitunut löytämään tekemälläni nettihaulla.

Sitten on vielä yksi käytännön seikka. Kortin / tikun turvallinen laitteesta irrottaminen. Monissa kopiofirmoissa henkilökunta käsittelee / käyttää asiakkaan korttia koneessa. He eivät välttämättä vaivaudu turvallista moodia rutiinikiireissään käyttämään ja sitä on myös asiakkaan toisinaan vaikea valvoa. Tarkka saa olla, ettei vahinkoa tule.
1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mitään todellista vaaraa viruksista tai troijalaisista, jos käyttää minkä tahansa muun firman kuin Microsoftin valmistamaa käyttöjärjestelmää. Ainakin todennäköisyys saada toimiva örkki on silloin häviävän pieni.

Toiseen asiaan ei sitten auta muu kuin se että kortin tai tikun sisältö on etukäteen normaalisti varmuuskopioitu. Voihan se hävitä muutenkin tai tiedostojärjestelmä seota. Jos nykymaailmassa touhuilee ilman varmistuksia ja jotain sattuu, suurin syyllinen näkyy aina peilistä. Tietoa asiasta on liikkeellä aivan tarpeeksi ja ylikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tikku & SD kirjoitti:

Joidenkin hieman isompien dokumenttien kopiominen kopiofirmoissa tulee usein edullisemmaksi. Kuitenkaan monilla firmoilla ei edes ole systeemi suojattu ja ne ovat viruksien / troijien jakelukoneita.

Sama on lienee tilanne valokuva-automaattienkin suhteen, joita voi käyttää SD - kortilta käsin ?

Eli, riittääkö esim. kopiofirmaa ajatellen se, että käyttää vaikkapa omaa erillistä SD - kortin USB - lukijaa ja blokkaa kortista kirjoituksen niin, että sitä voi vain lukea ? Tällönhän kortille ei pitäisi örkitkään päästä ?

Mekaanisella kirjoituksen blokkauksella olevaa USB - tikkua en onnitunut löytämään tekemälläni nettihaulla.

Sitten on vielä yksi käytännön seikka. Kortin / tikun turvallinen laitteesta irrottaminen. Monissa kopiofirmoissa henkilökunta käsittelee / käyttää asiakkaan korttia koneessa. He eivät välttämättä vaivaudu turvallista moodia rutiinikiireissään käyttämään ja sitä on myös asiakkaan toisinaan vaikea valvoa. Tarkka saa olla, ettei vahinkoa tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu