Katsoin 90-luvun lopulla tai 00-luvun alussa tv:stä (MTV3 tai Nelonen) sellaisen leffan, jonka loppukohtauksessa joku brunette nainen (n. 20-30 v.) juoksee kovaa vauhtia pitkin metsää karkuun jotain ukkoa, hiukset johonkin puoleen selkään asti auki tai ponnarilla. Nainen on pukeutunut ihan normaalisti tummahkoihin ulkovaatteisiin, ei tosin muistaakseni lenkkeilyvaatteisiin. Saattoi olla jotkut piukat mustat housut jalassa muuten, ja ehkä jonkin sortin maiharit tai bootsit.. Kaunis sporttinen nainen ja juoksi hyvin urheilijamaisesti eikä tainnut tulla niitä typeriä ähkimisiä ja teennäisiä leffakaatumisiakaan, vaan juoksi kuin armeijan sotilas.
Se leffa oli ehkä saksalainen, toki saattoi olla myös amerikkalainen tai kanadalainen pätkäkin. Tämä elokuvan lopun juoksukohtaus on tosiaan ainoa mikä jäi mieleen juonesta. Se metsä näytti hienolta, oli jylhiä maisemia, korkeita havupuita, korkeuseroja ja ehkä joku vesiputouskin tai lähde (voin muistaa väärinkin). Oliskohan päässyt karkuun joltain hullulta tai jotain - voin vain arvailla, kun näin vain lopun. Tai sitten vaan joku peruspakeneminen murhaajalta oli käynnissä.
Sen muistan lopputeksteistä, että pääosaa esittäneen naisen tai siis ensimmäisenä lopputeksteissä olleen nimen (mahdollisesti juuri se metsässä juoksut tyttö) rooli- tai oikeassa nimessä oli nimi Mädchen. Sehän on saksalainen nimi, siksi arvelin että olisi saksalainen leffa. Ei välttämättä kovin tunnettukaan filmi, ehkä jopa TV-elokuva?
Sanotaan nyt heti, ennen kuin joku kumminkin ehdottaa sitä: kyseessä ei ole saksalainen Lola Rennt -elokuva (Juokse, Lola!) vuodelta 1998, jossa näyttelee Franka Potente, koska siinä ei ole edes metsäjuoksukohtausta, vaan pelkkää kaupunkia. Frankakaan ei ole edes brunette siinä leffassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taisin itse selvittää oman kysymykseni alta aikayksikön :)
Tuo juonihan sopii kuin nyrkki silmään Mädchen Amickin tähdittämään saksalais-yhdysvaltalaiseen tv-elokuvaan: "Takaa-ajo erämaassa" (The Hunted, 1998). Hän on hyvän näköinen ja ruskeat hiukset puoleen selkäänkin löytyvät.
http://finnish.imdb.com/title/tt0150705/
Tämä nainen on siinä joku vakuutusetsivä, joka menee hakemaan jotain 12 miljoonan dollarin salkkua metsään pudonneesta koneenrähjästä ja joku vuoristohullu lähtee jahtaamaan naista pitkin erämaata. Televisioesitys oli 2001, mutta YLE TV2:dessa.